Ero sivun ”Bocuse d’Or” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Rivi 42: | Rivi 42: | ||
!Hopeaa |
!Hopeaa |
||
!Valtio |
!Valtio |
||
!Pronssia |
|||
! |
! |
||
|- |
|- |
Versio 1. lokakuuta 2021 kello 19.58
Bocuse d’Or (’kultainen Bocuse’) on arvostettu kansainvälinen kokkikilpailu, joka on järjestetään kahden vuoden välein Ranskan Lyonissa. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987. Kilpailu on nimetty maineikkaan, uutta ranskalaista keittiötä edustaneen ranskalaiskokin Paul Bocusen (1926–2018) mukaan.[1]
Kansallinen ja alueellinen karsinta
Suomen joukkue on osallistunut tähän kokkien maailmanmestaruuskilpailuksikin kutsuttuun ruuanlaittokilpailuun vuodesta 1991 lähtien.[1] Kilpailun Suomen-karsinnan järjestää suomalaisen ruokakulttuurin edistämiseen keskittynyt ELO-säätiö, joka toimii myös kilpailijoiden taustatukena.[2] Aiemmin taustaryhmänä on toiminut Vuoden kokki ry.[3]
Kaudella 2013–2015 Suomen edustaja oli keittiömestari Matti Jämsén assistenttinaan Antti Lukkari. Joukkueen vuonna 2015 saavuttama neljäs sija oli Suomen siihen mennessä paras sijoitus.[1]
Vuoden 2016 Euroopan aluekarsinta järjestettiin 10.–11. toukokuuta Unkarin Budapestissä.[4] Suomen edustaja Eero Vottonen selvitti tiensä – yhtenä 11 aluekarsinnasta valittuna – vuoden 2017 kilpailuun. [5]
Vuonna 2019 Suomea edustanut Ismo Sipeläinen sijoittui sijalle 4.[6]
Suomen edustajat Bocuse d’Or -kilpailussa
- 1991 – Eero Mäkelä
- 1993 – Juha Niemiö
- 1995 – Antti Vahtera
- 1997 – Aki Wahlman
- 1999 – Michael Björklund, Bocuse d’Or -kilpailun 5. sija
- 2001 – Petteri Luoto
- 2003 – Henry Tikkanen
- 2005 – Petteri Luoto
- 2007 – välivuosi
- 2009 – Filip Langhoff
- 2011 – Matti Jämsén, Bocuse d’Or -kilpailun 5. sija
- 2013 – Mika Palonen
- 2015 – Matti Jämsén, Bocuse d’Or -kilpailun 4. sija
- 2017 – Eero Vottonen
- 2019 – Ismo Sipeläinen, Bocuse d’Or -kilpailun 4. sija[8]
Kilpailun parhaimmisto
-
Luxemburgin Léa Linster, vuoden 1989 voittaja.
-
Norjan Charles Tjessem, vuoden 2003 voittaja.
-
Norjan Geir Skeie, vuoden 2009 voittaja.
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b c d Bocuse d’Or vuodesta 1987 ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, elo-saatio.fi. Viitattu 11.2.2016.
- ↑ Bocuse d’Or ELO-säätiö. Viitattu 22.6.2015.
- ↑ Vuoden kokki
- ↑ Sélection Europe 2016. 10–11 mai 2016. Budapest, Hongrie – Sirha Budapest bocusedor.com. Viitattu 11.2.2016. (ranskaksi)
- ↑ a b Tamas Széll, sacré melleur cuisinier européen 12.5.2016. bocusedor.com. Viitattu 1.6.2016. (ranskaksi)
- ↑ Vuoden treenannut Ismo Sipeläinen pettyi sijoitukseensa kokkien maailmanmestaruuskilpailuissa – tavoite oli palkintopallilla Helsingin Sanomat. 31.1.2019. Viitattu 28.8.2019.
- ↑ Bocuse d’Or ELO-säätiö. Viitattu 22.6.2015.
- ↑ Chris Crowley: Denmark Wins the 2019 Bocuse D’Or 30.1.2019. Grub Street, grubstreet.com. Viitattu 1.2.2019. (englanniksi)
- ↑ LAURÉATS bocusedor.com. Viitattu 3.2.2017. (ranskaksi)
- ↑ Denmark wins Bocuse d'Or 2019 'culinary Olympics' in Lyon 30.1.2019. Euronews, euronews.com. Viitattu 1.2.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bocuse d’Or Wikimedia Commonsissa
- Bocuse d’Or -kilpailun sivusto (englanniksi) (ranskaksi) (bocusedor.com)
- Luonnehdintoja kisan mitalisteista (englanniksi) (ranskaksi) (saga-bocusedor.com)
- Vuoden 2019 finaalin teemalautaset maittain (englanniksi) (finedininglovers.com)
- 18.1.2019 Puoli seitsemän vieraana Suomen Bocuse d'Or -kisajoukkueen valmentaja Tommi Tuominen, joka kertoi siitä, miten joukkue valmistautui maailman kovimpaan kokkikisaan