Hamilkar Barka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puunilaisten sota Espanjassa Hamilkarin tulosta lähtien.

Hamilkar Barka (noin 275 – 228 eaa.)[1] oli karthagolainen kenraali ja valtiomies. Hänen poikansa Hannibal, Hasdrubal ja Mago olivat myös sotapäälliköitä.

Hamilkar johti Karthagon joukkoja Sisiliassa Rooman tasavaltaa vastaan ensimmäisessä puunilaissodan loppuvaiheessa 247–241. Hän onnistui voittamaan useita taisteluita, mutta ei kuitenkaan pystynyt kukistamaan roomalaisia Sisiliassa. Hamilkaria pidettiin kuitenkin sodan pätevimpänä sotapäällikkönä.[2]

Sodan päätyttyä Hamilkar määrättiin palaamaan Karthagoon. Hänen joukkonsa jäivät aluksi vielä Sisiliaan. Palattuaan sieltä palkkasotilaat ryhtyivät vaatimaan maksamatta jääneitä palkkojaan ja nousivat lopulta kapinaan. Karthago joutui konfliktissa lujille, mutta Hamilkar onnistui lopulta kukistamaan kapinan 237 eaa.[3]

Kapinan päätyttyä Hamilkar määrättiin armeijan komentajaksi Hispaniaan. Hän soti alueella yhdeksän vuotta ja onnistui laajentamaan Karthagon alueita. Hamilkar kuoli väijytyksessä 228 eaa.[4] Häntä seurasi komentajana vävynsä Hasdrubal.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lancel, s. 9
  2. Goldsworthy, s. 95
  3. Goldsworthy, s. 133-135
  4. Goldsworthy, s. 137-138
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.