Itä-Berliini
.svg)
Itä-Berliini oli Berliinin itäinen osa toisen maailmansodan lopulta 1945 Saksan jälleenyhdistymiseen 1990 asti.
Sodan jälkeen Berliini jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, joista Itä-Berliini oli Neuvostoliiton vyöhyke. Loput kolme vyöhykettä olivat länsiliittoutuneiden hallinnassa; pohjoinen vyöhyke Ranskan, läntinen Yhdistyneen kuningaskunnan ja eteläinen Yhdysvaltain hallinnassa. Vuonna 1948 kaupunki jakautui virallisesti kahtia, kun Neuvostoliitto ei tunnustanut sosiaalidemokraatti Ernst Reuterin valintaa pormestariksi ja asetti vyöhykkeelleen oman pormestarinsa.
Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) piti koko Berliiniä pääkaupunkinaan (muodossa Berlin, Hauptstadt der DDR); käytännössä tosin pääkaupunkina toimi vain Itä-Berliini. Myös voittajavaltojen kesken Berliinin oikeudellinen status oli kiistanalainen. Länsiliittoutuneiden tulkinnan mukaan koko Berliinissä ylintä valtaa käytti neljä miehitysvaltaa eikä kumpikaan Saksa; Neuvostoliitto puolestaan katsoi, että Itä-Berliini kuului DDR:n alaisuuteen ja että miehitystila jatkui ainoastaan Länsi-Berliinissä.
Itä- ja Länsi-Berliinin välinen raja oli auki vuoteen 1961 asti, jolloin DDR rakensi Berliinin muurin, joka sinetöi kaupungin kahtiajaon. Muurin murruttua 1989 ja Saksan jälleenyhdistyttyä vuotta myöhemmin Berliinikin yhdistyi jälleen ja palasi koko Saksan pääkaupungiksi.
Hallintoalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen jakoa, vuoden 1920 alueliitoksesta lähtien Berliiniin oli kuulunut 20 hallintoaluetta (Bezirke). Jaon yhteydessä niistä kahdeksan tuli kuulumaan Neuvostoliiton, kuusi Yhdysvaltain, neljä Yhdistyneen kuningaskunnan ja kaksi Ranskan miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeeseen, josta muodostettiin Itä-Berliini, kuuluivat seuraavat kahdeksan hallintoaluetta:
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itä-Berliini Wikimedia Commonsissa
