Haamuasema
Haamuasema on nimitys, jota käytetään suljetuista, käytöstä poistetuista tai alkujaankin käyttämättömäksi jääneistä julkisen raideliikenteen asemista, varsinkin metroasemista. Nimitys on peräisin Berliinistä, jossa ”haamuasemiksi” (saks. Geisterbahnhöfe) nimitettiin eräitä Berliinin metron ja S-Bahnin asemia, joilla kylmän sodan ja Berliinin kahtiajaon aikana vuosina 1961–1990 junat eivät pysähtyneet. Myöhemmin nimitystä on käytetty muuallakin maanalaisista asemista, joiden ohi matkustajajunat kulkevat pysähtymättä tai joiden kautta liikennettä ei lainkaan kulje.
Berliinin haamuasemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
_en.svg)
Elokuussa 1961 Itä-Saksan hallitus rakensi Berliinin muurin ja sulki siten vapaan kulkuyhteyden Itä- ja Länsi-Berliinin välillä. Rajan sulkemisesta seurasi, että myös Berliinin julkisen liikenteen verkko, joka siihen saakka oli ulottunut kaupungin molempiin osiin, jakautui kahtia. Osa metro- ja S-Bahn -linjoista jäi kokonaan jommallekummalle puolelle rajaa, mutta toiset linjat jakautuivat kahtia. Tällaisten linjojen junat kummallakin puolen ajoivat siitä lähtien vain viimeiselle asemalle ennen rajaa ja kääntyivät siellä takaisin. Poikkeuksena olivat kuitenkin metrolinjat U6 ja U8 sekä S-Bahnin Nord-Süd-Tunnel -linja, joiden reittien molemmat päät jäivät Länsi-Berliinin puolelle, mutta keskiosuudellaan kulkivat jonkin matkaa myös Itä-Berliinin alueella. Nämä linjat pysyivät avoimina länsiberliiniläisille, mutta junat eivät pysähtyneet useimmilla Itä-Berliinissä sijainneilla asemilla, joskin ne teknisistä syistä hidastivat vauhtiaan kulkiessaan asemien kautta.[1] Friedrichstraßen asemalla ne kuitenkin pysähtyivät. Länsiberliiniläiset, jotka näillä linjoilla matkustaessaan näkivät vaunujen ikkunasta heikosti valaistut, tiukasti vartioidut asemat, alkoivat ymmärrettävästi nimittää niitä ”haamuasemiksi” (saks. Geisterbahnhof). Nimitys ei koskaan ollut virallinen, vaan Länsi-Berliinin senaikaisissa metrokartoissa ne oli varustettu merkinnällä: "Bahnhöfe, auf denen die Züge nicht halten" ("asemat, joilla junat eivät pysähdy"). Itä-Berliinin metrokarttoihin Länsi-Berliinin linjoja ja niiden asemia ei merkitty lainkaan. Ainoastaan Friedrichstraßen raja-aseman seinäkarttoihin merkittiin Länsi-Berliinin linjatkin, mutta ei haamuasemia. Itä-Berliinin kartoissa kaupungin kaksi osaa olivat Itä-Saksan kommunistipuolueen propagandan mukaisesti "Berliini, DDR:n pääkaupunki" (saks. Berlin, Hauptstadt der DDR) ja "Länsiberliini" (saks. Westberlin).
Tilanne aiheutti luonnollisesti paljon ongelmia. Nämä linjat olivat oleellinen osa Länsi-Berliinin liikenneverkkoa, mutta koska ne osittain olivat Itä-Berliinin alueella, länsiberliiniläisen huoltohenkilökunnan oli vaikea päästä suorittamaan tarvittavia raiteiden ja tunnelien kunnossapitotöitä.
Suljetuille asemille pystettiin piikkilanka-aidat, jotta luvattomat rajanylittäjät eivät voisi paeta metrotunnelien kautta. Sähkönjohtimena toiminut kolmas kisko oli sekin samalla tehokas ja hengenvaarallinenkin este. Jos joku onnistui läpäisemään yhden tai kaksi estettä, hälytin alkoi soida. Asemien sisäänkäynneistä oli poistettu kyltit ja opasteet, laitureille johtavat käytävät muurattu umpeen ja portaikot suljettu betoniesteillä. Ikkunoiden taakse oli rakennettu poliisiasemat, joista käsin koko aluetta voitiin valvoa.
Tunnelien seinässä leveä valkoinen viiva osoitti rajan tarkan sijainnin. Myöhemmin joillekin asemille rakennettiin liukuovet, jotka sulkeutuivat yöksi, kun vartijat eivät olleet työssä. Toisilla asemilla vartiointi oli ympärivuorokautinen. Vartijoita oli asemalla aina kaksi kerrallaan, ja pidettiin tarkoin huoli siitä, etteivät henkilöt, jotka tunsivat toisensa henkilökohtaisesti, saaneet olla samalla asemalla vartiossa samaan aikaan. Lisäksi ylemmät upseerit saattoivat milloin hyvänsä yllättäen tehdä tarkastuksia. Muutamia asemia vartioivat rajavartijat.
Eri asemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Friedrichstraßen asema sijaitsi Itä-Berliinin alueella, mutta sen kautta kulkivat eräät Länsi-Berliinin linjat. Kuitenkaan se ei ollut "haamuasema", vaan se toimi vaihtoasemana metrolinjan U6 ja eräiden S-Bahn-linjojen välillä. Länsiberliiniläiset matkustajat saattoivat kulkea laiturilta toiselle poistumatta asemalta ja tarvitsematta edes näyttää passia tai muita asiakirjoja, samaan tapaan kuin lentomatkustajat vaihtaessaan konetta kansainvälisellä lentoasemalla. Asema toimi myös rajanylityspaikkana: matkustajilla, joilla oli asianmukainen viisumi, oli oikeus poistua asemalta ulkoilmaan Itä-Berliiniin.
Bornholmer Straßen S-Bahn-asema oli ainoa haamuasema, joka ei ollut tunnelissa. Se sijaitsi lähellä Berliinin muuria Bornholmer Straßen rajanylityspaikan luona. Länsiberliiniläiset junat kulkivat sen kautta pysähtymättä. Itäberliiniläiset S-Bahn-junat kulkivat saman aseman kautta eri raiteita pitkin. Itä- ja länsiberliiniläisten ratojen välinen yhdysraide oli suljettu korkealla aidalla.
Toinen merkillisyys oli Wollankstraßen asema. Sekin oli länsiberliiniläisen S-Bahnin asema, joka sijaitsi Itä-Berliinin alueella, mutta aivan rajan läheisyydessä. Se oli kuitenkin käytössä ja avoinna länsiberliiniläisille, sillä yksi aseman sisäänkäynneistä avautui läheiselle Länsi-Berliinin puolella sijainneelle kadulle. Siellä asemalle johtanut sisäänkäynti oli tarkalleen rajalinjalla, ja paikalla oli varoitusmerkki, jossa matkustajille huomautettiin asiasta. Aseman muut sisäänkäynnit, jotka avautuivat läheisille Itä-Berliinin kaduille, oli suljettu.
Uudelleen avaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisenä haamuasemista otettiin uudelleen käyttöön Jannowitzbrücken asema linjalla U8. Se avattiin jo 11. marraskuuta 1989, vain kaksi päivää rajan avautumisen jälkeen. Se toimi Friedrichstraßen aseman tavoin rajanylityspaikkana, jossa aluksi oli tulli- ja rajavartioasema, mutta jonka kautta jokseenkin vapaasti pääsi kulkemaan Itä-Berliinistä Länsi-Berliiniin tai päinvastoin. Koska vanhat, ennen vuotta 1961 asetetut linjan pääteasemiin viittaavat opastekyltit olivat osittain hajonneet, minkä lisäksi ne olivat vanhentuneet, kun linjaa oli sillä välin molemmista päistä jatkettu, niiden päälle liimattiin väliaikaisesti käsin kirjoitetut opasteet. Rosenthaler Platzin asema samalla linjalla avattiin 18. joulukuuta 1989, ja siellä toimi samanlainen rajanylityspaikka.[2]
Kolmantena avattiin 18. huhtikuuta 1990 Bernauer Straßen metroasema, sekin linjalla U8. Koska sen pohjoinen sisäänkäynti oli aivan rajalinjalla, sieltä avattiin kulkuyhteys Länsi-Berliinin puolelle ilman rajatarkastusta.[2] Eteläinen, Itä-Berliinin puoleinen sisäänkäynti avattiin vasta 1. heinäkuuta 1990.
Neuvottelut linjojen U6 ja U8 kaikkien asemien sekä Oranienburger Straßen, Unter den Lindenin ja Nordbahnhofin S-Bahn-asemien avaamisesta ilman rajatarkastuksia aloitettiin 13. huhtikuuta 1990. Kesti kuitenkin vielä kaksi kuukautta, ennen kuin asemat saatiin siivotuiksi ja niiden sisätilat kunnostetuiksi. Nämä vielä suljettuina olleet asemat avattiin 1. heinäkuuta 1990 klo 11, samana päivänä kun Itä-Saksassa otettiin käyttöön Länsi-Saksan valuutta, ja samalla raja- ja tullitarkastukset poistettiin kokonaan.[2]
Ensimmäisenä S-Bahnin Nord-Süd -linjan haamuasemista avattiin 2. heinäkuuta 1990 Oranienburger Straßen asema. Unter den Lindenin ja Nordbahnhofin asemat avattiin kunnostustöiden jälkeen 1. syyskuuta 1990. Bornholmer Straßen asema avattiin 12. joulukuuta 1990 Länsi-Berliinin junille; vaihdot mahdollistava Itä-Berliinin junien laituri avattiin 5. elokuuta 1991. Viimeisenä haamuasemista avattiin Potsdamer Platzin asema 3. maaliskuuta 1992, sen jälkeen kun koko pohjois-eteläsuuntainen tunneli oli perusteellisesti kunnostettu.
Seuraavina vuosina Berliinin kaupunki ja Saksan hallitus ryhtyivät laajoihin toimiin Berliinin S-Bahn- ja metroverkkojen yhdistämiseksi. Metrojärjestelmä saatiin palautetuksi ennen muuria vallinneeseen tilaan vuonna 1995, kun linjan U1 pääteasemana toiminut Warschauer Straßen asema avattiin jälleen. S-Bahn-verkon osalta työt saatiin päätökseen vuonna 2002, kun rengaslinja otettiin jälleen käyttöön, joskin muurin jäljiltä jotkin rataosuudet ovat edelleen poissa käytöstä. Päätöstä niiden palauttamisesta käyttöön ei ole tehty.
Luettelo Berliinin haamuasemista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luettelossa ovat vain ne Itä-Berliinin alla sijainneet asemat, joiden kautta Länsi-Berliinin junat kulkivat pysähtymättä. Muurin kummallakin puolella oli myös asemia, jotka olivat suljettuina, koska niiden kautta kulkenut rataosuus ei ollut käytössä.
Niille asemille, jotka avattiin ennen heinäkuuta 1990, asetettiin väliaikaiset rajavartioasemat. Myöhemmin avatuille asemille sellaisia ei asetettu, koska Saksojen välisen rahaunionin tullessa voimaan poistettiin niiden väliltä myös kaikki rajatarkastukset.
| Luettelo Berliinin haamuasemista kylmän sodan aikana | ||||
|---|---|---|---|---|
| Nord-Süd S-Bahn (S1 ja S25) | ||||
| No | Asema | Päivä, jolloin asema jälleen avattiin | Huomautus | Avausjärjestys |
| 1 | Bornholmer Straße | 12. joulukuuta 1990 | 7 | |
| 2 | Nordbahnhof | 1. syyskuuta 1990 | 6 | |
| 3 | Oranienburger Straße | 2. heinäkuuta 1990 | Ensimmäinen jälleen avattu S-Bahnin asema | 5 |
| 4 | Unter den Linden | 1. syyskuuta 1990 | Sai uuden nimen Brandenburger Tor | 6 |
| 5 | Potsdamer Platz | 3. maaliskuuta 1992 | 8 | |
| U 6 | ||||
| 1 | Schwartzkopffstraße | 1. heinäkuuta 1990 | Nimenä noin vuosina 1951-1971, Walter-Ulbricht-Stadion läheisen Walter Ulbrichtin mukaan nimetyn stadionin mukaan. | 4 |
| 2 | Nordbahnhof | 1. heinäkuuta 1990 | Uusi nimi Zinnowitzer Straße (1991–2009), nykyään Naturkundemuseum (vuodesta 2009) | 4 |
| 3 | Oranienburger Tor | 1. heinäkuuta 1990 | 4 | |
| 4 | Französische Straße | 1. heinäkuuta 1990 | 4 | |
| 5 | Stadtmitte | 1. heinäkuuta 1990 | Vain linjan U6 laiturit olivat suljetut. Itä-Berliinin metrolinjan A (nykyisin osa linjaa U2) junat pysähtyivät asemalla koko ajan. | 4 |
| U 8 | ||||
| 1 | Bernauer Strasse | 18. huhtikuuta 1990 | Tällöin avattiin vain suora yhteys asemalle Länsi-Berliinin puolelta. Eteläinen sisäänkäynti Itä-Berliinin puolella avattiin vasta 1. heinäkuuta 1990. | 3 |
| 2 | Rosenthaler Platz | 18. joulukuuta 1989 | Toimi väliaikaisena rajanylityspaikkana Itä-Berliiniin. | 2 |
| 3 | Weinmeisterstraße | 1. heinäkuuta 1990 | 4 | |
| 4 | Alexanderplatz | 1. heinäkuuta 1990 | Vain linjan U8 laiturit olivat suljetut. Itä-Berliinin metrolinjojen A (nykyisin osa linjaa U2 ja E (nykyinen linja U5 sekä S-Bahnin junat pysähtyivät asemalla koko ajan. | 4 |
| 5 | Jannowitzbrücke | 11. marraskuuta 1989 | Vain linjan U8 laiturit olivat suljetut. Itä-Berliinin S-Bahnin junat pysähtyivät asemalla koko ajan. Uudelleenavaamisen ja Saksojen yhdistymisen välisenä aikana asema toimi rajanylityspaikkana Itä-Berliiniin. | 1 |
| 6 | Heinrich-Heine-Straße | 1. heinäkuuta 1990 | 4 | |
Saksojen yhdistymisen jälkeen haamuasemiksi muuttuneet asemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Berliinin alueella ja sen läheisyydessä oli myös joukko raideliikenteen asemia, jotka, päin vastoin kuin edellä mainitut, olivat kahtiajaon aikana vilkkaassa käytössä, mutta jotka jälleenyhdistymisen jälkeen nopeasti menettivät merkityksensä ja suuren osan matkustajistaan ja joista jotkut on täysin poistettu käytöstä niin, että niitä voidaan nyt pitää haamuasemina. Huomattavimpia sellaisia ovat:
- Geshagener Heiden asema Berliinin ulomman kehäradan varrella kaupungin eteläpuolella, entisellä Itä-Saksan alueella. Sen läheisyydessä ei ole asutusta, ja se menetti merkityksensä, kun Potsdamin alueelta avautui suorempi kulkureitti Itä-Berliiniin ja kun aseman läheisyydessä sijainnut Industriewerke Ludwigsfelde vähensi työvoimaansa. Potsdamin ja Schönefeldin lentoaseman välillä kulkeneet junat pysähtyivät asemalla joulukuuhun 2012 saakka. Sen jälkeen kaikki henkilöjunat ovat kulkeneet aseman ohi pysähtymättä. Uusi asema Ludwigsfelde-Struveshof rakennettiin kaksi kilometriä lännemmäksi, lähemmäksi asutusta, ja se otettiin käyttöön samalla kun Geshagener Heiden asema suljettiin.
- Potsdam Pirscheiden asema oli vaihtoasema, joka sekin sijaitsi Berliinin ulomman kehäradan varrella Potsdamin läheisyydessä. Vuosina 1961-1993 sen nimenä oli Potsdam Hauptbahnhof (Potsdamin päärautatieasema), ja se oli Potsdamin tärkein rautatieasema aikana, jolloin liikenne sieltä Länsi-Berliiniin Berliinin-Magdeburgin rautatietä pitkin oli ankarasti rajoitettu. Kun liikenne Postdamin ja Berliinin Wannseen aseman välille palautettiin, Pirschheiden asema menetti merkityksensä. Sieltä poistettiin henkilökunta vuonna 1994, ylemmän tason raiteet purettiin 1999 ja alemmallakin tasolla vain yksi laituri jäi käyttöön. Sitä käyttivät Potsdamin ja Michendorfin välillä liikennöineet paikallisjunat. Vaikka sen nykyinen merkitys on vähäinen ja vaikka se rappeutuneessa asussaan muistuttaa kylmän sodan aikaisia haamuasemia, matkustajajunat pysähtyvät siellä yhä säännöllisesti.
Haamuasemia muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pariisin metron haamuasemia ovat:
- Arsenalin metroasema
- Champ de Marsin metroasema
- Croix-Rougen metroasema
- Haxon metroasema
- Porte Molitorin metroasema
- Saint-Martinin metroasema
Helsingissä eräänlaisina haamuasemina voidaan pitää seuraavia:
- Munkkivuori Helsingissä. Kun Munkkivuoren ostoskeskus vuonna 1960 valmistui, sen yhteyteen aiottiin rakentaa maanalainen metroasema. Tuohon aikaan suunniteltua, Munkkivuoren kautta kulkevaa metrolinjaa ei kuitenkaan koskaan toteutettu, joten asemaakaan ei rakennettu valmiiksi. Aseman lippuhalliksi tarkoitetussa tilassa toimii nykyisin Alkon myymälä, kun taas laituritaso on keskeneräiseksi jäänyt, louheen täyttämä halli.[3]
- Kampin ja Hakaniemen metroasemien kautta kulkee kaksi tunnelia eri tasoissa. Molemmissa vain ylempi taso on käytössä. Alemmat tasot rakennettiin samaan aikaan, ja ne tarkoitettiin myöhemmin avattavaa toista metrolinjaa ja sen U-haaraa varten. Suunnitelmasta on kuitenkin luovuttu, mutta Pisararata tulee mahdollisesti kulkemaan Hakaniemessä valmiina olevan tunnelin ja laiturialueen kautta. Toistaiseksi tyhjissä tunneleissa ei ole kiskoja eikä laitureita.[3]
Tukholman metrossa Kymlingen asema on jäänyt haamuasemaksi.
Yhdysvalloissa New Yorkin metron seuraavat asemat eivät enää ole käytössä:
- 18th Street
- 91st Street
- Anderson–Jerome Avenues
- City Hall Loop
- Court Street
- Myrtle Avenue
- Sedgwick Avenue
- South Ferry
- Worth Street
Rochesterin metro valmistui vuonna 1927, mutta vuonna 1956 se jäi kokonaan pois käytöstä.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- U6 Alt-Tegel – Alt-Mariendorf Urbanrail.net. Viitattu 9.5.2015.
- U8 Wittenau – Hermannstraße Urbanrail.net. Viitattu 9.5.2015.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Alkujaan ne ohittivat asemat nopeudella 15 km/h, mutta kun eräs itäsaksalainen poliisimies yritti hypätä liikkuvaan junaan, niiden pakolliseksi nopeudeksi määrättiin vähintään 25 km/h. Jürgen Meyer-Kronthaler, Klaus Kurpjuweit, Berliner U-Bahn - In Fahrt seit über hundert Jahren, be.bra verlag 2009 s. 119
- ↑ a b c Transit durch den Osten - Die Transitstrecken nach November 1989 berliner-untergrundbahn.de. Arkistoitu 14.12.2011. Viitattu 9.5.2015.
- ↑ a b Helsingin alla kummittelee neljä haamuasemaa. Helsingin Sanomat, 15.2.2015. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Rochester Subway DVD: The End of the Line animatusstudio.com. Viitattu 9.5.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Berliinin historiallisia metrokarttoja (saksaksi)
- http://www.berliner-untergrundbahn.de/ou-01.htm (Arkistoitu – Internet Archive)