Wovoka
Wovoka (s. 1856 – k. 1932), joka oli saanut valkoisilta kasvattivanhemmiltaan nimen Jack Wilson, oli paiute-heimon intiaani, joka johti intiaanien viimeistä merkittävää uskonlahkoa, aavetanssia.[1][2]
Vuoden 1890 paikkeilla hän alkoi saada näkyjä, joissa kristinuskon Jumala kehotti intiaaneja lopettamaan sotimisen ja tanssimaan aavetanssia, jolloin he saisivat maansa takaisin. Intiaaneja tuli paljon kuuntelemaan uutta profeettaa,[1][2] ja hänen valkoiset kasvattiveljensä järjestivät joko hänen tahdostaan tai hänen tietämättään hänen ympärilleen joukon ihmeitä.[ ]
Liike levisi laajalle, mutta valkoiset käsittivät sen väärin ja murskasivat sen Wounded Kneessä vuonna 1890. Moni liikkeen johtajista surmattiin, mutta Wovoka itse säilyi hengissä. Hän odotti koko ikänsä messiasta, jota ei koskaan tullut. Hän osallistui 1920-luvulla intiaanielokuvan tekoon ja kuoli vuonna 1932.[1][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Wovoka/Jack Wilson The West film project. 2001. Viitattu 07.08.2018.
- ↑ a b c Wovoka - Jack Wilson Encyclopædia Britannica. Viitattu 07.08.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Toledo, Robert A.: Wovoka: The Paiute Messiah Viewzone Magazine. Viitattu 7.8.2018.
- Wovoka Indian Education - Utah State Board of Education. Arkistoitu 7.8.2018. Viitattu 7.8.2018.
- Weiser, Kathy: Wovoka – Paiute Medicine Man & the Ghost Dance Legends of America. joulukuu 2017. Viitattu 7.8.2018.