Suuren syvänteen intiaanit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suuren syvänteen intiaanit
Asuinalueet Suuri syvänne (1800-luvun alussa Nevada, Utah, läntinen Colorado, osia Idahosta, Wyomingista ja Montanasta sekä Kaliforniasta, Arizonasta ja New Mexicosta.[1].
Kielet englanti, espanja, omat perinteiset kielet
Uskonnot Native American Church, luonnonuskonnot, kristinusko

Suuren syvänteen intiaanit olivat Kalliovuorten ja Sierra Nevadan välisellä laajalla alueella asuvia Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja, jotka hankkivat elatuksensa lähinnä luonnonantimien keräilyllä ja metsästyksellä. Suuren syvänteen kansoista merkittävämpiä olivat shoshonit, paiutet ja utet.[2] Ensimmäisinä eurooppalaisina alueen löysivät espanjalaiset fransiskaanit, jotka vierailivat vuoden 1776 aikana Coloradossa ja Utahissa. Seuraavan vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla amerikkalaiset ja meksikolaiset turkismetsästäjät alkoivat liikkua syvänteen reunavuoristoissa ja vuosisadan puoleenväliin tultaessa selkkaukset paikallisten intiaanien ja valkoisen väestön välillä yleistyivät. Saman vuosisadan loppuun mennessä syvänteiden intiaanit olivat pakotettuja luopumaan vanhoista elämäntavoistaan ja omaksumaan uuden kulttuurin.[3]

Läntisten Yhdysvaltain intiaaniheimojen alueet. Suuri syvänne on kartassa englanniksi Great Basin.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paleointiaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei ole täsmällistä tietoa, milloin muinaiset suurriistaa metsästäneet jääkauden ajan paleointiaanit saapuivat Suurelle syvänteelle. Jääkauden loppuvaiheen ilmasto syvänteillä oli kostea ja kasvillisuus metsäinen. Alueella oli myös runsaasti sateiden aiheuttamia suuria järviä, joista yksinomaan Bonnevillejärvi peitti lähes 52 000 km² koillisesta Utahista.[4] Fort Rockin löytöjen ja ajoitusten mukaan Suuressa syvänteessä asui ihmisiä jo noin 11 200 eaa.[5] Osa varhaisista asukkaista eli jokien ja järvien lähellä, missä oli eniten riistaa, mutta myös itäisistä vuoristoista on löydetty runsaasti jälkiä paleointiaanien varhaisesta asutuksesta. Eniten löydöksiä on tehty Salt Laken pohjoispuolelta.[6]

Arkaainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkauden päättymisen aikoihin ilmasto lämpeni ja noin 3 000 vuotta kestänyt pitkä kuivuus muutti monet järvet pieniksi erillisiksi suoalueiksi. Metsä muuttui lopulta aavikoksi, ja kosteasta ympäristöstä riippuvaiset isot riistaeläimet katosivat. Tämä lopetti paleointiaanien kaudella harjoitetun suurriistan metsästyksen. Tilalle tuli pienriistan pyytäminen, ja lisäksi luonnonkasvien keräilyn merkitys kasvoi. Varhaiset merkit pinyon-männyn siementen keräilystä ovat aikakaudelta 6 000 eaa. Tämä pienten ihmisryhmien nopeaan liikkumiseen perustunut ajanjakso tunnetaan arkaaisena kautena, joka alkoi noin 7 500-6 000 eaa[7]

Arkaainen kulttuuri jatkui noin 6 500 vuotta. Suuren syvänteen ihmiset asuivat kuivassa ympäristössä, jossa ravinto oli hajaantunut laajalle alueelle ja eloonjääminen riippui alinomaisesta siirtymisestä paikasta toiseen.[8] Väestö käytti asuinpaikkoinaan pääasiassa luolia ja muita vuoristoiden tarjoamia suojapaikkoja, vaikka jälkiä haja-asutuksesta on löydetty myös alavilla mailla suurten järvien kuten Utahjärven alueella ja jokilaaksoissa. Ravintoa, työkaluja ja eläimentaljoja varastoitiin satoihin eri luoliin.[9]

Ajalta on säilynyt tyypillisen kiertelevän kivikautisen kulttuurin jäänteitä kuten kalliomaalauksia, joilla oli henkimaailmaan liittyvä uskonnollinen merkitys.[9] Ihmiset metsästivät pienriistaa muun muassa keihäänheittimillä, sillä jousta ja nuolta ei vielä tunnettu. Keihäiden päissä käytettiin irtokärkiä, joiden erilaiset muotoilut ja kuvioinnit auttoivat tunnistamaan eri ryhmät toisistaan.[10] Noin 2000 eaa. – 500 jaa. etelän-lounaan alueella yleistyi kaupankäynti, jossa rannikolta tuotiin kotiloita, kaupattiin obsidiaania ja varastoitiin ravintoa.

Fremontin kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Fremontin kulttuuri

Varsinainen kulttuurin muutos tuli, kun etelästä Anasazin kulttuurin alueelta levisi Suuren syvänteen alueille Fremontin kulttuurin synnyttänyt muutto- tai vaikutusaalto noin 400–800 jaa. Aluksi vain Ison Suolajärven ympäristöön levittäytynyt kulttuurialue laajeni myöhemmin myös Idahoon, Nevadaan ja Wyomingiin. Fremontin kulttuuriin liittyi aiempaan tapaan runsaasti metsästystä ja keräilyä, mutta uutuutena oli maanviljely, jossa hyödynnettiin syvänteen suoalueita.[11] Tällä kaudella mukaan tulivat myös saviastiat, jouset ja nuolet sekä savitiiliset viljavarastot. Asuntona ei toiminut enää luola, vaan uuden kulttuurin asukkaat rakensivat kuoppataloja. Nämäkään varhaiset ihmiset eivät aluksi perustaneet kiinteitä kyliä, vaan viettivät liikkuvaa elämää.[12] Keramiikka oli harvinaista ja vain harvoin poltettua, ja sitä ilmaantui lounaisosiinkin viimeistään noin 1000 jaa. Eteläisiä ja lounaisia vaikutteita muistuttivat myös punotut korit ja koverat kivialustat. Kulttuurista on jäänyt merkkejä myös keinokasteluviljelystä. Fremontin ihmiset käyttivät mieluummin nahkamokkasiineja kuin Anasazin tyyppisiä kuitusandaaleja.[13]

Fremontin aikaista taidetta Sego kanjonista Utahista noin vuodelta 600

Suurelta syvänteeltä löydettyjen kalliomaalausten eri tyylisuunnat johtavat olettamukseen, että taidetta ovat tehneet paikallisten fremontilaisten lisäksi monet etniset ryhmät, jotka ovat vaihtuneet vuosisatojen varrella[14].

Fremontin kulttuuri hävisi noin 1250–1350 jaa. Syytä on etsitty epäsuotuisiksi muuttuneista ilmasto-olosuhteista, mutta joidenkin lähteiden mukaan asteekin sukuista kieltä puhuneet shoshonit ja heidän kielisukulaisensa olisivat saapuneet Suureen syvänteeseen samoihin aikoihin kun Fremontin kausi päättyi. Uudet tulokkaat saattoivat ajaa alkuperäisen väestön pois ja korvata näiden paikan.[15] Shoshonit jakaantuivat lukuisiin eri ryhmiin, jotka levisivät syvänteen eri osiin. He valmistivat keramiikkaa ja olivat taitavia kalastajia, keräilivät kasveja ja viljelivät jonkin verran maata. Joidenkin väittämien mukaan shoshonit olivat tehneet retkiä pohjoisille tasangoille jo ennen ajanlaskun alkua[16]. Arkeologisten löytöjen kytkeminen myöhempiin intiaaneihin on vaikeaa.

Hevosen leviäminen alueelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuret hevoslaumat tulivat New Mexicoon jo 1597–1610, jolloin siellä hallitsi Juan de Oñate. Tämä ensimmäinen eurooppalainen siirtokunta oli nimeltään Santa Fe de Nuevo México ja erään arvion mukaan väestöön kuului 560 asukasta, joista 129 oli sotilasta. Joukossa oli myös 10 pappia ja runsas määrä intiaanipalvelijoita. Oñate miehineen herätti ympäristön intiaaneissa niin suurta pelkoa, että nämä jättivät kylänsä ja pakenivat vuoristoon.[17]

Suuren syvänteen heimoista paiutet näkivät ensimmäisinä hevosia. Oman perimätietonsa mukaan he eivät kuitenkaan osanneet hyödyntää hevosen käyttömahdollisuuksia, vaan söivät nämä ravinnokseen.[18] Paiutien naapurina asuvat utet sen sijaan olivat nähneet miten hevosilla ratsastettiin ja he ostivat näitä espanjalaisilta 1640-luvun aikana. Toisin kuin paiuteilla utien laaksoissa satoi riittävästi ja tämä takasi hevosille hyvät ruohistoiset laidunmaat[19]. Opittuaan ratsastamaan utet aloittivat biisoninmetsästyksen Suurilla tasangoilla ja käyttivät hevosia myös liikkuvaan sodankäyntiin apasseja ja navajoja vastaan.[18]

Vuoden 1680 pueblokapinassa] pueblo-intiaanit päästivät irralleen espanjalaisten suuret hevoslaumat. Osa hevosista kulkeutui Suuren syvänteen laidoille, josta utet vangitsivat niitä ja kuljettivat omille laitumilleen. Isä Eusebio Kinon Arizonaan perustaman lähetysaseman ympärillä asuvat pimat ja papagot saivat myös osansa karanneista hevosista ja näin hevoset siirtyivät ketjun tavoin heimolta toiselle. Esim. utet myivät hevosia shoshoneille ja comancheille.[20]

Wyomingin shoshonien tiipii-kylä 1870-luvulta

Vuoteen 1730 mennessä hevosia käyttivät myös Suuren syvänteen pohjoisimmat shoshonit.[19] He etenivät ratsain Saskatchewanin eteläosiin Bellyjoelle ja aiheuttivat hyökkäyksillään kauhua Kanadan tasankojen mustajaloille, joille hevonen oli vielä tuntematon.[21] Shoshonit joutuivat myöhemmin vetäytymään takaisin Kalliovuorille, kun mustajalat ja creet valtasivat pohjoisia tasankoja Montanaan asti. Hevonen ja idästä tulleet vaikutteet muuttivat monen Suuren syvänteen itäisen heimon kulttuurin tasankointiaanien paimentolaiskulttuuriksi. Coloradon, Wyomingin ja Idahon intiaanit alkoivat asua tiipiissä ja käyttää nahkaisia säilytyskoteloita korien sijasta. Myös nahasta tehdyt vaatteet yleistyivät ja päälliköt alkoivat käyttää preeriaintiaanien tyyppisiä sulkapäähineitä.[22]. Näin 1700-luvun suuren syvängön intiaanit alkoivat ulkoisesti näyttää preeriaintiaaneilta. Muutoksista huolimatta syvänteen intiaanien järjestäytyminen suuriksi yhteiskunnan yksiköiksi oli yhä löyhää.[3].

Eurooppalaisten tulo ja valloitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjalaiset fransiskaanit Silvestre Vélez de Escalante ja Fracisco Atanasio Domínguez kävivät Coloradossa ja Utahissa 1776. Lewisin ja Clarkin retkikunta tutki syvänteen pohjoisreunan 1805–1806, mutta vasta 1820-luvun alussa syvänteellä alkoi liikkua pohjoisesta ja etelästä tulleita trappereita ja kauppiaita. Ratsastuskulttuurin omaksuneet pohjoiset paiutet ja bannockit surmasivat kymmeniä Kanadasta saapuneita metsästäjiä edellämainitun vuosikymmenen aikana ja tekivät 1840-luvun lopulla toistuvia hyökkäyksiä Kalifornian kultakentille matkaavia siirtolaisia vastaan.[23]. Varsinainen uudisasutus Suurella syvänteellä alkoi 1847, jolloin mormonien etujoukko muutti Utahiin Suuren Suolajärven rannoille. Muutamassa vuodessa paikalle nousi Salt Lake City. Kultaryntäyksestä aiheutuvien ongelmien seurauksena mormonit yllättäen aseistivat pohjoiset paiutet vuonna 1850[24].

Intiaanisodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarah Winnemucca, 1800-luvun loppupuolen paiute-aktivisti ja kirjailija

Varhain 1840-luvulla intiaanien ja uudisasukkaiden huonontuneet välit puhkesivat taisteluiksi, kun intiaanit puolustivat maataan ja ryöstelivät siirtolaisten karjaa ja hevosia. Vuonna 1860 paiutet, shoshonit ja bannockit taistelivat amerikkalaisia vastaan Nevadan historian suurimmassa yksittäisessä intiaanisodassa (Pyramid Lake War).[25][26]. Yhdysvaltain sisällissodan aikaan 1861–1865 Yhdysvaltain armeijan ollessa vedettynä itäisille sotakentille shoshonit ja utet aiheuttivat monia levottomuuksia. Vastaiskuna kenraali Patrick E. Connorin johtamat miliisit surmasivat vuonna 1863 talvileiriinsa yli 200 shoshonea.[27] Kun hallitus määräsi vuoden 1863 sopimuksilla intiaanit reservaattiin, osa päälliköistä vastusti päätöstä voimakkaasti. Vuosina 1864 -1868 monet itäiset shoshonit palvelivat armeijan tiedustelijoina bannockeja ja pohjoisia paiuteja vastaan käydyissä sodissa. Seuraavalla vuosikymmenellä yli sata shoshonia auttoi Yhdysvaltain joukkoja kukistamaan tasankojen siouxit ja cheyennet.[28]

Vuonna 1877 Oregonin rauhalliset nez percet ajautuivat sotaan Yhdysvaltoja vastaan nuorten soturien surmattua joukon siviilejä. Nez percein tavoin Oregonin ja Idahon bannockit raivostuivat siirtolaisille, joiden karja tuhosi heidän niukkoja ravinnonlähteitään. Tilanne kärjistyi vuonna 1878 käytyyn sotaan, jossa bannockit ja pohjoiset paiutet nousivat kapinaan amerikkalaisia vastaan[25]. Paiutien pääasiallisena rauhanneuvottelijana toimi intiaaniaktivisti Sarah Winnemucca, joka taisteli turhaan pysyvän paiute-reservaatin puolesta.[29]

Vuotta myöhemmin joukko uteja tarttui aseisiin kyllästyneinä uuteen elämäntyyliin, johon Yhdysvaltain hallitus oli heidät pakottanut. Kapina kukistui nopeasti, mutta Coloradon asukkaiden painostuksesta ja kongressin päätöksellä utet joutuivat luopumaan reservaatistaan Coloradossa ja siirtymään paljon pienempään Utahin reservaattiin.[30] Satunnaisia aseellisia yhteenottoja kuitenkin oli vielä 1910-luvun alussa[31].

Suuren syvänteen heimojen tunnetuimmaksi profeetaksi nousi paiutien henkimies Wovoka. Hänen luomansa henkitanssiliike levisi laajalle alueelle syvänteen ulkopuolelle ja sai osaltaan aikaan Wounded Kneen verilöylyn joulukuussa 1890[19]. Henkitanssi oli alkuaan vuodelta 1869, mutta vasta Wowoka teki sen tunnetuksi 1880-luvun lopilla. Henkitanssi on säiltynyt suurilla syvänteillä 1900-luvulle asti, ja Oklahomasta levinnyt peyotismi on saanut paljon kannattajia 1900-luvun alusta lähtien Suuren syvänteen alueellakin.

Suuren syvänteen intiaanit 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shoshoneille ja paiuteilla on Kaliforniassa kolme yhteistä reservaattia. Myös Nevadassa shoshonit asuttavat useita reservaatteja. Heidän ja paiutien asuttama Duck Valley Colony ulottuu Idahoon asti. Pohjoiset shoshonit ja bannockit jakavat keskenään Idahon Fort Hallin reservaatin. Pääomien puute ja karut elinolosuhteet ovat osaltaan vaikeuttaneet shoshonien taloudellista kehitystä, mutta parhaiten menestyneet ryhmät ovat kehittäneet maataloudesta ja karjankasvatuksesta tuottoisan elinkeinon. Wind Riverin shoshoneilla on oma kulttuurikeskus, jossa nuorilla on mahdollisuus oppia kansansa vanhoja perinteitä ja kieltä.[32] Shoshonien pelitoiminnan kehittyessä Wyominmgiin on avattu myös Wind River Casino, joka on alueen huomattavaanpia työnantajia[33].

Tämän päivän goshute-intiaaneja.

Paiutien suurin asutuskeskus on Pyramid Laken reservaatti Nevadassa. Reservaatin asukkaiden talous perustuu suurimmalta osalta kalastukseen ja vapaa-ajan toimintoihin.[34] Paiuteilla on reservaatteja myös muissa syvänteen osavaltioissa ja lisäksi heillä on haja-asutusta reservaattien ulkopuolella[35].

Utet asuttavat kolmea reservaattia Utahissa, New Mexicossa ja Coloradossa. Näistä Utahin Uintahin ja Ourayn reservaatti on pinta-alaltaan Yhdysvaltain toiseksi suurin intiaanireservaatti. Vuonna 2008 utet perustivat Coloradoon Sky Ute Resort and Casino lomakeskuksen.[33].

Läntisten shoshonien köyhiin digger-intiaaneihin lukeutuneet goshutet ovat jakaantuneet kahdeksi liittovaltion tunnustamaksi heimoksi, jotka asuvat Utahissa ja Nevadassa.[36]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elintavat ja ravinnon hankinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuren syvänteen eteläisten ja läntisten heimojen liikkuma-alue oli suuri luonnon antimien vähyyden takia. Monet sikäläiset heimot asuivat lähes eristyksissä muusta maailmasta[37]. Erityisen köyhiä olivat nykyisten Utahin ja Nevadan shoshonit, joita kutsuttiin halveksivasti "diggereiksi" eli kaivajiksi heidän kaivaessaan terävillä kepeillä maasta juureksia ja villivihanneksia. Kaivajiin kuuluivat goshutet, panamintet, kawauiisut, chemehuevit eli etelän paiutit ja weberin utet. Intiaanien leirit Utahjärven lähellä ja siitä länteen olivat yleensä autiomaan ja kylmimmän vuoriston välisellä 1600–2300 metrin korkeusvyöhykkeellä. Kerättäviä juureksia olivat camas-mukula, katkero, kumina, sipuli ja paikallinen intiaaniperuna. Erilaisia kukkia ja yrttejä ja muita kasveja kerättiin salaateiksi. Hedelmiä, siemeniä, pähkinöitä ja marjoja saatiin sieltä, missä niitä kasvoi. Erilaisia kasveja, muun muassa auringonkukkia ja savikoita ja pinjan siemeniä kerättiin laajalla alueella syötäväksi ja varastoon[38].

Vastakohden edellisille tarjosivat Idän shoshonit ja bannockit, jotka metsästivät biisoneita ja nauttivat korkeasta elintasosta. Suuren syvänteen pohjoisosan heimojen luonnonantimet olivat runsaita ja talouteen kuuluva kaupankäynti oli paljon vilkkaampaa kuin etelässä, jossa kaikki syötäväksi kelpaava käytettiin hyödyksi[2]. Ravintokasveja olivat muun muassa leveä osmankäämi, kamassia ja levisia,[39] ja vesilintuja houkuteltiin järvissä kaislasta tehdyillä houkutuslinnuilla[40].

Pohjoisen pauitet elivät 70 000 neliömailin laajuisella alueella hajanaisina ryhminä metsästäen peuroja ja vuorilampaita, jäniksiä, kaniineja, murmeleita, piikkisikoja, lintuja ja keräten noin 150 villiä kasvilajia[41].

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskunnan perusyksikkö oli perhe, suurempaa yhteenkuuluvuutta ei väestön harvuuden takia yleensä ollut. Monta perhettä saattoi etsiä yhdessä ruokaa, tai joskus runsaalla alueella syntyi isompikin ryhmä[40]. Joskus ihmiset saattoivat yhdistyä hyvänä metsästäjänä tai sotapäällikkönä pidetyn miehen käskyvallan alle sotimista tai metsästystä varten. Vanhuksilta kysyttiin neuvoja vaikeissa päätöksissä[40]. Shamaaneja, joiden joukossa oli usein myös naisia, kunnioitettiin suuresti. Parannustöissä epäonnistuminen tiesi pahemmassa tapauksessa shamaanin kuolemaa. Aikuisen vainajan ruumis poltettiin hänen asuntonsa mukana.[22]

Sotaisuus ja väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syvänteen intiaanit olivat alkuaan sopuisia, mutta sukujen väliset verikostot eivät olleet harvinaisia. Hevosia saatuaan jotkut ratsastuskulttuurin omaksuneet heimot muuttuivat aggressiivisiksi ja myös ryöstöretket yleistyivät.[42] Utet erikoistuivat ryöstöretkiin jo 1600-luvun lopulla ja iskivät kaukanakin asuvien heimojen kyliin. Seuraavalla vuosisadalla utet aloittivat tiiviin yhteistyön comanchien kanssa ja sieppasivat eri heimoilta naisia ja lapsia, jotka kuljetettiin New Mexicon orjamarkkinoille.[18] Erityisesti sieppausten kohteena olivat eteläisten paiutien lapset, ja utet julistivat itselleen täydet oikeudet liikkua vapaasti paiutien maaseudulla[43].

Väkivaltaa esiintyi myös läntisemmillä alueilla. Vaikka shoshonien jalkaisin liikkuvat metsästäjä-keräilijät eivät voineet käydä suuria sotia, heidän keskuudessaan tehtiin murhia[44]. Hedelmättömien alueiden ravinnon niukkuus aiheutti pahimpina nälkävuosina veritekoja, joiden kohteena oli vanhuksia ja lapsia. Monesti toinen kaksosista joutui pelkkien uskomusten takia surmatuiksi.[45]

Uskonto ja uskomukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuren syvänteen intiaanien uskonto oli lähinnä animismia, jossa ihminen on tasavertainen muiden elollisten kanssa. Vallalla oli usko myös korkeampaan Jumalaan, jollaisena jotkut heimot pitivät aurinkoa. Mytologia selitti maailman synnyn ja tapahtumat eläinten seikkailuilla. Susi ja kojootti olivat shoshonien suurimmat kulttuurisankarit, jotka olivat määränneet luonnon ja ihmiselämän lait.[22] Esimerkiksi läntisten shoshonien henki kulki kuoleman jälkeen kojoottien maahan. Utet puolestaan uskoivat olevansa läheistä sukua karhulle, joka liittyi läheisesti heidän jumalaistarustoonsa.[46] Syvänteiden asukkaat uskoivat lujasti kuolemanjälkeiseen elämään ja saattoivat siksi polttaa toisinaan vainajan lesken[47].

Monet taikauskot siivittivät syvänteen intiaanien elämää. Punaoravan surmaaminen tiesi huonoa onnea. Saman syyn vuoksi naaraseläimiä ei yleensä tapettu niiden kanto- ja imetysaikaan. Monet pelot elivät heimojen keskuudessa. Vesien pahat haltiat olivat yleisesti kammoksuttuja ja varsinkin itäisten shoshonien keskuudessa suurta pelkoa aiheuttivat vuoristojen pienikokoiset haltiat nunumbit, jotka ampuivat näkymättömiä nuolia.[48]

Henkien lepyttämiseksi järjestettiin tansseja, joissa soitettiin puisia huiluja ja luusta tehtyjä pillejä. Rumpuja ei alun perin tunnettu. Aurinkotanssi levisi pohjoisten ja itäisten shoshonien kulttuuriin 1800-luvun taitteessa, ja myös osa uteista omaksui sen keskuuteensa. Syvänteen heimojen suureen yhteiseen valkohäntäpeurojen ja antilooppieen metsästykseen liittyivät aina uskonnolliset seremoniat[47].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rani-Henrik Andersson & Markku Henriksson: Intiaanit – Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.
  • Binnema, Theodore: Commond & Contested Ground. Univ of Oklahoma Press, 2001. ISBN 0-8061-3361-9. (englanniksi)
  • Calloway, Colin: One Vast Winter Count. Nebraska Press, 2003. ISBN 978-0-8032-6465-6. (englanniksi)
  • Davis W C & Rosa J G: Villi länsi : Lewisistä ja Clarkesta Wounded Kneehin. WSOY, 1996. ISBN 9789510206362.
  • Fagan, Brian: The First North Americans. Thames & Hudson, 2011. ISBN 978-0-500-02120-1. (englanniksi)
  • Foster, William: Climate and Culture Change in North America AD 900 - 1600. Univ of Texas Press, 2012. ISBN 978-0-292-73761-7.
  • Kero R: Intiaanien Amerikka. Otava, 1986. ISBN 951-1-08974-9.
  • Legay G: Intiaaniatlas. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20440-4.
  • Lips E: Intiaanit. Suomentanut Renne Nikupaavola. Weilin+Göös, 1978. ISBN 951-35-1526-5.
  • Mann, Charles: 1491, Amerikka ennen Kolumbusta. 1491. Helsinki: Into kustannus Oy, 2011. ISBN 978-952-264-076-5.
  • Meltzer, David.: First Peoples in a New World: Colonizing Ice Age America. University of California Press, 2010. ISBN 978-0520267992. (englanniksi)
  • Simms, Steven R.: Ancient People of the Great Basin and Colorado Plateau. Left Coast Press, 2008. ISBN 978-1-59874-296-1. (englanniksi)
  • Taylor C F & Sturtevant W C: Suuri intiaanikirja. Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4749-7.
  • Trenholm, Virginia Cole: The Shoshonis: Sentinels of the Rockies. University of Oklahoma Press, 1964. ISBN 978-0806110554. (englanniksi)
  • Virrankoski P: Pohjois-Amerikan intiaanit – intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukon-joelle. , 1994. ISBN 951-717-7887.
  • Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. Facts of File publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
  • Waldman, Carl: Encyclopedia of Indian Tribes. Checkmark Book, 2006. ISBN 978-0816062744. (englanniksi)
  • Zappia, Natale: Traders and Raiders The Indigenous World of the Colorado Basin. University North Carolina, 2016. ISBN 978-1469629933.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Virrankoski 1994, s. 271.
  2. ↑ a b Taylor & Sturtevant, s. 118.
  3. ↑ a b Virrankoski 1994, s. 275.
  4. ↑ Meltzer 2010, s. 39.
  5. ↑ Simms 2008, s. 117.
  6. ↑ Simms 2008, s. 121.
  7. ↑ The Desert Archaic Indians DesertUsa. Viitattu 18.2.2017. (englanniksi)
  8. ↑ Fagan 2001, s. 95.
  9. ↑ a b Sharp, Jay W.: THE DESERT ARCHAIC INDIANS – SPIRITUAL QUEST desertusa.com. Viitattu 6.6. 2011.
  10. ↑ Fagan 2001, s. 94.
  11. ↑ Fagan 2011, s. 107.
  12. ↑ Simms 2008, s. 193.
  13. ↑ Foster 2012, s. 20.
  14. ↑ Simms 2008, s. 224.
  15. ↑ Madsen, David B.: The Fremont historytogo.utah.gov. Arkistoitu 9.4.2017. Viitattu 20.2. 2017. (englanniksi)
  16. ↑ Stuirtevant 1995, s 126
  17. ↑ Calloway 200s, s. 146.
  18. ↑ a b c Calloway 200s, s. 283.
  19. ↑ a b c Stuirtevant 1995, s. 126.
  20. ↑ Waldman 1985, s. 53
  21. ↑ Binnema 2001, s. 90–94.
  22. ↑ a b c Virrankoski 1994, s. 274.
  23. ↑ Virrankoski 1994, s. 283.
  24. ↑ Legay, s. 68.
  25. ↑ a b Waldman 1985, s. 53
  26. ↑ Pyramid Lake War ONE. Arkistoitu 22.12.2016. Viitattu 21.2.2027. (englanniksi)
  27. ↑ Waldman 1985, s. 137
  28. ↑ Virrankoski 1994, s. 279.
  29. ↑ Anderson&Henriksson 2010, s 285
  30. ↑ Waldman 1985, s. 129
  31. ↑ Virrankoski 1994, s. 275.
  32. ↑ Waldman 2006, s. 267.
  33. ↑ a b Andersson & Henriksson s. 372.
  34. ↑ Pyramid Lake Paiute Tribe plpt.nsn.us. Arkistoitu 7.8.2013. Viitattu 21.2.2017. (englanniksi)
  35. ↑ Waldman 2006, s. 215.
  36. ↑ The Goshutes Utah Division State History. Arkistoitu 16.2.2017. Viitattu 21.2. 2017. (englanniksi)
  37. ↑ Stuirtevant 1995, s. 124.
  38. ↑ Stuirtevant, s. 122.
  39. ↑ Legay, s. 67.
  40. ↑ a b c Legay, s. 66.
  41. ↑ Stuirtevant, s. 120.
  42. ↑ Virrankoski 1994, s. 283.
  43. ↑ Zappia 2016 s.109-110.
  44. ↑ Kero 1986, s. 209.
  45. ↑ Virrankoski 1994, s. 273.
  46. ↑ Ute Tribal History Uteindian.com. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
  47. ↑ a b Stuirtevant 1995, s. 123.
  48. ↑ Trenholm 1964 s. 33.


Pohjois-Amerikan alkuasukkaiden kulttuurialueet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suuren_syvänteen_intiaanit&oldid=21075581”