Prenzlauer Berg
Prenzlauer Berg on kaupunginosa Pankowin hallinnollisella osa-alueella Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Se on pinta-alaltaan 11 neliökilometrin suuruinen ja sen asukastiheys on 13 092 as./km². Vuoden 2006 lopussa kaupunginosan asukasluku oli 143 359.
[muokkaa] Maantieto
Prenzlauer Berg sijaitsee Berliinin koillisosassa. Sitä rajaa lännessä ja lounaassa Mitten osa-alue, kaakossa Friedrichshain-Kreuzbergin kaupunginosa, idässä Lichtenbergin kaupunginosa ja pohjoisessa Pankowin osa-alueen kaupunginosat Weißensee ja Pankow. Prenzlauer Bergin korkein kohta sijaitsee 91 metriä merenpinnan yläpuolella Volkspark Prenzlauer Bergissä.
[muokkaa] Historia
Nimi Prenzlauer Berg esiintyi ensimmäisen kerran tekstissä vuonna 1826. Aluetta alettiin kehittää 1800-luvun toisella puoliskolla James Hobrechtin vuonna 1862 laatiman kaupunkisuunnitelman, niin kutsutun Hobrechtin suunnitelman pohjalta.
Entisessä Saksan demokraattisessa tasavallassa eli Itä-Saksassa aluetta asuttivat pääsääntöisesti intellektuellit, taiteilijat ja opiskelijat. Saksojen yhdistyttyä Prenzlauer Bergin rakennuskanta on suurimmaksi osaksi kunnostettu ja asuntojen arvo alueella on noussut.
[muokkaa] Väestö
31. joulukuuta vuonna 2006 Prenzlauer Bergin asukasluku oli 143 359. Asukkaista ulkomaalaisia on noin 11,1 prosenttia. Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat ranskalaiset, italialaiset, yhdysvaltalaiset, britit, espanjalaiset ja tanskalaiset.
Koordinaatit:
Tätä sivua ei ole