Tšekkoslovakian ensimmäinen tasavalta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tšekkoslovakian tasavalta
Československá republika
Flag of the Czech Republic.svg Middle coat of arms of Czechoslovakia.svg
lippu vaakuna

Tšekkoslovakia vuonna 1938.
Tšekkoslovakia vuonna 1938.

Tšekkoslovakian presidentti Tomáš Masaryk 1918–1935 (ensimmäinen)
Edvard Beneš (1935–1938) (viimeinen)
Pääkaupunki Praha
Pinta-ala
– yhteensä 140 800 km² 
Väkiluku (1938) 14 800 000
Historia
– Itsenäistyi 28. lokakuuta 1918
– Hallituksen perustaminen 29. helmikuuta 1920
– Münchenin sopimus 30. syyskuuta 1938
Viralliset kielet tšekkoslovakki, saksa
Kielet tšekki, slovakki
Valuutta Tšekkoslovakian koruna
Motto Totuus voittaa
(Pravda vítězí/Pravda víťazí)
Kansallislaulu ''Kde domov můj + Nad Tatrou sa blýska
Edeltäjä(t)  Itävalta-Unkari
 Saksan keisarikunta
Seuraaja(t) Böömin ja Määrin protektoraatin lippu Böömin ja Määrin protektoraatti
Slovakian tasavallan lippu Slovakian tasavalta
Karpaatto-Ukrainan tasavallan lippu Karpaatto-Ukrainan tasavalta
Reichsgau Sudetenlandin lippu Reichsgau Sudetenland
Unkarin kuningaskunnan lippu Unkarin kuningaskunta
Puolan toisen tasavallan lippu Puolan toinen tasavalta

Tšekkoslovakian ensimmäinen tasavalta oli vuonna 1918 perustettu historiallinen valtio nykyisten Tšekin ja Slovakian alueilla. Lopullisen muotonsa valtio sai vuonna 1919, kun Romania ja Tšekki valloittivat Unkarin neuvostotasavallan. Romania sai Transilvanian ja Tšekki puolestaan Slovakian.

Sotien välisenä aikana Tšekkoslovakia oli Euroopan vauraimpia ja demokraattisimpia maita, mutta maassa oli myös suuri saksalaisväestö, jonka asemaa erityisesti Hitlerin Saksa pyrki hyödyntämään. Vuoden 1938 Münchenin sopimuksessa Tšekkoslovakian saksalais- eli sudeettialueet luovutettiin maata itseään kuulematta kansallissosialistiselle Saksalle. Seuraavana vuonna Tšekkoslovakia jaettiin kahtia Böömin ja Määrin protektoraatiksi ja Slovakian tasavallaksi, jotka molemmat olivat natsi-Saksan alaisuudessa. Karpatialainen Rutenia liitettiin puolestaan Unkariin, joka oli Saksan liittolainen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšekkoslovakia 1928–1938

Tšekkoslovakian tasavalta itsenäistyi vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyissä hajoavasta Itävalta-Unkarista. Läheiset kielisukulaiset tšekit ja slovakit hakivat yhteisestä valtiosta suojaa suurempia naapurikansoja saksalaisia ja unkarilaisia vastaan (sekä Itävalta että Unkari vastustivat kiivaasti aluemenetyksiä uudelle slaavivaltiolle). Valtion virallisiksi kieliksi tulivat tšekki ja slovakki. Valtioon jäivät kuitenkin erittäin suuret saksalais- ja unkarilaisvähemmistöt, mikä aiheutti vakavia kiistoja eri kansallisuuksien välillä.

Maailmansotien välisenä aikana, jolloin suuri osa Euroopan valtioista joutui toinen toisensa jälkeen eriasteisten totalitaaristen hallitusten valtaan, Tšekkoslovakia oli toimiva parlamentaarinen demokratia. Maan presidenttinä sen perustamisesta lähtien toiminut Tomáš Masaryk jätti virkansa 85-vuotiaana vuonna 1935 ja häntä seurasi Eduard Beneš. Tšekkoslovakia vaurastui teollisuuden nopean kehityksen ansiosta, mutta käytännössä maata johdettiin Böömistä käsin ja tärkeimmät päätökset tehtiin Prahassa. Samaan aikaan Slovakia pysyi maatalousvaltaisena, monin paikoin suorastaan takapajuisena alueena, ja slovakit tunsivat jäävänsä osattomiksi yleisen elintason noususta.[1]

Tšekko-Slovakia 1938–1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1938, muutamia päiviä sen jälkeen, kun Itävalta oli liitetty Saksaan (Anschluss), Adolf Hitler määräsi esikuntapäällikkönsä kenraali Wilhelm Keitelin aloittamaan uuden valtaussuunnitelman laatimisen, ja kohteena oli tällä kerralla Tšekkoslovakia. Tšekkoslovakia symboloi Hitlerille samanaikaisesti kahta hänen vihansa kohdetta: Habsburgien imperiumia ja vuoden 1918 Versaillesin rauhansopimusta. Natsi-Saksa taivutteli 1938 länsivallat myöntymään Tšekkoslovakian saksalaisvähemmistön asuttamien sudeettialueiden liittämiseen Saksaan. Asiasta sovittiin Münchenin sopimuksella, jonka allekirjoittivat Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler, Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlain, Ranskan pääministeri Édouard Daladier ja Italian diktaattori Benito Mussolini. Tšekkoslovakialla ei ollut sopimusta tehtäessä edustajaa. Samalla Unkari miehitti Etelä-Slovakian sekä eteläosan Karpatoruteniasta ja Puola pienempiä kiisteltyjä raja-alueita. Muu Slovakia ja Karpatorutenia saivat itsehallinnon. Lokakuussa 1938 Hitler julisti sudeettialueet Saksalle kuuluvaksi maakunnaksi ja nimitti sen päälliköksi sudeettisaksalaisten separatistien johtajan Konrad Henleinin.[2]

Sopimuksen seurauksena Tšekkoslovakia menetti 28 160 km2:n laajuisen alueen[3], noin 20 prosenttia pinta-alastaan. Alueella asui noin 2 800 000 saksalaista, mutta myös 800 000 tšekkiä.

Menetetyt alueet olivat olleet Tšekkoslovakialle sekä taloudellisesti että sotilaallisesti erittäin tärkeitä, sillä siellä oli noin maan 60 % kivihiili- ja 80 % ruskohiili­varoista, 86 % kemikaali- ja 80 % sementtiteollisuudesta, 70 % rauta- ja teräs­teollisuudesta, 70 % sähkön­tuotannosta ja 50 % metsävaroista.[3] Uusi raja pirstoi pahasti myös maan rautatie-, maantie- ja puhelinlennätinverkoston.[3] Lisäksi maa tuli käytännössä puolustuskyvyttömäksi, sillä menetetyllä alueella olivat kaikki maan linnoituslaitteet.[3]

Münchenin sopimuksen jälkeen valtion nimi muutettiin muotoon Tšekko-Slovakia (Česko-Slovensko).lähde?[4] Tässä jäljelle jääneessä Tšekkoslovakian osissa muodostui maan hallintoa dominoineille tšekeille maan sisäisesti koossa pitämiseksi tarve osoittaa yhteistyöhalua muidenkin kuin saksalaisten osalta. Sopimuksen yhteydessä Hitler oli vakuuttanut, ettei tämän jälkeen Saksalla ei enää mitään muita aluevaatimuksia. Kuitenkin jo seuraavan vuoden maaliskuussa Tšekkoslovakia jaettiin kahtia Böömin ja Määrin protektoraatiksi ja Slovakian tasavallaksi, jotka molemmat olivat Hitlerin Saksan alaisuudessa. Karpatialainen Rutenia liitettiin puolestaan Unkariin, joka oli Saksan liittolainen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kimmo Kiljunen: Valtiot ja liput, s. 133. Helsinki: Otava, 2002.
  2. Jorma O. Tiainen (toim.): Vuosisatamme Kronikka, s. 513. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
  3. a b c d William L. Shirer: ”Münchenin seuraukset”, Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho I: Kansallissosialistisen Saksan historia, s. 484. Suomentanut Tapio Hiisovaara. Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6633-5.
  4. Max Jakobson: Diplomaattien talvisota, s. 79–86. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1955.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]