Tämä on lupaava artikkeli.

Tampereen kauppahallin virastotalon suojelukiista

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kauppahallin virastotalo lokakuussa 2011.

Tampereen kauppahallin virastotalon suojelukiista oli vuosina 1972–1983 käyty kiista Tampereella sijaitsevan vuonna 1901 valmistuneen jugendtyylisen rakennuksen purkamisesta. Hjalmar Åbergin suunnittelema virastotalo kuuluu samaan rakennuskokonaisuuteen kuin kauppahalli, jonka edessä se sijaitsee Hämeenkadulla. Tampereella purettiin paljon vanhoja taloja 1960- ja 1970-luvuilla,[1] mutta virastotalokiistan jälkeen purkaminen päättyi vuosikymmeniksi.[2] Ensimmäiset suunnitelmat kauppahallin virastotalon purkamisesta tehtiin 1966. Ennen purkusuunnitelmaa talon vierestä oli jo purettu uusrenessanssi- ja jugendtyylinen ”pulla-Helinin” talo 1972 ja sitä vastapäätä jugendtyylinen Blomin talo.[1]

Kansalaisjärjestö Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys onnistui valituksillaan viivyttämään purkamisen alkamista. Virastotaloliike valtasi rakennuksen 1981, mikä synnytti pitkäkestoisen julkisen keskustelun talon kohtalosta. Talon omistaja Osuuspankki teki lopulta sopimuksen, jonka mukaan taloa ei pureta ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta ajan päätyttyä purkamisesta ei enää keskusteltu. Vuoden 1997 asemakaavan mukaan talo on ”rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus”.

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauppahallin virastotalo korttelin keskellä Hämeenkadulla. Vasemmalla puolella Commercen talo, oikealla puolella Pulla-Helinin talo. Kuva otettu viimeistään vuonna 1912.
Hämeenkatu 1960-luvulla ennen Pulla-Helinin talon purkamista. Virastotalo keskellä korttelia.

Purkusuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereella purettiin paljon vanhoja taloja 1960- ja 1970-luvuilla. Ennen virastotalon purkusuunnitelmaa talon vierestä oli jo purettu uusrenessanssi- ja jugendtyylinen ”pulla-Helinin” talo 1972 ja sitä vastapäätä jugendtyylinen Blomin talo.[1] Ensimmäiset suunnitelmat virastotalon purkamisesta tehtiin 1966. Tuolloisen museoviraston edeltäjä, valtion muinaistieteellisen toimikunta, arvioi ettei virastotalo tarvitse suojelua, mutta nimesi kuitenkin kauppahallin suojelukohteeksi. Valtuuston päätöksellä vanha virastotalo ja sen tontti siirrettiin 30. maaliskuuta hallittavaksi Kiinteistö Oy Kauppa-Hämeelle, jossa kaupungihallituksella oli ylin valta. Osakeyhtiön tilinpäätöskeskustelussa 1971 todettiin, että tulot olivat liian pienet kaupungin perimään vuokraan verrattuna, mutta niitä olisi mahdollista kasvattaa uudisrakennuksella.[3]

Talossa galleriaa pitänyt taiteilijayhdistys Saskiat ry kuuli purkusuunnitelmasta keväällä 1972 ja esitti huhtikuun lopulla kaupungille rakennuksen korjaamista ja säilyttämistä.[4] Kirjailija Väinö Linna laati talon säilyttämisen puolesta julkisen vetoomuksen, jonka allekirjoitti joukko tamperelaisia kulttuurivaikuttajia. Toukokuussa kaupunginhallitus kuitenkin päätti, että Kiinteistö Oy Kauppa-Häme saa purkaa virastotalon ja rakentaa sen tilalle uudisrakennuksen. Saskiat vetosi kaupunginvaltuutettuihin, joista Liberaalien Olavi Borg tekikin kunnallisvalituksen lääninhallitukselle; valitus kuitenkin hylättiin saman vuoden syksyllä.[5]

Suojeluyhdistyksen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saskiat kutsui 9. lokakuuta 1972 koolle kokouksen, jonka tarkoituksena oli keksiä miten rakennus pelastettaisiin. Koska ainoastaan rekisteröity yhdistys saattoi valittaa, kokoukseen osallistujat päättivät perustaa yhdistyksen, joka tekisi suojeluesityksen. Pian perustettu Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys (Pirperpol) esitti 12. lokakuuta Hämeen lääninhallitukselle kauppahallia ja virastotaloa suojeltavaksi rakennussuojalain mukaisesti.[6] Esityksen käsittelyn ajaksi Hämeen lääninhallitus määräsi virastotalon toimenpidekieltoon, mutta päätti helmikuussa 1973, että vain kauppahalli suojellaan. Pirperpol valitti päätöksestä valtioneuvostolle, joka kuitenkin vahvisti lääninhallituksen päätöksen kaksi vuotta myöhemmin.[7]

Viivästysten myötä uudisrakennuksen rahoittaja Postipankki vetäytyi projektista, sillä se oli ehtinyt jo löytää uuden paikan konttorilleen. Kaupunki myi talon tontteineen Tampereen Seudun Osuuspankille 7,5 miljoonalla markalla elokuussa 1975. Kauppakirjassa uudisrakennuksen korkeudeksi sovittiin seitsemän kerrosta, mutta rakennusoikeutta ei ollut vahvistettu laillisesti, sillä tontilla ei ollut voimassa olevaa asemakaavaa.[7] Kaupunginjohtaja Pekka Paavolan mukaan kaupunki halusi myynnillä päästä ”riesasta” eroon ja välttää ”julkisen ristiriidan”. Paavolan mukaan pankki koki myöhemmin tulleensa petetyksi, ja sovitteluna kaupunki maksoi osan kauppahinnasta takaisin. Kaupunki haki syksyllä 1976 valtiolta korvauksia väliaikaisen purkukiellon aiheuttamasta viivästyksestä ja kauppahallin suojelukustannuksista, mutta lopulta korkein oikeus kumosi vaatimukset.[8]

Myynnin jälkeen Pirperpol esitti Osuuspankille rakennuksen säilyttämistä. Purkusuunnitelmat seisahtuivat kolmeksi vuodeksi pankin odotellessa parempia suhdanteita, kunnes joulukuussa 1979 se ilmoitti purkavansa talon ensi keväänä. Verkatehtaan purkamisen 1976 ja siihen liittyneen julkisen keskustelun myötä kaupunkilaisten mielenkiinto rakennussuojelua kohtaan oli kasvanut. Pirperpol kokosi virastotalon säilyttämisen puolesta yli 10 000 ihmisen allekirjoittaman vetoomuksen, jonka se luovutti Osuuspankkien keskuspankki Oy:n pääjohtaja Seppo Kontiselle helmikuussa 1980.[7] Kontinen kertoi pankin olevan valmis neuvotteluihin Tampereen kaupungin kanssa rakennuksen säilyttämisestä ja tappion korvaamisesta, jos kaupunki niin haluaisi. Paavola sen sijaan halusi tiedustella pankilta pitikö se asemakaavamuutosta tarpeellisena.[9] Kumpikaan osapuoli ei halunnut kustantaa suojelua.[7]

Sisäministeriö kehotti tammikuussa 1980 kaupunginhallitusta selvittämään asemakaavan muuttamista niin, että ”kaupunkikuvalliset näkökohdat” otettaisiin huomioon. Vuoden 1980 lopulla joukko kaupunginvaltuutettuja teki aloitteen julkisivun säilyttämisestä, mutta seuraavan vuoden helmikuussa valtuusto päätti, ettei toimenpiteille ole tarvetta, vaan kiinteistönomistaja voi säilyttää julkisivun niin halutessaan.[9] Kun talon vuokrasopimukset sanottiin irti kesäkuussa 1981, sisäministeriö harkitsi velvoittavansa kaupunkia muuttamaan asemakaavaa. Kaupunginhallitus vastasi, että kaavamuutos voitaisiin laatia ainoastaan kauppasopimuksen mukaisesti. Ministeriö määräsi että kaavamuutos olisi hyväksyttävä ja alistettava ministeriön vahvistettavaksi seuraavan vuoden loppuun mennessä. Kaavoitusvirasto sai heinäkuussa tehtäväkseen laatia asemakaavan muutos.[10]

Virastotalon valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirperpol teki Hämeen lääninhallitukselle uuden suojeluesityksen heinäkuun 1981 lopulla ja pyysi toimenpidekieltoa, koska asemakaavan muutosta ei vielä oltu saatu voimaan. Heinäkuun viimeisenä päivänä perustettu epävirallinen toimintaryhmä, niin sanottu kauppahallin virastotaloliike, valtasi virastotalon 5. elokuuta 1981.[9] Valtaajat vaativat asemakaavan muutosta, joka estäisi purkamisen. Valtauksen suunnittelijoita olivat paikalliset aktiivit ja Koijärvi-liikkeen keskeiset henkilöt kuten Osmo Soininvaara ja Ville Komsi.[10] Valtaajista kolme kiinnitettiin kettingeillä patteriin ja loput kolmekymmentä valtaajaa istuivat ringissä kahlittujen ympärillä. Poliisi saapui nopeasti paikalle ja neuvottelut valtaajien kanssa kestivät vain hetken. Valtaus kesti lopulta vain muutaman tunnin. Idea valtaukseen oli tullut ympäristöryhmäläisiltä, joilla oli ollut huone virastotalon kolmannessa kerroksessa. Valtaushetkellä talo oli tyhjä, mutta eräs ympäristöryhmäläinen oli huijannut talonmiehen avaamaan oven, jolloin valtaajat ryntäsivät sisälle.[11] Valtauksen myötä syntyi syksyn jatkunut maanlaajuinen julkinen keskustelu lehtien kolumni- ja mielipidepalstoilla. Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja Juhani Pallasmaa sanoi Aamulehdessä 21. marraskuuta, että ”Tampere ja Turku kilpailevat tasaveroisesti kulttuurivihamielisimmän kaupungin maineesta Suomessa”. Valtaajat tuomittiin myöhemmin Tampereen raastuvanoikeudessa pieniin tulonmukaisiin sakkoihin.[12]

Valtauksen jälkeisenä päivänä rakennuslautakunta teki esityksen rakennuksen purkamisesta, mutta Hämeen lääninhallitus asetti talon elokuun puolivälissä enintään puolen vuoden pituiseen toimenpidekieltoon, jotta Pirperpolin suojeluanomus saataisiin käsiteltyä. Lääninhallitus päätyi kantaan, että suojelusta olisi aiheutunut kohtuutonta vahinkoa omistajalle eikä talo siten tarvinnut suojelua. Pirperpol valitti päätöksestä valtioneuvostolle. Helmikuussa 1982 kaupunginvaltuusto hyväksyi selvällä enemmistöllä virastotalon kaavan muutosehdotuksen, johon ei sisältynyt suojelumääräyksiä. Oikeuskäsittely oli kuitenkin kesken, joten toimenpidekieltoa jatkettiin vielä kuudella kuukaudella.[13]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtioneuvoston vuoden 1983 alussa antaman päätöksen mukaan taloa ei suojeltu rakennussuojalailla, vaikka se huomioikin, että rakennus oli kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Osuuspankki kuitenkin sopeutui Tampereen kaupungin, sisäministeriön ja opetusministeriön kanssa tehtyyn sopimukseen, jonka mukaan taloa ei purettaisi kymmeneen vuoteen. Tämän johdosta Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri antoi pankille ympäristöpalkinnon. Pankki avasi talon remontoituna joulukuussa 1983.[13]

Kymmenen vuoden rauhoitusajan päätyttyä talon purkamisesta ei enää keskusteltu. Viimeisin virastotaloa koskeva asemakaava on vuodelta 1997, ja sen mukaan rakennus on ”rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus”, jota ei saa purkaa.[14] Asemakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä 1999, mutta päätöksestä valitettiin korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus hylkäsi valituksen.[15] Virastotalokiistan jälkeen Tampereen keskustasta ei 2000-luvun alkuun mennessä purettu yhtään vanhaa kivitaloa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toim. Haila, Yrjö & Jokinen, Pekka: Ympäristöpolitiikka: Mikä ympäristö, kenen politiikka. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-088-0.
    • Peltonen, Lasse: Kollektiivinen toiminta ympäristöpolitiikassa (luku 5.2, s. 148-165)
  • Laine, Markus & Peltonen, Lasse: Ympäristökysymys ja aseveliakseli – Ympäristön politisoituminen Tampereella vuosina 1959–1995. Tampereen yliopistopaino Oy – Juvenes Print, 2003. ISBN 951-44-5622-X. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Laine & Peltonen 2003, s. 174–175
  2. a b Laine & Peltonen 2003, s. 200
  3. Laine & Peltonen 2003, s. 175–176
  4. Laine & Peltonen 2003, s. 176
  5. Peltonen 2001, s. 152
  6. Laine & Peltonen 2003, s. 177–178
  7. a b c d Peltonen 2001, s. 152–153
  8. Laine ja Peltonen 2003, s. 179–180
  9. a b c Laine & Peltonen 2003, s. 181–182
  10. a b Peltonen 2001, s. 154
  11. Hakala, Satu: Pauli Välimäki palaa rikospaikalle keskustori.fi. Viitattu 4.7.2011.
  12. Laine & Peltonen 2003, s. 183–184
  13. a b Peltonen 2001, s. 155
  14. Peltonen 2001, s. 156
  15. Laine & Peltonen 2003, s. 185