Sydän-Satakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sydän-Satakunta
Sydän-Satakunta logo.jpg
Lehtityyppi paikallislehti
Kustantaja Sanoma
Julkaisija Sanoma
ISSN ISSN 1456-9337
Levikki 4 861 (LT 2016)
Perustettu 1999
Päätoimittaja Timo Simula
Kotipaikkakunta Kokemäki
Sivukoko tabloid
Ilmestymistiheys kerran viikossa
Aiheesta muualla
Kotisivu
Sydän-Satakunnan toimitalo Kokemäellä.

Sydän-Satakunta on Kokemäellä kerran viikossa ilmestyvä paikallislehti. Ilmestymispäivä on torstai. Lehden levikkialueeseen kuuluvat lisäksi Harjavalta, Nakkila sekä entinen Kiukaisten kunta. Sydän-Satakunta kuului vuoden 2020 maaliskuuhun saakka Alma Media -konserniin. Sen omistaa maaliskuusta 2020 lähtien Sanoma.[1][2]

Sydän-Satakunta syntyi vuonna 1999 kun Harjavallassa ilmestynyt Harjavallan Seutu ja Kokemäen Sanomat yhdistyivät. Harjavallan Seutu oli perustettu 1950-luvulla nimellä Porin Ympäristö. Myöhemmin lehti ilmestyi myös nimellä Harjavalta-lehti.

Jokilaakso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alma Aluemedia Oy julkaisee myös vuonna 1994 perustettua ilmaisjakelulehteä Jokilaakso, jolla on yhteinen toimitus sekä verkkopalvelu Sydän-Satakunnan kanssa. Lehti ilmestyy torstaisin ja sitä jaetaan 7 000 kappaletta Harjavallan, Kokemäen ja Nakkilan alueilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sanoma ostaa Aamulehden, Satakunnan Kansan ja 13 muuta Alman lehteä Yle Uutiset. 11.2.2020. Viitattu 22.6.2020.
  2. Kilpailuviranomainen hyväksyi Sanoman ja Alman yrityskaupan Yle Uutiset. 19.3.2020. Viitattu 22.6.2020.