Suomen urheilu 1966
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1966 käsittelee vuoden 1966 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Eero Mäntyranta | Hiihto |
| 2. | Kalevi Laurila | Hiihto |
| 3. | Timo Mäkinen | Autourheilu |
| 4. | Rainer Stenius | Yleisurheilu |
| 5. | Matti Laakso | Paini |
| 6. | Arto Tiainen | Hiihto |
| 7. | Aimo Tepsell | Suunnistus |
| 8. | Matti Haikonen | Jousiammunta |
| 9. | Eila Pyrhönen | Uinti |
| 10. | Eero Tapio | Paini |
| Lähde: [1] | ||
Naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Eila Pyrhönen | Uinti |
| 2. | Raila Kerkelä | Suunnistus |
| 3. | Maire Lindholm | Jousiammunta |
| 4. | Kaija Mustonen | Pikaluistelu |
| 5. | Tarja Liljeström | Uimahypyt |
| 6. | Ulla Patrikka | Uinti |
| Lähde: [1] | ||
Urheilutoimittajat laativat ensimmäistä kertaa erikseen myös ammattiurheilijoiden listan ja parhaaksi ammattiurheilijaksi valittiin ralliautoilija Timo Mäkinen.[1]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jyväskylän suurajojen voittajaksi ajoi toisen peräkkäisen kerran Timo Mäkinen Morris Cooper S:llä.[2]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue pelasi seitsemän virallista maaottelua. Pohjoismaiden-mestaruusturnauksessa Olavi Laaksosen valmentama Suomi voitti kesäkuussa Helsingin olympiastadionilla Ruotsin 1–0 Tommy Lindholmin tekemällä maalilla, pelasi elokuussa Stavangerissa Norjan kanssa tasan 1–1 Lindholmin ollessa jälleen Suomen maalintekijä ja voitti syyskuussa Helsingissä Tanskan 2–1 Pertti Mäkipään ja Aulis Laineen maaleilla. Näin Suomi voitti epävirallisen vuoden 1966 Pohjoismaiden-mestaruuden. Lokakuussa alkaneissa Euroopan-mestaruuskilpailujen karsinnoissa Suomi pelasi kotikentällä Itävallan kanssa maalittoman tasapelin ja hävisi vierasottelunsa Kreikalle 2–1. Jälkimmäisessä Mäkipää teki vuoden toisen maaottelumaalinsa. Muissa maaotteluissa Suomi hävisi Helsingissä Israelille ja Englannille, molemmille lukemin 0–3. Israel ja Kreikka olivat maaotteluvastustajina nyt ensimmäistä kertaa. Virallista Israel-ottelua edelsi huhtikuinen epävirallinen leirimaaottelu Israelissa.[3][4]
- Suomen-mestaruuden voitti Kuopion Palloseura, hopeaa sai Helsingin Jalkapalloklubi ja pronssille sijoittui Valkeakosken Haka.[5]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen-mestaruuden voitti Tampereen Ilves, hopeaa sai Rauman Lukko ja pronssille sijoittui Saimaan Pallo. Sarja oli laajentunut 12 joukkueen suuruiseksi ja se aloitettiin pelaamalla kahdessa erillisessä lohkossa, joiden kolme parasta ratkoivat kärkisijat ylemmässä loppusarjassa muiden pelatessa alemmassa loppusarjassa.[6]
Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue hävisi helmikuussa Varkaudessa Ruotsille 2–4 ja pelasi kaksi päivää myöhemmin Helsingissä tasapelin 2–2. Maaliskuun alussa Oulussa Suomi voitti Norjan 3–0.[7]
- Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Warkauden Pallo -35, hopeaa sai Lappeenrannan Pallo ja pronssille sijoittui Helsingin IFK.[8]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti helsinkiläinen Torpan Pojat, hopeaa sai viisi edellistä mestaruutta voittanut Helsingin Kisa-Toverit ja pronssille sijoittui Kotkan Työväen Palloilijat.[9]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Lahden Sampo, hopeaa sai helsinkiläinen Työväen Mailapojat ja pronssille sijoittui Helsingin Kisa-Toverit.[10]
Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Eero Tapio saavutti pronssia kreikkalais-roomalaisen painin alle 70-kiloisten sarjassa.[11]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa, jollaiset järjestettiin ensi kertaa sitten vuoden 1949, saavutti Matti Laakso hopeaa kreikkalais-roomalaisen painin alle 78-kiloisten sarjassa.[12]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Eero Mäntyranta voitti kultaa 30 kilometrin hiihdossa. Samalla matkalla Kalevi Laurila saavutti hopeaa, ja 50 kilometrin hiihdossa Arto Tiainen oli hopealla ja Mäntyranta pronssilla. Miesten viestihiihtojoukkue saavutti hopeaa. Mäkihypyssä Paavo Lukkariniemi saavutti normaalimäessä pronssia.[13]
- Keski-Euroopan mäkiviikon 1965–1966 kokonaiskilpailun voitti Veikko Kankkonen.[14]
Suunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ensimmäisissä maailmanmestaruuskilpailuissa Aimo Tepsell saavutti hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa. Myös sekä miesten että naisten viestijoukkueet sijoittuivat hopealle. Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Raila Hovi (myöh. Kerkelä) saavutti pronssia.[15]
Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa Eila Pyrhönen saavutti pronssia 100 metrin perhosuinnissa ja oli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen uinnin EM-mitalille yltänyt nainen.[16]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa 30.8.–4.9. Budapestissa, Unkarissa Suomi jäi ensi kertaa EM-kisojen historiassa ilman mitalia. Parhaana suomalaisena Pauli Nevala sijoittui keihäänheitossa neljänneksi. Väinö Kuisma oli samassa lajissa kuudes. Pituushypyssä Rainer Stenius oli viides, Pentti Eskola seitsemäs ja Pertti Pousi kahdeksas. Jaakko Tuominen sijoittui 400 metrin aitajuoksussa viidenneksi, Matti Yrjölä kuulantyönnössä kuudenneksi ja Kalevi Ihaksi maratonilla seitsemänneksi.[17]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 94. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Pihlaja, s. 135
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 190–194, 351–352. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 378–379. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 141. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 33–34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 270
- ↑ Pihlaja, s. 315
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Pihlaja, s. 489
- ↑ Pihlaja, s. 473, 495
- ↑ Pihlaja, s. 164–166, 440–441, 869
- ↑ Pihlaja, s. 444
- ↑ Pihlaja, s. 686, 688, 690–692
- ↑ Pihlaja, s. 772
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 78–80, 85–87. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.