Suomen Kansallisooppera ja -baletti

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 26. heinäkuuta 2016 kello 19.07 käyttäjän Jannex (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Kansallisoopperan ja Kansallisbaletin logo

Suomen Kansallisooppera (ruots. Finlands nationalopera) Helsingissä on Suomen ainoa ammattimainen oopperatalo. Kansallisoopperassa esitetään oopperoita ja baletteja sekä konsertteja. Lämpiössä on myös taidenäyttelyitä. Kansallisoopperalla on oma ammattilaisorkesteri, Suomen Kansallisoopperan orkesteri, jossa on 112 soittajaa, sekä 60-jäseninen kuoro. Oopperasolisteista 30 on vakinaisia ja lisäksi käytetään vierailijoita. Kansallisoopperassa toimivassa Suomen kansallisbaletissa on 90 tanssijaa. Kansallisoopperan pääjohtaja on Päivi Kärkkäinen ja oopperan taiteellinen johtaja on vuodesta 2013 Lilli Paasikivi,[1] jonka kausi jatkuu vuoteen 2020.[2]

Suomen Kansallisoopperaa ylläpitää Suomen Kansallisoopperan säätiö.

Kansallisooppera toimii vuonna 1993 valmistuneessa oopperatalossa, joka sijaitsee Hesperian puiston pohjoisreunassa, Mannerheimintien ja Helsinginkadun risteyksessä lähellä Töölönlahtea. Sen takana Töölönlahden puolella oleva kadunpätkä on Oopperan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi nimetty Oopperankujaksi.[3]

Historia

Säännölliset oopperaesitykset Suomessa alkoivat 1873, kun Suomalaisen teatterin lauluosasto perustettiin nimellä Suomalainen ooppera.[4] Sitä ennen oli Suomessa nähty vain ulkomaisten oopperaseurueiden kiertueita ja amatööriesityksiä. Suomen ensimmäinen oopperaesitys on ilmeisesti ollut Sevillan parturi vuonna 1849. Suomalainen ooppera toimi vuoteen 1879, jolloin se joutui lopettamaan toimintansa rahavaikeuksien takia. Lyhyenä toiminta-aikanaan se tuotti yhteensä noin 450 oopperaesitystä, joihin kuului 26 kokonaista oopperaa, oopperakohtauksia ja yksi operetti.[4]

Edvard Fazer, Oskar Merikanto ja Aino Ackté perustivat vuonna 1911 vakinaisen oopperan nimeltä Kotimainen ooppera - Inhemska operan. Oopperan kaksikielisellä nimellä ja esityksillä sekä suomeksi että ruotsiksi pyrittiin saamaan yleisöksi koko pääkaupungin sivistyneistö kielestä riippumatta.[5] Uuden oopperanseurueen ensimmäinen esitys oli 2.10.1911 Aleksanterin teatterissa.[6] Silloin esitettiin ruotsiksi Ruggiero Leoncavallon Pajatso ja suomeksi Jules Massenet'n Navarralainen.[7][8] Ackté ajautui nopeasti ristiriitoihin oopperan muun johdon kanssa ja lähti vuonna 1912 Kotimaisesta oopperasta. Samana vuonna hän perusti Savonlinnan oopperajuhlat.[5] Vuonna 1914 Kotimainen ooppera muutettiin osakeyhtiöksi ja samalla sen nimi muutettiin 'Suomalaiseksi Oopperaksi'.

Suomalainen Ooppera

Suomen itsenäistyminen toi Suomalaiselle Oopperalle sen ensimmäisen oman talon, kun venäläinen teatteri jäi valtion haltuun. Aleksanterin teatteri luovutettiin Suomalaiselle Oopperalle väliaikaiseksi toimipaikaksi kunnes suunnitelmissa ollut oopperatalo valmistuisi. Aleksanterin teatteri oli Oopperan käytössä vuodesta 1919 vuoteen 1993.

Suomalainen Ooppera oli jatkuvasti rahavaikeuksissa, vaikka laulajien palkat olivat pienet ja vaikka Edvard Fazer ei ottanut laitoksen johtamisesta lainkaan palkkaa. Keväällä 1925 toiminta jouduttiin keskeyttämään. Jatkamaan päästiin seuraavana vuonna, kun asetusmuutoksella sallittiin raha-arpajaisten järjestäminen oopperan rahoittamiseksi. Rahapulasta huolimatta Suomalainen Ooppera esitti uusia kotimaisia oopperoita, joista menestyneimmäksi nousi 1924 kantaesitetty Leevi Madetojan Pohjalaisia. Suomalainen Ooppera pyrki seuraamaan aikansa oopperavirtauksia ja esitti esimerkiksi Ernst Křenekin Jonny spielt auf vain vuoden päästä sen ensiesityksestä.[9]

Suomalainen oopperaelämä oli pitkälti samojen ihmisten varassa itsenäisen Suomen ensimmäiset vuosikymmenet. Edvard Fazer jatkoi Suomalaisen oopperan johtajana vuoteen 1938 asti, jonka jälkeen johtajana toimi vuoden verran Aino Ackté. Acktén johtajakautena toteutettiin useita suurimittaisia, mutta taloudellisesti tappiollisia ensi-iltoja. Ensitenorina ja välillä ohjaajana toimi Wäinö Sola, myös oopperan perustajajäseniä. Vuosina 1939 - 1952 johtajana toimi Oiva Soini, joka oli aikaisemmin ollut ensibaritoni.[10]

Armas Järnefeltin jäätyä eläkkeelle Tukholman kuninkaallisesta oopperasta vuonna 1932 hän sai kutsun Suomalaisen Oopperan taiteelliseksi johtajaksi. Järnefeltin muutaman vuoden kestäneellä kaudella suosittiin oopperassa Wagneria: Parsifal esitettiin 1933 ja koko Der Ring-sarja 1930-luvun kuluessa. Järnefeltin kausi oli taiteellisesti onnistunut, mutta yleisömäärät vähenivät. Järnefelt erosi tehtävästään vuonna 1936 menetettyään paikkansa Oopperan hallituksessa. Eroon vaikuttivat erimielisyydet oopperan linjasta, sillä Järnefelt vastusti operettia ja balettia.[10]

Sotavuodet ja suomalaisen oopperan uusi nousu

Ooppera jatkoi toimintaansa koko sota-ajan vaikka teatterirakennus vaurioituikin lievästi talvisodan pommituksissa. Esityksiä haittasi myös se, että miespuolisista työntekijöistä suuri osa oli rintamalla. Näyttävimmän sotilasuran teki tenori Alfons Almi, jolle ehdotettiin Mannerheim-ristiä ansioistaan suorasuuntaustykin johtajana. Sodan aikana perustettiin Oopperan balettikoulu (nykyään nimeltään Suomen kansallisoopperan balettioppilaitos).[10]

Sotien jälkeen esitettiin perinteistä oopperaa, mutta ohjelmassa oli myös Benjamin Brittenin Carl Nielsenin teoksia.[11] Soini toteutti myös suunnitelmansa ulkomaiden- ja maaseutukiertueista. Oopperan baletti (1946) ja Madetojan Pohjalaisia (1950) vierailivat Tukholmassa. Myös yhteydet kansainvälisiin oopperapiireihin tiivistyivät, ja Suomalaisessa oopperassa alkoi esiintyä enenevässä määrin ulkomaisia kapellimestareita ja laulajia; muun muassa slovenialainen Leo Funtek toimi kapellimestarina vuosina 1925–1959.[10] Vuonna 1956 Suomen Kansallisoopperaksi nimetty entinen Suomalainen Ooppera pyrki seuraamaan ulkomaista modernismia, ja 1960-luvulla sen ohjelmistoon pääsivät jo Alban Bergin Wozzeck ja Lulu.[11]

1960-luvulle tultaessa uusia suomalaisia oopperoita nähtiin harvoin, sillä koko vuosikymmen aikana Kansallisoopperassa oli vain neljä kantaesitystä. Vuonna 1967 tapahtui kuitenkin useita merkittäviä seikkoja, jotka loivat pohjaa oopperan renessanssille 1970-luvulla: Kansallisoopperassa esitettiin vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä ensi kertaa Aarre Merikannon Juha ja paljon huomiota herättänyt Tauno Pylkkäsen ooppera Tuntematon sotilas.[12]

Käännekohtaa kotimaisten oopperoiden nousulle merkitsi 1970-luvun jälkipuolisko. Vuonna 1975 Savonlinnan Oopperajuhlilla kantaesitettiin Aulis Sallisen Ratsumies ja Kansallisoopperassa Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset. Sallisen Punainen viiva sai kantaesityksensä Kansallisoopperassa 1978. Suomalaisen uuden oopperamusiikin maine kasvoi ulkomaillakin Suomen Kansallisoopperan vierailtua vuonna 1979 Lontoossa Sadler’s Wellsin teatterissa, ja molemmat esitetyt teokset, Viimeiset kiusaukset ja Punainen viiva, saivat myönteisen vastaanoton.[12]

Uusi oopperatalo

Suomen Kansallisooppera
Finlands nationalopera
Osoite Helsinginkatu 58
Sijainti Helsinki
Rakennustyyppi oopperatalo
Valmistumisvuosi 1993
Suunnittelija Hyvämäki-Karhunen-Parkkinen

Kustannus kaikkiaan noin 780 miljoonaa markkaa (1993)[13]

Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

1993 Kansallisooppera siirtyi Aleksanterin teatterista uuteen oopperataloon entiselle Töölön sokeri­tehtaan alueelle. Talossa on yli 1300 katsojapaikkaa ja moderni näyttämötekniikka. Ensimmäinen talossa nähty kotimainen ooppera oli Aulis Sallisen Kullervo, joka talon valmistumisen viivästyessä oli jo kantaesitetty Los Angelesissa. Uuden talon ensimmäinen kantaesitys oli suomalaisen avantgarden uranuurtajan Erik Bergmanin Det sjungande trädet (1995).[14] Uuden oopperatalon pieni näyttämö eli Alminsali pyrki toimimaan vastapainona päänäyttämön perinteisemmälle ohjelmistolle, ja sinne tehtiin kokeellisempia tuotantoja. Alminsalin ensimmäinen ensi-ilta oli Tapio Tuomelan säveltämä Korvan tarina (1991-1993).[14]

Oopperatalon rakennuskulut olivat kaikkiaan noin 780 miljoonaa markkaa (1993).[13]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ http://www.operafin.fi/index.asp?polku=53;158;673;;1
  2. ↑ Päivi Puukka: Lilli Paasikiven jatko Kansallisoopperassa varmistui Yle.fi. 25.2.2015. Viitattu 25.2.2015.
  3. ↑ Yle.uutiset
  4. ↑ a b Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21185-0.
  5. ↑ a b Matti Haapakoski et al.: Suomen musiikin historia - Esittävä säveltaide, s. 373. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
  6. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 138. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  7. ↑ Henry Bacon: Oopperan historia, s. 590. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3.
  8. ↑ FIMIC Pekka Hako Suomalainen oopperamusiikki:1. Johdanto
  9. ↑ Henry Bacon, Ooppera itsenäisessä Suomessa: Oopperan historia, s. 594 - 597. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3.
  10. ↑ a b c d Matti Haapakoski et al.: Suomen musiikin historia - Esittävä säveltaide, s. 398-401. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
  11. ↑ a b Henry Bacon: Oopperan historia, s. 598-606. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3.
  12. ↑ a b |YLE| Sininen laulu- Suomen taiteen tarina: Osa 10 – Liekehtivä aika 1966–1972 / Karvalakkioopperat
  13. ↑ a b YLE: Kansallisooppera Bulevardilta Töölönlahdelle
  14. ↑ a b Suomalainen oopperamusiikki:9. Uuteen aikaan

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Kansallisooppera_ja_-baletti&oldid=15851213”