Federico García Lorca

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Federico García Lorca
Lorcan patsas Madridissa
Lorcan patsas Madridissa
Syntynyt 5. kesäkuuta 1898
Fuente Vaqueros, Espanja
Kuollut 19. elokuuta 1936 (38 vuotta)
jossain Víznarin ja Alfacarin välillä, lähellä Granadaa, Espanja
Ammatit runoilija, näyttämötaiteilija, taidemaalari, pianisti, säveltäjä
Kansallisuus Espanjan lippu Espanja
Tyylilajit surrealismi
Ensiteokset Impresiones y paisajes (1918)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Federico del Sagrado Corazón de Jesús García Lorca (s. 5. kesäkuuta 1898 Fuente Vaquerosin kylä, Granada19. elokuuta 1936) oli espanjalainen runoilija ja näyttämötaiteilija, joskin hänet tunnetaan myös taidemaalarina, pianistina ja säveltäjänä. Hän nautti kansainvälistä huomiota Ryhmä '27:n symbolina. García Lorcan uskotaan olleen yksi tuhansista Espanjan sisällissodan aikana ammutuista epäkommunististen kuolemanpartioiden uhreista. Vuonna 2008 Espanjan tuomioistuin avasi tutkinnan runoilijan kuolemasta, ja García Lorcan suku perui kieltonsa tehdä kaivaustöitä mahdollisella kuolinalueella lähellä Alfacaria. Ihmisjäänteitä ei kuitenkaan löydetty.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

García Lorcan isä Federico Garcia Rodriguez omisti Granadan laitamilla olevan maatilan ja kaupungin keskustassa olevan huvilan sekä työskenteli menestyksekkäästi sokerialalla. García Lorcan äiti Vincenta Lorca Romero oli opettaja ja lahjakas pianisti. Federicon ollessa 11-vuotias perhe muutti 1909 Granadan kaupunkiin. Hän arvosti maalla viettämäänsä lapsuutta ja piti tärkeänä luonnonläheistä elämää.

Vuonna 1915 lukion suorittanut García Lorca aloitti yliopisto-opiskelun Granadan yliopistossa. Tuolloin hänen opintonsa sisälsivät lakia, kirjallisuutta ja sävellystä. Nuoruudessaan hän oli mieltyneempi teatteriin ja musiikkiin kuin kirjoittamiseen; hän harjoitteli nimenomaan klassisena pianistina, ja hänen ensimmäisiä innoittajiaan olivat Debussy, Chopin ja Beethoven. Myöhemmin García Lorcan innoittajaksi tuli espanjalainen kansanmusiikki, mihin vaikutti hänen ystävyytensä säveltäjä Manuel de Fallan kanssa. Kirjoittamista hän ei aloittanut ennen pianonsoittajanopettajansa kuolemaa vuonna 1916. Ensimmäisissä proosateoksissaan Nocturne, Ballad ja Sonata hän käytti musiikillisista muotoa. García Lorca kuului nuorten taiteilijoiden ryhmään, joka kokoontui kahvila Alamedassa Granadassa. Vuosina 1916 ja 1917 hän matkusti Kastiliassa, Léonissa ja Galiciassa yliopistonsa professorin kanssa, joka rohkaisi häntä kirjoittamaan ensimmäisen kirjan Impresiones y Paisajes (suom. Vaikutelmia ja maisemia), joka julkaistiin vuonna 1918. Don Fernando de los Rios sai pojan perheen antamaan tälle luvan asettua edistykselliseen Residencia de Estudiantes'iin (suom. Opiskelijaresidenssi) Madridiin vuonna 1919.

Nuorena kirjailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Resi'ssä García Lorca tutustui Luis Buñueliin, Pepín Belloon, Manuel de Fallaan ja Salvador Dalíin, nuoriin ja lahjakkaisiin taideopiskelijoihin, joiden vaikutus tuntuisi ympäri Espanjan. Suojelijaksi hänelle muodostui runoilija Juan Ramon Jimenez, jolloin hänestä tuli myös läheinen näytelmäkirjailija Eduardo Marquinan ja Madridin Teatro Eslavan ohjaajan, Gregorie Martínesz Sierran kanssa. Vuosina 1919–1920 García Lorca kirjoitti ja lavasti ensimmäisen näytelmänsä El maleficio de la mariposa'n (suom. Perhosen paha loitsu), joka oli runomuotoinen näytelmä perhosen ja torakan mahdottomasta rakkaudesta ja sisälsi joukon myös muita hyönteisiä. Näytelmä naurettiin lavalta jo neljännen esityksen jälkeen, ja tapaus vaikutti pysyvästi García Lorcan suhtautumiseen teatterijulkisuutta kohtaan. Myöhemmin hän väitti, että vuonna 1927 kirjoitettu Mariana Pineda oli itse asiassa hänen ensimmäinen näytelmänsä. Opiskeluaikanaan Resi'ssä hän luki myös lakia ja filosofiaa vaikka oli huomattavasti kiinnostuneempi kirjoittamisesta kuin opiskelusta.

García Lorcan ensimmäinen runokokoelma ilmestyi vuonna 1921 ja sisälsi vuonna 1918 kirjoitettuja runoja, jotka oli valittu teokseen Federicon veljen Fransiscon avulla. Tekstien aihepiireihin kuului muun muassa usko, eristäytyminen ja luonto, jotka olivat hallinneet myös García Lorcan proosapohdiskeluja. Alkuvuodesta 1922 Granadassa García Lorca toimi säveltäjä Manuel de Fallan kanssa tarkoituksenaan edistää Concurso de Cante Jondo -festivaalitapahtumaa, joka oli omistettu flamencoesityksille.

Vuonna 1921 García Lorca julkaisi runokirjan Libro de Poemas. Hänen teoksensa Poeta en Nueva York julkaistiin vuonna 1940 ja se on surrealistinen teos, jonka García Lorca kirjoitti Yhdysvaltain matkansa jälkeen. Hänen muita teoksiaan ovat esimerkiksi El Romancero Gitano (1928), Doña Rosita la soltera (1935), La zapatera prodigiosa (1935), Bodas de sangre (1933).

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

García Lorca jäi Espanjan sisällissodan jalkoihin Granadassa, jossa oikeistolaiset kapinalliset murhasivat hänet elokuussa 1936.

Saksalaisessa Tageszeitung-lehdessä Ulrike Fokken kertoo 12. elokuuta 2006 Lorcan viimeisistä päivistä ja hänen homoseksuaalisuudestaan. Fokken kertoo, että kun sisällissota Espanjassa syttyi, Lorcan ystävä Luis Buñuel pyysi häntä jäämään Madridiin, koska siellä hän olisi ollut paremmin turvassa. Myös muut ystävät painostivat häntä jäämään pääkaupunkiin tai pakenemaan Ranskaan, mutta ei missään tapauksessa menemään kotiseuduilleen Granadaan.

Granadassa hänet tunnettiin homona, ja häntä haukuttiin ”rusettihomoksi”. Hänen homoutensa oli kaikkien oikeistolaisten fasistien tiedossa. Hän oli kaikkialla oikeiston valtaamilla alueilla vaarassa. Lehdet olivat jo pitkään pilkanneet häntä ja erityisesti kevään 1936 aikaan, kun hän lehtihaastattelussa oli arvostellut kaupungin porvaristoa. Lehdet kertoivat tarkasti hänen seurassaan liikkuvista nuorista miehistä.

Oikeisto piti vasemmistolaista Lorcaa vastustajanaan. Hänessä ruumiillistui liberaali, demokraattinen ja salliva Espanja, jonka fasistit nyt halusivat lopettaa väkivalloin. Lorcasta oli jo tullut menestyksekkäin espanjalainen kirjailija Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Hänen näytelmissään annettiin puheenvuoro alistetuille. Heitä olivat katolisen kirkon ja machokulttuurin leimaamassa Espanjassa naiset. Lorcan naiset ovat vahvoja ja haluavat itse päättää seksuaalisuudestaan. Demokraattinen Espanja juhli Lorcaa uudistajana, mutta vastapuolelle hänen romaaninsa olivat epämoraalisia, epäkatolisia ja epäespanjalaisia.

Lorca lähti aamulla 14. heinäkuuta 1936 kotiseuduilleen Granadaan. Siellä oli jo taisteluita, vaikka sisällissota ei varsinaisesti ollut vielä puhjennut. Molempien osapuolten terroriteot vavisuttivat kaupunkia. Republikaaninen sotilaskuvernööri ei pystynyt hillitsemään väkivaltaa. Myöskään siviilikuvernööri, Lorcan lanko, ei voinut väkivallalle mitään. Heinäkuun 18. päivänä 1936 Franco julisti Kanariansaarilla sotatilan. Mantereella sota puhkesi ensin Sevillassa ja kaksi päivää myöhemmin Granadassa.

Lorca oli sodan alkaessa Huerta de San Vicentessä, hedelmä- ja kukkaplantaasilla, missä hän oli ollut vuodesta 1925 lähtien joka vuosi ja missä hän oli kirjoittanut monta näytelmäänsä. Vaikka Huertan kylä oli aika eristynyt, Lorcan perhe sai heti kokea fasistien vallan julmuuden. Kaupungin pormestari, Lorcan sukulainen, vangittiin 20. päivänä, ja elokuun 6. päivänä tehtiin kotitaloon tarkastus, kun etsittiin radiolähetintä, jolla Lorcan väitettiin olevan yhteydessä venäläisiin. Elokuun 9. päivänä tuli paikalle ryhmä siviilipukuisia fasisteja ja pakottaen talon väen ulos. Tilanhoitaja hakattiin, samoin Lorcan äiti, ja kaikki uhattiin tappaa. Lastenhoitaja kertoi, että Federicoa haukuttiin homoksi ja häntä hakattiin.

Tämän tapauksen jälkeen Lorca etsi suojaa runoilijaystävä Luis Rosalesin luota. Tämän isä ja veli olivat tunnettuja falangisteja. Lorcaa autettiin. Lorcan myöhemmin murhannut kävi kerran talossa, mutta hänet heitettiin ulos. Hän tuli uudelleen elokuun 16. päivänä ja piti Lorcaa vangittuna kaksi päivää. Lorcan perhe teki kaikkensa runoilijan pelastamiseksi. Falangistien johtaja sai sotilasjohdolta määräyksen vapauttaa Lorca, mutta häntä ei laskettu. Elokuun 19. päivän vastaisena yönä hänet vietiin kolmen muun kanssa pienelle kukkulalle Granadan ulkopuolelle. Yksi murhaajista kehui seuraavana päivänä, että "hän ampui Lorcaa perseeseen, koska se oli homo." Vasta sitten tuli kuolinlaukaus. Puolustuspuheessaan yksi murhaajista syytti Lorcaa yhteistyöstä venäläisten kanssa, toimimisesta vasemmistolaisen kulttuuriministerin sihteerinä ja homoseksuaalisuudesta.

Lorcan kuolinkukkulalla on pieni tomuinen puisto. Historioitsijat olivat jo pitkään yrittäneet saada lupaa syrjässä olevan haudan avaamiseen ja asianmukaiseen sekä arvokkaampaan hautaamiseen. Suku ei hyväksynyt haudan avaamista. Haudan löysi vuonna 1971 irlantilainen Lorca-tutkija Ian Gibson.

Torstaina, 18. syyskuuta 2008, 72 vuotta Lorcan kuoleman jälkeen tuli käänne kun perhe suostui uuteen hautapaikkaan. Lupa tuli, kun tutkintatuomari Baltasar Garzón käynnisti sisällissodan (1936–1939) ja Francon ajan (1939–1975) teloitusten laajan tutkinnan. Kymmenet tuhannet ovat edelleen joukkohaudoissa. Lorcan kanssa samalla kertaa ammuttujen omaiset ovat suostuneet vainajien pois siirtämiseen. Kerran jo keskeytettyjä kaivauksia jatkettiin kesällä 2009, jolloin Lorcan ruumis mahdollisesti löydettiin. [1].

Chileläinen runoilija Pablo Neruda oli Lorcan ystävä. Lorcan murhaaminen vaikutti suuresti Nerudaan ja lähensi tätä ensin tasavaltalaisiin ja sitten kommunistisiin liikkeisiin. Lorca oli läheisissä väleissä myös taiteilija Salvador Dalin kanssa, johon hänellä oli jonkinlainen suhde. Dalin mukaan suhde oli syvä taiteellisella ja tunteellisella tasolla, mutta ilman fyysistä puolta; joskin Dalin mukaan Lorca, joka oli häneen hyvin ihastunut, olisi halunnut suhteen etenevän. Dali kertoi myöhemmin olleensa todella otettu maineikkaan runoilijan huomiosta, ja hän ihaili Lorcan teoksia myös henkilökohtaisesti.

Kreikkalainen säveltäjä Mikis Theodorakis on säveltänyt musiikin Lorcan teoksiin, esim. Antonio Torred Heredia-runoon.

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Runoja, suom. Matti Rossi; esittely: Francisco Carregui. Otava, 1963.
  • Andalusian lauluja. Suom. Matti Rossi. Otava, 1967 (uusi painos 2002). ISBN 951-1-18350-8.
  • Mustalaisromansseja. Suom. Kirsi Kunnas. 2. uudistettu painos. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23501-6.
  • Veren häät ja muita näytelmiä. suom. Pentti Saaritsa. Otava, 1977.
  • Doña Rosita ja muita näytelmiä. suom. Pentti Saaritsa. Otava, 1978.
  • Runoelma cante jondosta. suom. Brita Polttila. Tammi, 1977.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Federico García Lorca.