Jousikvartetit Ritarihuoneella

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helsingin Ritarihuone käy myös konserttitilaksi.

Jousikvartetit Ritarihuoneella on kaudesta 20042005 lähtien toteutettu kausittainen konserttisarja, jossa eri jousikvartetit esiintyvät muutaman teeman puitteissa kootun musiikin soittamiseen. Konserttipaikkana on Helsingissä sijaitseva Ritarihuone.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi Helsinki -kvartetti on toiminut tämän vuosittain pidettävän konserttisarjan sieluna. Kaiken perustana on tietenkin rakkaus musiikkiin, kamarimusiikkiin ja erityisesti jousikvartetin soittamaan kamarimusiikkiin.

Suomen kesä on lyhyt mutta täynnä kulttuuritapahtumia, joissa myös kamarimuusikot pääsevät esiintymään. Merkittävimpiin kesätapahtumiin kuuluu Kuhmon Kamarimusiikin festivaali, jonka eräänlaiseksi talviseksi tapahtumaksi on kohonnut juuri Jousikvartetit Ritarihuoneella -konserttisarja.

Musiikillisesti sarjassa esitetään sekä vanhempaa että myös aivan nykyhetken jousikvarttien musiikkia. Varsinkin Uusi Helsinki -kvartetti on ottanut ohjelmistoonsa Jouni Kaipaisen sävellyksiä. Kauden aikana on tarkoitus esittää noin kahdeksan konserttia, joten konsertit ovat yleensä kerran kuukaudessa.

Ritarihuone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserttisarja pidetään Helsingin Ritarihuoneella sen suuressa aateliston täysistuntosalissa, jonka pinta-ala on 464 neliömetriä ja korkeus noin 10 metriä. Salin uusgoottilainen arkkitehtuuri korostaa linnamaisuutta, ja usein salia verrataankin keskieurooppalaisiin linnasaleihin. Koristeellisuudessaan sali on ainutlaatuinen, sillä aatelissukujen vaakunat seinillä luovat paikan erilaisuuden. Lisäksi salia pidetään akustisesti kiitettävänä.

Kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]