Joosef I (keisari)
| Joosef I | |
|---|---|
 Keisari Joosef I haarniskoituna komentosauva kädessään, taustalla ehkä Blenheimin taistelukenttä, Frans van Stampart, 1705 | |
| Pyhä saksalais-roomalainen keisari | |
| Valtakausi | 5. toukokuuta 1705 – 12. lokakuuta 1711 |
| Edeltäjä | Leopold I |
| Seuraaja | Kaarle VI |
| Syntynyt |
26. heinäkuuta 1678 Wien, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta |
| Kuollut |
17. huhtikuuta 1711 Wien, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta |
| Puoliso | Wilhelmina Amalia |
| Lapset |
Maria Josefina Itävaltalainen Leopold Joosef Maria Amalia |
| Koko nimi | Joseph Jacob Ignaz Johann Anton Eustachius |
| Suku | Habsburg |
| Isä | Leopold I |
| Äiti | Eleonor Magdalene |
| Uskonto | roomalaiskatolilaisuus |
Joosef I, Joseph Jacob Ignaz Johann Anton Eustachius, (26. heinäkuuta 1678, Wien – 17. huhtikuuta 1711 Hofburgin palatsi, Wien, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta) oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, Unkarin ja Böömin kuningas sekä Itävallan arkkiherttua.[1]
Suku, lapsuus ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joosef oli keisari Leopold I:n ja palatsikreivitär Eleonoora Magdalena Terese von der Pfalz-Neuburgin (1655–1720) vanhin poika, jotka avioituivat vuonna 1677. Vaikka Joosef oli ensimmäinen vanhempiensa avioliitosta syntynyt poika ja lapsi, hän oli isänsä kolmas poika ja seitsemäs lapsi. Hänen nuorempi veljensä oli Karl Frans Josef (1685 –1740), keisari Kaarle VI.
Isä Leopold oli ollut aiemmin naimisissa espanjalaisen prinsessan, Filip IV:n tyttären Margaret Teresian (1651–1673) kanssa, joka oli synnyttänyt neljä lasta, joista yksi tytär Maria Antonia Itävaltalainen (1669–1692) eli aikuiseksi. Avioliitto oli onnellinen ja ulkonäkönsä vuoksi hyljeksityt nuoret rakastivat toisiaan. Kolme kuukautta 21-vuotiaan vaimonsa kuoleman jälkeen yhä syvästi sureva Leopold meni naimisiin pikkuserkkunsa, Itävallan arkkiherttuatar Claudia Felicitasin (1653–1676) kanssa, joka synnytti kaksi pienenä kuollutta tytärtä ja kuoli tuberkuloosiin 22-vuotiaana.
Joosefin tiukasta koulutuksesta vastasi Salmin ruhtinas, ylihovimestari Karl Teodor, ja hänestä tuli hyvä kielissä. Ehkä protestanttisen opettajansa vaikutuksesta hän oli vähemmän harras katolinen kuin vanhempansa ja muut sukulaisensa ja kehittyi valistuksen ajan varhaiseksi kannattajaksi. Hänellä oli kaksi suurta intohimoa: musiikki ja metsästys.[2]
Kuningas ja keisari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joosefista tuli Unkarin kuningas yhdeksänvuotiaana vuonna 1687 ja roomalaisten kuningas 11-vuotiaana 6. tammikuuta 1690. Joosefista tuli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuonna 1705, kesken Espanjan perimyssodan.[1]
Joosef jatkoi isänsä Leopold I:n aloittamaa Espanjan perimyssotaa Ranskan Ludvig XIV:tä vastaan yrittäessään tehdä nuoremmasta veljestään Kaarlesta (Kaarle VI) Espanjan kuninkaan. Hän onnistui sotilaskomentajansa Savoijn prinssi Eugenin voittojen ansiosta vakiinnuttamaan Itävallan hegemonian Italiassa. Joosef joutui myös kamppailemaan Ludvig XIV:n lietsoman pitkittyneen kapinan kanssa Unkarissa. Kumpikin konflikti ratkesi vasta Utrechtin rauhansopimuksella, joka tapahtui hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1713.[1]
Hänen mottonsa oli Amore et Timore (lat. "rakkauden ja pelon kautta").[3]
Ennen valtaistuimelle nousuaan Joosef oli ympäröinyt itsensä uudistusmielisillä neuvonantajilla ja nuoren arkkiherttuan hovissa laadittiin kunnianhimoisesti innovatiivisia suunnitelmia. Häntä kuvailtiin "tulevaisuuteen katsovaksi hallitsijaksi". Salaneuvosten määrää vähennettiin ja byrokratiaa yritettiin tehostaa. Keskushallinnon nykyaikaistamiseksi ryhdyttiin toimenpiteisiin ja saavutettiin kohtalaista menestystä kroonisesti köyhän Habsburg-talouden vakauttamiseksi.[2][1]
Joosef pyrki myös vahvistamaan asemaansa Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa kasvattamalla Itävallan asemaa suurvaltana. Hänen yrittäessään vaatia keisarillisia oikeuksia Italiassa ja hankkia alueita Habsburgeille, hän joutui sotilaallisen konfliktiin paavin kanssa Mantovan herttuakunnasta.[2][1] Paavi Klemens XI uhkasi Joosef I:tä ekskommunikaatiolla 16. kesäkuuta 1699.[4]
Unkarin kapinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unkarissa Joosef oli perinyt kurutsien kapinan isältään Leopold I:ltä. Transilvanian (Siebenbürgen) tilojensa takavarikoimisesta suuttuneet aateliset olivat taas nousseet Habsburgien valtaa vastaan. Vaikka Joosef joutui ryhtymään sotilaallisiin toimiin, hän pidättäytyi – toisin kuin edeltäjänsä – yrittämästä antaa opetusta alamaisilleen teloittamalla johtajat. Sen sijaan hän suostui kompromissirauhaan vuonna 1711, joka pitkällä aikavälillä helpotti Unkarin integroitumista Habsburgien valtakuntaan.[2]
Hänellä oli onni hallita Itävallan alusmaita ja olla keisarikunnan päämies niiden vuosien aikana, jolloin armeijan komentaja, Savoijin prinssi Eugene, joko yksin Italiassa tai John Churchillin, Marlborough'n 1. herttuan kanssa Saksassa ja Flanderissa, löi Ranskan Ludvig XIV:n armeijat. Koko hänen hallituskautensa ajan Unkaria häiritsi konflikti Transsilvanian ruhtinas Ferenc II Rákóczin kanssa, joka lopulta pakeni Ottomaanien valtakuntaan vuonna 1717. Keisari kumosi monet isänsä autoritaariset toimet, mikä auttoi tyynnyttämään vastustajia.[1]
Hän aloitti yritykset ratkaista Itävallan perimyskysymys pragmaattisella sanktiolla, jota hänen veljensä Kaarle VI jatkoi. Heidän isänsä Leopold I, sai Joosefin ja Kaarlen allekirjoittamaan vuonna 1703 keskinäisen perimyssopimuksen, jonka mukaan Joosefin tyttäret olisivat etusijalla Kaarlen tyttäriin nähden, jos kumpikaan ei saisi poikaa. Tämä päätös, joka ei pitänyt sisällään Kaarle VI:n tyttären Maria Teresian valtaistuimelle nousua vuonna 1740, johti Itävallan perimyssotaan vuosina 1740-1748.[1]
Romaneiden vaino[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1710 Joosef laajensi isänsä määräämää lainsuojattomuuslakia romaneja vastaan Habsburgien hallitsemilla alueilla. Leopoldin mukaan jokainen romani, joka saapui valtakuntaan, oli julistettava lainsuojattomaksi. Jos sama henkilö palasi Böömiin toisen kerran, häntä oli "kohdeltava kaikella mahdollisella ankaruudella". Joosef määräsi lisäksi, että Böömin kuningaskunnassa heiltä leikattiin pois oikea korva; Määrin maakreivikunnassa leikattiin vasen korva pois. Itävallassa heidät merkittiin hirsipuusymbolilla, joka poltettiin raudalla selkään. Näiden silpomisten tarkoituksena oli antaa viranomaisille mahdollisuus tunnistaa romanit, jotka oli julistettu lainsuojattomiksi ja käännytetty. Joosefin käskyssä määrättiin, että "kaikki aikuiset miehet piti hirttää ilman oikeudenkäyntiä, kun taas naiset ja nuoret miehet oli ruoskittava ja karkotettava ikuisiksi ajoiksi". Virkamiehet, jotka eivät panneet ediktiä toimeen, saattoivat saada 100 Reichsthalerin (taaleri = raha, jossa oli n. 25 g hopeaa) sakot. Romanien auttamisesta määrättiin puolen vuoden pakkotyö. Näiden toimien seurauksena raportoitiin romanien "massamurhista".[5]
Avioliitto ja lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joosef avioitui vuonna 1699 Brunswick-Lüneburgin prinsessa Wilhelmina Amalian (1673–1742) kanssa, ja he saivat kolme lasta.[6]
Esikoinen Maria Josefina (1699–1756) avioitui Saksin vaaliruhtinas Fredrik Augustin kanssa ja hänestä tuli Puola-Liettuan kuningatar. Toinen lapsi Leopold Joosef (1700–1701) kuoli alle vuoden ikäisenä hydrokefalukseen. Nuorin lapsi Maria Amalia (1701–1756) avioitui serkkunsa keisari Kaarle VII:n kanssa.
Syy siihen ettei lapsia syntynyt enempää on todennäköisesti Joosefin aviovaimoonsa vuonna 1704 tartuttama sukupuolitauti, nähtävästi kuppa, joka teki Wilhelmina Amalian kykenemättömäksi tulemaan uudelleen raskaaksi. Joosefilla oli paljon rakastajattaria mutta ei lainkaan jälkeläisiä näistä suhteista.[2]
Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joosef kuoli isorokkoon 32-vuotiaana Wienissä vuonna 1711. Hänen veljensä Kaarle VI seurasi Joosefia keisarikunnan hallitsijana.[6]
Vuoden 1711 isorokkoepidemian aikana, joka tappoi Ludvig, Ranskan kruununprinssin sekä tulevan keisari Frans I:n kolme sisarusta, myös Joosef sai tartunnan. Hän kuoli 17. huhtikuuta Hofburgin palatsissa. Hän oli aiemmin luvannut vaimolleen lopettaa suhteet rakastajattariinsa, jos selviää taudista.
Keisari haudattiin keisarilliseen kryptaan, joka on Habsburgien lepopaikka 20. huhtikuuta 1711 hautaan nro. 35 Karlin holvissa. Haudan on suunnitellut Johann Lukas von Hildebrandt, ja se on koristeltu kuvilla eri Espanjan perimyssodan taisteluista. Josefstadt (Wienin kahdeksas kaupunginosa) on nimetty Joosefin mukaan.
Hänen isänsä Leopold I sai Joosefin ja Kaarlen allekirjoittamaan vuonna 1703 keskinäisen perimyssopimuksen, jonka mukaan Joosefin tyttäret olisivat etusijalla Kaarlen tyttäriin nähden, jos kumpikaan ei saisi poikaa. Tämä päätös, joka ei pitänyt sisällään Kaarle VI:n tyttären Maria Teresian valtaistuimelle nousua vuonna 1740, johti Itävallan perimyssotaan vuosina 1740-1748.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Joseph I Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.4.2012.
- ↑ a b c d e "Reforming zeal in the Baroque: Joseph I". The World of the Habsburgs. english.habsburger.net. Arkistoitu 14.12. 2011.
- ↑ "Joseph I as Roman-German Emperor, oval portrait with motto". The World of the Habsburgs. english.habsburger.net. Arkistoitu 10.7.2012.
- ↑ Villanueva, Joaquín Lorenzo: Misapprehension of Patrick Curties and James Doyle concerning the oath which the bishops of Ireland take to the Roman Pontiff, 1825. s. 64
- ↑ Crowe, David: A History of the Gypsies of Eastern Europe and Russia. Palgrave Macmillan, 2004. s. XI, ss. 36-37. ISBN 0-312-08691-1
- ↑ a b Portrait of Emperor Joseph I Liechtenstein Collections. Viitattu 23.4.2012.
 |
Edeltäjä: Leopold I |
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija 1705–1711 |
Seuraaja: Kaarle VI |
| ||||||||||||||||||||||||||
