Jérôme Carcopino

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jérôme Carcopino (27. kesäkuuta 1881 Verneuil-sur-Avre Ranska17. maaliskuuta 1970 Pariisi) oli ranskalainen historioitsija ja korkea valtion virkamies, jonka toiminta Vichyn hallituksessa Ranskan natsimiehistyksen aikana on tehnyt hänestä nykyhistorioitsijain kiistelemän henkilön. Hän oli myös Ranskan akatemian jäsen.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jérôme Carcopino syntyi korsikalaista syntyperää olleen lääkärin perheeseen ja opiskeli vuodesta 1901 lähtien Pariisin École normale supérieuressa. Vuonna hän osallistui historian ja maantiedon agregaatioon, jossa hän selvisi ensimmäiselle sijalle. Hänestä tuli Ranskan roomalaisen koulun (École française de Rome) jäsen, ja niin hän vietti muutaman vuoden Roomassa. Tämän jälkeen hänet nimitettiin lehtoriksi Le Havren lyseoon, jossa hän opetti vuosina 19071911.

Hän toimi yhden vuoden ajan Raymond Poincarén, joka oli myös akateemikko ja Ranskan tasavallan presidentti, sihteerinä. Vuonna 1912 hänet nimitettiin Algerin yliopiston lehtoriksi. Seuraavana vuonna hän sai aseman apulaistarkastajana ja pääsi johtajaksi Algerian kansallismuseoon.

Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli itäisessä armeijassa ja sai sotilaallisista ansoistaan Kunnialegioonan ristin. Sodan jälkeen hän väitteli kahdesti tohtoriksi, ja hänet määrättiin opettamaan historiaa Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Vuonna 1937 hänet nimitettiin ranskalaisen, Roomassa sijaitsevan tutkimusinstituutin École française de Romen johtajaksi.

Ranskan natsimiehityksen aikana hän vuosina 19401942 johti entistä korkeakouluaan École normale supérieurea, ja samalla hän toimi, ilman erillistä nimityskirjaa, Pariisin alueen kaikkien oppilaitosten rehtorina, josta tehtävästä hänen edeltäjänsä Gustave Roussy oli joutunut eroamaan 11. marraskuuta 1940 tapahtuneiden Pariisin opiskelijamellakoiden vuoksi.

Helmikuussa 1941 hänet nimitettiin amiraali François Darlanin hallituksen opetus- ja nuorisoasiain ministeriksi. Tällöin hänen nimeensä liitettiin keskeinen arkeologisia löytöjä käsittelevä laki. Samoin hänen aikanaan tehtiin 15. elokuuta 1941 koululaitoksen uudistamiseen tähtäävä laki. Näissä toimissaan hän toteutti Vichyn hallituksen lainsäädäntöä, eritoten kaikkien juutalaisten ja vapaamuurareiden sulkemista kaikkien julkisten tehtävien ulkopuolelle.

Heti Pierre Lavalin tultua pääministeriksi Carcopino pyysi eroa tehtävistään ja palasi takaisin École normale supérieuren johtajaksi. Tällöin hän pyrki toimillaan estämään koulun oppilaiden joutumisen pakkotyöhön Saksaan.

Ranskan vapauttamisen yhteydessä Carcopino erotettiin 1944 kaikista julkisista tehtävistä. Hänet vangittiin elokuussa 1944, ja hän oli sijoitettuna samaan selliin kuin Sacha Guitry. Hän vapautui helmikuussa 1945. Korkein oikeus vapautti hänet kaikista epäilyistä 11. tammikuuta 1947, sillä hänen katsottiin tehneen palveluksia vastarintaliikkeelle. Vuonna 1951 hänelle palautettiin vanhat virat.

Jérôme Carcopino valittiin Ranskan akatemian jäseneksi 24. marraskuuta 1955, ja hän seurasi tehtävässä akateemikko André Chaumeix'tä. Vuonna 1969 Algerian arkeologinen museo nimettiin hänen mukaansa.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • L’inscription d’Aïn-el-Djemala. Contribution à l’histoire des saltus africains et du colonat partiare, 1906
  • L’Ostracisme athénien, 1909
  • La loi de Hiéron et les Romains 1914–1919
  • Virgile et les origines d’Ostie, 1919
  • La louve du Capitole, 1924
  • Études romaines. I, La Basilique pythagoricienne de la Porte Majeure, 1926
  • Autour des Gracques. Études critiques, 1928
  • Ostie, 1929
  • Des Gracques à Sulla (yhteistyössä G. Blochin kanssa), 1929
  • Virgile et le Mystère de la IVe Églogue', 1930
  • Sylla ou la monarchie manquée' (Giraud-baudin), 1932
  • Points de vue sur l’impérialisme romain, 1934
  • César, 1936
  • La vie quotidienne à Rome à l’apogée de l’Empire. 1939
  • Aspects mystiques de la Rome païenne, 1941
  • Le Maroc antique, 1943
  • Les secrets de la correspondance de Cicéron, 2 vol. (Giraud-baudin) 1948
  • Études d’histoire chrétienne. I, Le christianisme secret du “carré magique”. Les fouilles de Saint-Pierre et la tradition, 1953
  • Souvenirs de sept ans, 1937–1944, 1953
  • Le mystère d’un symbole chrétien, l’ascia, 1955
  • De Pythagore aux Apôtres. Études sur la conversion du monde romain, (Flammarion) 1956
  • Promenades historiques au pays de la Dame de Vix, (Giraud-baudin) 1957
  • Alésia et les ruses de César, 1958
  • Passion et politique chez les Césars, 1958
  • Le Vatican, 1958
  • Les étapes de l’impérialisme romain, 1961
  • Profils de conquérants. I, Pyrrhus, conquérant ou aventurier ? II, Grandeur et faiblesse d’Hannibal. III, Autour de César. IV, Genséric et les vandales de l’Afrique, (Flammarion) 1961
  • Rencontres de l’histoire et de la littérature romaines, (Flammarion) 1963
  • Études d’histoire chrétienne. II. Les reliques de Saint-Pierre à Rome, 1965
  • Jules César, 1965
  • Souvenirs romains, 1968
  • Souvenirs de la guerre en Orient, 1970

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stéphanie Corcy-Debray, Jérôme Carcopino, un historien à Vichy, Editions L'Harmattan, 2001, ISBN 2747508315
  • Pierre Grimal, Cl Carcopino ja P. Oubliac, Jérôme Carcopino, un historien au service de l'humanisme, Les Belles Lettres, 1981

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kardinaal de Richelieu.jpg Edeltäjä:
André Chaumeix
Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 3
1955–1970
Seuraaja:
Roger Caillois