Eriet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Erie-intiaanit olivat Pohjois-Amerikan koillisosien intiaanikansa. He muodostivat vahvan liiton omien heimojensa välillä ja asustivat mukaansa nimetyn Eriejärven etelärannalla New Yorkin osavaltion alueella. Heidän asuialueensa levisivät myös nykyisen Pennsylvanian puolelle ja maat yltivät Sanduskyyn läntiseen Ohioon. Eriet kuuluivat irokeesien kieliryhmään ja heidän murteensa oli lähellä huronien murretta. Erieiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, mutta sen on arveltu olleen vähintään 4 000 ja enintään 15 000 henkeä. [1] Erieillä oli useita suuria kyliä ja he jakaantuivat moniin ryhmiin, joista on mainittu nimeltä kolme: kentaienton, rigue ja honniasontkeronon (black mingua "mustat minquat"). Viimeksi mainitut jatkoivat itsenäisenä heimona irokeesien tuhotessa eriet 1650-luvulla. [1]

Alkuperä ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eriet palvoivat puumaa, jolla oli merkittävä osuus heidän kulttuurissaan ja jonka häntä antoi heidän kansalleen nimen.

Erie-kansan nimi oli lyhenne huron-intiaanien sanasta erielhonan, joka tarkoitti pitkää häntää.[2] Nimi viittasi vuoripanttereihin tai puumiin, jotka suurin joukoin samoilivat eriein kansoittamilla alueilla. Ranskalaiset tutkimusmatkailijat ja lähetyssaarnaajat käyttivät heistä nimeä Nation du chut, kissojen kansa. [2] Englanninkielinen nimi "People of the Panther" kuvasi samaa asiaa. Jokuset tämän päivän tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että eriein nimi saattoi merkitä myös pesukarhua, mutta tätä arvelua eivät tue ranskalaisten löytöretkeilijöiden jälkeenjääneet kirjoitukset, joista löytyy useita mainintoja Erie-järven alueen villikissoista. [3]

Samoin kuin muutkin irokeesikansat olivat eriet maanviljelijöitä. Heidän asumuksensa olivat irokeeseille tyypillisiä pitkiä taloja ja kylät oli suojattu tukevin paaluvarustuksin. Heidän pääkaupunkinsa Pennsylvanian alueella oli nimeltään Rigue, joka tarkoitti "pantterin paikkaa". Näyttääkin siltä, että kyseinen kissaeläin kuului merkittävänä osana eriekulttuuriin. Pantteria palvottiin, se symboloi heidän kansaansa ja vartioi heidän kyliään. Yleinen tapa oli rakentaa paalukylä järven tai joen rantamille, mieluiten jyrkänteiden reunoille tai muihin vastaaviin paikkoihin. Kylien pinta-ala oli noin 80 aaria ja niissä saattoi olla 50 taloa. Kylän keskelle oli kaivettu suuri kuoppa, jossa paloi ikuinen tuli. Kaiken kaikkiaan kyliä ja kaupunkeja on ollut kymmenittäin, suurin osa nykyisen Ohion seuduilla. Ranskalaisten tekemien muistiinmerkintöjen mukaan erieitä hallitsi kuningatar, jota kutsuttiin nimellä Yawagia ja jota pidettiin kansakunnan "Äitinä" ja "Rauhanpitäjänä". [4] [5] Senecat kutsuivat kuningatarta nimellä Gegosasa.

Suhteet valkoisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niagaran putoukset olivat lähellä eriein kotiseutuja.

Ensikosketus valkoiseen väestöön tapahtui vuonna 1615 lähellä Niagaran putouksia. Täällä ranskalainen Etienne Brule kohtasi ryhmän intiaaneja, jotka kuuluivat erieihin. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä katolinen pappi Joseph De la Roche Daillon teki ryhmineen visiitin Eriejärven rannoilla viettäen talven attiwendaronkien ("neutral") luona, joiden omakielinen nimi oli Kahquahs. [5] Saman talven aikana jesuiitat tekivät vierailuja myös erielhonain kyliin lyhentäen heidän nimensä muotoon Erie. [4] Nämä kohtaamiset sekä jokuset jesuiittojen myöhemmät visiitit eriein kyliin jäivät mahdollisesti ainoiksi kontakteiksi eurooppalaisten ja eriein välillä. Susquehannockit, eräs alueen vahvoista heimoista, olivat kertoneet erieistä sekä Uuden-Hollannin että Uuden-Ruotsin siirtolaisille, mutta nämä eivät onnistuneet tapaamaan mystistä kissakansaa, joka tuntui kadonneen maan alle. Ei ole kyetty selvittämään miksi eriet eivät halunneet kosketuksiin eurooppalaisten kanssa. Näin ollen kaikki heistä saatu informaatio perustuu toisen käden tietoihin, lähinnä ranskalaisten jesuiittapappien tekemiin muistiinpanoihin.[2]

Intiaanisotia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erieillä on tiedetty olleen sotia algonkin-kieliryhmän heimoja vastaan. Vuonna 1635 oli "tuntematon algonkinheimo" onnistunut valtaamaan joitakin eriekyliä samannimisen järven länsipuolelta. [2] Varsinainen eriein päävihollinen on ollut kuitenkin irokeesit.

Irokeesinkieliset kansat mohawkit, senecat, oneidat, onondagat ja cayugat olivat perustaneet suurta rauhaa ajavan irokeesiliiton,joka oli samalla maailman ensimmäinen eri kansakuntien muodostama liitto. Se lienee ollut esikuvana nykyiselle YK:lle. Rauhan levittäminen Pohjois-Amerikan mantereelle osoittautui kuitenkin mahdottomaksi aikakautena, jolloin siirtolaiset tulivat. Irokeesiliitosta tuli sotilasliitto, jonka militaarinen voima kohdistui ensin heidän naapurikansoihinsa, myöhemmin eurooppalaisten asutuksia vastaan.

Eriet, jotka eivät kielisukulaisuudestaan huolimatta kuuluneet irokeesien liittokuntaan, olivat sotineet näitä vastaan jo ennen eurooppalaisten tuloa. Kyetäkseen vastaamaan vihollisen hyökkäyksiin olivat eriet liittoutuneet tionontatien sekä wenrojen kanssa. Liitto ei kuitenkaan osoittautunut pitäväksi. Kun vähälukuinen wenrojen kansa irtaantui liitosta vuoden 1639 iskivät irokeesit heidän kyliinsä välittömästi. 1640-luvun alussa irokeesit julistivat sodan Uutta Ranskaa vastaan alkaen saman vuosikymmenen aikana järjestelmällisesti tuhota omien sukulaiskansojensa kyliä.[1] Vuosina 1647-1649 irokeesit onnistuivat tuhoamaan pääosan huronien kylistä. Sama kohtalo odotti tionontatien ja attiwendaronkien kyliä, jotka hävitettiin 1650-luvun taitteessa. Viimeisiksi hävityskohteiksi jätettiin eriet ja susquehannockit.

Pantterikansakunnan tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huronien, tionontatien ja neutralien pakolaiset hakivat turvapaikkaa pantterikansakunnan kylistä. Eriet osoittivat vieraanvaraisuutensa ottaen vastaan useampia tuhansia kylänsä jättäneitä sukulaisiaan. Irokeesit vaativat erieita luovuttamaan pakolaiset, mutta nämä eivät suostuneet vaatimuksiin, vaan halusivat pitää pakolaiset lisätäkseen soturien määrää mahdollisten sotien varalle. Läntiset irokeesit; senecat, onondagat ja cayugat uhkasivatkin suurisuuntaisilla sotatoimilla. Samaan aikaan aloittivat itäiset irokeesit; mohawkit ja oneidat hyökkäykset susquehannockien kyliin eristäen samalla heidät erieistä näiden ainoasta mahdollisesta liittolaisestaan.

Vuonna 1653 eriet tekivät hyökkäyksiä irokeesien maille. Ilman tuliaseita, varusteinaan myrkytetyt nuolet, he hävittivät yhden senecakylän ja surmasivat monia sotureita. Lisäksi he vangitsivat erään korkea-arvoisen päällikön kiduttaen tämän hengiltä paaluun sidottuna. Kun tieto eriein hyökkäyksestä levisi, aloitti irokeesiliitto kostotoimet. He katsoivat kuitenkin eriein muodostavan siksi vaarallisen vastuksen, että solmivat omien etujensa mukaisen väliaikaisen rauhan Uuden-Ranskan kanssa samana vuonna. [1] Turvattuaan näin ranskalaisten mahdollisen tuen, senecat, onondagat ja cayugat kokosivat 1800 soturia käsittävän armeijan, jonka sotilaallista voimaa lisäsivät hollantilaisilta kauppiailta ostetut musketit. Kesällä 1654 irokeesiarmeija piiritti Riguen, pantterikansan pääkaupungin, jonka suojissa odotti 3000 erie-soturia valmiina puolustamaan kansaansa. Alueella liikkuneiden Ranskalaisten jesuiittapappien (nimeltä on mainittu Simon le Moine) mukaan kaksi nuorta irokeesien sotapäällikköä oli pukeutunut Uuden-Ranskan armeijan käyttämiin sotilastakkeihin. Toinen heistä pyysi erieitä antautumaan sanoin: "Elämän Herra taistelee puolellamme. Tulemme tuhoamaan teidät jos vastuttatte meitä." Eriet olivat kysyneet kuka Elämän herra oli ja saaneet vastauksen: "Me tunnustamme, ettei se ole kukaan. Elämän Herra on meidän aseemme ja kirveemme".[6]

Vesiteitse tulleet irokeesit käyttivät kanootteja suojinaan rantautuessaan kohti Riguen paaluvarustuksia. Ylhäältä varustuksilta ammutut nuolet kilpistyivät kanoottien kylkiin. Heittelemällä palavia soihtuja ja kääntämällä kanootit pystyasentoon pääsivät hyökkääjät kiipeämään niitä pitkin paaluvarustuksen päälle.[2] Samalla kun taaempana olleet soturit suojasivat musketein kiipeileviä heimoveljiään selvisivät nämä paalutuksen yli hyökäten sisemmälle kaupunkiin. Eriet muodostivat lujan puolustuksen, mutta heillä ei ollut musketteja, vaan alkuperäiset aseensa - nuijat, jouset ja myrkkynuolet. Suoran kauppakontaktin puuttuminen eurooppalaisiin kauppiaisiin teki heidän asevarustuksestaan merkittävästi heikomman kuin hyökkääjillä. Irokeesien etujoukot onnistuivat tunkeutumaan lävitse tuliaseiden voimalla. Moni heistä kaatui myrkkynuoliin, mutta lopulta taistelu päättyi hyökkääjien voittoon. Muuan irokeesien johdossa olleista onondaga-päälliköistä oli jälkeenpäin kuvaillut eriein rohkeutta ja sotataitoa ja maininnut Riguen paalukaupungin taistelun jäljiltä olleen verilammikoiden peitossa. [6] Sota verotti myös irokeeseja, jotka joutuivat jäämään tuhottuun paalukylään kahden kuukauden ajaksi hautaamaan vainajiaan ja hoitamaan haavoittuneitaan. [2]

Jotkut eriet pääsivät pakoon, jotkut jäivät vangeiksi. Osa vangeista surmattiin, osa adoptoitiin senecain kyliin. Seuraavan kahden vuoden aikana irokeesit hävittivät vielä useita eriekyliä Pennsylvanian ja Ohion alueilla. Näissä sodissa irokeesiliiton sotavoimat kärsivät raskaita menetyksiä ja jälkeenpäin. Eriein ja irokeesien välistä sotaa on kuvattu jälkeenpäin intiaanihistorian julmimmaksi, sillä sodan kummankin osapuolen tavoitteena oli vastustajan täydellinen tuhoaminen. [3]

Pantterikansakunnan tarun päättyessä ja heidän jättäessä kylänsä katosivat myös niiden ympäristössä eläneet vuoristopantterit. Asiaa ei ole täysin pystytty selittämään. Ranskalaiset olivat tehneet kissapedoista useita havaintoja ennen sotaa, jolloin vuoripanttereita oli liikkunut vielä suurissa laumoissa. Eriet luopuivat omasta nimestään, joka oli hautautunut heidän tuhottujen kyliensä mukana. He vaelsivat monina pakolaisryhminä eri suuntiin joko muodostaen uusia heimoja tai liittyen toisiin kansoihin. Ehkä samoin tekivät vuoristopantterit.

Uusia heimoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaiset kartantekijät yrittivät paikallistaa vuodesta 1656 eteenpäin eriein polkuja. Jälkeenpäin myös monet intiaanihistorian tutkijat ovat ottaneet pantterikansan aikaisemmat ja myöhäisemmät vaiheet tarkan seulonnan alle. Yksi varma tieto on se, että erieihin kuuluvat honniasontit (honniasontkeronon), joita asui sekä Pennsylvaniassa että Ohiossa, liittyivät yhteen. Heitä on arveltu olleen liki 2000 henkeä. He muodostivat heimon, joka alkoi kulkea nimellä mustat minquat. Nimi tuli mustasta nauhasta, joka kulki rintakehän poikki. [1] Toinen varmaksi todettu tieto oli, että osa pakenevista erieista rakensi paalukylän irokeesien maille erään suoalueen keskellä olevalle saarekkeelle. Sieltä he katosivat sekä etelään että länteen. Paikka sai myöhemmin nimekseen Fort Island. Virginian seuduilla oli loppuvuodesta 1656 havaittu irokeeseja pakeneva intiaanijoukko. Nämä pakolaiset asettuivat asumaan lähelle James riverin putouksia Richmondissa. Sinne he rakensivat suuren paalutetun kylän alkaen terrorisoida paikallista powhatan-kansaa. Nämä antoivat tunkeilijoille nimen ricahecria (vuorten takaa). Nimi on harhaanjohtava, mutta powhatanit luulivat aggressiivisten naapuriensa tulleen yli Appalakkien vuoriston.

Ricahecriain sotaisa käytös Virginiassa ei jäänyt huomaamatta siellä asuvilta briteiltä, vaan he ajoivat häiritsijät pois alueelta yhdessä powhatanien kanssa. Ricahecriat vetäytyivät yhä alemmas kohti etelää osaksi englantilaisia peläten, osaksi irokeesien vuoksi, joiden hyökkäykset ylettyivät yhä pidemmälle.

Vuonna 1670 ilmestyi Etelä-Carolinaan noin tuhat intiaania käsittävä heimo, joita alettiin kutsua westoiksi. Heidän alkuperänsä oli tuntematon. Westot olivat rakentaneet paalukylän ja heidän huhuttiin olevan ihmissyöjiä. He myivät orjia englantilaisille ja dominoivat muita seudun heimoja. Samalla vuosikymmenellä Carolinaan oli ilmaantunut myös irokeeseja pohjoisista paenneita shawneita, joita kutsuttiin savannaheiksi. Brittiläiset, pelätessän westojen saavan liikaa valtaa, aseistivat shawneet ja usuttivat nämä tuhoamaan westojen kylän. Vuonna 1680 shawneet valtasivatkin westojen paalulinnakkeen. Osa heimosta surmattiin, osa pääsi pakoon.

Westojen alkuperää ei saatu täysin selville, mutta suurella todennäköisyydellä he olivat erieitä. Paalutettu kylä ja viittaukset heidän kannibalismiinsa kertoivat heidän tulleen Irokeesiheimojen kulttuuripiiristä. Vuosikausia asiaa tutkinut antropologi Marvin T. Smith kirjoitti alueen intiaanien kulttuurimuutoksista mittavan teoksen, jossa hän otti esiin myös westot ja näiden vahvan kytköksen eriekansaan.[7]

Samoihin aikoihin, kun savannahit tuhosivat westot, antautui Etelä-Pennsylvaniassa senecoille 800 erie-soturia, jotka olivat pakoilleet jossakin 24 vuoden ajan. Osa senecoista ja antautuneet eriet siirtyivät Ohioon, jossa heitä alettiin kutsua mingoiksi. He eivät olleet samaa heimoa kuin mustat minquat, vaikka nimet muistuttivatkin toisiaan. Mingot joutuivat Ohiossa moniin sotiin valkoisten maahanmuuttajien kanssa ajautuen samalla yhä lännemmäksi. Maistaan he taistelivat shawneiden, delawarejen ja wyandotien rinnalla.

1600-luvun jälkipuoliskolla löytyi kaakkoisesta Virginiasta pieni meherrin-niminen heimo, jonka on arveltu myös muodostuneen pantterikansan pakolaisista. Vaikka pieni joukko susquehannockeja liittyi meherrineihin, jäi heidän historiansa lyhyehköksi. 1700-luvun lopulla heitä oli enää muutama, ja nykyään lähimmät sukulaiset on löydettävissä wyandoteista ja irokeesien senecoista.

lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Erie History Viitattu 12.01-2010.
  2. a b c d e f Jason Mettler: The Cat Nation Viitattu 12.01.2010
  3. a b Samuel P.Bates: Erie County, Pennsylvania Viitattu 17.01.2010
  4. a b Pioneers and Pioneer days Viitattu 17.01.2010
  5. a b [http://www.pa-roots.com/index.php/warren-county/145-history-of-warren-county/330-history-of-warren-county-chapter-3- History of Warren County Viitattu 17.01.2010
  6. a b Erie Indian Tribe History Viitattu 14.01.2010
  7. Marvin T.Smith: Archeology 0f Aborginal Cultural Change in the Interior Southeast Depopulation During the Early Historic Period. University Press of Florida, 1986. OCLC 15017891.