Gibraltarin valtaus
| ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
.png){kind=small}
Gibraltarin valtaus oli englantilaisten ja alankomaalaisten joukkojen 21.–23. heinäkuuta 1704 suorittama sotatoimi, jossa he valtasivat Gibraltarin Espanjalta Espanjan perimyssodan aikana. Englantilaiset valtasivat alueen alun perin Kaarle VI:n nimissä, mutta tämän hävittyä perimyssodan alue jäi kuitenkin briteille vuonna 1713 solmitulla Utrechtin sopimuksella.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Espanjan perimyssota alkoi kun Kaarle VI ja Filip V kilpailivat Espanjan kruunusta Kaarle II:n kuoltua vuonna 1700. Ranskan kuningas Ludvig XIV tuki sodassa Filipiä, joka oli hänen pojanpoikansa. Habsburgeihin kuuluneen Kaarlen taakse taas asettui Englannin, Alankomaiden ja Itävallan muodostama liittouma. Sodan myötä Englannille avautui mahdollisuus laajentaa vaikutusvaltaansa Välimerelle. Aluetta olivat perinteisesti hallinneet muut valtiot. Gibraltarin tärkeys tajuttiin nopeasti. Sieltä käsin oli mahdollista valvoa Gibraltarinsalmea ja sitä kautta koko Välimeren laivaliikennettä.[1] Espanja oli kuitenkin jo hankkinut vahvan aseman alueella. Sillä oli hallussaan paitsi Gibraltar, mutta myös Ceuta salmen toisella puolella. Perimyssota kuitenkin käytännössä lamautti maan laivaston. Englantilaiset ja alankomaalaiset olivat keränneet joukkoja Portugaliin, joka tuki liittoumaa Felipeä vastaan.[2]
Englantilaisten ja alankomaalaisten muodostama laivasto osasto lähti läntiselle Välimerelle toukokuussa 1704 amiraali George Rooken johdolla. Rooke neuvotteli 17. heinäkuuta upseeriensa kanssa siitä, mitä laivaston tulisi tehdä ja neuvotteluissa päädyttiin hyökkäykseen Gibraltaria vastaan. Laivasto saapui Gibraltarinlahdelle 21. heinäkuuta ja 1 800 miehen vahvuinen hollantilais-englantilaiset joukko Hesse-Darmstadin ruhtinas Georg von Hessen-Darmstadtin johdolla valtasi kannaksen mantereen ja Gibraltarinvuoren välissä. Näin Gibraltar eristettiin muusta Espanjasta. Espanjalaisilla ei ollut riittävästi joukkoja tai laivoja brittien ja hollantilaisten häätämiseksi. Tästä huolimatta espanjalaisten komentaja Marquis de Salines kieltäytyi Rooken vaatimasta antautumisesta.[2]
Valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka Gibraltar ei vielä vuonna 1704 ollut läheskään yhtä hyvin linnoitettu kuin se myöhemmin tulisi olemaan, sillä oli melko vahvat puolustukset, joihin kuului muun muassa 100 tykkiä. Rooke määräsi 23. heinäkuuta 15 brittiläistä ja hollantilaista sota alusta tulittamaan Gibraltarin puolustuksia. Seuraavien viiden tai kuuden tunnin aikana espanjalaisia kohti ammuttiin noin 15 000 laukausta lähietäisyydeltä. Espanjalaiset joutuivat ankaran tulituksen takia vetäytymään puolustusasemistaan, jolloin alkoi hyökkäyksen toinen vaihe. Englantilaiset ja hollantilaiset rantautuivat Old Molen päähän veneillä ja he kohtasivat vain vähäistä vastarintaa kaupunkia kohti vetäytyviltä espanjalaisilta.[2] Espanjalaisilla oli hyvä syy vetäytyä, sillä he olivat asettaneet paikalle suuren miinan. Sen räjähtäessä noin 40 rantautujaa kuoli ja 60 haavoittui. Räjähdyksestä selviytyneet eivät kuitenkaan joutuneet paniikkiin, vaan pitivät asemansa samalla kun maihin tuli yhä lisää joukkoja.[3]
Kun rantautumispaikka oli varmistettu joukot ottivat haltuunsa pienen linnakkeen kaupungin ja Old Molen välissä. Tämän jälkeen kaupungin ja englantilais-hollantilaisten joukkojen välillä ei enää ollut merkittäviä puolustusasemia. Tuon ajan sodankäynnin tapoihin kuului kuitenkin siviilien suojaaminen, joten etenemisen sijasta amiraali Rooke ehdotti uudelleen antautumista espanjalaisille. Seuraavana päivänä 24. heinäkuuta espanjalaiset antautuivatkin ja heidän sallittiin poistua marssien ja aseineen Espanjan hallitsemalle mantereelle.[3]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyökkääjien tappiot olivat olleet kohtalaisen suuret; kuolleina menetettiin kaksi upseeria ja 57 sotilasta, sekä haavoittuneina kahdeksan upseeria ja 217 sotilasta. HesseDarmstadin ruhtinas nimitettiin Gibraltarin kuvernööriksi ja hänelle jätettiin kaikki liikenevät sotilaat. Paikalliset siviilit saivat päättää joko lähtevänsä tai jäävänsä, jääville taattiin samat oikeudet kuin heillä oli ollut Kaarle II:n kaudella. Lähtevät saivat ottaa mukaansa omistuksensa.[3] Espanjalaiset yrittivät vielä myöhemmin epäonnistuneesti vallata alueen takaisin. Viimeinen hyökkäys tehtiin vuoden 1705 maaliskuussa. Vuonna 1713 solmittu Utrechtin sopimus tunnusti Felipen Espanjan kuninkaaksi, mutta toisaalta Espanja joutui luovuttamaan Gibraltarin ja Minorcan.[4] Espanja yritti vielä myöhemmin vallata epäonnistuneesti Gibraltarin niin sanotun suuren piirityksen avulla, mutta tämäkin yritys epäonnistui ja jäi viimeiseksi Espanjan sotilaallisista yrityksistä vallata Gibraltar.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- René Chartrand: Gibraltar 1779–83 – The Great Siege. Osprey Publishing, 2006. ISBN 1841769770. (englanniksi)