Turun kirjamessut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Turun Kirjamessut (aik. Turun kansainväliset kirjamessut) on Turussa vuodesta 1990 alkaen vuosittain lokakuun alussa järjestetty messutapahtuma.[1] Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajana toimii Jenni Haukio. Tapahtuma järjestetään Turun Messukeskuksessa ja vuoden 2021 pääteemana on musiikki.[2]

Turun Kirjamessut 2021 logo.png


Tapahtuman alkuvuosista lähtien on Kirjamessujen yhteydessä järjestetty lisätapahtumia, kuten esimerkiksi Turun Ruoka- ja Viinimessut, Tiedemessut sekä Levymessut.

Historia

Suomen ensimmäiset kirjamessut järjestettiin Turun konserttitalolla 29.–31.10.1971, jolloin presidentti Kekkonen ja rouva Kekkonen toimivat tapahtuman suojelijoina. Messuilla oli näytteilleasettajina 13 kustannusliikettä, seitsemän kirjakauppaa, kirjasto ja Lounais-Suomen kirjailijat ry. Messuihin tutustui 5 500 kävijää. [3]

Vuodesta 1990 alkaen järjestetyn kirjamessutapahtuman ideoi Kari J. Kettula, joka toimi pitkään myös messujen ohjelmapäällikkönä.[4] Helmikuusta 2012 alkaen messujen ohjelmapäällikkönä on toiminut Jenni Haukio.[5] Vuoden 2017 Kirjamessujen ohjelmapäällikköinä toimivat kirjailijat Tommi Kinnunen ja Salla Simukka. [6] Jenni Haukion jäätyä äitiyslomalle tammikuussa 2018 messujen ohjelmapäällikkönä toimi kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen.[7]

Teemat

Turun Kirjamessujen teemoittelu uudistui 2019.[2] Pääteema oli syksyllä 2019 teatteri sekä ajankohtaisteemoina ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset ja lukutaito.[2] Koronapandemian vuoksi Turun Kirjamessuja ei järjestetty tapahtuman juhlavuonna 2020.[8] Vuonna 2021 Turun Kirjamessujen poikkitaiteellisena pääteemana on musiikki ja auditiivinen kulttuuri; äänielementit ja -maailmat ympäristössämme sekä niiden vaikutukset elämään ja kulttuuriin.[2] Ajankohtaisteemoja ovat tiedon murros ja hyvinvoinnin taito.[2]

Teemoja

Palkintoja

Turun Kirjamessut palkittiin yhdellä 13 tunnustuspalkinnosta suomalaisessa tapahtumamarkkinointialan Evento Awards -gaalassa huhtikuussa 2017.[15]

Ulkomaalaisia kirjailijavieraita

Lähteet

  1. Haukio, Jenni: Tuhansia tarinoita jo vuodesta 1990! (Kirjakuisti-blogi) TS.fi. 21.9.2015. Viitattu 21.9.2015.
  2. a b c d e f g h Teemat 2021 Turun Kirjamessut. Viitattu 22.9.2021.
  3. Suomen Turku 4/1971, s. 32.
  4. Leppänen, Päivi: Kakolan elävöittämiselle ja Kari J. Kettulan elämäntyölle kulttuurirahaston tunnustusta Yle Uutiset. 6.5.2015. Viitattu 21.9.2015.
  5. Jenni Haukio – Tasavallan presidentin puoliso 23.3.2015 (päivitetty). Suomen tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 21.9.2015.
  6. Kirjailijat Tommi Kinnunen ja Salla Simukka luotsaavat Turun Kirjamessuja vuoden 2017 ajan - Turun Messukeskus Turun Messukeskus. 10.10.2016. Viitattu 21.12.2016.
  7. Seppo Puttonen Turun Kirjamessujen ohjelmapäälliköksi vuodelle 2018 | Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus www.sttinfo.fi. Viitattu 22.9.2021.
  8. Turun Messukeskus siirtää kaikki syksyn omat tapahtumat ensi vuoteen Turun Messukeskus. 26.8.2020. Viitattu 22.9.2021.
  9. Rantanen, Janne: Turun kirjamessujen teemamaina Espanja ja Rauma Länsi-Suomi. 3.9.2012. Viitattu 28.7.2021.
  10. Ranskan ja Sastamalan kirjakulttuurit kukoistavat Turun Kirjamessuilla 27.2.2014. Turun messu- ja kongressikeskus. Viitattu 21.9.2015.
  11. Kirjamessujen teemat ja kirjailijavieraat Turun messu- ja kongressikeskus. Viitattu 21.9.2015.
  12. Turun kirjamessut 2016 Turun messu- ja kongressikeskus. Viitattu 23.9.2016.
  13. Monta ääntä on Turun Kirjamessujen ohjelmallinen teema vuonna 2017 Turun Messukeskus. 4.9.2017. Viitattu 22.9.2021.
  14. Seppo Puttonen Turun Kirjamessujen ohjelmapäälliköksi vuodelle 2018 | Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus www.sttinfo.fi. Viitattu 22.9.2021.
  15. Flow Festivalin Suvi Kallio palkittiin tapahtuma-alan vaikuttajana Evento-lehti. 27.04.2017. Keskisuomalainen Oyj Aikakauslehtiryhmä. Viitattu 3.6.2017.

Aiheesta muualla