Suomen urheilu 1953
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1953 käsittelee vuoden 1953 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Veikko Hakulinen | Hiihto |
| 2. | Olavi Rinteenpää | Yleisurheilu |
| 3. | Heikki Hasu | Hiihto |
| 4. | Denis Johansson | Yleisurheilu |
| 5. | Toivo Hyytiäinen | Yleisurheilu |
| 6. | Pentti Niinivuori | Nyrkkeily |
| 7. | Kyösti Lehtonen | Paini |
| 8. | Viljo Vellonen | Hiihto |
| 9. | Mauno Rintanen | Jalkapallo |
| 10. | Toivo Salonen | Pikaluistelu |
| Lähde: [1] | ||
Erillisellä naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Eevi Huttunen | Pikaluistelu |
| 2. | Sylvi Saimo | Melonta |
| 3. | Siiri Rantanen | Hiihto |
| 4. | Mirja Hietamies | Hiihto |
| 5. | Marjatta Railio | Uinti |
| 6. | Maire Österdahl | Yleisurheilu |
| Lähde: [1] | ||
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jyväskylän suurajot kilpailtiin kolmannen kerran ja voittajaksi ajoi Vilho Hietanen.[2]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue pelasi vuoden aikana kuusi virallista ottelua. Maailmanmestaruuskilpailujen karsinnoissa Aatos Lehtosen valmentama Suomi pelasi Ruotsin kanssa kotikentällä (3–3) ja Belgian kanssa vieraissa (2–2) tasan mutta hävisi molemmille kerran. Vuoden loppupuolella maajoukkue vieraili Neuvostoliitossa ja pelasi siellä seurajoukkueita vastaan. Kalevi Lehtovirta ja koripalloilijanakin menestynyt Olavi Lahtinen tekivät kauden maaotteluissa kumpikin kolme maalia.[3][4]
- Kalevi Lehtovirta ja Nils Rikberg siirtyivät syksyllä ammattilaisiksi Ranskaan, ensin mainittu Red Stariin ja jälkimmäinen Toulouse FC:hen.[5][6][7]
- Suomen-mestaruuden voitti Vasa IFK, hopeaa sai Kotkan Jäntevä ja pronssille sijoittui Kuopion Palloseura.[8]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen-mestaruuden voitti tamperelainen TBK, joka voitti Hämeenlinnan Tarmon ensimmäisessä loppuottelussa kotonaan 5–4 ja toisessa ottelussa vieraissa 2–3. Pronssille sijoittui Turun Palloseura.[9][10]
Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue voitti helmikuussa Tukholmassa Ruotsin 0–3 ja maaliskuussa Helsingissä Norjan 1–0.[11]
- Suomen-mestaruuden voitti Oulun Palloseura, hopeaa sai Lappeenrannan Veiterä ja pronssille sijoittui Warkauden Pallo -35.[12]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti kuudennen peräkkäisen kerran Pantterit, joka vielä edellisellä kaudella pelasi nimellä HOK-Veikot, hopeaa sai Sörnäisten NMKY ja pronssille sijoittui Työväen Mailapojat, kaikki kolme Helsingistä.[13][14]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Tampereen Pyrintö ja hopealle sijoittui Helsingin Tarmo.[15]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa Varsovassa, Puolassa Pentti Niinivuori saavutti pronssia alle 60-kiloisten sarjassa.[16]
Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuskilpailuissa Napolissa, Italiassa Kyösti Lehtonen saavutti hopeaa alle 67-kiloisten sarjassa ja Kelpo Gröndahl alle 87-kiloisissa, ja Kalervo Rauhala sijoittui pronssille alle 79-kiloisissa.[17]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olavi Rinteenpää juoksi 2.7. Helsingissä 3 000 metrin estejuoksun epävirallisen maailmanennätyksen 8.44,4. Virallisia ennätyksiä alettiin noteerata vasta seuraavana vuonna.[18][19]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 44. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Pihlaja, s. 134
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 157–159. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 374. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 131, 149–150. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Hakalax, Jari: Mitä tapahtui urheilussa 1953 (1.–10.8.) Suomen Urheilutietäjät ry.. Viitattu 1.5.2020.
- ↑ Hakalax, Jari: Mitä tapahtui urheilussa 1953 (1.–10.9.) Suomen Urheilutietäjät ry.. Viitattu 1.5.2020.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 140. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Suomen jääkiekkomuseo - tilastot, SM-mitalijoukkueet 1928-> urheilumuseo.fi. Arkistoitu 29.9.2018.
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 33–34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 269
- ↑ Pihlaja, s. 315
- ↑ Arppi, Heikki: Kataja on 2000-luvun paras koripallojoukkue mitalien määrässä mitattuna Karjalainen. 15.5.2017. Arkistoitu 3.10.2018. Viitattu 3.10.2018.
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 757–758. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 270. Otava, 1970.
- ↑ Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 507. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
- ↑ Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 543. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.