Majavasodat
| Majavasodat | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa intiaanisotia | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
Algonkin-kieliset intiaaniheimot | |||||||
Majavasodat on yhteisnimitys irokeesien vuosien 1649–1701 välillä käymälle joukolle sotia muita intiaaneja ja Uuden Ranskan siirtolaisia vastaan. Sodat käytiin vähintään osittain majavanpyydystysalueiden hallinnasta, mistä juontuu myös sotien nimi. Irokeesiliitto levitti aluksi vaikutusaluettaan suurelle alueelle muiden intiaaniheimojen kustannuksella, mutta lopulta se jäi tappiolle Ranskaa ja sen intiaaniliittolaisia vastaan. Sodat päättyivät Ranskan, sen intiaaniliittolaisten ja irokeesien solmimaan rauhaan vuonna 1701.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
_fur_skin_(cut).jpg)
Majavasodat liittyivät nimensä mukaisesti vähintään osittain majavannahoilla käytyyn kauppaan ja majavanpyydystysalueiden hallintaan. Intiaaneille majavannahoista oli muodostunut tärkeä kauppatavara, joita myytiin eurooppalaisille. Kauppaa ja majavanpyyntiä hallitsivat etenkin huronit ja irokeesit. Majavakantojen supistuttua rannikon tuntumassa piti majavia pyydystävien matkata yhä kauemmas länteen.[1] Majavannahkoja koskevassa kilpailussa erityisen hyvässä asemassa olivat irokeesit, joiden alueet sijaitsivat lähellä Montrealin ja Albanyn kauppapaikkoja. Irokeesit saivat kaupan kautta ensimmäisten intiaaniheimojen joukossa haltuunsa tuliaseita. Ranskalaisen arvion mukaan heillä oli vuonna 1643 yhteensä 300 tuliasetta.[2]
Sodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Majavasodat alkoivat irokeesien hyökätessä vuonna 1649 algonkinilaisia ja muita irokeesilaisia heimoja vastaan. Muita irokeesikansoja alistettiin osaksi Irokeesiliittoa. Vielä samana vuonna voitettiin myös huronit, vuonna 1650 tobaccot ja vuonna 1656 eriet. Neutralit saivat nimensä pyrkiessään pysymään puolueettomina, mutta heidätkin alistettiin vuonna 1650. Shawneet pakotettiin siirtymään alueiltaan Ohiojoelta. Irokeesien voittamien heimojen naiset ja lapset liitettiin irokeeseihin ja monet vihollisheimojen kylät poltettiin. Vaikutus oli suuri etenkin Ohion laakson alueella, jossa alueen asukkaiden määrä laski nopeasti. Irokeesit olivat näin levittäneet vaikutusalueensa ydinalueeltaan Suurten järvien eteläpuolelta Illinoisjoelta Kennebecjoella ja etelästä Tennesseejoelta Ottawajoelle.[1]
Irokeesit kävivät taisteluja myös Uuden Ranskan siirtolaisia vastaan. Vuonna 1660 huronit ja heidän ranskalaiset liittolaisensa yrittivät väijyttää joukon irokeeseja Long Saultissa lähellä Montrealia. Irokeesien sotajoukko oli kuitenkin ennakoitua paljon suurempi, noin 700 soturia, ja ranskalaiset kärsivät liittolaisineen tappion. Vuosien 1660 ja 1661 välillä irokeesit surmasivat 58 ranskalaista siirtolaista ja ottivat vankeja. Siirtokunnan tueksi tuotiin tuhat ranskalaista sotilasta Euroopasta vuosien 1662 ja 1665 välillä. Irokeesit olivat ajautuneet samaan aikaan sotaan susquehannockeja vastaan ja vuonna 1667 he tekivät aselevon ranskalaisten kanssa.[1]
Kilpailu ranskalaisten ja irokeesien välillä kiihtyi aselevon aikana. Irokeesien tukikohdat Ontariojärven pohjoisrannalla hallitsivat algonkinien turkiskauppaa. Vastapainoksi ranskalaiset perustivat linnoituksen nykyisen Kingstonin paikalle. Ranskalaiset alkoivat myös käydä kauppaa Mississippijoen ylävirran illinoisien kanssa, jotka ajautuivat sotaan irokeeseja vastaan. Sodan sytyttyä ranskalaiset rikkoivat aseleponsa irokeesien kanssa ja he tekivät epäonnistuneen sotaretken irokeesien maille vuonna 1684. Irokeesien lisäksi Uutta Ranskaa uhkasivat englantilaiset siirtokunnat ja brittiläisen turkisyhtiö Hudson’s Bay Companyn levittäytyminen.[1]
Uuden Ranskan uusi kuvernööri Jacques-René de Brisay de Denonville teki yllättävän hyökkäyksen Hudson’s Bay Companyn kauppa-asemaa vastaan Jamesinlahdella ilman virallista sotaa Englantia vastaan. Vuonna 1687 hän teki puolestaan sotaretken irokeesiliiton senecoja vastaan tuhoten näiden kyliä ja ruokavarastoja. Senecat kostivat omalla sotaretkellään vuonna 1689 jolloin he surmasivat parisataa siirtolaisia Lachinessa. Montrealin lähiseutuja hävitettiin myös vuonna 1691, mutta sota kääntyi pian ranskalaisten hyväksi emämaan lähettäessä lisää vahvistuksia siirtokunnalleen. Irokeesit pakotettiin vetäytymään Ontarion pohjoisrannalta vuonna 1693 ja sodan painopiste siirtyi Irokeesiliiton alueelle. Irokeesien vetäytyessä chippewoja muutti etelään ja itään alueiltaan Yläjärveltä ja Huronjärveltä. Irokeesiliittoa horjuttivat myös sisäiset tekijät. Erityisesti mohawkeja oli alkanut siirtyä Saint Lawrence - joen varren lähetyskyliin lähetystoiminnan seurauksena.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1697 Ranska ja Englanti solmivat keskinäisen sotansa päättäneen Ryswickin rauhan, mikä pakotti myös heikentyneet irokeesit ehdottamaan rauhansopimusta. Ranska ja sen kanssa liittoutuneet 13 eri intiaaniheimoa solmivat rauhan irokeesien kanssa elokuussa 1701. Tapahtuma tunnetaan historiassa Montrealin suurena rauhansopimuksena.[3] Majavasotien päättymisen jälkeen irokeeseista tuli englantilaisten tärkeimpiä liittolaisia 1700-luvun Pohjois-Amerikassa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Rani-Henrik Andersson ja Markku Henriksson: Intiaanit : Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia, s. 140-144, 158. Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.
- ↑ Bruce E. Johansen ja Barry M. Pritzker: Encyclopedia of American Indian History, s. 218-220. ABC-CLIO, 2008. ISBN ISBN 978-1-85109-818-7. (englanniksi)
- ↑ * Havard, Gilles: The Great Peace of Montreal, s. 160-178. McGill-Queen's University Press, 2001. ISBN 978-0773522190. (englanniksi)