Vesikansa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Hollolan Vesikansa-nimistä kyläyhteisöä. Muista merkityksistä, katso Vesikansa (täsmennyssivu).

Vesikansa on Hollolan pohjoisosassa Asikkalan ja Lahden välissä Vesijärven itäpuolella sijaitseva kunnan osa, joka käsittää Kalliolan, Kukkilan, Paimelan, Heinlammin, Noitalan, Sarvan ja Vaanian kylät. Lahden kaupunki ja Vesijärvi katkaisevat Vesikansan maayhteyden muuhun kuntaan. Kukkila ja Kalliola muodostavat yhdessä tilastokeskuksen tilastoalueen samoin kuin Paimela yksistään. Vesikansa on Maakansaa selvästi pienempi sekä väkiluvultaan että pinta-alaltaan. Vesikansa on paikoin melko harvaankin asuttua maaseutua.

Vesikansan nimitys tulee siitä, että Vesijärven takana asuvat joutuivat soutamaan Hollolan kirkolle veneellä. Pääosaa Hollolan alueesta kutsuttiin Maakansaksi, koska sen asukkaat saapuivat kirkonkylään maitse. Nimitystä Vesikansa käytetään edelleen Hollolan Vesijärven itäpuolisista alueista, joihin päästään Hollolan kuntakeskuksesta Lahden poikki kulkien.

Kasvualue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollolan kunnan voimakkain kasvualue on Kukkilan väestötilastoalue. Myös Paimelassa on kasvua.

Vuosi Hollola Kukkila-Kalliola Paimela Yhteensä
2006 21 297 [1] 3 070 Nousua 640 Laskua 3 710 Nousua
2005 21 199 [1] 2 962 Nousua 641 Nousua 3 603 Nousua
2004 20 965 [1] 2 845 Nousua 625 Nousua 3 470 Nousua
2003 20 755 [1] 2 772 Nousua 623 Nousua 3 395 Nousua
2002 20 527 [2]
2001
2000 20 378 [1] 2 516 Nousua 569 Nousua 3 085 Nousua
1995 20 293 [1] 2 347 Nousua 554 Nousua 2 901 Nousua
1990 19 915[1] 2 287 547 2 834

2000-luvulle tultaessa on Vesikansasta tullut selvästi kasvualue, minkä Hollolan kunta ottaa huomioon kunnallistekniikkaa ja terveyskeskuspalveluja kehittäessään. Alueen sijainti Lahden pohjoispuolella tekee siitä liikenteellisesti edullisen Lahdessa työssä käyville.

Kunnalliset ja seurakunnalliset palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollolan seurakunta on perustanut Vesikansaan seurakuntakodin 1980 ja Hollolan kunta Kalliolan sivukirjaston, missä on vuodesta 2006 alkaen ollut langaton lähiverkko, WLAN. Kalliolassa ja Paimelassa on koulut. Hollolan kunnan päätöksenteossa on järventakaisten kylien asema otettu huomioon siten, että on perustettu erillinen Vesikansa-lautakunta. Lautakunta hoitaa Kalliolan ja Paimelan koulujen johtokuntien tehtävät, johtaa Vesikansan alueella olevia Hollolan kunnan laitoksia ja palveluita.

Kylät Paimelan koulu Kalliolan koulu
sijainti Paimela Kalliola
vaikutusalue Kukkila
luokat 1-6 1-6
oppilaita 54+21 375
perustettu 1896 1904
verkkosivut [1] [2]
rehtori Aarne Ylipiha Aarne Ylipiha

Kiinteät muinaisjäännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Isosaarentien pyyntikuopat
  • Joensuun kivikautinen asuinpaikka
  • Kaislarannan rautakautinen polttokenttäkalmisto
  • Kalliolan uimarannan kivikautinen asuinpaikka
  • Karelahdentien rautakautinen asuinpaikka
  • Pekanpolun asuinpaikka
  • Simolan kivikautinen asuinpaikka
  • Sipiläntien rautakautinen asuinpaikka
  • Sivulan historiallisen ajan kyläpaikka
  • Tervalanmäen-Pajutien kivikautinen asuinpaikka
  • Tynnyrmäen rautakautinen asuinpaikka
  • Vuohisaaren asuinpaikka

Paimela[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lähteenmäen rautakautinen polttokenttäkalmisto
  • Myllyojan historiallisen ajan pyyntikuoppa
  • Ryynäselän rautakautinen polttokenttäkalmisto

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]