Ensimmäinen puunilaissota
Wikipedia
| Ensimmäinen puunilaissota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa puunilaissotia | |||||||||
 |
|||||||||
|
|||||||||
| Taistelijat | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
Marcus Atilius Regulus, |
|||||||||
Ensimmäinen puunilaissota käytiin Rooman tasavallan ja Karthagon välillä vuosina 264 eaa. - 241 eaa. Sota oli ensimmäinen, jossa roomalaiset joukot taistelivat Italian niemimaan ulkopuolella. Rooma voitti 23 vuotta kestäneen sodan jota käytiin Sisilian hallinnasta. Sodan lopuksi Rooma saneli Karthagolle raskaat rauhanehdot ja sen tuloksena Sisilia joutui roomalaisten haltuun. Rooman ja Karthagon konflikti jatkui toisessa puunilaissodassa vuonna 218 eaa.
Rooma ja Karthago olivat liittoilaisia vastustajien eli samnialaisten (tunnetaan myös nimellä oskit) ja kreikkalaisten. Tulevasta sodasta nähtiin enteitä jo Tarentumin, joka nykyisin tunnetaan nimellä Taranto, rannikolla. Rooman täytyi myöntää kaupungille varsin löyhät rauhanehdot, sillä roomalaiset pelkäsivät Tarentumin antautuvan Karthagolle.[1]
Ensimmäinen selkkaus tapahtui näiden mahtivien valtakuntien välillä Messinan kaupungissa, joka sijaitsee aivan Sisilian itäkärjessä, vain seitsemän kilometrin päästä Italian niemimaasta.[2]
Messinaa piti silloin hallussa mamertiinit eli Marsin pojat. Syrakusan joukot piirittivät kaupunkia, jonne mamertiinit oli suljettu. Paikalle ilmestyi Karthagon laivasto, päämääränään estää Syrakusaa valtaamasta kaupunkia. Toissasijaisena tavoitteena oli vallata kaupunki itse. Tässä vaiheessa mamertiinit pyysivät apua Roomalta, jonka oli melkein pakko lähteä mamertiinien tueksi. Rooma ei nimittäin halunnut uutta vastustajaan tai Syrakusaa vain seitsemän kilometrin päähän omasta rajastaan. Tästä eteenpäin asiat eivät mennetkään Rooman toiveiden mukaisesti. Roomasta matkaan lähti kenraali Gaius Claudius. Päästyään nykyiseen Reggioon, joka sijaitsee melkein vastapäätä Messinaa, hän kuuli, että tarkemmin harkittuaan mamertiinit eivät tarviikkaan Rooman apua, vaan karthagolaiset ovat jo päästetty kaupunkiin.[3]
Claudius ei tätä sulattanut, vaan pienen sotajoukon kerä saapui Messinaan, missä mamertiinit kutsuivat koolla kansankokouksen. Kun Claudius ja mamertiinit eivät päässeet sopuun, antoi Claudius äärimmäisen röyhkeästi käskyn vangita Karthagon sodanjohtajan Hannon (eli Hanno Suuri, The Great), vaikkakin virallisesti Rooman ja Karthagon välillä vallitsi rauha, liitto ja ystävällisuus. Roomalaiset pakottivat uhkauksin Hannon antamaan käskyn joukkoillensa, jotka lähtivätkin Messinasta.[3] Palatessaan Karthagoon sotaoikeus tuomitsi Hannon ristiinnauttavaksi.[4]
Karthago kokosi kuitenkin piakkoin voimansa, ja alkoi yhdessä vanhan vihollisensa Syrakusan (sotivat keskeneen 400 eaa. -luvulla[5]) kanssa piirittivät Messinan. Manner-Roomasta tulleet sotajoukot iskivit kuitenkin Syrakusan joukkojen selustaan, ja jahtasivat näitä aina Syrakusaan asti, jolloin hallitsija Hairon katsoi parhaakseen solmio rauhan Rooman kanssa, vaikka ehdot olivatkin erittäin kovat.[4]
Tästä lähtien selkkausta on alettu kutsua puunilaissodaksi, koska vastakkain olivat enää Rooma ja Karthago.[4]
Sota käytiin pääasiassa merelle ja Sisiliassa. Rooman oli siis nyt pakko rakentaa kunnollinen laivasto, jonka salaisena aseena oli corvus eli korppi. Corvus koostui kävelysillasta jonka päähän oli isketty järeä piikki. Tämä uudentyyppinen entraussilta iskettiin vihollisen kansilankkuihin kiinni, jonka jälkeen roomalaiset merisotilaat valtasivat aluksen. Tämän jälkeen roomalaiset sotajoukot käyttivät perinteisiä maasota taktiikoita. Tähän eivät taas karthagolaiset merimiehet olleet tottuneet, niinpä silloinen Rooman konsuli, Gaius Duilius, otti historiallisen voiton Karthagon laivastosta. Roomassa voitto herätti ennenkuulomatonta riemua, sillä voitto oli Rooman historian ensimmäinen merellä.[4]
Karthagon laivasto tuhottiin siis Eknomoksen taistelussa vuonna 256 eaa.[6]
Vaikkakin Karthagolla oli laiva- ja miehistö määrissä ylivoima (Karthagolla 350 kaleeria, Roomalla 330. Miehiä Karthagolla noin 150 000, Roomalla noin 140 000).[6] Karthago ei ollut kuitenkaan keksinyt vastausta korppiin, ja Rooman sodanjohto oli parempaa.[6]
Kun Karthagon laivasto oli tuhottu, pystyi Rooma nousemaan maihin Afrikassa. Konsuli Marcus Atilius Regulus (myös Aelius Regulus) kerrotaan taistelleen ensiksi 120 jalan (eli noin 37 metriä) pituista käärmeen vastaan. Tämän "taistelun" Regulus voitti, mutta sen sijaan karthagolaisia vastaan Regulus kärsi tappioita. Regulus jäi itse vangiksi.[7]>
Karthago piti Regulusta vankina, koska he yrittävät saada hänesta lisäpotkua rauhansopimukseen. Regulus lähetettiin Roomaan, mutta hänen oli vannottava tulevansa takaisin, jos rauhansopimus ei onnistuisi.[7]
Roomassa monet senaattorit[16] olivat valmiita rauhaan, mutta Regulus piti puheen, joka sai neuvottelut ajautumaan karille.[8]
Regulus palasi Karthagoon, vaikka monet jopa rukoilivat häntä jäämään. Tarinan mukaan Regulus kidutettiin kuoliaaksi piikkitynnyrissä.[8]
Lopulta Rooma ja Karthago solmivat rauhan. Karthago menetti Sisilian ja joutui maksamaan sotakorvauksia.[9]
Tämän jälkeen karthagolaisten palkkasoturien keskuudessa syntyi kapani, ja he valtasit alueita Karthagolta, jotka olivat Tunis sekä Sardinian ja Korsikan saaret. Karthagon hallitsija Hamilkar Barka kukisti kapinan Afrikassa, mutta saarten kapinalliset kääntyivät Rooman suojelukseen. Rooma vaati Karthagoa luopumaan saarista, ja vielä maksamaan lisää sotakorvauksia. Karthago joutui myöntymään Rooman ehtoihin, mutta kosto jäi kytemään monien Karthagolaisten mieleen.[9]
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Goldsworthy, Adrian: The Punic Wars
[muokkaa] Lähteet
- Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita 1–2, WSOY, 1997. ISBN 951-0-18515-9
- Berndl, Klaus, et al.: Maailmanhistoria. Parragon, 2007. ISBN 978-1-4054-8283-7.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Henrikson, Alf: s. 476.
- ↑ Penny Martin, Margaret Olds ja Fran Church (suom. Matti Eskola ja Jorma Harju): ”Italia • Itävalta”, Geographica, s. 295. Könemann, 2003. ISBN 3-89731-916-0.
- ↑ 3,0 3,1 Henrikson, Alf: s. 478.
- ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 Henrikson, Alf: s. 479.
- ↑ Berndl, Klaus, et al.: s. 106.
- ↑ 6,0 6,1 6,2 Adrian Goldsworthy: The Complete Roman Army. Suom.Rooman sotilasmahti. Kääntänyt suomeksi Pekka Tuomisto. Karisto Oy, 2005. ISBN 951-23-4590-0.
- ↑ 7,0 7,1 Henrikson, Alf: s. 480.
- ↑ 8,0 8,1 Henrikson, Alf: s. 481.
- ↑ 9,0 9,1 Henrikson, Alf: s. 482.
