Baalbek

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Baalbek
(بعلبك)

Baalbek

Koordinaatit: 34°00′25″N, 36°12′14″E

Valtio Libanon
Kuvernoraatti Beqaa
Korkeus 1 170 m

Baalbek (arab. بعلبك‎, Balabak) on kaupunki Bekaan laaksossa Libanonissa, Litanijoen itäpuolella. Se on Anti-Libanonvuorten juurella 1 170 metrin korkeudessa. Kaupunki on nimetty alun perin foinikialaisten Baal-jumalan mukaan. Se mainitaan ensi kertaa vuonna 804 eaa.

Kaupunki on tunnettu monumentaalisista temppeliraunioista, jotka ovat peräisin Rooman valtakunnan ajoilta. Siihen aikaan Baalbekin nimi oli Heliopolis, auringon kaupunki. Toinen Heliopolis sijaitsi Egyptissä. Baalbekissa on erityisen hyvin säilyneet Juppiterin ja Bacchuksen temppelit. [1]

Temppelien ympärysmuurissa on länsipuolella osa, jota sanotaan trilithoniksi, kolmikiveksi. Siinä on kolme 750 tonnin painoista kivilohkaretta, joiden kunkin koko on 16,6 × 4,2 × 3,3 metriä. Se on roomalaisten rakentama, joskin joissakin lähteissä mainitaan trilithonin olevan aikaisempien rakentajien aikaansaannoksia ja roomalaiset rakensivat temppelinsä jo olemassa olevien perustusten päälle.

Osin louhoksessa kiinni on suuri, valmiiksi veistetty lohkare, jonka mitat ovat 21,36 × 4,33 × 4,6 metriä ja paino 1500 tonnia. Se on maailman suurin tunnettu veistetty kivi. Sitä kutsutaan nimellä Hajar al-Hubla.

1800-luvun arkeologit halusivat kytkeä Baalbekin Vanhan testamentin Joosuan kirjassa mainittuun Baalgadiin. Nykyisin tämä teoria ei ole suosiossa.

Baalbek on UNESCOn maailmanperintölistalla.[2]

Rauniot vahingoittuivat lievästi 30. heinäkuuta 2006 Israelin pommituksessa ja 2. elokuuta Israelin erikoisjoukot tunkeutuivat lentokoneiden tukemana Hikmehin sairaalaan etsimään Hizbollah-johtajia, jolloin sairaala tuhoutui täysin taisteluissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Baalbeck Lebanon Tourism
  2. Baalbek Unesco

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Baalbek.