Ridnitšohkka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ridnitšohkka
Ridnitšohkka heinäkuussa Haltilta nähtynä. Etualalla Haltin vieraskirjapylväs ja rajapyykki 303B.
Ridnitšohkka heinäkuussa Haltilta nähtynä. Etualalla Haltin vieraskirjapylväs ja rajapyykki 303B.
Korkeus 1 317 m
Sijaintitiedot
Sijainti Käsivarren erämaa-alue, Enontekiö, Suomen lippu Suomi
Vuoristo Skandit
Koordinaatit 69°17′16″N, 021°20′19″EKoordinaatit: 69°17′16″N, 021°20′19″E
Geologia
Tyyppi tunturi

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ridnitšohkka (pohjoissaameksi Ritničohkka, suomennettuna tykkylumihuippu) on Suomen korkein tunturin huippu. Se on samalla Suomen toiseksi korkein paikka, sitä korkeammalle nousee vain Suomen ja Norjan rajalla vajaat neljä kilometriä Ridnitšohkkasta länsiluoteeseen sijaitseva Halti, jossa on Suomen korkein kohta. [1] Ridnitšohkkan huippu on 1 317,1 metriä merenpinnan yläpuolella.[2] Sen laelle on rakennettu masto ja pieni mökki Telen ARP-verkkoa varten. Nykyisin tilat on valjastettu Virve-verkon tukiasemaksi. Ridnitšohkkan eteläpuolella sijaitseva Ritnijávri on yksi Suomen korkeimmilla sijaitsevista järvistä, 987 metriä merenpinnan yläpuolella.

Maastoliikenne Käsivarren erämaa-alueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maastoliikenne on rajoitettua Käsivarren erämaa-alueella, aivan kuten muillakin Suomen erämaa-alueilla. Lumettomana aikana vain poronhoitajat ja eri viranomaiset (poliisi, tulli, rajavartijat, pelastustoimi yms.) saavat liikkua alueella moottoriajoneuvoilla ilman erillistä maastoliikennelupaa. Lisäksi Enontekiön kunnan asukkaat voivat hakea maastoliikenneluvan alueella oleville muutamille vakiintuneille kulku-urille. Luvat myöntää maanomistaja, jota Käsivarressa edustaa Metsähallitus. Talvella moottoriajoneuvon, käytännössä moottorikelkan, käyttö on vähän vapaampaa ja paikkakuntalaiset saavat anoessaan maastoliikenneluvan koko alueelle. Lumiaikana myös ulkopaikkakuntalainen voi saada maastoliikenneluvan merkityille reiteille ja paikallisen oppaan kanssa muullekin ennalta ilmoitetulle reitille. Ilman paikallista opasta ulkopaikkakuntalainen pääsee Ridnitšohkkalle käytännössä vain vuokraamalla lentokuljetuksen tai omin voimin kävellen tai hiihtäen.[3]

Vaeltaminen Ridnitšohkkalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omatoimiseen vaellukseen on useita reittivaihtoehtoja kaikkina vuodenaikoina. Suomen puolelta tavallisin lähtöpaikka on Kilpisjärvi. Kalottireitti kulkee tunturin länsipuolelta Haltille ja reittiä hyödyntäen pääsee aivan Ridnitšohkkan tuntumaan. Matkan pituus Kalottireittiä pitkin on noin 55 kilometriä. Reitin varrella ohitetaan lukuisia Käsivarren näyttävimpiä maastonkohtia, mm. Saivaara, Meekonlaakso pahtoineen ja Pitsuskönkään vesiputous. Kilpisjärveltä lähdettäessä kuljetaan yleensä Kalottireittiä Pitsusjärvelle ja sieltä edelleen Govdajohkan vartta ylös mahdollisesti aina Haltijärvelle (pohjoissaameksi Háldijávri saakka. Jokivarresta tai viimeistään järveltä käännytään itään ja noustaan tunturille. [4] Myös Norjan puolelta löytyy useita vaihtoehtoisia vaelluksen aloittamispaikkoja.

Useiden muiden Yliperän tuntureiden tapaan Ridnitšohkkan länsipuoleinen rinne on loivasti nouseva ja varsin helppokulkuinen, kun taas itärinne on lähes pelkkää kivirakkaa ja osin hyvin jyrkkää pahtaa. Talvisin tunturin rinteet ovat laskijoiden suosiossa. Laskettelua rajoittaa kuitenkin pitkä matka Kilpisjärven kylästä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]