Espanjan perimyssota

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Espanjan perimyssota
Espanjan kuningas Filip V ja Vendômen herttua maalauksessa voitokkaan Villaviciosan taistelun jälkeen 1710.
Espanjan kuningas Filip V ja Vendômen herttua maalauksessa voitokkaan Villaviciosan taistelun jälkeen 1710.
Päivämäärä:

9. heinäkuuta 1701 – 19. elokuuta 1712

Paikka:

Eurooppa, Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka

Lopputulos:

Utrechtin, Rastattin ja Badenin rauhat: Itävalta, Iso-Britannia ja Alankomaiden tasavalta tunnustavat Filip V:n Espanjan kuninkaaksi, mutta Filip V luopuu vaateistaan Ranskan valtaistuimelle. Espanja luovuttaa alueitaan Euroopassa.

Aluemuutokset:
Vaikutukset:
  • Espanjan keskitetty hallinto Kastiliaan
  • Espanjan maailmanlaajuinen valta heikkenee
Osapuolet

Espanja Kaarle VI:lle lojaalit espanjalaiset

Banner of the Holy Roman Emperor with haloes (1400-1806).svg Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta

Englannin lippu Englanti (vuoteen 1707)
Skotlannin lippu Skotlanti (vuoteen 1707)
Union flag 1606 (Kings Colors).svg Iso-Britannia (vuodesta 1707)
Statenvlag.svg Alankomaat
Savoie flag.svg Savoiji
Flag Portugal (1707).svg Portugali

Espanja Filip V:lle lojaalit espanjalaiset

Royal Standard of the King of France.svg Ranska
Baijeri Baijeri (vuoteen 1704)

Espanjan perimyssota (1701–1714) oli suuri eurooppalainen konflikti 1700-luvun alussa, joka syttyi kun viimeinen Habsburg-suvun Espanjan kuningas, heikko ja lapseton Kaarle II, kuoli vuonna 1700. Hän oli hallinnut suurta imperiumia, ja kysymys hänen seuraajastaan oli jo kauan vaivannut hallitsijoita ympäri Eurooppaa. Ongelma yritettiin ratkaista jakamalla imperiumi kelvollisten ehdokkaiden kesken Ranskan (Bourbon), Itävallan (Habsburg) ja Baijerin (Wittelsbach) hallitsijasuvuista, mutta yritykset lopulta epäonnistuivat, ja kuolinvuoteellaan Kaarle II järjesti koko Espanjan perinnön Filip V:lle, Anjoun herttualle, Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n toiseksi vanhimmalle pojanpojalle. Filipin hallitessa Espanjaa, Ludvig XIV varmistaisi suurta hyötyä dynastialleen, mutta joidenkin valtiomiesten mielestä dominoiva Bourbonin suku olisi uhka Euroopan vakaudelle ja se vaarantaisi vallan tasapainon.

Ludvig XIV:lla oli hyvät perusteet hyväksyä pojanpoikansa Espanjan valtaistuimelle, mutta teki sittemmin joukon kiistanalaisia liikkeitä: hän lähetti joukkoja turvaamaan Espanjan Alankomaat (puskurivyöhyke Ranskan ja Alankomaiden tasavallan välissä); hän pyrki dominoimaan Espanjan kauppaa Amerikassa englantilaisten ja hollantilaisten kauppiaiden kustannuksella; ja hän kieltäytyi poistamasta Filipiä Ranskan kruununperimysjärjestyksestä, avaten siten mahdollisuuden sille, että yksi voimakas hallitsija saattaisi hallita sekä Ranskaa että Espanjaa tulevaisuudessa. Vastatakseen Ludvig XIV:n kasvavaan valta-asemaan, Englanti,[1] Alankomaiden tasavalta ja Itävalta – yhdessä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarkunnan liittolaistensa kanssa – muodostivat uudelleen Suurliiton ja tukivat keisari Leopold I:n vaadetta koko Espanjan perinnölle tämän pojalle arkkiherttua Kaarlelle. Tukemalla Habsburgin ehdokasta (joka tunnettiin kannattajiensa keskuudessa Espanjan Kaarle III:na), jokainen liittouman jäsen pyrki vähentämään Ranskan valtaa, varmistamaan omaa alueellista ja suvullista turvaansa, sekä palauttamaan ja parantamaan kauppamahdollisuuksia, joita he olivat nauttineet Kaarle II:n aikana. Venäjä, jonka odotettiin auttavan liittolaistaan Itävaltaa, soti toista suursotaa Ruotsia vastaan Itä-Euroopassa.

Englanti, Alankomaat ja Itävalta julistivat sodan virallisesti toukokuussa 1702. Vuoteen 1708 mennessä Marlboroughin herttua ja Savoijin prinssi Eugen olivat varmistaneet voiton Espanjan Alankomaissa ja Italiassa, ja olivat kukistaneet Ludvig XIV:n liittolaisen, Baijerin. Ranskaa kohtasi invaasio ja rappio, mutta Liiton yhtenäisyys rikkoutui ensin. Suurliiton koettua tappion Espanjassa, ja sen miestappioiden kasaantuessa ja tavoitteiden erkaantuessa, Tory-puolue pääsi valtaan Iso-Britanniassa vuonna 1710 ja päätti päättää sodan. Ranskalaiset ja brittiläiset ministerit valmistelivat perustan rauhankokoukselle ja vuonna 1712 Britannia päätti taisteluoperaatiot. Hollantilaiset, itävaltalaiset ja saksalaiset valtiot jatkoivat taistelua vahvistaakseen omaa neuvotteluvaltaansa, mutta marsalkka Villarsin kukistamana heidät painostettiin hyväksymään englantilais-ranskalaisen sovittelu. Utrechtin rauhan (1713) ja Rastattin rauhan (1714) ehtojen mukaisesti, Espanjan imperiumi jaettiin suurvaltojen ja pienvaltojen kesken. Itävaltalaiset saivat haltuunsa suurimman osan Espanjan entisistä Euroopan alueista, mutta Anjoun herttua säilytti Espanjan niemimaan ja Espanjan Amerikan, joissa, luopuen ensin vaateestaan Ranskan perimiseksi, hän hallitsi kuningas Filip V:nä. Euroopan vallan tasapaino tyynnyteltiin.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjan Habsburg-sukuinen kuningas Kaarle II oli lapseton. Kaksi Euroopan mahtimiestä saattoi esittää vaatimuksia Espanjan kruunuun: Ranskan kuningas Ludvig XIV, jonka äidin isä oli Espanjan kuningas Filip III. Lisäksi Ludvigin puoliso Marie-Thérèse oli Espanjan kuningas Filip IV:n tytär. Ludvig halusi nostaa Espanjan kuninkaaksi pojanpoikansa Anjoun herttua Filipin. Toinen kruununtavoittelija oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Leopold I, jonka äidin isä oli Filip III ja jonka puoliso oli Filip IV:n tytär. Leopold halusi nostaa Espanjan kuninkaaksi poikansa Itävallan arkkiherttua Kaarlen. Alankomaat ja Englanti eivät halunneet Espanjan yhdistyvän Itävallan tai Ranskan kanssa.

Kaarle II julisti testamentissaan 13. maaliskuuta 1700 seuraajakseen Ranskan Filipin. Kaarle kuoli samana vuonna, 1. marraskuuta. Ranska alkoi miehittää Espanjan Alankomaiden linnoituksia maaliskuussa 1701, ja samaan aikaan Englanti, Alankomaat ja Itävalta alkoivat valmistautua sotaan. Taistelut alkoivat samana keväänä. 7. syyskuuta Ranskan viholliset Englanti, Alankomaat, Itävalta, Preussi ja suurin osa muista Saksan valtioista muodostivat Ranskan vastaisen liittokunnan. Myöhemmin liittokuntaan liittyivät vielä Portugali ja Savoiji. Ranskan liittolaiset sodan alussa olivat Savoiji, Mantua ja Köln. Syyskuussa 1702 Baijeri liittyi sotaan Ranskan puolelle. Savoiji vaihtoi puolta lokakuussa 1703.

Sotatoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa sodan taisteluista käytiin Espanjan Alankomaissa, Italiassa, Saksassa ja Espanjassa. Ranskalaiset operoivat Italiassa vuodesta 1701 vuoteen 1706, jolloin he joutuivat vetäytymään sieltä. Saksassa käydyissä taisteluissa liittokunnan englantilainen kenraali John Churchill, Marlboroughin herttua, pysäytti ranskalaisten etenemisen kohti Wieniä ja voitti heidät Donauwörthin ja Blenheimin taisteluissa vuonna 1704. Englanti osallistui sotaan aktiivisesti ja valtasi Gibraltarin vuonna 1704 ja auttoi Barcelonan valtauksessa. Arkkiherttua Kaarle julisti Barcelonassa itsensä Espanjan kuninkaaksi.

Ratkaiseva sotatoimialue oli Espanjan Alankomaat. Vuonna 1706 ranskalainen armeija, jonka vahvuus oli 50 000 miestä, eteni itään Namurin ja Liègen välillä. Ranskalaiset kohtasivat Ramilliesin lähellä liittokunnan hollantilais-saksalaisen armeijan, jota johti Marlborough. Ramilliesin taistelussa Ranska kärsi pahan tappion. Se menetti kolminkertaisen määrän miehiä verrattuna liittokunnan tappioihin. Taistelun seurauksena liittokunta valtasi Brysselin, Antwerpenin ja niitä ympäröivät Espanjan Alankomaiden alueet. Ranskalaiset valtasivat kuitenkin vuonna 1707 Brysselin ja Gentin, jonka jälkeen Ranskan 100 000 miehen armeija eteni ylös Scheldt-jokea Oudenaardea kohti. Marlboroughin johtama liittokunnan 80 000 miehen armeija kuitenkin yllätti ranskalaiset Oudenaardessa 11. heinäkuuta 1708. Marlborough voitti Oudenaarden taistelun, jossa kaatui tai haavoittui 6 000 ranskalaista ja 7 000 jäi vangiksi. Liittokunnan armeija menetti 3 000 miestä. Liittokunta voitti myös vuonna 1708 Lillen taistelun sekä vuonna 1709 Tournain ja Malplaquetin taistelut. Malplaquetissa molemmat puolet kärsivät raskaat tappiot.

Rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1711 Barcelonan kuningas Kaarlesta tuli myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari. Mahdollinen Espanjan ja Itävallan yhdistyminen sai Englannin aloittamaan rauhantunnustelut Ranskan kanssa ja Marlborough kutsuttiin takaisin Englantiin. Liittokunta (Itävaltaa lukuun ottamatta) ja Ranska solmivat Utrechtin rauhan vuonna 1713. Sopimuksessa Ludvig XIV:n pojanpoika pysyi Espanjan kuninkaana hallitsijanimellä Filip V. Sama hallitsija ei kuitenkaan saisi hallita Ranskaa ja Espanjaa. Espanja luovutti Itävallalle Espanjan Alankomaat ja kaikki alueensa Italiassa. Ranska tunnusti Englannin protestanttiset kruununperimyksen ja luovutti Englannille Newfoundlandin ja osia Kanadasta. Espanja luovutti Savoijille Sisilian ja alueita Pohjois-Italiassa. Sopimuksessa Preussi tunnustettiin kuningaskuntana ja Portugalin Etelä-Amerikan rajoihin tehtiin sille suosiollisia tarkistuksia.

Keisari Kaarle solmi rauhan Ranskan kanssa vuonna 1714 Rastattin ja Badenin rauhat. Sopimukset vastasivat Utrechtin rauhansopimusta, mutta Kaarle ei tunnustanut Filipiä Espanjan kuninkaaksi.

Sodan tärkeimmät taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Childs Kohn, George: Dictionary of Wars, s. 471. Facts on File, 1999. ISBN 0-8160-4157-1.
  • Dupuy, R. Ernest & Dupuy, Trevor N.: The Encyclopedia of Military History, s. 617-627. from 3500 BC. to the present. Harper & Row, 1970.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vuoden 1707 Unionilaki yhdisti Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat Iso-Britanniaksi.