Carl von Linné

Wikipedia

Ohjattu sivulta Carl von Linne
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Carl von Linné
Carl Linnaeus
Alexander Roslinin maalaus Linnéstä vuodelta 1775.
Alexander Roslinin maalaus Linnéstä vuodelta 1775.
Syntynyt 23. toukokuuta 1707
Råshult, Älmhult, Ruotsi
Kuollut 10. tammikuuta 1778
Uppsala, Ruotsi
Asuinpaikka Ruotsi Ruotsi
Kansalaisuus Ruotsi ruotsalainen
Tutkimusala Zoologia, lääketiede, botaniikka
Instituutti Uppsalan yliopisto
Harderwijkin yiopisto
Tunnetuimmat työt Taksonomia
Uskonnollinen kanta Ruotsin kirkko
Allekirjoitus Allekirjoitus

Carolus Linnaeus (myöhemmin Carl von Linné,  kuuntele ääntämys?; 23. toukokuuta 170710. tammikuuta 1778) oli ruotsalainen luonnontutkija, joka kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet. Häntä pidetään myös nykyaikaisen ekologian isänä ja hänen merkityksestään kertoo esimerkiksi sanonta "Luoja loi mutta Linné järjesti". Aikalaiset antoivat hänelle lempinimiä kuten "kasvitieteilijöiden ruhtinas", "Uppsalan uusi Adam" ja "kukkaiskuningas".[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä ja toiminta

Linnaeus opiskeli ensin teologiaa, mutta siirtyi pian lääketieteeseen. Hän opiskeli Lundin ja Uppsalan yliopistoissa. Hänen kiinnostuksensa suuntautui kuitenkin enemmän kasvikuntaan. Vuonna 1732 tiedeakatemia lähetti hänet tutkimusmatkalle Lappiin. Matkan tuloksena syntyi teos Flora lapponica vuonna 1737. Tutkimusmatkansa jälkeen hän siirtyi Alankomaihin, missä julkaisi vuonna 1735 teoksen Systema naturae. Teos loi pohjan nykymuotoiselle systemaattiselle luokittelulle. Linnaeus palasi vuonna 1738 Ruotsiin harjoittamaan lääkärin ammattia ja meni seuraava vuonna naimisiin Sara Lisa Moraean kanssa. Vuonna 1741 hänet nimitettiin Uppsalan yliopistoon lääketieteen professoriksi, mutta hän vaihtoi pian viran kasvitieteen professuuriin. Saadessaan aatelissarvon hän otti nimekseen von Linné.

Linnén merkittävin saavutus oli tieteellisen taksonomian kehittäminen. Tavoite luokitella kaikki kasvit, eläimet ja kivet sekä antaa niille yleispätevät nimet oli omana aikanaan mullistava.[2] Hän jakoi eliöt luokkiin, lahkoihin, sukuihin ja lajeihin. Eläimet jaettiin kuuteen luokkaan: nelijalkaiset, linnut, amfibit, kalat, hyönteiset ja madot. Kasvit jaettiin heteiden ja emien mukaan 24 luokkaan. Jaot olivat keinotekoiset, koska evoluutioteoriaa tai eliölajien keskinäisiä sukulaissuhteita ei tunnettu.

Linné otti teoksissaan laajalti käyttöön binominimet: Latinankieliset kuvailevat nimet kuten physalis amno ramosissime ramis angulosis glabris foliis dentoserratis korvattiin kaksiosaisilla nimillä. Esimerkiksi marjalyhtykoiso sai nimen Physalis angulata.

[muokkaa] Merkitys Suomelle

Linné on erityisesti suomalaisten oppilaidensa ansiosta merkittävästi vaikuttanut suomalaiseen luonnontutkimukseen. Suomalaisista linneaaneista tunnetuimpia lienevät Pehr Kalm ja Suomen lääketieteen isäksi kutsuttu Johan Haartman. Myös 1800-luvun luonnontutkijat arvostivat häntä suuresti: ensimmäisen suomalaisen kasvion laatija Elias Lönnrot antoi Linnélle nimityksen ikimainio.

Suomalaisissa kasvioissa selitettiin Linnén järjestelmää aina 1970-luvulle saakka, ehkä pitempään kuin missään muualla maailmassa.

[muokkaa] Muuta

Linné kirjoitti elämäkertansa kolmeen kertaan ennen kuin oli tulokseen tyytyväinen.[1]

[muokkaa] Huomionosoituksia

Linnén aikalainen, hollantilainen kasvitieteilijä Gronovius, antoi hänen kunniakseen vanamolle nimen Linnaea. Linné otti vuonna 1753 kasvin tällä nimellä mukaan teokseensa Species plantarum, joka on kasvien tieteellisten nimien määrittelyn lähtökohta.[3]

Carl von Linnén patsas pystytettiin Humlegårdenin puistoon Tukholmassa vuonna 1885.

[muokkaa] Lähteet

  1. 1,0 1,1 Aarrekammion järjestäjä. Yliopisto, 2007, nro 5, s. 26.
  2. Aarrekammion järjestäjä. Yliopisto, 2007, nro 5, s. 27.
  3. Anderberg, Arne: Linnaea L. Den virtuella floran. 1996. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 13.8.2008. (ruotsiksi)

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Carl von Linné.

Henkilökohtaiset työkalut