Tasavallan aukio (Jerevan)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tasavallan aukio, 2010

Tasavallan aukio (arm. Հանրապետության հրապարակ) on keskusaukio Kentron-nimisellä ydinalueella Armenian pääkaupungissa Jerevanissa. Tasavallan aukio kuuluu keskusta-alueen tärkeimpiin nähtävyyksiin[1] ja on kaupungin maamerkki.[2]

Tasavallan aukio on alun perin kuulunut arkkitehti Aleksander Tamanjanin vuonna 1924 luomaan Jerevanin yleissuunnitelmaan. Tämä noin 3 hehtaarin kokoinen[3] pääaukio rakennettiin vuosina 1926–1958[4] ja museorakennus valmistui 1977.[5] Vuosina 1940–1990 aukio, kuten useimmat neuvostoliittolaisten asutuskeskusten keskeiset avopaikat, oli "Leninin aukio", ja nykyinen nimi palautettiin johtajan patsaan poistamisen jälkeen vuonna 1991.[3][4][5][6] Ensin soikion muotoiseksi suunniteltu aukio[7] on nykyisin taitava yhdistelmä puolisuunnikkaasta ja ovaalista[8], jonka keskiosaan rakennettu kivikuvio jäljittelee perinteistä armenialaista mattoa. Aukiota koristelee keskeisellä paikalla kansallisgallerian edessä sijaitseva soiva suihkulähde. Aukion laidalla olevan Armenian hallituksen talon tornissa tasatunnein lyövä kello on yksi maan tärkeimpiä nähtävyyksiä.[9]

Aukio on kaupungin liikenteen keskipiste[3] ja siellä järjestetään tärkeitä kansallisia seremonioita, kokoontumisia, juhlia ja paraateja, joista hienoimpina pidetään 21. syyskuuta järjestettävää itsenäisyyspäivän sotilasparaatia.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehti Aleksander Tamanjan saapui Pietarista Jerevaniin vuonna 1919. Siihen mennessä tätä asutuskeskusta oli rakennettu ja kehitetty vuonna 1855 luodun, Ebenezer Howardin puutarhakaupungin ihanteita noudattavan ja vuosina 1906–1911 kaupungin teknikon B. Megrabovin (Mehrabjan) toimesta päivitetyn yleissuunnitelman mukaisesti.[10] Tämä yleiskaava sisälsi kilometrin laajuisia konsentrisia rinkejä asuintaloineen ja niiden välissä 1–2 metriä leveitä katuja. Puutarhakaupungin suhteellisen harvan asukastiheyden periaatetta seuraten tämä paikkakunta mahdollisti elinpaikan vain 32 tuhannelle ihmiselle. Tuohon aikaan uusimman väestönlaskennan mukaan Jerevanissa asukkaita oli noin kolmekymmentä tuhatta, mutta tähän ei kuitenkaan ollut laskettu niitä seitsemääkymmentäviittä tuhatta armenialaista, jotka olivat paenneet Turkissa vuonna 1915 toteutettua joukkotuhontaa. Erittäin raskaiksi koituivat vuodet 1915–1921[11], jolloin suhteellisen lyhyessä ajassa tämä pikkukaupunki oli ylikansoitettu ja jossa ihmiset joutuivat asumaan taivasalla ankarissa v. 1918–1919 talvioloissa, nälänhädän ja pilkkukuume-epidemian kourissa.[12] Tamanjan päätti rakentaa uuden Jerevanin, ei pelkästään modernin, vain uusinta urbaanirakennustaidetta toteuttaen, päähyveinä kaupungin puutarharakenne ja näkymät Ararat vuoristolle. Jerevanin uudella yleissuunnitelmalla oli kaksi perussuuntausta: se on puutarhakaupunkien klusteri, joka voisi tarjota asuinpaikan jopa 250 000 asukkaalle, ja joka laajentuu etelään, kohti Araratia.[10]

Puna-armeija saapui Jerevaniin marraskuussa 1920. Bolševikkien saapuessa kaupungin asukkaiden elintaso korjaantui, kun alettiin jälleen rakentaa taloja. Kunnallispalveluista toimintansa aloittivat katujen puhtaanapito ja kasteluverkkojen kunnossapito.[11] Kaupungin yleissuunnitelmaan vaikuttivat monet muutokset sen jälkeen, kun Jerevanin pääkaupunki-status vahvistettiin vuonna 1923. Tamanjanin symboliikkaan kuulunut Ararat-vuoristo ei kuulunut enää Armenialle, ja kaupungin nähtiin seuraavan 15 vuoden aikana kasvavan noin 150 tuhannen asukkaan kotipaikaksi.[13] Lopullinen yleiskaava hyväksyttiin jo huhtikuussa 1924. Siinä kolme kehäkatua ympäröivät kaupungin keskustaa. Tärkeinä komposiittisolmuina puutarhakaupungin arkkitehtuurin ja suunnittelun rakenteessa olivat Pohjoisen prospektilla (Avenuella) yhdistetyt Oopperateatterin (myös Teatterin tai Vapauden) ja Tasavallan aukiot. Ne olivat kaupunkielämän kaksi keskeistä aukiota, joiden yhdistelmän piti symboloida valtiovallan ja luovuuden yhteenkuuluvuutta. Tasavallan aukion nähtiin kehittyvän sekä kaupungin että koko maan hallinnolliseksi keskukseksi, mitä korostamassa olivat hallitustalo ja ministeriöt. Keskusaukion olennaisimman ominaisuuden mukaisesti tästä auringonsäteinä erkanevat kolme pääkatua kohti etelää.[14] Pohjoisen Avenuen oli määrä eräänlaisena akselina ponnahtaa Tasavallan aukiolla sijaitsevan hallitustalon korkean kupolin yli, jota loppujen lopuksi ei valmistunutkaan, ja jatkua rautatieaseman aukiolle. Akselin suunta pysyi edelleen kohti palauttamistoiveiden kansallista kohdetta Araratia.[13] Yleiskaavassa määriteltiin aukion ja rakennusten ominaisuudet. Tasavallan aukion kansanomaisuutta Tamanjan korosti sillä, että sen eteläosan piti muistuttaa Rooman Piazza del Popoloa, määrittelemättä, johtuuko italialainen nimi lähellä kasvavista Populus-puista tai aukion reunalla sijaitsevasta Santa Maria del Popolo -kirkosta, mutta ollessaan ilmeisesti tietämätön siitä, että 1800-luvun alkuun asti Piazza del Popolo oli julkisten teloitusten paikkana. Aukion pohjoisen alueen arkkitehti jätti paljonkin epäselväksi.

Aukion soikea keskiosa rakennettiin jo 1930.[6] Vuosina 1934–1936 rakennettiin Abovjanin kadulle "Lasten maailma" -rakennus, joka alkoi tukkia uloskäyntiä Pohjoiselta Avenuelta Tasavallan aukiolle.[15] Tamanjanin kuollessa vuonna 1936 tilanne aukiolla oli seuraava: rakenteilla oli hallitustalo, josta kellotorninsiipi ilman kelloa oli saatu päätökseen. Etelämpänä oli jo vuonna 1935 rakennettu posti. Aukeaman keskeinen osa oli raivattu valmiiksi ja tilaa oli saatu purkamalla sotilaallisen komendatuurin kaksikerroksinen toimistorakennus kellotorneineen. Vuoden 1936 lopuksi purettiin Egiazarovin maanalaiset saunat, yksikerroksinen elokuvateatteri ”Proletar”, lastentarha, kesäravintola "Pti-Šantan", useita kauppoja, myymälöitä ja asuintaloja, samoin hotelli "Ranska". Kaikkea Tamanjanin kuoleman jälkeen rakennettua on pidetty hänen suunnitelmaansa vääristävänä. Vuonna 1937 suurin osa Jerevanin kaupungin keulahahmoista joutui Stalinin vainon uhreiksi[11] ja vielä 40-luvulla Jerevan pysyi pääosin vanhana kaupunkina yksi- tai kaksikerroksisine savirakennuksineen. Siihen mennessä aukio oli suorakulmainen tyhjä avoin tila Jerevanin keskustassa, jonka laidalla oli keskeneräinen hallitustalo ja sitä vastapäätä seisoi Leninin muistomerkki. Isoja muutoksia yleiskaavaan loi Tamanjan-kriittinen tasavallan päämies Grigori Arutinov (Grigor Harutyunyan), jonka mielestä arkkitehdin luomus ei täyttänyt modernin pääkaupungin vaatimuksia. Hän vaati arkkitehdeilta useita muutoksia yleiskaavaan: laajentaa ja suoristaa katuja, laittaa ja purkaa rakennuksia ja laakioita. Nykyiset kasvonsa aukio sai vasta 1970-luvulla, jolloin sen Piazza del Poppolon tyylistä eteläosaa ei voitu enää toteuttaa. Menossa oli erilainen aika, jolloin rakentamatta jäivät kaksi symmetristä kirkkoa.[16]

Neuvostoaikana Jerevanista kasvoi kuitenkin yli miljoonan asukkaan monikulttuurinen metropoli[17], jonka keskusta rakennettiin kokonaan uusiksi. Lopputulosta pidetään Tamanjanin lisäämän armenialiseen 400–600-lukujen kulta-aikaan ja juurille paluuta edustavan kansallisen tyylin, ornamentiikan ja dekoratiivisten kivikaiverrusten ja Pietarin uusklassisismin onnistuneena sekoituksena.[14] Todellisuudessa Jerevanista ei tullut yhden arkkitehdin kaupunkia, vaan sinne rakennettiin rakennuksia, joiden luonne ja sijainti eivät vastanneet Tamanjanin yleissuunnitelmaa. Pohjoista avenueta ei voitu enää rakentaa aukiolle saakka, koska väliin oli noussut kansallisgallerian rakennus.[18] Alun perin soikeana suunnitellun aukion valmistumiseen vaikuttaneiden lähialueiden ominaisuuksien ansiosta muotoutui merkittävästi monimutkaisempi, ovaalin ja puolisuunnikkaan yhdistelmä.[19][20] Kaunis ajatus Piazza del Popolosta on pysynyt paperilla. Historiamuseon ja kansallisgallerian valmistumista myötä 70-luvulla aukio sai lopullisen yhtenäisen muodon, jota pidettiin kaavailtua laajempana ja symmetrisempänä, jopa Rooman Pietarinaukiota muistuttavana alueena.[21]

Risteyksessä.

Joidenkin lähteiden mukaan Neuvostoliiton aikakautena aukiolle suunniteltiin useita hankkeita. 1980-luvun puolivälissä Jerevanin kaupunginjohtajan Murad Muradjanin toimistolla käsiteltiin piirustuksia, jotka kertoivat aikomuksesta syventää aukion soikeaa keskiosaa ja rakentaa sinne maanalainen kauppa- ja viihdekeskus, jossa on elokuvateatteri ja autotalli. Arkkitehtien perehtyessä ehdotukseen ei sitä kuitenkaan voitu toteuttaa, koska maaperä ei ollut riittävän vakaa. Saman vuosikymmenen lopulla Armenian kommunistisen puolueen sanomalehdessä julkaistiin artikkeli, jonka kirjoittaja ehdotti alueen "parantamista" mm. siirtämällä Leninin patsaan aukion pohjoiseen osaan vesialtaan eteen, katse etelään. Keskelle vesiallasta ehdotettiin eräänlaista polkua vierailijoiden pääsyä varten taidegallerian kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta vallankumouksen museosta suoraan johtajan patsaan luo.[22] Antropologi Levon Abrahamjanin mukaan kyseinen hankeidea ja sen ympärillä käydyt voimakkaat keskustelut olivat johtuneet noina vuosina Moskovasta annetusta vaatimuksesta perustaa jokaisen sosialistisen tasavallan pääkaupungin keskusaukiolle Leninin museo. Tilanteen pelasti Jerevanissa jo toimiva vallankumouksen museo, jonka nähtiin riittävän hyvin ylläpitämään keskeistä leninististä-kommunistista symboliikkaa.[23]

Vaikka tasavallan aukio ei saanut koskaan Tamanjanin suunniteltua muotoa, sitä silti pidettiin jopa Neuvostoliiton hienoimpana[17] ja voidaan pitää edelleen neuvostoaikakauden arkkitehtuurin parhaimpana esimerkkinä. Sittemmin aukiolla restauroitiin ja laajennettiin jalkakäytäviä, uudelleen päällystettiin ajokaista keskellä aukiota, Leninin patsas korvattiin jättimäisellä näytöllä jne. Ja vaikka Tamanjan oli erilaisten juhlallisuuksien järjestämisen suunnitellut oopperateatterin (eli Vapauden) aukiolle, nykyisin Tasavallan aukiolla vietetään uudenvuodenjuhlia, kouluvuoden päättäjäisiä ja kansallispäivää, ja se on Jerevanin kaikkien kokoontumisten ja tilaisuuksien tapahtuma- ja viime aikoina jopa konserttipaikkana, mm. Armenian tasavaltalaispuolueen vaalitilaisuudessa v. 2012.[24]

Vuonna 2003 Tasavallan aukiolla aloitettiin maisemointityöt, jolloin kaivaustöiden yhteydessä tuli esille kiviseiniä, laatat punaista ja mustaa tuffia, vesijohtoja ja savikannujen jäännöksiä. Odottamaton havainto antoi syytä arkeologisiin kaivauksiin ja tutkimuksiin, jonka aikana tehtiin kolme avokaivantoa ja löydettiin myös jäännöksiä 1600-luvun kellareista. Tutkimukset suoritettiin suhteellisen lyhyessä ajassa, ja koska aukion piti olla uudelleen käytettävässä kunnossa, kaivaukset jäädytettiin ja löydökset peitettiin paksun hiekkakerroksen alle.[19][22]

Sijainti ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juomavesilähteet ja kello.

Tasavallan aukio sijaitsee Jerevanin Kentron-nimisellä ydinalueella.[25] Kävelymatkaa kuuluisaan Cascades-patsaspuistoon on 1,7 ja pitkin Tigranes Suuren katua sirpin muotoiseen Ympyräpuistoon noin 1 tai Jerevanin rautatieasemalle 2,8 kilometrin verran.[8][26]

Aukiolta hallitustalon vanhaa tornikelloa tarkkaillessa löytää "Tasavallan aukio" -nimisen metroaseman, joka sijaitsee vain kahden minuutin kävelymatkan päässä pääaukiolta. Lisäksi tähän kulkee busseja nro 1, 2, 22, 32, 33, 44, 54, 58 ja reittitakseja (tai pikkubusseja) nro 12, 26, 62 kaupungin eri osista. Kääntäessä katseen kohti museorakennusta ja suihkulähteitä, näkyy vasemmalla seitsemän kuuluisaa, arkkitehti Spartak Kntekhtsjanen suunnittelemaa[22] juomavesilähdettä ja vanhan kaupungin Abovjanin katu.[19] Nämä vanhan sanonnan mukaan ”ihmisen 7 voimalähdettä” asennettiin vuonna 1965.

Aukio sijaitsee seuraavien katujen risteysalueella:

  • Abovjanin katu Hatšatur Abovjanin mukaan. Se on historiallisen vanhan kaupungin tärkein katu. Tältä kadulta lyhyen kävelymatkan päässä vasemmalle haarautuu mallikas Pohjoinen Avenue, jolla puuttuvat yksittäiset puut, paitsi ruukkuihin istutetut. Neuvostoaikana pidettiin lupaavana tähän kävelykadun ja pikkuaukioiden perustamista, mutta kokonainen joukko Tamanjanin opiskelijoita, lahjakkaita armenialaisia arkkitehteja, kieltäytyi aloittamasta Pohjoisen Avenuen rakentamista.[21] Tämä Tamanjanille tärkeä avenue on nykyisin vain 450 metriä pitkä ja 27 metriä leveä kävelykatu, jossa on neljää pikkuaukiota ja 11 keskimäärin 9-kerroksista taloa, rakennusmateriaalina joko basalttia, graniittia, travertiinia tai tuffia.
  • Nalbandianin katu vallankumouksellisen runoilijan Mikael Nalbandianin mukaan;
  • Tigranes Suuren katu Armenian kuningaskunnan hallitsijan mukaan;
  • Vazgen Sargsjanin katu vuonna 1999 parlamenttiin tehdyn aseistetussa hyökkäyksessä surmansa saaneen Armenian pääministerin mukaan ja
  • Amirianin katu ensimmäisen Armenian tasavallan vallankumouksellisen perustajan Arsen Amirianin mukaan.[6]

Keskeisimmät rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennuksia Tasavallan aukion reunoilla Jerevanissa.

Pääaukiota ympyröi ainutlaatuinen arkkitehtoninen kokonaisuus, joka koostuu viidestä rakennuksesta: hallitustalosta eli valtioneuvoston linnasta symmetrisesti länteen ja itään sijoitetuista ministeriöistä, museosta ja Mariott Armenia -hotellista.

Sosialistisen realismin hallitsemina vuosinakin Tamanjanin onnistui suunnitelmiensa pääpiirteissä pitää keskiaikaisessa Armeniassa 400–600-luvulla kestäneen kulta-ajan arkkitehtuuri, jolle ominaiset historialliset hellenistiset ja syyrialaiset viittaukset näkyvät hänen 1930–1950-luvun julkisivujen kaavailussaan. Suuntauksessa suuri rooli on kaksoispilareilla, joiden päissä yhteinen kapiteeli, ja kaarilla, joissa korotetut keskiosat. Rakennusten ja niiden julkisivujen tyyliseikkoihin kuuluvat suuret kaariportaalit, runsaasti joko holvikaaria tai veistoksin koristeltuja friisejä, myös rakennuksien sisällä, kuten esimerkiksi ulkoministeriön rakennuksen kirjakaupassa, perinteisenä armenialaisena koristemaalauksena, veistona ja hienovaraisena dekoraationa.[20][27] Aukion viidestä neljä rakennusta rakennettiin vuosina 1926 ja 1958, viides, museorakennus valmistui vuosina 1975–1977. Varhaisemmat rakennukset ovat neoklassista arkkitehtuuria armenialaisella sävytyksellä. Hieman myöhäisemmät ulkoministeriön ja taidegallerian rakennukset ovat modernistisia jäljitelmiä, joille omaperäisyyttä luovat veistetyt koristeet neo-armenialaisessa hengessä.[3] Aukion klassisen monumentaalinen ja pitkälti perinnettä elvyttävä arkkitehtuuri on pääasiassa käytettävän luonnonkiven, tuffin sanelema. Pintamateriaalina käytössä on varsinkin valkoinen ja vaaleanpunainen felsinen tuffi, jonka ansiosta Jerevania kutsutaan usein "vaaleanpunaiseksi kaupungiksi". Rakennusten sokkelit ovat basalttia.[19] Museon edessä on musikaalinen suihkulähde, jonka eriväriset valot tehostavat taiteellista vaikutelmaa, ja aukion soikeaa osaa koristaa mosaiikki.[28]

Hallitustalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitustalo

Armenian hallitusrakennuksen on suunnitellut arkkitehti Aleksander Tamanjan, josta hänelle v. 1942 myönnettiin postuumisti Neuvostoliiton valtion palkinto.[3] Tämä ns. valtioneuvostolinna nro 1 rakennettiin alun perin Armenian Kansankomissariaattia varten ja sen ensimmäinen vaihe, luoteinen siipi valmistui vuonna 1929.[29] Lilasta ja vaaleanpunaisesta kivestä rakennettu talo on pohjaratkaisultaan monikulmio, johon kuuluu sisäpiha.[16][20] Rakennukselle on ominaista kansallinen koloriitti. Sen julkisivun pylväät ja kaaret ovat kaiverruksin koristeltuja.[28] Pääaukiolle ilmeen piti luoda ennen kaikkea sen suuri, kolmitasoinen ja pyöreä tornimainen sisääntuloaula, jonka yksityiskohdissa palattiin 600-luvulta olevan Zvartnotsin kirkon tyyliin.[14] Kohteen monipuolisempaan työskentelyyn käyttöönotto oli vaatinut rakennuksen integroitua suunnittelua entistä mahtavammaksi vuosien 1932 ja 1936 aikana. Niiden uusien piirustuksien mukaisesti rakennuksen keskiosaan oli määrä pystyttää pitempi sylinterimäinen osa epäsäännölliseen viisikulmion muotoon toimimaan siipiä yhdistävien käytävien eräänlaisena solmukohtana. Tamanjanin luomaa rakennustaidetta ei kuitenkaan kokonaan voitu toteuttaa, koska silloin hallitustalon laajuuden ja loiston nähtiin olevan ristiriidassa ympäröivien rakennusten kanssa.[16] Hallitustalo rakennettiin siis ilman 60 metrin korkuista tornimaista aularakennusta ja tämän päätöksen teki Armenian keskuskomitean ensimmäinen sihteeri G. Arutinov vuonna 1938. Hän piti tarpeellisena vähentää merkittävästi rakennuksen tilavuutta ja nopeuttaa pitkittynyttä loppuunrakentamista. Tämä päätös johti tarpeeseen muuttaa projektia, jolloin sitä työtä jatkoi arkkitehdin poika Gevorg Tamanjan. Hän poisti korkean keskiosan, mutta lisäsi itäsiipeen laajennetun kokous- ja juhlasalin auloineen. Rakennustyöt keskeytettiin vuonna 1941 eikä hallitustalon pohjois- ja itäosien monimutkaisuus koskaan herännyt eloon. Talo valmistui vuonna 1955. [30] Hallitustaloa koristavat Moskovassa valmistettu ja vuonna 1941 Jerevaniin tuotu kello, halkaisijaltaan 4 metriä, viisarien pituudet 188 ja 170 cm, ja Martiros Sarianin suunnittelema Armenian sosialistisen neuvostotasavallan vaakuna.[6]

Ulkoministeriö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoministeriö

Vuonna 1940 arkkitehti ja arkkitehtuurin historioitsija N. Tokarski ehdotti toisenkin hallintorakennuksen rakentamista Tasavallan aukiolle. Suunnittelu annettiin arkkitehti Samvel Safarjanin tehtäväksi, mutta sodan puhjetessa vuonna 1941 uudistustyöt pysähtyivät kokonaan. Sekä hallitustalon että alueen muiden rakennuksien rakennustöitä jatkettiin sodan jälkeen, jolloin maan hallituksella ei ollut rahaa rakennuttaa kauniita taloja. Silloin resurssit kuuluivat osuustoiminnallisille ja konjakin tuottajille. Sen vuoksi S. Safarjan yhdessä nuorten arkkitehtien V. Arevšatjanin ja R. Israeljanin suunnitteli Abovjanin ja Buzandin katuja päin olevan siiven yritysliittymälle ”Ararat” ja rakennuksen puoliympyrän muotoisen osan, jossa 1996 alkaen on ulkoministeriö, tuottajien osuuskunnille, myöhemmin Armenian teollisuusneuvostolle (Armpromsovetille). Tätä vuonna 1955 rakennettua taloa kutsutaan myös "Valtioneuvostolinnaksi nro 2". Kumpaakin valtioneuvostolinnaa pidettiin jo keskeneräisinä arkkitehtonisilta ominaisuuksiltaan luontevasti yhteen sulautuvina. Niillä on niin samankaltaisuutta kuin veistotaiteellisten arvojen ja hillityn plastisen sommittelun tarjoamaa eroavuutta. S. Safarjan on käyttänyt suurta suosiota saavuttaneita, postmodernismista innoituksensa saaneita koristetekniikan uutuuksia kuten funktionalistisen vaaleaa ja kermaista väritystä, kaaria, kapeita ampuma-aukkoikkunoita ja symmetriaa.[16][30]

Kansallisgalleria ja museo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisgalleria

Vielä vuonna 1935 historiamuseo, taidegalleria, konserttisali ja Armenian kirjallisuusmuseo sijaitsivat kaksikerroksisessa mustassa, keskusaukiolle sivuttain olleessa Kulttuuritalon nimellä tunnetussa rakennuksessa, josta kehittyi jotain enemmän kuin entinen kymnaasi. Tämä vuonna 1913 (tai 1916) arkkitehti V. Simonjanin suunnittelemana[31] rakennettu talo kuului purettavaksi kaupungin länsi- ja itäosia yhdistävän pääkadun tieltä[16], mutta 40-luvun lopussa – 50-luvun alussa G. Arutinovin päätöksellä arkkitehti Mark Grigorjanin tehtäväksi annettiin kulttuuritalon jälleenrakentaminen. Samalla museoiden ja gallerian kokoelmat kasvoivat ja rakennus yhä vähemmän täytti näytösten esillepano- ja varastojen laajentamisvaatimuksia. 50-luvun puolivälissä G. Arutinov päätti, ettei ole tarvetta purkaa pääasiallista rakennusta, vaan lisätään siihen kolmas kerros, ja muutetaan aukiolle näkyvän julkisivun yksityiskohtia. Samalla hän kielsi arkkitehtien ehdottaman kolmitasoisen pyöreän keskiosan ja sen kupolin rakentamisen.[16] Museot jatkoivat kuitenkin kasvuaan, jolloin historiamuseosta haarautui vallankumouksen museo ja gallerian holveihin kerääntyi kymmeniä tuhansia maalauksia. 60-luvun lopussa arkkitehdit M. Grigorjan yhdessä A. Ghazarjanin ja M. Rostomjanin kanssa aloitti suunnittelun ja 70-luvun alussa palattiin rakentamisen pariin. Virallisesti rakennus otettiin käyttöön vuonna 1976, mutta uusi näyttely oli valmis vasta seuraavana vuonna 1977.[19][21] Nykyisin historiamuseo on kerännyt jo lähes puoli miljoonaa Armenian kulttuuriperintöön kuuluvaa näyttelyesinettä esihistoriasta nykypäivään. Samassa rakennuksessa on 56 -salinen kansallisgalleria[19] ja pohjakerroksessa sijaitsee 25. joulukuuta v. 2005 virallisesti Arno Babadžanjanin mukaan nimetty konserttisali, sisäänkäynti on Abovjanin kadulta. Salia korjattiin vuosina 1953, 1961 ja 1977.[31] Tämän aukion koillisreunalla sijaitsevan valkoisella kivellä vuoratun rakennuksen etupiha koristeltiin suurella lammella suihkulähteineen.[6]

Liikenne- ja viestintäministeriö ja posti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne- ja viestintäministeriö

Vuonna 1953–1954 aukion etelälaidalla aloitettiin vielä yhden, nykyisen liikenne- ja viestintäministeriön talon rakentaminen, jolloin aukion arkkitehtonisen kokonaisuuden muodostuminen alkoi lähestyä loppuvaihettaan.[20] Se oli alun perin ammattiliittojen neuvoston talo ja valmistui vuonna 1956. Arkkitehtien Mark Grigorjan ja Eduard Sarapjan piti ratkaista vaikea tehtävä: toisaalta oli välttämätöntä säilyttää kehittyvälle aukiolle ennen kaikkea hallitustalon sanelema laajuus, ja toisaalta oli jotain tehtävä kokonaisuuteen varsin sopimattoman postirakennuksen[16] suhteen, joka sijaitsee hallitustalosta etelään ja rakennettiin vuonna 1935.[14] Posti kunnostettiin vuosina 1954–1956[30], mutta koska sen tummansävyistä kivivuoria ei voinut verrata edes arkkitehtuuriltaan läheiseen hallitustaloonkaan, pidettiin sen arkkitehtonista ratkaisua aukion rakennuskannan yhtenäisyyden särkijänä.[14] Tamanjanin kaavan mukaan postin ja ammattiliittojen neuvoston rakennuksien väliin oli jäätävä katu, jolta avautuisivat näkymät Araratille. Koska samalla hallitustalon nähtiin yhteensopivan sitä vastapäätä olevan kahden sijasta yhden rakennuksen kanssa, ehdottivat arkkitehdit peruskorjatun postin ja ammattiliittojen neuvoston rakennuksen julkisivujen yhdistämistä korkealla kaarella kadun yli. Itse katua ei kuitenkaan rakennettu, koska sen arvioitiin riittämättömän puutteellisesti jäsentelevän aukiolta etelään päin jäävät asuinkorttelit, eikä 50-luvun puolivälissä pääväyläksi kehittynyt Tigranes Suuren katu ollut jollakin kapealla rinnakkaiskadulla toistamisen tarpeessa. 70-luvulla tämän rakentamattoman kadun viimeiset mahdollisuudet vei harmaa ja tylsä asuinrakennus.[16]

Hotelli Marriott Armenia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hotelli Armenia Mariott.

Yhdeksänkerroksinen hotelli tunnettiin aiemmin nimeltä "Armenia"[32] Joidenkin lähteiden mukaan hotellin rakentaminen alkoi vuonna 1950 ja ovensa se avasi vuonna 1958. Rakennuksen arkkitehtina oli Mark Grigorjan[33], jonka lapsenlapsen mukaan hotelli "Armenia" on viimeisenä, vuodesta 1959 alkaen suunniteltu rakennus. Sen rakennustyöt päättyivät vuonna 1965, jolloin se yhdessä samoina vuosina kunnostetun liikenne- ja viestintäministeriön rakennuksen[20] kanssa antoi aukion arkkitehtoniselle kokonaisuudelle lopulliset määritelmät.[16] Tämä vaaleanpunainen, neoklassistinen tuffitalo valtavine pyörökaarineen ja korkeine pylväikköineen[34] kuului Neuvostoliiton aikoina Inturist-yhtiölle, joka sai matkailijoita kaikkialta Neuvostoliitosta ja jopa muualta maailmalta. Kommunismin loppuvaiheessa hotelli jäi pois käytöstä. Vasta 1990-luvun alun kriisin päätyttyä ja matkailutoiminnan uudelleen elpyessä hotellissa tehtiin kunnostustöitä. Vuonna 1998 hotelli yksityistettiin[33] ja vuonna 2002 sen osti yhdysvaltalainen yritys, joka korjautti siitä kansainvälisen luokittelujärjestelmän mukaisen neljän tähden majoituspaikan. Eri lähteiden mukaan hotellissa on yksi 585 neliömetrin juhlasali, 7–10 kokoustilaa[35], 215–259 huonetta[35], joista sviittejä 11–14[36], ja joista on näkymät kaupungille tai kohti Araratia.

Vielä Leninin patsaasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leninin patsas sijaitsi Tasavallan aukion eteläosassa[7], tarkemmin sen lounaiskulmassa[37], jossa johtajan katse oli kohti pääkaupunkia Moskovaa.[30] Jos Lenin olisi seisonut aukion pohjoispuolella, hänen kasvonsa olisivat olleet kohti Turkkia ja hänen esille nostettu kätensä olisi osoittanut tietä valoisaan tulevaisuuteen siinä islamilaisessa maassa.[7] Avoin kilpailu Leninin patsaasta julistettiin vuonna 1938 ja siihen osallistujia oli kymmeniä koko Neuvostoliitosta. Yhtenä ehtona oli se, että muistomerkin kokonaiskorkeuden piti olla 18 metriä, mikä tarkoitti, että Leninin on oltava vähintään 7 metriä sointuakseen jalustan korkeuden kanssa. Työ oli toimitettava kaupunginvaltuuston arkkitehtisuunnitteluosastolle 15. maaliskuuta 1939 mennessä. Muistomerkin kehittämis- ja toteuttamishankkeen sai näkyvä kuvanveistäjä Sergei Merkurov. Kesällä 1939 arkkitehdit Levon Vardanov ja Natalia Paremuzova[5] aloittivat patsaan jalustan suunnittelutyöt.[7][38][39] Jalustaa oli rakentamassa kokenut muurari Ukrainasta, joka oli aikaisemmin työskennellyt oopperatalon rakennustyömaalla. Patsas on pronssia ja graniittia.[38] Töitä tehtiin kellon ympäri ja johtajan patsas sijoitettiin paikoillensa 24. marraskuuta 1940, jolloin tuli 20 vuotta neuvostovallan voitosta Armeniassa. Lopputulos oli yksi parhaimmista Leninin patsaista Neuvostoliitossa.[40]

Kahdesti vuodessa, vappuna ja lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä 7. marraskuuta, patsaan korokkeelle asettui ministerineuvosto, joka avasi sotilasparaatin. Sotilaallisia vappuparaateja järjestettiin vuoteen 1969, jolloin Moskovassa päätettiin, että sen on oltava työväenparaati. Vuonna 1961 täällä vieraana oli Nikita Hruštšov ja vuonna 1970 Leonid Brežnev. Itsenäisyystaistelujen aikana helmikuussa vuonna 1991 tämä Merkurovin yksi näyttävin taideteos töhrittiin maalilla ja räjähteet tuhosivat patsaan jalustan metallioven.[38] ja sen lähellä olevat koristeet.[41] Patsas purettiin pois 13. huhtikuuta v. 1991[42][43] ja joidenkin lähteiden mukaan hyvin brutaalilla tavalla.[41] Joidenkin mukaan se irrotettiin juhlallisesti jalustaltaan ja talletettiin kuten sen aikakautensakin Armenian historian museon sisäpihalle.[37] Kuparilla viimeistelty, koristeellinen ja liioittelematta arkkitehtuurin mestariteoksena pidetty jalusta pysyi tyhjänä viisi vuotta ennen kuin se purettiin heinäkuussa vuonna 1996.[40] Näiden vuosien aikana lujatekoisen jalustan arkkitehtonisen käyttöratkaisun löytyminen nousi hyvin ajankohtaiseksi. Järjestettiin jopa kilpailu, mutta yhtään hanketta ei hyväksytty. Noin parin vuoden kuluttua poliitikko ja kirjailija Vano Siradegjan vaati ns. sokkelin purkamista. Vuonna 2001, kun täyttyi 1700 vuotta Armenian kuninkaan Tiridates III:n (armeniaksi Trdat) päätöksestä tunnustaa viralliseksi valtionuskonnoksi kristinusko, Leninin patsaan paikalle pystytettiin metallinen risti, mutta ympäröivään arkkitehtuuriin mitenkään sulautumaton risti poistettiin pian.[14][38] Vuonna 2006 järjestettiin uudelleen arkkitehtonisten hankkeiden kilpailu, joka nytkään ei tuottanut tulosta. Toimittaja Tevos Nersisjan ehdotti paikalle pyöreää tornimaista pylvästä armenialaisen taisteluhengen voitolle. Tämän valtavan pilaripatsaan oli määrä seisoa aivan keskellä aukiota yhdistämässä kaikkia armenialaisia eri puolilla maailmaa. Lisäksi Nersisjanin ideana oli rakentaa vihreä kupolikatto taidegalleriaan. Armenian suhdetoiminnan eli PR-kehityskeskus ehdotti Leninin paikalle viereistä hotellirakennusta kaksi kertaa korkeampaa metallista rakennelmaa nimeltään "Kansojen sukupuu” siinä merkityksessä, että kaikki maailman kansat ovat peräisin armenialaisista. Asiantuntijoiden mielestä hankkeella oli arkkitehtuurista arvoa kuitenkin yhtä vähän kuin Nersisjanin ehdottamalla pylväällä. Taiteilijan ja muotoilijan Edward Vaneskehianin mukaan kaupungin keskusta tarvitsisi riemukaaren, johon hän suunnittelisi maailman suurimman, mahdollisesti Guinnessin ennätystenkirjaan päätyvän Armenian vaakunan. Ammattimaisempaa elementtiä paikan symboliikkaan olisi tuonut mukanaan kuvanveistäjän Georgi Franguljanin ja arkkitehtien Ruben Tšahmatšjanin ja Vardges Šahbazjanin ehdottama museomuistomerkki. Taas kerran hanke oli tietyssä "maantieteellisessä keskipisteessä” sijaitseva "muistomerkki armenialaisten yhtenäisyydelle eri puolilla maailmaa" ja museosta oli määrä tulla "kansallinen symboli", joten pyrkimyksen nähtiin olevan vailla panosta aukion arkkitehtuurin erityisominaisuuksien tai teknisen taituruuden säilyttämiseen.[23]

Jossain vaiheessa Leninin paikalla oli 15 metrin korkuinen ja 8 x 6 metrin kokoinen sähköinen mainostaulu, joka välitti mainoksia hintaan 2–8 $ (eli n. 1,65 – 6,50 €) minuutti, riippuen siitä, kuinka monta kertaa se näkyy, ja Hollywoodin toimintaelokuvia. Leniniin tottuneet kaupunkilaiset uskoivat edelleen, että patsas on poissa tilapäisesti ja mainostaulu seisoo tässä, kunnes tähän pystytetään uusi muistomerkki.[44] Taulu poistettiin vuoden 2006 lopulla.

Allas ja suihkulähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suihkulähteet Jerevanin pääaukiolla

Alun perin suihkulähteiden altaan rakentamisidea oli syntynyt G. Arutinovin nähdessä dokumenttielokuvan "Iran", jossa näytettiin kauniita kohtauksia valtavista altaista julkisten rakennusten ja moskeijojen edessä. Koska Jerevanissa ei ole vanhoja moskeijoja ja talojen pihapiiritkin olivat vailla kosteuttavia lampia, johtaja oli vakuuttunut siitä, että kaupungissa pitää olla laajemmalle yleisölle avoin tilava allasalue. Suihkulähteiden allas avattiin vuonna 1953 ja sen suunnittelijoina olivat arkkitehdit Mark Grigorjan ja Eduard Sarapjan. Jerevaniin muuttaessaan valon ja musiikin syntetisointia harrastanut radioteknikko Abrahamjan innostui suunnittelemaan kaupungin muistomerkkien taiteellisia valaistuksia. Hän kokosi ryhmän nuoria ammattilaisia työskentelemään myös pääaukion laulavien suihkulähteiden kehittämishakkeessa, johon kului kolme vuotta. Suihkulähteiden valaistus- ja äänijärjestelmän asennus toteutui silloisen Polytekninen Instituutti -nimisen yliopiston radiotekniikanosaston henkilökunnan ja opiskelijoiden ansiosta. Tulos oli sen ajan ainutlaatuisin.[22] Vuodesta 1971 alkaen suihkulähteet laulavat. Suihkulähteet kunnostettiin vuonna 2007 ja ne varustettiin moderneilla tietokoneohjatuilla väri-, valo-, ääni- ja vesisuihkutehosteilla. Suihkujen maksimikorkeus on 50 metriä. Joko "laulavien" tai "tanssivien" suihkulähteiden musiikin säestyksellä sekä vaihtuvat värit että luodaan hologrammit illan pimeyden tultua.[3][7] Aukion viereiselle bulevardille rakennettiin 2 750 pientä suihkulähdettä vuonna 1968, kun kaupunki juhli Jerevan-2750-vuosipäiväänsä.[19] Neuvostoaikaan suihkulähteistä pitivät huolta kaksi kaupungin työntekijää.[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Anu ja Pete: Armenian pääkaupunki Jerevan. Rantapallo. Kaikki maanosat. Maailmanympärimatka ja ikuinen matkakuume.. 23.4.2017. Arkistoitu 9.5.2018. Viitattu 5.5.2018..
  2. ↑ Kauko: Yerevan 24. – 31.10.2013. Maltaisen Maailman kuvat.. 1.11.2013. Viitattu 5.5.2018..
  3. ↑ a b c d e f Tasavallan aukio Jerevanissa. (hy: ԵՐԵՎԱՆԻ ՀԱՆՐԱՊԵՏՈՒԹՅԱՆ ՀՐԱՊԱՐԱԿ) AV Production. Arkistoitu 9.5.2018. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  4. ↑ a b Aurinkoinen Jerevan. Viisi suosituinta nähtävyyttä. (hy:Արևի քաղաք Երևանս. ամենաշատ այցելուներ ունեցող վայրերի հնգյակը) 8.10.2016. armeniasputnik. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  5. ↑ a b c Aukion rakentaminen. Rakentaminen kesti 34 vuotta (kuvia) (hy: Հանրապետության հրապարակի կառուցումը. շինարարությունը տևեց 34 տարի (Photo)) 25.12.2017. BlogNews.am. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  6. ↑ a b c d e f Toomas Jüriado: Tietokeväänviikko antiikin Hajastanissa, III. Jerevan: luksuskatu, saamatta jäänyt taiteilijan koti ja tunnetuin brändi. (et: Meelespeakevade nädal iidses Hajastanis, III. Jerevan: luksustänav, koduks saamata jäänud kunstniku kodu ja kuulus brändi) Kolmenimemees. 3.10.2015. Viitattu 5.5.2018. (viroksi)
  7. ↑ a b c d e International Council Armenian kansallinen muistomerkkikomitea (ICOMOS / Armenia): Jerevanin kiertue. Kävelykierros Tasavallan aukiolla Jerevanissa. (en: Yerevan Walking Tour: Republic Square) 2011. Armenian Monumentit. Awareness Project; NGO. Viitattu 5.5.2018. (ranskaksi), (armeniaksi), (venäjäksi), (italiaksi), (englanniksi)
  8. ↑ a b Tasavallan aukio. Kartta. (ru: Площадь Республики. Kарта) Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  9. ↑ Tasavallan aukio, Armenia, Jerevan. ( ru: Республиканская площадь, Армения, Ереван) TurPravda. TurPravda - hotellien arvostelut. Suosituimmat hotellit ja lomakohteet. ( ru: ТурПравда - отзывы туристов об отелях. Рейтинг отелей и курортов по отзывам туристов). Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  10. ↑ a b Mark Grigorjan: Jatkoessee Jerevanista. Menneisyyden etsintöissä. Kaupunki sellaisenaan, kuten sitä saattoi nähdä arkkitehti. (ru: Продолжение эссе о Ереване. В поисках прошлого. Город, каким его мог увидеть архитектор) 26.4.2011. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  11. ↑ a b c Mark Grigorjan: Essee Jerevanista. Menneisyyden etsintöissä. Neljä arkkitehtonista ulottuvuutta. (ru: Эссе о Ереване. В поисках прошлого. Четыре измерения архитектуры) 2.5.2011. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  12. ↑ Mark Grigorjan: Jatkoessee Jerevanista. Menneisyyden etsintöissä. Kolmas osa. Jerevan Tamanjanin silmin. (ru: Продолжение эссе о Ереване. В поисках прошлого. Часть третья. Ереван, который увидел Таманян) 22.4.2011. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  13. ↑ a b Mark Grigorjan: Essee Jerevanista. Jatkuu. Menneisyyden etsinnöissä. Jerevanin arkkitehtoninen mytologia. (ru: Эссе о Ереване. Продолжение. В поисках прошлого. Архитектурная мифология Еревана) 7.5.2011. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  14. ↑ a b c d e f Mark Grigorjan: Tasavallan aukio Jerevanissa. Menneisyyden etsinnöissä. Tasavallan aukio. Vaihe yksi: Jerevanin Piazza del Popolo. (ru: Площадь Республики в Ереване. В поисках прошлого. Площадь Республики. Этап первый: ереванская Piazza del Popolo.) 9.6.2013. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  15. ↑ Mark Grigorjan: Essee Jerevanista. Jatkuu. Menneisyyden etsinnässä. Tamanjanin yleissuunnitelman kolmas ulottuvuus eli yhteentörmäys todellisuuden kanssa. (ru: Эссе о Ереване. Продолжение. В поиске прошлого. Третье измерение генплана Таманяна, или столкновение с реальностью) 28.6.2011. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  16. ↑ a b c d e f g h i Mark Grigorjan: Tasavallan aukio Jerevanissa. III osa. Kolmas vaihe: ei enää Piazza del Popoloa. (ru: Площадь Республики в Ереване. Часть III. Этап третий: больше не Piazza del Popolo) 13.7.2013. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  17. ↑ a b Konjakinmakuinen Jerevan. Venäläisyydestä halutaan nopeasti eroon. Matkalla Maailmalla.. Arkistoitu 10.5.2018. Viitattu 5.5.2018.
  18. ↑ Mark Grigorjan: Jatkoessee Jerevanista. Menneisyyden etsinnöissä. Jerevan, jota ei ollut. Kaupungin sodanjälkeistä idealisointia. (ru: Продолжение эссе о Ереване. В поисках прошлого. Ереван, которого не было. Послевоенная идеализация города) 11.2.2013. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  19. ↑ a b c d e f g Tata Mirzoyan: Tasavallan aukio. (ru: Площадь Республики) Travelask. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  20. ↑ a b c d e Jerevan. Tasavallan aukio. (ru: Ереван. Площадь Республики) Armenian Matkatoimisto Oyj. (ru: ООО "Армянское Бюро путешествий"). Arkistoitu 13.4.2010. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  21. ↑ a b c Mark Grigorjan: Tasavallan aukio Jerevanissa. Osa IV. Neljäs vaihe: Jerevanin Piazza St Pietro. (ru: Площадь Республики в Ереване. Часть IV. Этап четвертый: ереванская Piazza St Pietro) 25.7.2013. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  22. ↑ a b c d e Aukion suihkulähteitä ja suihkulähde, elävää historiaa. (hy: Հրապարակի շատրվաններն ու ցայտաղբյուրը` կենդանի պատմություն) 3.4.2013. "XX vuosisadan Jerevan". Mediamax.. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  23. ↑ a b Mark Grigorjan: Tasavallan aukio Jerevanissa. Osa V, viimeinen. Epilogi. Paikan taikuutta. (ru: Площадь Республики в Ереване. Часть V, последняя. Эпилог. Магия места) 18.8.2013. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  24. ↑ Teemu Juhola: Yli sata loukkaantui pallojen räjähdettyä. 4.5.2012. Yle uutiset.. Viitattu 5.5.2018.
  25. ↑ Tasavallan aukio. (ru: Площадь Республики (Republic Square)) Turister.ru. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  26. ↑ Tasavallan aukio (Jerevan). (ru: Площадь Республики (Ереван)) Sana- ja tietosanakirjoja Academicissa. (ru:Словари и энциклопедии на Академике). dic.academic.ru. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  27. ↑ Mark Grigorjan: Jatkoessee Jerevanista. Menneisyyden etsinnöissä. Sosialistisen realismin arkkitehtuuri: armenialainen versio. (ru: Продолжение эссе о Ереване. В поисках прошлого. Архитектура соцреализма: армянский вариант) 23.11.2012. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  28. ↑ a b Tasavallan aukio, Jerevan. (ru: Площадь Республики, Ереван) Advantour. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  29. ↑ Hallitusrakennuksen ("Hallitustalon") historia. (en: History of the Government Building ("Government House")) Internet Archive. WayBackMachine.. Arkistoitu 4.8.2016. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  30. ↑ a b c d Mark Grigorjan: Tasavallan aukio Jerevanissa. Osa II. Vaihe kaksi: hyvästit pyhätölle. (ru: Площадь Республики в Ереване. Часть II. Этап второй: прощание с храмом) 13.6.2013. Livejournal. Viitattu 5.5.2018. (venäjäksi)
  31. ↑ a b Arno Babadžanjanin Konserttitalo. Abovjanin 2. (en: Arno Babajanian Concert Hall. Abovyan 2) 360stories.com. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  32. ↑ Mielipiteitä hyvästä hotellista. (hy: Արմենիա Մարիոթ Հյուրանոց) Barev Armenia LLC. Arkistoitu 9.5.2018. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  33. ↑ a b "Armenia Marriott" hotelli juhlii 5. vuosipäivää. (hy: «Արմենիա Մարիոթ» հյուրանոցը նշեց 5-ամյակը) 18.6.2009. Hetq verkossa.. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  34. ↑ Ainoa kansainvälinen hotelli, josta suorat näkymät Jerevanin Tasavallan aukiolle ja kulttuuri- ja liikealueelle. (en: The only international class hotel that directly overlooks Yerevan’s Republic Square and cultural and business district.) The Ultimate Travel Company. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  35. ↑ a b Armenia Marriott Hotelli Jerevan (en: Armenia Marriott Hotel Yerevan) Northstar Travel Media LLC. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  36. ↑ Hotelli Armenia Mariott Jerevanissa. Yksityiskohtaisia tietoja. (en:Hotel Details. Armenia Marriott Hotel Yerevan) mariott.com. Arkistoitu 8.11.2010. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  37. ↑ a b Elen Aghekyan: Lenin Jerevanissa. (en: Lenin in Yerevan) 31.08.2014. The Abovyan Group. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  38. ↑ a b c d Areg Kochinyan: Lenin patsas eli kuolemattoman kuolema. (en: Lenin’s Statue or Immortal’s Death...) 11.10.2016. acoya.org. Arkistoitu 9.5.2018. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  39. ↑ Kivet kertovat. Lenin patsas. (hy: Խոսող կոթողներ. Լենինի արձան) 10.7.2015. Internet Archive. WayBackMachine. Uutiset/Kulttuuri.. Arkistoitu 8.8.2016. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  40. ↑ a b Lenin patsas (siitä) elävä historia. (hy: Լենինի արձան` (ան)կենդանի պատմություն) 27.11. 2012. Internet Archive. WayBackMachine. "Jerevan. XX Century". Mediamax.. Arkistoitu 4.8.2016. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  41. ↑ a b Toimittaja Ruzan Minasyan: Aukion muistomerkki poistetaan jalustaltaan ja asetetaan uusia ehdotuksia 1991. (hy: Հրապարակից հանված պատվանդանի եւ նոր արձան տեղադրելու առաջարկները 1991թ.-ից են:) 23.3.2018. Aamuiset Uutiset. (hy:Առավոտ – Լուրեր Հայաստանից). Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  42. ↑ Historian kappaleita - Leninin patsas ja sen elävää historiaa. (hy: ՊԱՏՄՈՒԹԵԱՆ ՀԵՏՔԵՐՈՎ - Լենինի արձան՝ (ան)կենդանի պատմութիւն) 01.10.2016. "Alik". Aalto (hy: Ալիք). Arkistoitu 9.5.2018. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  43. ↑ Pääaukion Lenin patsas. (hy: Լենինի արձանը՝ Երևանի գլխավոր հրապարակում ) Armenpress. History.. Viitattu 5.5.2018. (armeniaksi)
  44. ↑ Salima Tuayeva: Vladimirista videoon: Toimintaelokuvia korvaamaan diktaattorin Tasavallan aukiolla. (en: From Vladimir to Video: Action movies replace a stoic dictator in Republic Square) 06.02.2004. ArmeniaNow.com.. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tasavallan_aukio_(Jerevan)&oldid=22123628”