Halti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tunturia. Täsmennyssivulla Halti luetellaan muita artikkeleita.
Näkymä Ritničohkkalta Haltin suuntaan, kuvan keskikohdasta vasemmalle näkyy Haldičohkka ja oikealla on tunturin Norjan puoleinen osa ja korkein huippu, Ráisduattarháldi
Halti
Rajapyykki 303B Suomen korkeimmalla kohdalla Haltin rinteellä.
Rajapyykki 303B Suomen korkeimmalla kohdalla Haltin rinteellä.
Korkeus 1 365 m
Sijaintitiedot
Sijainti Suomen ja Norjan rajalla
Vuoristo Skandit
Koordinaatit 69°19′25″N, 021°16′42″EKoordinaatit: 69°19′25″N, 021°16′42″E
Geologia
Tyyppi tunturi

Halti (toisilta nimityksiltään Haltia, Haltitunturi tai Haltiatunturi, aikaisemmin myös Haltiotunturi[1], ruots. Halde fjäll, pohjoissaameksi Háldi[2]) on Skandeihin kuuluva tunturi Suomen ja Norjan rajalla. Suomen korkein kohta (noin 1 324 m) sijaitsee Haltilla.

Haltilta on itäisintä Ruijaa lukuunottamatta linnuntietä lyhin matka Suomesta Pohjoiselle jäämerelle, Kaivuonon perukan Pirttivaaran kylään: runsas 27,5 kilometriä.

Haltin Suomen puoleinen osa kuuluu Enontekiön kuntaan, Norjan puoleiset osat Kaivuonon ja Raisin kuntiin. Haltin korkein huippu Ráisduattarháldi (1 361 m) (69°19′25″N, 21°16′42″E) sijaitsee Norjan puolella vajaa kaksi kilometriä Suomen korkeimmasta kohdasta pohjoiseen.[3] Halti on ollut saamelaisille pyhä.

Suomen korkein kohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen korkein kohta (1 323,6 m)[4] sijaitsee Haltin Haldičohkka-nimisellä sivuhuipulla, Suomen ja Norjan rajapyykillä 303B (69°18′28.888″N, 021°15′53.954″E). Lähellä Suomen rajaa on Norjan puolella 1 328,0 metriä korkea kohta[4], jonka korkeutta on väärinkäsityksen vuoksi pidetty useissa teoksissa ja kartoissa Suomen korkeimman kohdan korkeutena vuodesta 1963 lähtien[5]. Tuota vanhemmissa teoksissa Suomen korkeimman paikan korkeus on ollut oikein, mm. LAPIN OPAS vuodelta 1939 kertoo Suomen korkeimman huipun, Haltian, olevan 1324m korkea[6]. Haldičohkkan korkein kohta on vähän kauempana Norjan puolella ja sen korkeus on 1 331,0 metriä[7]. Usein kerrotaan, että Halti on Suomen korkein tunturin huippu, vaikka näin ei tarkasti ottaen ole – Suomen korkein kohta ei näet ole tunturin huipulla. Suomen korkein tunturin huippu on Haltilta vajaa neljä kilometriä kaakkoon päin sijaitseva Ritničohkka (1 317,1 m).

Haltin ympäristö aina Kilpisjärven rannalla oleville Saanalle ja Mallalle saakka on geologisesti rajavyöhykettä. Suomen useita miljardeja vuosia vanha peruskallio yhtyy Käsivarren äärimmäisessä nurkkauksessa Kölivuoriston varsin nuoreen, 400–600 miljoonaa vuotta vanhaan kallioperään.[8] Erikoinen yksityiskohta on Haltin yläosan rinteillä laajalla alueella oleva rusehtava, ruosteen värinen ja hyvin rosoinen kiviaines.

Saamelaisten pyhä tunturiseutu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haltin alue on ollut saamelaisille (Paulaharju käyttää termiä lappalainen) pyhää seutua ja sen alueella on ollut useita seitoja. Taustalla on ollut alueen luonnonolosuhteet ja tunturisaamelaisille keskeinen sijainti. Haltin tuntumasta saavat alkunsa monet Käsivarren alueen vesistöistä. Pienistä puroista kasvaa vähitellen välijärvien kautta pikkujokia (johka), jotka muuttuvat vähitellen suuriksi valtavirroiksi (eno). Näistä tärkein ja tunnetuin esimerkki on pitkä vesireitti Haltilta Pohjanlahteen: Háldijávri – Govdajohka – Pitsusjärvi – Bihčosjohka – Vuomakasjärvi (Vuopmegašjávri) – Vuomakasjoki (Vuopmegašjohka) – Meekonjärvi – Skádjajávri – Jogašjávri – Porojärvi – Poroeno – LätäsenoMuonionjokiTornionjoki ja lopulta Perämeri (Pohjanlahti). Vesistöt taas ovat olleet aiemmin tärkeä kulkureitti ja elämänlähde kalasaaliiden muodossa. Vesistöjen lisäksi Haltin alueella on ollut laajan tunturialueen parhaat jäkälämaat. Tämä taas on ollut poronhoidosta elinkeinonsa saaneille tunturisaamelaisille merkittävä seikka. Lisäksi Haltin kautta on kulkenut vanha jutamisreitti (vaellusreitti) eteläisten metsäalueiden ja Jäämeren rannikon (Ruijan) välillä.[9].

Saamelaisilla oli pyhiä palvontapaikkoja, seitoja, varsin runsaasti. Teoksessaan "Seitoja ja seidan palvontaa" Samuli Paulaharju kuvaa Haltin merkitystä saamelaisille: "Koko tunturi saattoi tulla suureksi pyhäksi paikaksi, varsinkin jos sen hoivissa oli voimallisen jumalan asuinsija, Seitapahta, Seitáutsi, taikka jokin muu jylhä tunturikorso, johon uhraukset toimitettiin." Tällaisena tunturina Paulaharju mainitsee mm. Haltin. Haltilla oli porosaamelaisille aivan käytännöllinen merkitys, jota Paulaharju kuvaa seuraavasti: "Luoteisessa Norjan rajalla on toiselle tuhannelle nouseva Haldde, vanhojen lappalaisten palvoma tunturi. Kesällä räkän[10] aikana Käsivarren lappalaiset kokoontuvat poroineen Haldden lähimaille. Ja lappalaiset joikaavat suuresta tunturistaan:"

Keväällä porot hajoovat,
mutta kyllä sitten Haldii ne kokoo,
kun sääski alkaa liikkua.[11]

Haltin vieraskirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rajapyykin 303B vieressä on peltisessä laatikossa vieraskirja, johon jokainen Haltin "valloittaja" voi merkitä nimensä. Ensimmäisen kirjan Haltille vei naiskolmikko elokuun 2. päivä vuonna 1933. Tuon pienen retkikunnan naiset olivat matkan suunnittelijana ja rahastonhoitajana toiminut Anna Lehtonen, ruuan laittajana toiminut Inkeri Arajärvi ja valokuvaajana ja aamukahvin keittäjänä toiminut Kaarina Kari. Viimeksi mainittu on kirjoittanut ystäväpiirinsä retkistä Suomen erävaelluksen alkuaikoina 1930-luvulla kirjan Haltin valloitus ja ehkä tästä johtuen häntä pidetään useissa lähteissä naisvaeltajien johtajana. Retkikunnan painavat varusteet kuten teltta ja muonat kulkivat Haltin retkellä poron selässä ja kolmen naisen lisäksi retkeen osallistui poron hoitajana ja oppaana 66-vuotias lappalainen Piera Roksi. Oppaana Pierasta ei tosin ollut suurta hyötyä: hän tunsi kyllä porot, mutta ei Haltin seutua, eikä osannut myöskään lukea karttaa.[12]

Naisretkeilijät veivät vieraskirjan rajapyykille numero 304, eivätkä rajapyykille 303B, jossa kirja nykyisin on[13]. Syy tähän oli se, ettei rajapyykkiä 303B ollut vielä 1930-luvulla olemassa. Rajapyykki 304 oli sitä vastoin ollut paikoillaan vuodesta 1764 lähtien. Kun rajapyykki 303B rakennettiin Suomen korkeimmalle kohdalle vuonna 1950, siirrettiin vieraskirja samalla uuteen paikkaan.[14] Rajapyykki 304 on Haltilla aivan Käsivarren pohjoisimmassa nurkkauksessa pisteessä 69°18′42″N, 021°16′45″E.[4]

Kävijöitä Haltin huipulla oli pitkään harvakseltaan, mutta viime vuosikymmeninä moottorikelkkailu on lisännyt vuosittaisten kävijöiden määrää voimakkaasti.[15] Nykyään kirjaan merkitsee nimensä noin 5 000 kävijää vuosittain. Sadastuhannes nimi kirjattiin siihen 25. huhtikuuta 2011. Merkkipaalun saavutti mieshenkilö, joka taittoi matkan Kilpisjärveltä Haltille potkukelkalla.[16]

Vaeltaminen Haltille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haltille pääsee useita eri reittejä, kesällä kävellen ja talvella hiihtäen. Suomen puolelta tavallisin lähtöpaikka on Kilpisjärvi, josta matka Kalottireittiä pitkin Haltille on noin 55 kilometriä. Tällä reitillä kuljetaan useiden Käsivarren kuuluisien nähtävyyksien ohi. Näitä ovat mm. Meekonlaakso jylhine pahtaseinineen, erikoinen Saivaara sekä Pitsuskönkään vaikuttava vesiputous. Haltin juurella on uudehko autio/varaustupa. Monet vaeltajat käyvät Haltilla läheiseltä Pitsusjärven autiotuvalta, josta matkaa Haltin huipulle on Kalottireittiä pitkin noin 12 kilometriä. Pääosa matkasta on loivaa nousua ja vain viimeiset kilometrit ovat jyrkkää kapuamista. Haltille nousuun ei tarvita kiipeilyvarusteita.[17]

Vaihtoehtoisia lähtöpaikkoja Haltin vaellukselle ovat Norjan puolella Gálggojávri talvella tai Didnujoki kesällä. Näistä kummastakin noustaan yleensä Didnujokivartta ensin Lossujärvelle ja edelleen Urtasjokilaaksoa seuraten länteen Pitsusjoelle saakka. Sieltä käännytään Kalottireitille kohti pohjoista ja Haltia. Kolmas Norjan puolella oleva usein käytetty lähtöpaikka on Guolasjávri, jonne pääsee heikkokuntoista tietä pitkin autolla. Tien päästä on matkaa Haltille alle kymmenen kilometriä.

Tarujen tunturit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asko Kaikusalo on kirjoittanut tarinan Tarujen tunturit. Se sijoittuu myyttiseen menneisyyteen, jossa jättiläiset asuttavat Käsivarren seutua. Tuossa tarinassa Halti kuvataan mahtavana Haltin äijänä, Haltin jättiläisheimon johtajana. Itse tarina keskittyy jörön Saanan ja hänen kauniin morsiamensa Malla-neidon häihin, joita vietetään Porojärven kirkolla. Rukkaset saanut kilpakosija, Ruotsin Pältsa, tulee kutsumattona häihin mukanaan häijyt pohjanakat, Jäämeren velhot. Näiden taika riistäytyy käsistä aikaansaaden valtavan jäävyöryn, joka peittää lopulta kaikki jättiläiset. Hääväki pakenee ja Mallan ja hänen äitinsä kyynelistä syntyy Kilpisjärvi. Lopulta vuosituhansia myöhemmin jäämassat sulavat paljastaen paikoilleen jähmettyneet jättiläiset. Häistä aikoinaan paenneen lapinväen vaatteet repeilivät tuiverruksessa ja verhosivat rinteet, laet ja laaksot. Joka syksy sama väriloisto tulvehtii tunturiin ruskan muodossa ja muistuttaa näin kauan sitten dramaattisesti päättyneistä hääjuhlista.[18] Tarina Tarujen tunturit on ollut alkuna myös Taiskan Syksyn sävelessä vuonna 1976 esittämälle kappaleelle ”Haltin häät”.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomenmaan kartta Viitattu 20.2.2013
  2. Kaikusalo, Asko ja Metsälä, Yrjö: Tarujen tunturit, sivu 21. WSOY, Porvoo 1979 (2.painos), ISBN 951-0-06594-3, katso myös http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php | Viitattu 7.1.2012
  3. Norgeskar (karttakuva) Norwegian Mapping Authority. Viitattu 2.10.2012. (norjaksi)
  4. a b c Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 2.10.2012.
  5. Suomen korkeus onkin 1324 metriä (Wayback Machine – alkuperäinen osoite vanhentunut) Maanmittauslaitos. Viitattu 6.7.2007.
  6. Suomen matkailijayhdistys: LAPIN OPAS matkailijoita ja retkeilijöitä varten. WSOY, Helsinki 1939, sivu 9
  7. Turkart Nordreisa 1: 100 000, Finnmark fylke, Kautokeino 2008, katso myös esim. norgeskart.no
  8. Kilpisjärven alueen geologiaa Helsingin yliopisto / Kilpisjärven biologinen asema.
  9. Paulaharju, Samuli: Lapin muisteluksia, s. 166. Helsinki: kustannusosakeyhtiö Kirja, 1922.
  10. räkkä tarkoittaa verta imevien hyönteisten joukkoesiintymistä, katso http://fi.wiktionary.org/wiki/räkkä | Viitattu 18.5.2012
  11. Paulaharju, Samuli: Seitoja ja seidan palvontaa, s. 8 ja 38. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1932.
  12. Kari, Kaarina: Haltin valloitus, sivut 47–79. Suomalainen Kirjapaino Oy 2003 (2. painos, ensimmäinen 1978), ISBN 952-91-5713-4
  13. Kari, Kaarina: Haltin valloitus, sivut 47 ja 78. Suomalainen Kirjapaino Oy 2003 (2. painos, ensimmäinen 1978), ISBN 952-91-5713-4
  14. Rajapyykkeihin 303B ja 304 merkityt ja niiden pystyttämisjankohdan kertovat vuosiluvut.
  15. Järvinen, Antero & Lahti, Seppo: Suurtuntureiden luonto. Kilpisjärven biologisen aseman 40-vuotisjuhlakirja, s. 199–202. Helsinki: Palmenia kustannus, 2004. ISBN 952-10-1142-4.
  16. Potkukelkkailija sadastuhannes Haltin valloittaja Yle.fi. 25.4.2011. Viitattu 26.4.2011.
  17. http://www.luontoon.fi/retkikohteet/eramaaalueet/kasivarsi/reitit/Sivut/Default.aspx Luontoon.fi. Viitattu 4.10.2011
  18. Kaikusalo, Asko ja Metsälä, Yrjö: Tarujen tunturit, sivut 5–6 (kirjan nimikkoluku Tarujen tunturit). WSOY, Porvoo 1979 (2. painos, 1. painos vuonna 1974), ISBN 951-0-06594-3

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]