Ingrid Thulin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thulin ja ohjaaja Ingmar Bergman elokuvan Hiljaisuus (1963) kuvauksissa.

Ingrid Lilian Thulin (27. tammikuuta 1926 Sollefteå7. tammikuuta 2004 Tukholma) oli kansainvälisen uran luonut ruotsalainen näyttelijä, joka muistetaan parhaiten useista rooleistaan Ingmar Bergmanin ohjaamissa elokuvissa.[1]

Näyttelijäksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thulin muutti kotiseudultaan Tukholmaan jo 17-vuotiaana. Hän opiskeli ensin balettia ja kouluttautui sitten näyttelijäksi 1948–1951 Dramatenin oppilaskoulussa, missä hänen kurssitovereitaan olivat muun muassa Max von Sydow ja Margaretha Krook.[2] Heti valmistumisvuonnaan hän sai kiinnityksen Dramatenin näyttelijäkuntaan, mutta siirtyi sieltä nopeasti ensin Nya teaterniin ja muutaman freelancer-vuoden jälkeen edelleen Malmön kaupunginteatteriin 1956. Pääosa Nya teaternin näytelmässä Gigi merkitsi läpimurtoa teatterissa.[3]

Elokuvaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset elokuvaroolinsa Thulin teki vuonna 1948, mutta ennen yhteistyötä Ingmar Bergmanin kanssa hän ei päässyt merkittäviin osiin vaan ohjaajat keskittyivät hänen ylistettyyn skandinaaviseen kauneuteensa[4]. Näyttelijän ensimmäinen Bergman-rooli oli Marianne elokuvassa Mansikkapaikka (1957). Noista ajoista lähtien hän kuului Bergmanin ympärille 1900-luvun puolivälistä muodostuneeseen kiinteään työryhmään, jonka muita näyttelijäjäseniä olivat muun muassa Gunnar Björnstrand, Erland Josephson, Max von Sydow, Harriet Andersson ja Bibi Andersson. Mansikkapaikan ohella hänen keskeisiä Bergman-töitään olivat Hiljaisuus (1963) sekä Kuiskauksia ja huutoja (1973). Esimerkiksi Talven valoa -elokuvassa (1963) hän mielellään kätki edustavan ulkonäkönsä näytellessään Gunnar Björnstrandin esittämän päähenkilön alistettua, ihottumasta kärsivää naisystävää[5].

Thulinille avautui kansainvälinen ura jo 1950-luvun puolivälissä, kun hän esiintyi yhdysvaltalaisen televisiosarjan muutamassa jaksossa. Sarjaan perustuvassa samannimisessä elokuvassa Kansainvälistä vakoilua (1956) hänellä oli päärooli Robert Mitchumin rinnalla. Kansainvälisen uran huipennus oli Sophie von Essenbeckn osa Luchino Viscontin natsi-Saksan analyysissa Kadotetut (1969). Thulin mainitaan usein Greta Garbon ja Ingrid Bergmanin jälkeen kaikkien aikojen merkittävimpänä ruotsalaislähtöisenä naispuolisena elokuvatähtenä[6].

Yksityiselämä ja muu toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thulin oli naimisissa Claes Sylwanderin kanssa 1952–1955 ja elokuvakriitikko Harry Scheinin kanssa 1956–1989. Kumpikin avioliitto päättyi avioeroon. Hän asui 1960-luvun lopulta asti Roomassa, missä omistautui vanhemmalla iällä tulevien näyttelijöiden opettamiseen[7]. Thulinin muutamasta elokuvaohjauksesta tunnetuin on osaksi omaelämäkerrallinen Brusten himmel (1982), joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaan[8].

Näyttelijän muistelmateos Någon jag kände ilmestyi 1992. Tammikuussa 2003 Thulin palasi Italiasta synnyinmaahansa Ruotsiin saamaan hoitoa todettuun syöpään ja kuoli siellä tuohon sairauteen vuotta myöhemmin, 20 päivää ennen 78. syntymäpäiväänsä[9].

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ingmar Bergmanin ohjaamat elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1957 – Mansikkapaikka
1958 – Elämän kynnyksellä
1958 – Kasvot
1963 – Talven valoa
1963 – Ett drömspel (tv-elokuva)
1963 – Hiljaisuus
1968 – Suden hetki
1969 – Riitti (tv-elokuva)
1973 – Kuiskauksia ja huutoja
1984 – Harjoitusten jälkeen (tv-elokuva)

Muita ruotsalaisia elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960 – Domaren – tuomari (ohjaus Alf Sjöberg)
1966 – Öiset leikit (ohjaus Mai Zetterling)

Kansainvälisiä elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Maa Ohjaaja Rooli Pääosissa
1956 Kansainvälistä vakoilua
(Foreign Intrigue)
Yhdysvallat Sheldon Reynolds Brita Lindquist Robert Mitchum
Geneviève Page
1961 Neljä ratsastajaa
(Four Horsemen of the Apocalypse)
Yhdysvallat Vincente Minnelli Marguerite Laurier Glenn Ford
1965 Puhelu keskiyöllä
(Return from the Ashes)
Britannia J. Lee Thompson tohtori Michele Wolf Maximilian Schell
Herbert Lom
1966 Sota on loppunut
(La Guerre est finie)
Ranska Alain Resnais Marianne Yves Montand
Geneviève Bujold
1969 Kadotetut
(La Caduta degli dei)
Italia Luchino Visconti Sophie von Essenbeck Dirk Bogarde
Helmut Berger
1975 Mooses (Moses the Lawgiver) Britannia, Italia Gianfranco De Bosio Mirjam Burt Lancaster
1975 Häkki (La Cage) Ranska Pierre Granier-Deferre Hélène Lino Ventura
1976 Salon Kitty Saksan Liittotasavalta Tinto Brass Kitty Kellermann Helmut Berger

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]