Varesjärvi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo järvestä Salossa. Toinen Varesjärvi on Rovaniemellä.
Varesjärvi
Jäätynyt Varesjärvi maaliskuussa 2014
Jäätynyt Varesjärvi maaliskuussa 2014
Sijainti Salo (Kiikala, Suomusjärvi)
Valtio SuomiView and modify data on Wikidata
Koordinaatit 60°25′26″N, 23°41′46″E
Pinnankorkeus 86,1 m [1]
Pinta-ala 1,5875 km² [2]
Rantaviiva 10,758 km [2]
Suurin syvyys 3,47 m [2]
Keskisyvyys 0,8 m [2]
Tilavuus 0,00126246 km³ [2]
Valuma-alue 10,6 km² [3]
Virtaus 0,07 m³/s [3]
Laskujoki Varesjoki [1]
Saaria 4 [1]
Järvinumero 24.073.1.006
Varesjärvi

Varesjärvi [1][2] on Varsinais-Suomessa Salossa, entisellä Kiikalan ja Suomusjärven rajalla neljä kilometriä Suomusjärven Kitulan taajamasta koilliseen, sijaitseva järvi, joka kuuluu Kiskonjoen–Perniönjoen vesistöön.[2][1][4]

Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven pinta-ala on 159 hehtaaria eli 1,6 neliökilometriä. Se on 2,4 kilometriä pitkä ja 1,7 kilometriä leveä. Se on muodostunut harjujakson rinnalle, joka kulkee Kiikkalan lentokentän, Kyöppelinharjun, Pöytäkankaan ja Vähänummen kautta Siitoonjärvelle. Järvi on Z-kirjaimen muotoinen, minkä vuoksi järven pituus ja leveys eivät vastaa veneilijän kokemusta. Järvi on sen keskilinjaa pitkin mittaamalla Vareksenpäästä Jokilahteen yli neljä kilometriä pitkä ja silloin sen suurin poikittainen leveys on vain 950 metriä. Järven keskikohdassa on Kylmäniemen kohdalla kapeampi kohta, jonka molemmilla puolilla järvi on leveämpi. Järven länsipäässä työntyy pohjoiseen erillinen Jokilahti, joka on kasvamassa umpeen, ellei sitä toisinaan ruopata uudelleen. Järven länsiosat ovat alavaa maata, mutta itärannat päättyvät laajan Pöytäkankaan rinteisiin. Pöytäkangas kohoaa lähes 30 metriä vedenpinnan yläpuolelle ja se ulottuu koko itärannan pituudelle. Rinteistä vuotaa kaksi rauhoitettua lähettä vettä järveen. Järvessä on kartan mukaan neljä saarta. Se ovat pieniä luotomaisia saaria, joita kutsutaan nimillä Pirtinkari, Pöytäkari, Mäkisaari ja Aittasaari.[2][1]

Järvi on luodattu ja siitä on julkaistu syvyyskartat. Sen tilavuus on 1,3 miljoonaa kuutiometriä eli 0,0013 kuutiokilometriä. Järven keskisyvyys on 0,8 metriä ja suurin syvyys on 3,5 metriä. Syvin kohta sijaitsee aivan Mäkisaaren vieressä sen pohjoispuolella. Järven itäpuolen allas on syvempi kuin muu osa järveä.[2][1]

Järven rantaviivan pituus on 10,8 kilometriä ja sen rannat ovat pääasiassa metsämaata. Järven pohjoisrannalla ulottuvat neljän maatilan pellot lähelle järven rantaa. Järven länsipäässä ovat alavat metsäalueet soistuneet myös laskujoen ympäriltä. Asutus on haja-asutusta ja sen rannoille on rakennettu yli 70 vapaa-ajan asuntoa. Niille tulee tiet Kiikalan ja Suomusjärven kirkonkyliltä sekä valtatieltä 1. Järvi jakautuu Kiikalan Saaren ja Yltäkylän sekä Suomusjärven Lahnajärven, Kettulan ja Vareksenbölen kylien kesken.[5] [2][1][6]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvessä on toteutettu pieni järvenlasku vuonna 1946, jolloin vedenpinta aleni keskimäärin 89 senttimetriä. Pajastunutta vesijättömaata ei olla liitetty entisten rantojen tontteihin, mutta järvenlaskun jälkeen on monet vapaa-ajan asunnot rakennettu lähemmäksi nykyrantaa. Järvenlaskun jäljeen vedenpinta on alkanut taas nousta, koska Jokilahti on alkanut kasvaa umpeen. Luusuaan on rakennettu luvaton pato vuonna 1971, mutta se purettiin vesioikeuden päätöksellä. Järven vedenpinnannostolle on kuitenkin ollut selvästi halukkuutta. Järven tilasta huolestuneet ovat perustaneet järven hoitoa edistämään yhdistyksen Varesjärven hoito ry [7]. Se on hakenut 1990-luvun lopulla lupaa nostaa vedenpintaa korkeammalle, joka on myönnetty vuonna 2009. Sen mukaan vedenkorkeus nousisi keskimäärin viisi senttimetriä.[3]

Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vedenlaatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven vedenlaatu pysyy tasaisena, koska järven veden vaihtuvuus on vähäistä sen mataluudesta huolimatta. Järven veden laskennallinen viipymä on Hans Vogtin mukaan 6–9 kuukautta (vuonna 2002) ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen mukaan 390 vuorokautta eli 1,07 vuutta (vuonna 2003). Vedenväri on lievästi ruskeaa, mikä johtuu ojien tuoman veden humuspitoisuudesta. Järvi on myös lähdepohjainen, mikä lieventää humuskuorman vaikutuksia. Vedessä on runsaasti ravinteita, jotka rehevöittävät järveä. Ravinteita käyttävät vedessä levät, jotka muodostavat ravintoketjun perustan. Levät tuottavat yhteyttäessään happea, joka liukenee veteen. Kesäisin, jolloin yhteyttäminen on kiivaimmillaan, on pintavesi happipitoisuudeltaan ylikylläistä. Koska järvi on matala, ei järvi lämpötilakerrostu. Silloin ei pohjan tuntumaan synny alusvettä, joka pysyisi siellä matalamman lämpötilansa takia koko kesän. Lämpötilakerrostumisen puuttuminen sekoittaa vettä, jolloin happea leviää kaikkialle vesipatsaaseen. Tämä estää sisäisen kuormituksen käynnistymisen ja järvi säästyy lisäravinteiden aiheuttamasta lisäkuormitukselta. Talvella tilanne on jään alla toinen. Levän yhteyttäminen on heikoimmillaan eikä ilmastakaan liukene happea veteen. Tällöin veden ravinteiden ja humuksen aiheuttamaa hapenkulumiselle ei löydy korvaajaa. Pohjan lähellä, missä on eniten ravinteita, happipitoisuus laskee kalojen kannalta hälyttävän alas. Toisinaan voi esiintyä hapettomuuttakin. Silloin tilanne heikkenee lisääntyvän sisäisen kuormituksen vuoksi lisää.[8]

Ravinteiden pitoisuudet vaihtelevat siis vuodenajoittain. Veden fosforipitoisuudet ovat kohonneet kesäisin 50 mikrogrammaan litrassa vettä (μg/l). Levien a-klorofyllipitoisuudet ovat silloin 10 milligrammaan litrassa vettä (mg/l). Typpipitoisuudet ovat nykyään 500 μg/l, mikä on alle puolet 1980-luvun tasosta. Myös a-klorofyllipitoisuudet ja fosforipitoisuudet ovat laskeneet 1980-luvun arvoista. Nykyiset arvot ovat kuitenkin suomalaisiin järvin nähden korkeammalla ja järvi luotitellaankin niiden takia rehevöityneeksi järveksi. Veden happamuustaso on lähellä neutraalia eli pH 7,0.[8]

Ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvellä on tehty vuonna 2004 kalastotutkimus. Sen mukaan kalastetusta biomassasta 54% on särkeä, 40,5% ahventa, ja 5,5% haukea. Myös särkien suuri osuus biomassasta on rehevöityneen järven merkki. Järvessä on myös hieman rapuja.[8]

Vesistösuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varesjokea Vareskosken yläpuolella Varesjoen sahan luona Kiikalassa Salossa.

Järvi sijaitsee Kiskonjoen–Perniönjoen vesistössä (vesistöaluetunnus 24) Aneriojoen valuma-alueella (24.07), jonka Varesjoen valuma-alueeseen (24.073) järvi kuuluu. Järven vedenpinnan korkeus on 86,1 metriä mpy.[1][9][10][11][12]

Järvi saa pääosan vedestään omalta lähialueeltaan. Varesjoen valuma-alueella on vain yksi lampi Kakarlampi, joka laskee suoraan tai välillisesti Varesjärveen. Harjujakson ympäristössä on toki suppia, joiden ojat päättyvät myös järveen. Näitä ovat Rautalampi, Lumukkanjärvi, Lumukkaansilmä ja Takustansuon suolampare. Järven laskujoki on Varesjoki, joka on noin 13 kilometriä pitkä, ja joka laskee Aneriojärveen.[9][13][11][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Kansalaisen karttapaikka: Varesjärvi, Salo (sijainti kartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 7.9.2018.
  2. a b c d e f g h i j SYKE: Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 7.9.2018.
  3. a b c [http://www.ymparisto.fi/download/noname/%7B60D65AAC-4ED0-47AD-B161-99706F4127CF%7D/90288 Pohjapadon rakentaminen Varesjärven lasku-uoman Varesjoen suulle (Vaasan hallinto-oikeuden palauttama asia), Salo] (PDF) 2.4.2009. Länsi-Suomen Ympäristölupavirasto. Viitattu 8.9.2018.
  4. Rauhala 2005: 4-5.
  5. Peruskartta 1:20 000. 2023 09 Johannislund. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1965. Kartan verkkoversio Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) (viitattu 17.1.2014)
  6. Kansalaisen karttapaikka: Varesjärvi, Salo (sijainti ilmavalokuvassa) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 7.9.2018.
  7. Varesjärven hoito ry Kettula.org. Varesjärven hoito ry. Viitattu 2.2.2014.
  8. a b c Rauhala, 2009: s.7–11
  9. a b Varesjärvi (24.073.1.006) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 7.9.2018.
  10. Rauhala 2005: 5, 14.
  11. a b Isotalo, Ilkka: Kiskonjoen upeat vedet. Teoksessa: Kalliomäkien katveessa, s. 42-48. Salo: Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys, 1984. ISBN 951-99596-7-X.
  12. a b Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet, s. 13, 53. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  13. Rauhala 2005: 5, 14.