Blenheimin taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Blenheimin taistelu
Osa Espanjan perimyssotaa
Battle of Blenheim - Penetration, 1730, 13 August 1704.png
Blenheimin taistelu
Päiväys13. elokuuta 1704
PaikkaBlindheim, Baijeri, nykyinen Saksa
Lopputulos Liittoutuneiden voitto
Osapuolet
 Englanti
Flag of the Holy Roman Empire.gif Itävalta
Royal Standard of the King of France.svg Ranska
Fahne Kurbayern.gif Baijeri
Komentajat
Englanti John Marlborough
Flag of the Holy Roman Empire.gif Eugen Savoijilainen
Royal Standard of the King of France.svg Ferdinand de Marsin
Royal Standard of the King of France.svg Camille d'Hostun
Fahne Kurbayern.gif Maksimilian II
Vahvuudet
52 000 56 000
Tappiot
14 000 kaatunutta ja haavoittunutta 20 000 kaatunutta ja haavoittunutta
14 000 vankia

Blenheimin taistelu (Saksassa Höchstädtin taistelu) käytiin 13. elokuuta 1704 Baijerissa lähellä Höchstädtia. Se oli eräs Espanjan perimyssodan tärkeimmistä taisteluista. Taistelu päättyi Ranskan vastaisen liittouman voittoon.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlborough'n marssi Baijeriin.

Espanjan perimyssota alkoi Ranskan kuningas Ludvig XIV:n tuettua pojanpoikaansa Espanjan valtaistuimelle. Euroopan muut valtiot asettuivat Ranskaa vastaan. Toukokuussa 1702 Englanti, Alankomaat ja Habsburgien Itävalta julistivat sodan ranskalle. Liittoutuneiden armeijan komentajaksi nostettiin englantilainen John Churchill Marlborough. Ranskan armeija tunnettiin Euroopan voimakkaimpana ja keväällä 1704 ranskalaiset joukot ja heidän kanssaan liittoutunut Baijerin vaaliruhtinas Maksimilian II etenivät kohti Itävallan pääkaupunki Wieniä. Samaan aikaan Marlborough oli jäänyt jumiin Alankomaihin, joka oli haluton lähettämään omia joukkojaan kauas Keski-Eurooppaan.[1]

Marlborough laati salaisen suunnitelman tilanteen ratkaisemiseksi. Suunnitelman yksityiskohdista sai etukäteen tietää vain Englannin kuningatar Anna. Marlborough johti 70 000:n miehen armeijan kohti Moselin laaksoa. Alue oli tarpeeksi lähellä Alankomaita sen suojelemiseksi ja samalla lähistön kaksi ranskalaista armeijaa olettaisivat hänen pysyttelevän pohjoisessa. Todellinen tarkoitus oli kuitenkin rientää Wienin avuksi.[1]

19. toukokuuta matkaan lähteneille joukoille oli varattu salaa tarvikkeita 400 kilometrin marssia varten Reinin vartta pitkin Baijeriin. Alankomaiden tajuttua armeijan marssineen Moselin laakson ohi pysähtyminen oli jo liian myöhäistä. Marlborough ylitti Reinin sen itärannalle Koblenzissa, josta viiden viikon marssin jälkeen Marlborough oli viimein saapunut Tonavalle Baijerissa nyt 80 000 meistä käsittävän armeijan kanssa. Tonavan varrella sijainnut Donauwörth vallattiin 2. heinäkuuta ja Marlborough oli nyt asettanut itsensä ranskalais-baijerilaisen armeijan ja Wienin väliin. Hänen joukoihinsa liittyi Savoijin ruhtinas Eugenin 20 000 miestä ja Badenin rajakreivi Ludvig Vilhelmin armeija.[1]

Noin 56 000:n miehen ranskalais-baijerilaista armeijaa johtivat kokeneet marsalkat Ferdinand de Marsin ja Camille d'Hostun. Armeija oli saapunut suurien vaikeuksien jälkeen Baijeriin Schwarzwaldin läpi. Armeija oli menettänyt kolmanneksen hevosistaan räkätaudin takia. Lopulta armeija oli kuitenkin päässyt leiriytymään Tonavan pohjoispuolelle Höchstädtissä Blindheimin ja Lutzingenin kylien välissä. Blindheim muodosti armeijan toisen sivustan ja Oberglau toisen. Asemia suojasi edestä pieni soinen Nebeljoki ja ylämäki. Marlborough ja Eugene olivat leiriytyneet armeijoineen idässä Donauwörthissä. Badenin rajakreivi lähti johtamaan Ingolstadtin piiritystä.[1]

Marlborough liikutti joukkonsa lähemmäs vihollista 12. elokuuta. Hänen komennossaan oli nyt 52 000 miestä ja 60 tykkiä. Marlborough lähetti joitakin miehiään ranskalaisten asemiin. Miehet jäivät tarkoituksella kiinni ja esittivät armeijansa liikkuvan kohti pohjoista. D'Hostun oli taipuvainen uskomaan näiden kertomuksia. Hän ei uskonut Marlborough'n uskaltavan yrittävän suoraa hyökkäystä hyviä puolustusasemiaan vastaan. Marlborough'n miehet valmistelivat kuitenkin Nebeljoen ylitystä seuraavana yönä.[1]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlborough Blindheimissa Robert Hillingfordin maalauksessa.
Yksityiskohta taistelua esittävästä seinävaatteesta 1700-luvulta.

Blenheimin taistelu alkoi 13. elokuuta 1704. Marlborough'n suunntielman mukaan saksalaiset ja tanskalaiset joukot hyökkäisivät Oberglauhun ja liittouman lukumääräisesti vahvempi ratsuväki iskisi ranskalaisten ratsuväkeä vastaan Höchstädtin tasangolla. Eugene iskisi puolestaan de Marsinin ja Baijerin vaaliruhtinaan joukkoja vastaan Lutzingenissa. Hyökkäys myöhästyi Eugenen joutuessa kokoamaan sotilaitaan ja tykkejä hankalassa maastossa. Itse hyökkäys yllätti ranskalaiset ja baijerilaiset, mutta he toipuivat sekaannuksestaan ja muodostivat yhtenäisen puolustuslinjan.[1]

Taistelut Blindheimissa olivat täydessä käynnissä puolenpäivän aikaan. Yritykset vallata Blindheim torjuttiin ja liittouma kärsi suuria tappioita. Ranskalainen ratsuväki lähetettiin tekemään loppu hyökkääjistä, mutta ratsuväki joutui Nebelillä piilotelleiden hesseniläisen jalkaväen väijyttämäksi. Ratsuväki lyötiin takaisin ja se vetäytyi kaaoksessa. Blindheimissa tilanteen kehityksestä säikähtänyt ranskalainen komentaja kokosi suurimman osan jalkaväestään kylään, jossa 5 000:ta liittouman sotilasta vastassa oli nyt 12 000 ranskalaista. Samaan aikaan Oberglau kukistui huolimatta ranskalaisten puolella taistelleiden irlantilaisten kiivaasta vastarinnasta. Eugenen onnistui puolestaan pidätellä de Marsinin ja Baijerin joukkoja tappioista huolimatta.[1]

Kello 17.00 ranskalaiset joukot alkoivat jo olla selvästi väsyneitä taistelun edelleen jatkuessa. Marlborough toi etulinjaan levänneitä ratsuväen joukkojaan jalkaväen tukemana. Joukot iskivät ranskalaista ratsuväkeä vastaan. Ranskalaisen ratsuväki kääntyi lopulta pakoon ja monet heistä hukkuivat heidän yrittäessään ylittää Tinavaa. D'Hostun jäi hesseniläisen jalkaväen vangiksi. Baijerin vaaliruhtinas ja de Marsin pääsivät sitä vastoin vetäytymään järjestyksessä. Blindheim oli nyt jäänyt yksin ja sen puolustajat antautuivat muutamaa tuntia myöhemmin.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelun muistomerkki Lutzingenissa.

Liittouma oli ottanut 14 000 sotavankia, vallannut 100 tykkiä sekä 129 jalkaväen ja 110 ratsuväen lippua. Ranskalaisten ja baijerilaisten tappiot kaatuneina ja haavoittuneina olivat arviolta yhteensä noin 20 000 miestä. Myös liittouma oli kärsinyt merkittäviä tappioita, heidän puolellaan kaatui tai haavoittui noin 14 000 miestä. Voittoa on joskus pidetty Englannin sotahistorian suurimpana. Taistelu ei kuitenkaan ratkaissut sotaa, joka jatkui vielä yhdeksän vuoden ajan.[1]

Marlborough palasi Lontooseen joulukuussa 1704 saaden sankarin vastaanoton. Englantiin saapui myös vangiksi jäänyt d'Hostun, jonka yhdeksi saavutukseksi jäi sellerin tuominen englantilaiseen keittiöön.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Richard Overy: History of war in a hundred battles, s. 230-234. Oxford University Press, 2014. ISBN 978-0-19-939071-7. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]