Ferenc II Rákóczi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ferenc II Rákóczi
Ferenc II Rákóczi Ádám Mányokin vuonna 1724 maalaamaassa muotokuvassa.
Ferenc II Rákóczi Ádám Mányokin vuonna 1724 maalaamaassa muotokuvassa.
Transsilvanian ruhtinas
Edeltäjä Imre Thököly
Tiedot
Syntynyt 27. maaliskuuta 1676
Borša
Kuollut 8. huhtikuuta 1735
Rodosto
Vanhemmat Ferenc I Rákóczi
Ilona Zirinyi
Allekirjoitus II. Rákóczi Ferenc aláírása.jpg

Ferenc II Rákóczi (s. 27. maaliskuuta 16768. huhtikuuta 1735) oli unkarilainen aateli ja suurmaanomistaja, joka johti unkarilaisten kapinaa Habsburgeja vastaan. Kapina ajoittui laajmman Espanjan perimyssodan aikaan 1700-luvun alussa ja sen aikana Rákóczista tehtiin Transsilvanian ruhtinas. Kapinallisten liittolaisen Ranskan jäädessä lopulta tappiolle myös kapinalliset taipuivat Rákócziin selän takana rauhaan vuonna 1711. Rákóczi vietti kapinan jälkeen elämänsä maanpaossa Osmanien valtakunnassa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja Thökölyn kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurutsit ja labantsit taistelevat tuntemattoman taiteilijan teoksessa.

Ferenc II Rákóczi syntyi Boršassa unk. Borsi) 27. maaliskuuta 1676.[1] Hänen isänsä oli ruhtinas ja suurmaanomistaja Ferenc I Rákóczi ja äiti Ilona Zirinyi.[2]

Ferenc II:n isä Ferenc Rákóczi johti vuonna 1670 Ylä-Unkarissa nostettua kapinaa Habsburgeja vastaan, jonka keisarilliset joukot murskasivat helposti. Kapinaa järjestämässä olleista unkarilaisista monet teloitettiin, mutta Ferenc Rákóczi säästettiin lunnaita vastaan. Kapinaliike unkarilasiten keskuudessa ei kuitenkaan ollut sammunut ja nyt sitä innoittivat unkarilaisiin kapinan jälkeen kohdistetut puhdistustoimet.[3] Maanpakolaiset, lainsuojattomat ja maansa menettäneet aatelit alkoivat muodostaa kurutsit-nimisiä kapinallisjoukkoja Transsilvaniassa, josta he tekivät rajan yli hyökkäyksiä Unkariin. Nimenä kurutsit johdettiin ehkä ristiretkeläistä tarkoittavasta sanasta cruciatus. Habsburgien puolella taistelleet tunnettiin puolestaan nimellä labantsit. Kurutsien johtoon nousi vuonna 1678 Imre Thökly, joka solmi avioliiton sittemmin leskeksi jääneen Ferenc II Rákóczin äidin Ilona Zirinyin kanssa. Thökly julistettiin Ylä-Unkarin ruhtinaaksi ja hän sai tukea Osmanien valtakunnalta.[4] Turkkilaiset kärsivät kuitenkin huomattavan tappion Kahlenbergin taistelussa vuonna 1683. Thökly jäi yksin kapinansa kanssa ja kurutsit alkoivat siirtyä Habsburgien puolelle. Vuonna 1688 kukistui Munkásin linna, jota Ferencin äiti oli puolustanut kaksi vuotta. Linnan menetyksen jälkeen Thökly ja Zirinyi siirtyivät maanpakoon Osmanien valtakuntaan. Karlowitzin rauhan jälkeen vuonna 1699 Habsburgit olivat vallaneet suurimman osan Unkaria takaisin turkkilaisilta.[5]

Ferenc II Rákóczi oli erotettu äidistään Munkásin linnan menetyksen jälkeen.[2] Rákóczi vietiin aluksi Wieniin ja sittemmin jesuiittaluostariin Böömiin, jossa hän sai itävaltalaisen kasvatuksen.[1] Rákóczista pyrittiin tekemään uskollinen Habsburgeille. Unkarissa mieliala oli kuitenkin edelleen Habsburgien vastainen. Habsburgit olivat vallaneet Unkarin Osameilta, mutta kansaa rasitti sotaväen majoittamiset, protestantteihin kohdistettu vaino ja raskas verotaakka. Unkaria ei kohdeltu niinkään vapautettuna, kuin valloitettuna alueena. Tokaijin viinialueen talonpojat olivat nousseet kapinaan vuonna 1697.[2] Rákóczi oli palannut sukunsa maille vuonna 1694 ja hän oli kotimaassaan omaksunut unkarilaisen aatteen muilta unkarilaisen ylimystön jäseniltä.[1] Tokaijin kapinalliset pyysivät Rákóczia asettumaan kapinansa ohtoon. Rákóczi oli aluksi kieltäytynyt, mutta lopulta hän alkoi suunnitella salaliittoa joidenkin muiden unkarilaisten aatelin kanssa. Salaliittolaiset yrittivät ottaa tukea saadakseen yhteyttä Habsburgien viholliseen Ranskan kuningas Ludvig XIV:een. Yritys paljastui ja maanpetoksesta vangitun Rákóczin onnistui paeta Puolaan.[2] Pako vankisellistä onnistui valepuvussa Rákóczin vaimon avustuksella.[1] Puolassa Rákóczista tuli kurutsien johtaja ja hän kannusti "jokaista aatelista ja aatelitonta unkarilaista" nousemaan kapinaan.[2]

Rákócziin kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rákócziin patsas Unkarin parlamenttitalon ulkopuolella.

Ferenc II Rákócziin vapaustaisteluun alkoi liittyä unkarilaisia maaorjia, sekä esimerkiksi tilojensa takavarikoimisesta suuttuneita aateleja. Joukkoihin liittyneet maaorjat vapautettiin feodaalivelvollisuuksistaan. Kapinan tavoite oli Unkarin itsenäisyys, Habsburgien syökseminen vallasta ja uuden kuninkaan valinta. Habsburgeille kapinan syttyminen saapui huonoon aikaan. Habsburgien Espanjaa hallinnut haara oli sammunut vuonna 1700, minkä jälkeen Ranska ja Habsburgit ajautuivat vuodesta 1701 vuoteen 1713/14 kestäneeseen Espanjan perimyssotaan, johon myös muut Euroopan valtiot sekaantuivat. Kun Baijerista tuli Ranskan liittolainen vuonna 1703 Habsburgit joutuivat keskittämään joukkonsa perintömaidensa puolustukseen. Unkarin itäosat ja Transsilvania jäivät nopeasti Rákócziin joukkojen haltuun. Vuonna 1704 Treanssilvanian valtiopäivät tekivät Rákócziista hallitsevan ruhtinaan (unk. Vezérlő Fejedelem). Sotatilanne muualla muuttui kuitenkin vuonna 1704. Rákóczi oli perustanut kapinansa toivolle siitä, että Ranska pääsisi voitolle Habsburgeista. Kuitenkin elokuussa 1704 ranskalaiset kärsivät merkittävän tappion Blenheimin taistelussa itävaltalais-englantilaiselle armeijalle. Kolme vuotta myöhemmin ranskalaiset karkotettiin myös Italiasta ja prinssi Eugen saattoi keskittää huomionsa Unkariin.[2]

Unkarilaisten Ranskalta saama apu oli lopulta vähäistä. Kapinallisilla ei ollut tarpeeksi aseita ja osaavia johtajia. Vaikka kevyitä osastoja muodostaneet kurutsit saavuttivat joitakin voittoja, suuremmissa ratkaisutaisteluissa kuten Nagyszombatissa vuonna 1704 ja Zsibón taistelussa vuonna 1705 he kärsivät tappioita keisarillisille joukoille. Keisari Leopold I oli kuollut vuonna 1705 ja hänen seuraajansa Joosef I olisi ollut valmis joihinkin myönnytyksiin ja neuvotteluratkaisuun. Kapinalliset saisivat armahduksen ja Unkarin perustuslaki, sekä säätyjen oikeudet palautettaisiin. Rákóczi halusi kuitenkin myös esimerkiksi varakuninkuuden palauttamista ja Transsilvanian riippumattomuutta. Ehtoihin ei suostuttu ja vuonna 1707 Ónodin maapäivät äänestivät Habsburgien menettäneen Unkarin kruunun. Unkari oli kuitenkin Ranskan kääntyneen sotaonnen takia erityksissä. Apua etsittiin eri suunnilta, esimerkiksi Ruotsin Kaarle XII:lta ja Venäjän keisari Pietari Suurelta. Pietari oli luvnnut kapinallisille apua ja tukli erääsää vaihjeesaa jopa Rákócziin valitsemista Puolan kuninkaaksi. Puolalaiset päätyivät kuitenkin valitsemaan kuninkaaksi Stanislaw Leszczyńkin ja Venäjän apu ei lopulta toteutunut.[2]

Kapinan päätös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferenc Rákóczin kuva koristaa Unkarin 500 forintin seteliä.

Kurutsit kärsivät suuren tappion Trencsénissä vuonna 1708, minkä jälkeen he joutuivat vetäytymään kapinan ydinalueelle Ylä-Unkariin. Kapinaliike oli nyt myös sisäisesti ristiriidoissa. Kapinan rahoittamiseksi veroja oli nostettu entistä korkeammalle ja monet unkarilaisista aristokraateista vastustivat ruhtinaan lisääntyvää valtaa. Näin merkittävä osa kurutseista alkoi kannattaa rauhaa Habsburgien kanssa. Rákócziin matkustettua tapaamaan Pietari Suurta Puolassa kapinallisten ylipäällikkö Sándor Károlyi teki helmikuussa 1711 sopimuksen keisarillisia johtaneen Miklós Pálffyn kanssa Rákócziin selän takana. Kapinalliset tunnustivat Habsburgien oikeuden Pyhän Tapanin kruunuun ja vastineeksi he saivat armahduksen. Lisäksi keisari lupasi kunnioittaa Unkarin ja Transsilvanian perustuslakeja ja uskonvapautta. Rákóczi ei hyväksynyt rauhaa eikä ottanut armahdusta vastaan.[2] Rákóczi haki ensin turvapaikkaa Puolasta ja sittemmin Ranskasta. Vuonna 1717 hän siirtyi Osmanien valtakuntaan Istanbuliin. Hänen tarkoituksenaan oli koota joukkoja Itävaltaa vastaan, mutta Turkin sota Habsburgien kanssa päättyi hieman ennen hänen saapumistaan. Rákóczi vietti Turkissa lopun elämänsä ja kuoli Rodostossa 8. huhtikuuta 1735.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Ferenc Rákóczi, II Encyclopaedia Britannica. Viitattu 18.9.2018. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 106-109
  3. Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 101
  4. Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 102
  5. Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 105