Ero sivun ”Seleeni” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisovelluksesta Android |
|||
| Rivi 78: | Rivi 78: | ||
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan seleeniä tulisi saada 4 [[Mikrogramma|µg]]/vrk ravinnosta energiana saatua [[joule|megajoulea]] kohti eli aikuisilla naisilla noin 50 [[Mikrogramma|µg]]/vrk ja miehillä 60 [[Mikrogramma|µg]]/vrk. Erityisryhmillä kuten raskaana olevilla ja imettävillä naisilla tarve on hieman suurempi (60 [[Mikrogramma|µg]]/vrk). Lapsilla suositus vaihtelee iän mukaan. |
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan seleeniä tulisi saada 4 [[Mikrogramma|µg]]/vrk ravinnosta energiana saatua [[joule|megajoulea]] kohti eli aikuisilla naisilla noin 50 [[Mikrogramma|µg]]/vrk ja miehillä 60 [[Mikrogramma|µg]]/vrk. Erityisryhmillä kuten raskaana olevilla ja imettävillä naisilla tarve on hieman suurempi (60 [[Mikrogramma|µg]]/vrk). Lapsilla suositus vaihtelee iän mukaan. |
||
[[Suurin hyväksyttävä päiväsaanti| |
Seleenin [[Suurin hyväksyttävä päiväsaanti|suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi]] on määritelty aikuiselle 300[[Mikrogramma| mikrogrammaa]]/vrk.<ref name="VRNK">{{Verkkoviite | Tekijä = Valtion ravitsemusneuvottelukunta| Nimeke = Terveyttä ruoasta! Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014| Osoite = http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/attachments/fi/vrn/ravitsemussuositukset_2014_fi_web.2.pdf |Ajankohta = 2014| Julkaisija = Valtion ravitsemusneuvottelukunta| Viitattu = 16.5.2014 }}</ref> Suomalaisnaiset saavat seleeniä keskimäärin 54 [[Mikrogramma|µg]]/vrk (8,2 [[Milligramma|mg]]/[[joule|MJ]]/vrk) ja -miehet 73 [[Mikrogramma|µg]]/vrk (8,1 [[Milligramma|mg]]/[[joule|MJ]]/vrk). Suosituksiin verrattuna keskimääräinen suomalainen saa seleeniä riittävän runsaasti. Suomalaisten seleeni on peräisin [[liha]]sta, [[maito|maidosta]] ja [[vilja]]valmisteista.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = Paturi, M Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.) | Nimeke = Finravinto 2007 -tutkimus| Osoite = http://www.ktl.fi/attachments/suomi/julkaisut/julkaisusarja_b/2008/2008b23.pdf |Ajankohta = 2008| Julkaisija = Kansanterveyslaitos| Viitattu = 10.10.2008 |
||
}}</ref> |
}}</ref> |
||
Kananmuna, liha, kala ja saksanpähkinä sisältävät erityisen runsaasti seleeniä. Parapähkinässä sitä on jopa niin paljon, että jo kuusi kolmen gramman painoista pähkinää ylittää turvallisena pidetyn päiväsaannin.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet?component=2244&sortByColumn=component&sortOrder=desc&offset=0|nimeke=Elintarvikkeet (haku) – Fineli|julkaisu=fineli.fi|viitattu=2018-08-11|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> |
|||
== Seleeni eläinten ravitsemuksessa == |
== Seleeni eläinten ravitsemuksessa == |
||
Versio 12. helmikuuta 2022 kello 00.05
| |||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Seleeni | ||||
| Tunnus | Se | ||||
| Järjestysluku | 34 | ||||
| Luokka | epämetalli puolimetalli | ||||
| Lohko | p | ||||
| Ryhmä | 16, happiryhmä | ||||
| Jakso | 4 | ||||
| Tiheys | (25 °C) (heksagonaalinen harmaa muoto) 4,819 · 103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | 2,0 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | harmaan metallinhohtoinen | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1817, Jöns Jacob Berzelius | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino (Ar) | 78,971(8)[1] | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 115 (103) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 116 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 190 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Ar] 3d10 4s2 4p4 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 6 | ||||
| Hapetusluvut | -II, II, IV, VI | ||||
| Kiderakenne | heksagonaalinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 494 K (221 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 958 K (685 °C) | ||||
| Moolitilavuus | (25 °C) 16,42 · 10−3 m3/mol | ||||
| Höyrystymislämpö | 95,48 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | (harmaa muoto) 6,69 kJ/mol | ||||
| Höyrynpaine | 100 Pa 617 K:ssa | ||||
| Äänen nopeus | 3 350 m/s ohuessa sauvassa, 293 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,55 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,321 kJ/(kg K) | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) (amorfisena) 0,519 W/(m·K) | ||||
| CAS-numero | 7782-49-2 | ||||
| Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa | |||||
Seleeni (lat. selenium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Se, järjestysluku 34 ja CAS-numero 7782-49-2.
Seleenin löysi 1817 ruotsalainen Jöns Jacob Berzelius. Nimi on peräisin kreikan sanasta selene, joka tarkoittaa kuuta. Luonnossa seleeniä on etupäässä sulfidimalmeissa kuten rikki- ja kuparikiisussa (rautadisulfidi ja rautakuparisulfidi).[2]
Seleeni on myös kivennäisaine, ja ihminen tarvitsee sitä katalyytiksi entsyymi- ja hormonisäätelyyn.
Seleenin allotroopit
Vapaana alkuaineena esiintyessään seleenillä on useita allotrooppisia muotoja. Se voi esiintyä monokliinisinä kiteinä, jotka muodostuvat Se8 -molekyyleinä, amorfisena punaisena jauheena tai lasimaisena mustana seleeninä.[3]
Seleenin ketjurakenteinen allotrooppi on metallinen ja sitä kutsutaan myös harmaaksi seleeniksi. Kuumennettaessa kaikki muut muodot muuttuvat metalliseksi harmaaksi seleeniksi.[3] Seleenin harmaa metallinen muoto johtaa sähköä paremmin valoisassa kuin pimeässä. Seleeniä voidaan siis käyttää valonhavainnointidiodeissa, esimerkiksi kopiokoneissa sekä aurinko- ja valokennoissa.[2]
Seleeniyhdisteitä
- Seleenidioksidi (SeO2) CAS-numero 7446-08-4
- Seleenihapoke (H2SeO3) CAS-numero 7783-00-8
- Seleenihappo (H2SeO4) CAS-numero 7783-08-6
- Seleeniheksafluoridi (SeF6) CAS-numero 7783-79-1
- Seleenioksikloridi (SeOCl2) CAS-numero 7791-23-3
- Seleenitrioksidi (SeO3) CAS-numero 13768-86-0
- Seleenivety (H2Se) CAS-numero 7783-07-5
- Natriumselenaatti Na2SeO4
- 2C-SE C11H17NSe
Seleeni ihmisen ravitsemuksessa
Seleeni on ihmiselle ja eläimille välttämätön hivenaine, mutta tarvittavat määrät ovat erittäin pieniä.
Suomalaisten seleenin saannista hivenaineena ravinnossa syntyi taannoinmilloin? vilkasta keskustelua, kun ilmeni että Suomen maaperässä sitä on vähän ja sitä myöten sen saanti on liian vähäistä. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä lannoitteisiin ruvettiin lisäämään seleeniä. Ainakin Kemiran Y-lannoitteissa on natriumselenaattia, joka pidättyy maahan heikosti mutta jonka kasvit saavat helposti käyttöönsä.[2]
Suomalaisten veren seleenipitoisuus on edelleen Kansanterveyslaitoksen seurannassa, ja lannoitteiden pitoisuuksia säädellään seurannan tulosten mukaan. Tarvittava määrä seleeniä tulee nykyisin viljasta, lihasta ja juustosta. Liian suuri vuorokausiannostus aiheuttaa myrkytyksen, jonka oireita ovat väsymys, pahoinvointi, hiusten lähtö, kynsivaurioita, iho-oireet, hampaiden irtoaminen ja hermostomuutokset. Hengityksessä on valkosipulimainen ominaishaju.[2]
Seleenin tarve ja saanti
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan seleeniä tulisi saada 4 µg/vrk ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti eli aikuisilla naisilla noin 50 µg/vrk ja miehillä 60 µg/vrk. Erityisryhmillä kuten raskaana olevilla ja imettävillä naisilla tarve on hieman suurempi (60 µg/vrk). Lapsilla suositus vaihtelee iän mukaan.
Seleenin suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi on määritelty aikuiselle 300 mikrogrammaa/vrk.[4] Suomalaisnaiset saavat seleeniä keskimäärin 54 µg/vrk (8,2 mg/MJ/vrk) ja -miehet 73 µg/vrk (8,1 mg/MJ/vrk). Suosituksiin verrattuna keskimääräinen suomalainen saa seleeniä riittävän runsaasti. Suomalaisten seleeni on peräisin lihasta, maidosta ja viljavalmisteista.[5]
Kananmuna, liha, kala ja saksanpähkinä sisältävät erityisen runsaasti seleeniä. Parapähkinässä sitä on jopa niin paljon, että jo kuusi kolmen gramman painoista pähkinää ylittää turvallisena pidetyn päiväsaannin.[6]
Seleeni eläinten ravitsemuksessa
Erittäin nopeasti kasvavat, lihaa tuottavat eläimet voivat sairastua seleeninpuutteessa eräänlaiseen lihasrappeutumaan. Varsinkin pitkiin selkälihaksiin ja takajalkojen lihaksiin syntyy kudosrepeämiä. Mikäli eläin pääsee jalkeille ja saadaan hoidettua, lihaksiin voi jäädä arpeutumia. Vakavasti sairastuneet naudat ja siat joudutaan lopettamaan. Seleeniä on lisätty jo vuosia teollisiin rehuihin ja lannoitteisiin ja seleeninpuutossairaudet eivät enää ole yhtä yleisiä kuin 1980–1990 -luvuilla.
Lähteet
- ↑ Meija, Juris et al.: Atomic Weights of the Elements 2013 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2016, 88. vsk, nro 3. IUPAC. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d Johanna Mannila: Seleeni, hivenaine ja myrkky Helsingin Sanomat 5.12.2006. Viitattu 8.7.2010.
- ↑ a b Anthony F. Masters: Allotropes Chemistry Explained. Viitattu 8.7.2010.
- ↑ Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Terveyttä ruoasta! Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014 2014. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Viitattu 16.5.2014.
- ↑ Paturi, M Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Viitattu 10.10.2008.
- ↑ Elintarvikkeet (haku) – Fineli fineli.fi. Viitattu 11.8.2018.
Aiheesta muualla
- Fineli: Seleenin lähteet ruoka-aineissa
- Seleenin kansainvälinen kemikaalikortti
- Luettelo seleenin isotoopeista The Isotopes Project Home Page (englanniksi)
- Periodictable: Technical data for Selenium (englanniksi)
- DrugBank: Selenium (englanniksi)
- Human Metabolome Database (HMDB): Selenium (englanniksi)
- Toxin and Toxin Target Database (T3DB): Selenium (englanniksi)
- Food Component Database (FooDB): Selenium (englanniksi)
- Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG): Selenium (englanniksi)
- Mindat: Selenium (englanniksi)
- Webmineral: Selenium Mineral Data (englanniksi)
- Webmineral: Mineral Species containing Selenium (Se) (englanniksi)
- Americanelements: Selenium Technical and Safety Data (englanniksi)
- Argonne National Laboratory: Radiological and Chemical Fact Sheets to Support Health Risk Analyses for Contaminated Areas, Selenium sivut 46–47 (englanniksi) (pdf)
- Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Selenium (englanniksi)