Wilhelm Harteveld
Wilhelm Julius Napoleon Harteveld (5. huhtikuuta 1859 Tukholma – 1. lokakuuta 1927 Tukholma) oli ruotsalainen säveltäjä, kapellimestari, pianisti, kirjailija sekä kansanlaulujen keräilijä ja sovittaja. Hän työskenteli yli 40 vuotta Venäjällä, jossa hän muun muassa keräsi lauluaineistoa. Venäjällä hän käytti nimeään muodossa Wilgelm Napoleonovitj Garteveld.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Harteveldin isä oli hollantilaissyntyinen litografi Salomon Harteveld ja äiti Johanna Gustafva Vidgar. Harteveld varttui sisarensa Hannan kanssa Vanhassakaupungissa. Hänen on kerrottu opiskelleen Leipzigin konservatoriossa, mutta hän ei ollut siellä kirjoilla; hän saattoi silti osallistua luennoille, todennäköisesti 1870-luvun puolessavälissä.[1]
Työ Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Harteveld muutti Moskovaan vuonna 1877. Venäjällä alettiin kustantaa hänen laulujaan Heinrich Heinen sanoihin ja hänen pianokappaleitaan. Hänen musiikkinsa nuotteja mainostettiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. 1880-luvulta 1890-luvulle hän työskenteli pianistina ja kuoronjohtajana Kiovassa. Hän perusti kaupunkiin musiikkiseuran noin vuonna 1890 ja ryhtyi sen johtajaksi. Seuran ensimmäiseen konserttiin osallistui Pjotr Tšaikovski. Harteveld soitti konserteissa Edvard Griegin, Franz Lisztin, Robert Schumannin, August Södermanin, Halfdan Kjerulfin ja Niels Gaden ohjelmistoa sekä omia pianokappaleitaan ja romanssejaan. Hän ei säveltäjänä ollut uudistaja, vaan häneltä säilyneet harvat alkuperäiset sävellykset osoittavat hyvää romanttisen ohjelmiston tuntemusta enimmäkseen Saksan ja Skandinavian perinteistä.[1]
1890-luvun puolessavälissä Harteveld palasi Moskovaan mukanaan säveltämänsä ooppera Kärlekens triumfsång, jonka aihe on Ivan Turgenevin romaanista. Kantaesitys järjestettiin Harkovassa 10. tammikuuta 1895, minkä jälkeen teosta esitettiin myös esimerkiksi Moskovassa ja Pietarissa usein säveltäjän itsensä johdolla. Harteveldin tuotantoon kuuluu myös ainakin kolme muuta oopperaa, jotka jäivät kuitenkin esittämättä. Vuonna 1901 Harteveld palasi Kiovaan juhlakantaattinsa esittämistä varten. Juhlan aiheena oli Kiovan uuden kunnallisteatterin, nykyisen kansallisoopperan käyttöönotto. Teos sai lämpimän vastaanoton, ja se esitettiin seuraavana päivänä uudelleen avauskappaleena ennen teatterin ensimmäistä oopperaesitystä (Elämä tsaarin puolesta, Mihail Glinka). Kantaattimusiikki ei ole säilynyt. 1900-luvun alussa Harteveld työskenteli Moskovassa pianistina, laulujen säestäjänä ja luennoitsijana.[1]
Kesällä 1908 Harteveld lähti etnografiselle matkalle Siperiaan. Puoli vuotta kestäneen matkan aikana hän tutustui vankien, kulkureiden ja Siperian alkuperäisen väestön lauluihin, joita hän sovitti yli sata. Hän esitteli kokoelmaansa Moskovassa sekä ympäri Venäjää ja luennoi samalla Siperian kansanperinteestä. Hänen omat, enimmäkseen pianosäesteiset sovituksensa julkaistiin ensin ja nauhoitettiin sitten gramofonilevyille. Samasta materiaalista Harteveld kokosi orkesterisäestyksellä teoksen "Rymlingen: lösdrivarnas sånger som musikaliskt rollspel" ulkoilmaesityksiä varten. Vallanpitäjiä tämä ei miellyttänyt, koska aihetta pidettiin liian poliittisena ja provokatiivisena, joten teoksen esittäminen jatkossa estettiin. Harteveld pyrki saamaan huomiota myös Siperian vankien huonoille oloille kirjoittamalla sanomalehtiin artikkeleita ja kutsumalla ministeri Pjotr Stolypinin tapaamiseen. Harteveldin matkakuvaus V strane vozmezdija julkaistiin vuonna 1911 Russkoje bogatstvo -lehdessä ja myöhemmin myös kirjana, josta otettiin useita painoksia. Siperia-teeman pohjalta syntyi myös hänen kirjoitukseensa (Sibiriska straffläger) perustunut, sittemmin kadonnut dokumenttielokuva Sibiriska straffångarnas liv och vardag (1915).[1]
Vuonna 1912 Harteveld osallistui hankkeeseen, joka järjestettiin Borodinon taistelun 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Hän valmisti ohjelman, joka sisälsi sovituksia ranskalaisista ja venäläisistä lauluista Napoleonin sotaretkestä Venäjälle. Sovitukset oli tehty orkesterille, puhallinyhtyeelle, solisteille ja kuorolle. Toisena kansanmusiikkisovitusten kokoelmana ilmestyi Balkanfolkets krigssånger – 22 sånger och marscher. Kansanlaulusovitukset hallitsivat Harteveldin vuoden 1900 jälkeistä tuotantoa, ja hän alkoi saada niistä enemmän tunnustusta kuin muista teoksistaan. Vuosina 1908–1918 hän valmisti musiikkiesityksiä Nikita Balijevin johtamaan Letutšaja Myš -kabareepaikkaan. Tämän jälkeen hän lähti paluumatkalle Ruotsiin. Matkasta muodostui vaivalloinen ja vasta yli puolentoista vuoden päästä Harteveld pääsi vaimonsa ja tyttärensä kanssa Göteborgiin.[1]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palattuaan Ruotsiin Harteveld ei enää säveltänyt uusia teoksia, eikä vanhempien sävellysten saaminen esitetyiksi osoittautunut helpoksi. Kabareekomedioita kuitenkin käänsi ja käytti Robert Ryberg Tukholman Folkteaternissa. Kärlekens triumfsång -oopperaa ei ennakkoesityksen jälkeen hyväksytty Kuninkaallisen draamateatterin ohjelmistoon. Harteveld sai kuitenkin julkisuutta ja tuloja kappaleilla "Marcia Carolus Rex" (alun perin soolopianolle) ja "Hymn till Apollo i Delfi" (kuorolle) sekä kirjallisilla töillä, joihin kuului Svart och rött. Sorglustiga historier från det gamla och nya Ryssland. Kumpikaan mainituista kappaleista ei ollut alkujaan Harteveldin omaa käsialaa; "Marcia Carolus Rex" perustui Venäjän-aineistoon, nykytiedon perusteella sotilaalliseen marssiin Moskovasta vuodelta 1812. Ruotsissa Harteveldin nimi on yhdistetty ennen kaikkea tähän kappaleeseen, joka nousi huomattavaan suosioon 1920-luvulla. Harteveldin vaimo oli juuriltaan venäläis-virolainen Anna Peder, jonka kanssa hänellä oli tytär Magda Lagerman, myöhemmin itse kirjailija ja kielenkääntäjä. Harteveldilla oli kolme lasta myös aiemmista suhteista Venäjällä. Yksi hänen pojistaan, Georgi, työskenteli sittemmin konserttipianistina ja säveltäjänä ja vieraili esiintyjänä Ruotsissa 1930-luvulla.[1]
Laulut Harteveldin Siperian-aineistosta ovat saaneet osakseen uutta huomiota nyky-Venäjällä. Niitä on myös esitetty, levytetty ja julkaistu uusina painoksina Venäjän ulkopuolella. Harteveldin ohjelma Borodinon taistelun satavuotisjuhlaa varten otettiin esiin arkistoista vuonna 2012. Hänen sovituksensa kansanlaulusta "Vanitjka, prihodi" ja hänen Almansor-oopperansa neljännen näytöksen "Zulejman andalusialainen romanssi" ovat olleet melko suosittuja Venäjän sopraano-ohjelmistossa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
