Aleksandrian kirjasto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Taiteilijan näkemys Aleksandrian kirjastosta

Aleksandrian kirjasto oli antiikin ajan suuri kirjasto.[1] Kirjasto sijaitsi Egyptissä Aleksandrian kaupungissa kaupungin Museionin eli muusain temppelin yhteydessä. Se perustettiin 300-luvulla eaa. Ptolemaios I:n hallitusaikana.[1][2]

Kirjaston kokosi ja organisoi Demetrios Faleronlainen.

Legendojen mukaan koko kirjasto tuhoutui tulipalossa Julius Caesarin vallatessa kaupungin 4748 eaa.[1] Nykyisen käsityksen mukaan tuolloin tuhoutui ainoastaan osa kirjastosta, ja koko kirjasto tuhoutui erilaisten onnettomuuksien seurauksena vuoteen 640 mennessä.

Vuonna 2002 Aleksandriaan rakennettiin uusi kirjasto- ja museorakennus, Bibliotheca Alexandrina, joka kunnioittaa vanhan kirjaston muistoa.

Perustaminen ja kukoistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs kertomus selittää sen, miksi kirjaston kokoelmat kasvoivat niin suuriksi. Ptolemaios III:n määräyksestä kaikki kaupungissa vierailleet joutuivat luovuttamaan kaikki omistuksessaan olleet kirjat kopioitaviksi kirjaston kirjureille. Alkuperäiset kappaleet laitettiin kirjastoon, ja kopiot annettiin niiden alkuperäisille omistajille.[1]

Kirjaston kokoelma oli todennäköisesti jaettu useisiin rakennuksiin. Päärakennus oli Ptolemaiosten palatsialueen vanhimman rakennuksen Museionin yhteydessä tai sen välittömässä läheisyydessä. Sivurakennus sijaitsi nuoremman Serapeionin eli Serapis-jumalalle omistetun temppelin yhteydessä. Carlton Welch on kuvannut kirjaston päärakennusta historiallisiin tietoihin perustuenlähde? seuraavasti:

Katettu marmoripylväikkö yhdisti Museionin läheiseen komeaan rakennukseen, joka oli myös rakennettu valkoisesta marmorista ja kivestä, arkkitehtonisesti harmonisesti, ja se muodosti todella valtavan rakennusryhmän, joka oli omistettu oppimiselle Ptolemaioksen viisautta ja Demetrios Faleronlaisen neuvoja ja neroutta noudattaen. Tämä oli Aleksandrian kuuluisin kirjasto, Museionin kirjastojen "Äiti", Aleksandriana, todellakin ensimmäinen muinaisen maailman ihmeistä. Täällä, kymmenessä suuressa salissa, joiden suuret seinät oli reunustettu tilavilla puisilla kirstuilla, numeroituna ja otsikoituna, säilytettiin lukematon joukko käsikirjoituksia täynnä viisautta ja tietoa, jonka helleenisten kansojen nerous oli kartuttanut. Kukin kymmenestä salista oli omistettu erilliselle oppimiseen varatulle osastolle, käsittäen kymmenen helleenisen tiedon alaa, Kallimakhoksen tekemän Aleksandrian kirjaston kreikkalaisen kirjallisuuden luettelon, kuuluisan Pinakesin, mukaan. Oppineet käyttivät saleja yleiseen tutkimukseen, mutta siellä oli myös erillisiä huoneita yksittäisille ihmisille tai ryhmille, jotka harjoittivat erityisopintoja.

Kallimakhos oli kuuluisin kirjaston­hoitajista. Hänen luomansa Pinakes ("Taulut") oli 120-osainen luettelo kirjastossa olevista teoksista.

Vuonna 2004 puolalais-egyptiläinen työryhmä väitti löytäneensä osan kirjastosta suorittaessaan kaivauksia Brukhionin (Ptolemaiosten palatsialueen) alueella. Arkeologit esittivät löytäneensä kolmetoista "luentosalia". Egyptin muinaismuistoylihallinnon johtaja Zahi Hawass sanoi, että tähän asti löydetyissä huoneissa on ollut tilat viidelletuhannelle opiskelijalle.

Kirjaston tuhoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjastosta tiedetään melko vähän. Kirjastosta on säilynyt tietoa vain joidenkin siellä olleiden teosten nimistä, jotka antavat tuskallisen kuvan kaikesta siitä tiedosta, mitä maailma on menettänyt kirjaston tuhoutuessa. Harvat tapahtumat muinaishistoriassa ovat kuitenkaan yhtä kiistanalaisia kuin kirjaston tuho, sillä historialliset tiedot tapahtumasta ovat sekä ristiriitaisia että epätäydellisiä. Ei ole yllättävää, että suuresta kirjastosta tuli symboli tiedolle itselleen, ja siksi sen tuho kuvattiin tietämättömien barbaarien työnä, usein puhtaasti poliittisista syistä. Lisäksi usein väärin esitetään, että Aleksandrian kirjasto olisi antiikin ajan ainoa laaja kirjastokokonaisuus, joten sen tuho olisi johtanut väistämättä sen sisältämän tiedon katoamiseen antiikin maailmasta.

Suuri osa väittelystä on käsitellyt sitä, mitä itse asiassa lasketaan kuuluvaksi varsinaiseen kirjastoon. Suuret osat kirjastoa olivat todennäköisesti hajautettuja, joten voitaisiin itse asiassa puhua "Aleksandrian kirjastoista". Sekä Serapion, temppeli ja tytärkirjasto, että itse Museion olivat olemassa 390-luvulle asti. On mahdollista uskoa kirjaston tuhoutuneen ennen kyseistä vuotta, jos ajatellaan, että Museion olisi ollut erillinen kirjastosta tai jos Museion olisi rakennettu uudelleen jossain vaiheessa. Lisäksi tunnemme useita eri kertomuksia ja tapahtumaketjuja, joissa kaikki tai ainakin osa edellä mainituista paikoista ja "kirjastoista" on vaurioitunut ja tuhoutunut. Onkin jopa todennäköistä, että kirjasto ei koskaan tuhoutunut kerralla kokonaan, vaan aineistoa on tuhoutunut useissa eri onnettomuuksissa, joiden välillä toisaalta on eri hallitsijoiden myöntämien määrärahojen avulla hankittu uutta tilalle.

Julius Caesar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi kertomus syyttää kirjaston tuhosta Julius Caesaria. Hän sytytti vihollisen laivaston tuleen Aleksandrian satamassa kaupungin valtauksen yhteydessä vuosina 47–48 eaa.[1] Jotkut historioitsijat uskovat, että tämä tuli levisi kaupunkiin ja tuhosi koko kirjaston. Nykyään kuitenkin ainoastaan vähemmistö historioitsijoista edustaa tätä näkemystä. Se perustuu kuitenkin useisiin muinaisiin lähteisiin, jotka kaikki kirjoitettiin enintään 150 vuotta oletetun tuhon jälkeen. Edward Parsons on tutkinut teoriaa, ja tiivistää sen seuraavasti:

Kuudestatoista mahdollisesta kirjoittajasta kymmenen ei tunnu tietävän mitään Museionin tai kirjojen palosta Caesarin käydessä Egyptissä. Näihin kuuluvat Caesar itse, Cicero, Strabon, Livius (se mitä hänen kirjoituksistaan tiedetään), Lucanus, Florus, Suetonius, Appianos ja jopa Athenaios. Loput kuusi kertovat tapahtumasta seuraavaa:

  1. Seneca (vuonna 49), ensimmäinen kirjoittaja, joka mainitsee tapahtuman (ja sekin lähes 100 vuotta väitetyn tapahtuman jälkeen), sanoo, että varmuudella 40 000 kirjaa paloi.
  2. Plutarkhos (n. 117) sanoo, että palo tuhosi suuren kirjaston.
  3. Aulus Gellius (123169) sanoo, että Aleksandrian valtauksen aikana kaikki 700 000 teosta paloivat.
  4. Dio Cassius (155235) sanoo, että varastohuoneet, joissa oli viljaa ja paljon oivallisia kirjoja, poltettiin.
  5. Ammianus Marcellinus (390) sanoo, että kaupungin valtauksen yhteydessä 70 000 teosta paloi.
  6. Orosius (n. 415), viimeinen kirjoittaja, vahvistaa Senecan antaman kuvauksen ja sanoo, että 40 000 kirjaa paloi.

Kaikista lähteistä Plutarkhos on ainoa, joka viittaa erityisesti juuri kirjaston tuhoon. Hän oli myös ensimmäinen, joka mainitsee Caesarin nimeltä tapauksen yhteydessä. Ammianus Marcellinuksen selonteko näyttää perustuvan suoraan Aulus Gelliuksen vastaavaan, koska niiden sanamuodot ovat lähes samanlaiset.

Suurin osa muinaisista historioitsijoista, edes Caesarin vastustajat, ei siis puhu mitään väitetystä massiivisesta onnettomuudesta. Cecile Orru on esittänyt, että Caesar ei ole voinut tuhota kirjastoa, koska se sijaitsi kaupungin kuninkaallisessa kaupunginosassa, johon Caesarin joukot olivat leiriytyneet tulipalon jälkeen. Tämä ei olisi ollut mahdollista, mikäli tuli olisi levinnyt sinne. Toiseksi kirjasto oli kivestä tehty rakennus tai rakennus­ryhmä, ja kirjakääröt oli talletettu kirstuihin ja koteloihin, joten ei ole itsestään selvää, että tulipalo satamassa olisi vaikuttanut niin laajalti koko rakennukseen.

Näin voidaan ajatella, että Caesarin aiheuttama tulipalo tuhosi ainoastaan lähellä satamaa sijainneen kirjavaraston. Tämä täsmäisi esimerkiksi Senecan antaman kuvauksen kanssa, hänen mukaansahan tuhoutui huomattavasti kirjaston kirjojen kokonaismäärää pienempi määrä kirjoja. Näin myös suurempia lukumääriä ilmoittaneet kuvaukset on katsottava epäluotettaviksi – kuvaukset kopioineiden väärintulkinnoiksi, tahallisiksi väärennöksiksi tai kirjoittajien tarkoituksiin sopiviksi retorisiksi liioitteluiksi.

Kirjasto Rooman keisariajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Museionin ja kirjaston katsottaisiinkin olleen hyvin erillisiä toisistaan, on todisteita siitä, että kirjasto oli olemassa väitetyn tuhon jälkeenkin. Plutarkhos, joka 150 vuotta tapauksen jälkeen väitti kirjaston tuhoutuneen, kertoo, että Marcus Antonius siirsi myöhemmin Pergamonissa sijainneen antiikin toiseksi suurimman kirjaston Aleksandriaan lahjana Kleopatralle. Hän lainasi Calvisiusta ja sanoi kirjaston sisältäneen 200 000 kirjakääröä. Egert Pöhlmann on kirjoittanut, että myös keisari Augustus ja keisari Claudius laajennuttivat kirjastoa.

Kirjaston olemassaolon jatkumista tukee myös 1900-luvun alkupuolella löytynyt muinainen kirjoitus, joka on omistettu vuonna 56 kuolleelle Tiberius Claudius Balbillukselle. Hänestä käytetään siinä titteliä supra Museum et ab Alexandrina bibliotheca.

Kirjoitus Tiberius Claudius Balbillukselle vahvistaa, että Aleksandrian kirjasto on ollut olemassa vielä ensimmäisellä vuosisadalla.

Athenaios (n. vuonna 200) kirjoitti teoksessaan Deipnosofistai yksityiskohtaisesti Ptolemaios II:n vauraudesta ja hänen omistamiensa laivojen lukumääristä. Tullessaan kirjastoon ja Museioniin hän kirjoitti: "Miksi minun täytyisi nyt mainita kirjoista, kirjastojen ja Museionin kokoelmien perustamisesta, kun tämä on jokaisen muistissa?" Kun otetaan huomioon kirjoituksen konteksti ja se fakta, että Museion oli tuohon aikaan edelleen olemassa, on selvää, ettei Athenaios voinut viitata mihinkään tapahtuneeseen tuhoon — hän katsoi sekä kirjaston että Museionin olleen niin kuuluisia, ettei hänen tarvinnut kuvata niitä yksityiskohtaisesti. Näin voidaan päätellä, että ainakin osa Aleksandrian kirjastoista oli edelleen toiminnassa hänen aikanaan.

Myöhäisantiikin levottomuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut historioitsijat esittävät, että kirjasto tuhoutui sisällissodan yhteydessä vuonna 273; tällöin keisari Aurelianus valloitti kaupungin takaisin Palmyran hallitsijalta Zenobialta, joka väitti itseään Kleopatran jälkeläiseksi.[1] Seurauksena oli koko sen vanhan palatsialueen tuho, jolla myös Museion sijaitsi.

Theon, matemaatikko ja filosofi Hypatian isä, on viimeinen tunnettu oppinut, joka mainitaan Museionin jäsenenä (n. vuonna 380). Synesios Kyreneläinen, joka oli Hypatian oppilas ja piispa, vieraili Museionissa 380- tai 390-luvulla. Tämä on viimeinen maininta kirjastosta ennen muslimivalloitusta.

Vuonna 389 keisari Theodosius I määräsi kaikki pakanalliset temppelit tuhottaviksi. Aleksandrian patriarkka Theofilos Aleksandrialainen toteutti käskyä omalta osaltaan vuonna 391 ja hävitytti Sarapeionin temppelialueen täydellisesti.[1] Viimeistään silloin tuhoutui myös sen tiloissa ollut kirjasto tai kirjaston osa.[2] On kuitenkin mahdotonta tietää, kuinka paljon kirjoja siellä oli tuhoamisen aikana.

Paulus Orosius kuvailee teoksessaan Historia pakanoita vastaan: "Nykyisinkin temppeleissä on kirja-arkkuja, joita olen itsekin nähnyt, ja kun temppeleitä ryöstettiin, omat miehemme [siis kristityt] tyhjensivät ne. Näin minulle on kerrottu, eikä sitä ole syytä epäillä". Kirjoja siis myös ryöstettiin ja otettiin talteen, mutta on epätodennäköistä, että Serapeumiusta olisi säästynyt paljoa kirjoja enää siinä yhteydessä, kun se tuhottiin ja hajotettiin maan tasalle.

Keskiajalta on peräisin väitteitä, joiden mukaan kalifi Omar olisi Egyptin valtauksen yhteydessä vuonna 640 määrännyt kirjaston poltettavaksi.[1] Johannes Filoponos oli pyytänyt kirjaston kirjoja Egyptin valloittajalta 'Amr ibn al-'Asilta, mutta Umar ibn al-Khattab käski polttamaan ne. Tarinassa väitetään, että kirjojen polttaminen Aleksandrian julkisissa kylpylöissä kesti kuusi kuukautta.

Legendaan, jonka mukaan kalifi Umar olisi tuhonnut kirjaston, liittyy myös klassinen dilemma. Omarin kerrotaan sanoneen, että mikäli kirjat ovat sopusoinnussa Koraanin kanssa, ne ovat turhia; jos ne puolestaan ovat ristiriidassa sen kanssa, ne ovat valheellisia ja ne tulee hävittää. Tarina kirjaston tuhosta tunnetaan ensi kertaa kolmen 1200-luvun arabioppineen kirjoituksista.[1][2]

Johtopäätökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodat, ylläpidon ja uuden materiaalin hankinnan vähentyminen sekä yleisemminkin kirjallisen ei-uskonnollisen kulttuurin merkityksen vähentyminen epäilemättä vaikuttivat kirjaston kokoelmien supistumiseen myöhäisantiikin aikana. Varmaa lisäksi on, että Serapeum tuhoutui vuonna 391,[2] eikä kirjastoa mainita enää 300-luvun jälkeen oppineisuuden tyyssijana. Nämä seikat viittaavat siihen, että Aleksandrian kirjasto olisi tuhoutunut 300-luvun lopulla.

Ongelmia tulkinnalle tuottaa se, että Aleksandriassa oli useita kirjastoja: Museonissa, Sarepeumissa, muissa palatsikompleksin tiloissa ja varastoissa sekä myöhemmin myös kirkon hallussa: toisaalta nämä tilat kokivat onnettomuuksia eri historian vaiheissa ilman, että lähteissä täsmennettäisiin, kuinka suuri osa kirjoista ja kirjastoista tuhoutui; toisaalta taas kun lähteet mainitsevat Aleksandrian kirjaston tai siellä käymisen, on mahdotonta tietää, mitä kokoelmaa itse asiassa tarkoitetaan: Museionin 'äitikirjastoa', sen jotain osaa vai jotain erillistä aleksandrialaista kirjastoa. Lisäksi jonkun rakennuksen olemassaolo myöhemmässä historian vaiheessa ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö se olisi voinut tuhoutua maan tasalle kirjoineen aiemmin, mutta rakennettu myöhemmin uudelleen.

Ongelmia tuottaa myös kirjaston maine jo antiikin aikana: luonnollisesti Aleksandriassa käynyt oppinut kertoi käyneensä Aleksandrian kirjastossa (mutta missä?), ja luonnollisesti valloittaja tuhosi Aleksandrian kirjaston (mutta minkä?). Lisäksi niin antiikin kirjoittajat kuin myös nykyaikaiset tutkijatkinlähde? ovat mieltymystensä mukaan syyttäneet tuhosta milloin Julius Caesaria, milloin kristittyjä tai muslimeja. Keisari Antoniuksen aikainen hävitys ei ole herättänyt niin paljon huomiota, koska hän ei herätä (enää) moisia intohimoja. Epäilemättä Aleksandrian kirjastot kohtasivat ja ovat kohdanneet useita onnettomuuksia kautta koko olemassaolonsa aikana, mutta todennäköisesti mikään niistä ei yhdellä iskulla tuhonnut sitä 100-luvulla eaa. kukoistanutta hellenistisen maailman kulttuurikeskusta, jonka legendaarinen maine elää yhä – ja jonka tuho ja sen syyt aiheuttavat yhä tiukkaa tieteellistä väittelyä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Frösén, Jaakko: Aleksandrian kirjastot Tieteessä tapahtuu 8/1999..
  2. a b c d Öhrnberg, Kaj: Aleksandrian kirjasto ja arabit Tieteessä tapahtuu 5/2001.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]