Kesäolympialaiset 1972

Wikipedia
Ohjattu sivulta 1972 kesäolympialaiset
Loikkaa: valikkoon, hakuun
XX kesäolympialaiset
Logo
Isäntäkaupunki Saksan lippu München
Osallistujat 7 123 urheilijaa, 23 lajissa
Kisatapahtumat 195 tapahtumaa, 23 lajissa
Avajaiset 26. elokuuta
Päättäjäiset 11. syyskuuta
Avaaja liittopresidentti Gustav Heinemann
Urheilijoiden vala Heidi Schüller
Tuomareiden vala Heinz Pollay
Olympiastadion Münchenin olympiastadion

Vuoden 1972 kesäolympialaiset (26. elokuuta 197211. syyskuuta 1972) järjestettiin Münchenissä, Saksan liittotasavallassa. 121 kansakunnan 7 123 urheilijaa kilpailivat 23 urheilumuodossa. Urheilullista sisältöään paremmin kisat muistetaan Münchenin verilöylystä: palestiinalaiset Musta syyskuu -järjestön terroristit ottivat 11 israelilaista olympiaedustajaa panttivangiksi. Epäonnistunut vapautusyritys johti kaikkien kymmenen panttivangin sekä viiden terroristin ja yhden poliisin kuolemaan.

Urheilullisella puolella Yhdysvaltain Mark Spitz voitti uinnissa seitsemän kultaa. Suomen Lasse Viren voitti 10 000 metrin juoksun ja teki uuden maailmanennätyksen sekä myöhemmin vielä 5 000 metrin kilpailun. Neuvostoliiton Olga Korbut aloitti voimistelussa "lapsinaisten" aikakauden. Koripallossa Neuvostoliitto katkaisi Yhdysvaltojen voittokulun dramaattisessa ja suorastaan skandaalinkäryisessä finaalissa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Valintaprosessi

Äänestystulokset
25. huhtikuuta 1966
Rooma, Italia
Kaupunki Maa Kierros 1 Kierros 2
München Saksan lippu Länsi-Saksa 29 31
Madrid Espanjan lippu Espanja 16 16
Montreal Kanada 6 13
Detroit Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 6

[1]

[muokkaa] Lajit

[muokkaa] Näytöslajit

[muokkaa] Tilastot

1972 Kesäolympialaiset
Sija Maa Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
1 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 50 27 22 99
2 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 33 31 30 94
3 Itä-Saksan lippu Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) 20 23 23 66
4 Saksan lippu Saksan liittotasavalta 13 11 16 40
5 Japanin lippu Japani 13 8 8 29
6 Australian lippu Australia 8 7 2 17
7 Puolan lippu Puola 7 5 9 21
8 Unkari Unkari 6 13 16 35
9 Bulgaria Bulgaria 6 10 5 21
10 Italian lippu Italia 5 3 10 18
11 Ruotsin lippu Ruotsi 4 6 6 16
12 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta 4 5 9 18
13 Romania Romania 3 6 7 16
14 Suomen lippu Suomi 3 1 4 8
= Kuuban lippu Kuuba 3 1 4 8

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä