Tämä on lupaava artikkeli.

Sinisääskikerttu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sinisääskikerttu
Blue-gray gnatcatcher.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Sääskikertut Polioptilidae
Suku: Sääskikertut Polioptila
Laji: caerulea
Kaksiosainen nimi
Polioptila caerulea
(Linnaeus, 1766)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sinisääskikerttu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sinisääskikerttu Commonsissa

Sinisääskikerttu (Polioptila caerulea) on Amerikassa elävä pieni varpuslintu. Se on varhaispesijä ja heimonsa ainoa oikea muuttolintu.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisääskikertun siipiväli on noin 16 senttiä ja ruumiinpituus 10–11 senttiä. Paino on 5–7 grammaa.[2] Pyrstö on kokoon verrattuna suuri. Väritys on selkäpuolelta sinertävänharmaa ja vatsapuolelta valkoinen. Siipien reunat ja pyrstö ovat mustia, lukuun ottamatta pyrstön valkoisia alahöyheniä. Silmiä ympäröi ohut valkoinen rengas.[3] Nokka on pieni ja ohut. Uros ja naaras ovat hyvin samannäköisiä, mutta uroksen siivet ovat hieman ruskeampia kuin naaraalla, ja naaras on vaaleamman harmaa.[4] Laji sekoitetaan joskus hippiäisiin, mutta sinisääskikertun pyrstö ja nokka ovat pidemmät, eikä sen kaula ole yhtä paksu.[5]

Sinisääskikerttu pitää pyrstöään usein pystyssä peukaloisen tapaan. Kuva on Borrego Springsistä, Kaliforniasta.

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisääskikerttua tavataan yleisenä suurimmassa osassa Mississippijoen itäpuolisia Yhdysvaltoja Mainen osavaltiota lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös maan läntisemmissä osavaltioissa Texasissa, Oklahomassa, Nevadassa, Utahissa ja New Mexicossa. Lisäksi se elää Meksikossa ja Kuubassa.[3] Se elää Keski-Amerikassa, Yhdysvaltain länsirannikolla, sekä Floridassa myös vakituisesti.[5] Sinisääskikerttu on heimonsa ainoa muuttolintu, ja ainoa Polioptila-suvun laji, jota tavataan kylmässä ilmastossa.[6] Pesimäalue on laajentunut pohjoiseen 1900-luvulla erityisesti itäisessä Pohjois-Amerikassa ja kanta on kasvussa. Talveksi se muuttaa Keski- ja Etelä-Amerikkaan, Karibialle ja Etelä-Floridaan.[5] Sinisääskikerttu pesii monenlaisissa metsissä ja pensaikoissa. Havumetsiä se yleensä karttaa. Pesimäalueita ovat myös katajametsiköt, tulvametsät, subtrooppiset pensaikot[3] ja ylänköjen lehtimetsät. Se suosii kosteita alueita, joissa kasvaa leveälehtisiä puita ja elää usein elinympäristönsä reuna-alueilla. Suurimmat pesintätiheydet ovat etelässä, jossa suotuisimpia pesimäpaikkoja ovat suot ja tulvatasangot.[5]

Levinneisyysalue kattaa noin 6 600 000 neliökilometriä ja maailman sinisääskikerttukannaksi arvioidaan 57 000 000 yksilöä.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisääskikerttu

Sinisääskikertun laulu on pehmeää, lurittelevaa monimutkaisia sarjoja sekalaista ääntä. Huuto on nasaalinen ja heikko "spee".[7] Ne myös matkivat muiden lintujen laulua. Ääntä on hankala kuulla etenkin pesimisaikaan, jolloin linnut ovat korkealla puissa. Ne laulavat ympäri vuoden.[5] Sinisääskikerttujen lento on lyhyttä ja niiden suosima liikkumistapa on vain hypähdellä paikasta toiselle maassa ja lehvästössä. Ne ovat reviiritietoisia saman sukupuolen edustajia kohtaan ja suhtautuvat vihamielisesti myös kesän ensimmäisen poikueen poikasiinsa, jos ne häiritsevät toisen poikueen kasvatusta. Sinisääskikertut lähtevät talvehtimisalueilta maaliskuun puolessa välissä ja lähtevät takaisin talvehtimisalueille yleensä elokuun puolessa välissä, vähän poikasten itsenäistymisen jälkeen.[3] Elinikä on tavallisesti noin 4 vuotta.[5]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisääskikertun ravintoa ovat hämähäkit ja hyönteiset, kuten kaskaat, nivelkärsäiset, kovakuoriaiset, perhoset, kärpäset ja pistiäiset. Sinisääskikertut ruokailevat enimmäkseen puiden ja pensaiden oksien kärjillä. Ne heiluttelevat pyrstöään toistuvasti ajaakseen saaliin esiin. Suuret saaliit hakataan pienemmiksi oksilla ja isojen hyönteisten siivet poistetaan.[5][3]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisääskikerttu on yksiavioinen ja pari muodostetaan pian talvehtimisalueilta paluun jälkeen maaliskuun lopulla tai huhtikuussa. Ne pesivät varhain, usein jo huhtikuussa. Pesänrakennukseen osallistuu kumpikin ja se vie lähes kaksi viikkoa. Kuppimaisen pesän rakennusmateriaalina käytetään paljon hämähäkkien ja hyönteisten seittiä ja jäkälää[5]. Naaras munii 3–5 munaa kun pesän valmistumisesta on kulunut 5–10 päivää. Uros ja naaras eivät ole ennen haudonnan alkamista tekemisissä toistensa kanssa ja näkevät vain sattumalta. Haudonta kestää keskimäärin 13 päivää ja siihen osallistuvat molemmat vanhemmista, kuten myös poikasten ruokintaan.[3] Poikaset lähtevät pesästä 12–14 päivän ikäisinä.[5] Usein pari kasvattaa vielä toisen poikueen pesimäkauden aikana.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b BirdLife International: Polioptila caerulea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.2.2014. (englanniksi)
  2. Blue-gray Gnatcatcher, Life History Cornel University, Cornell Lab of Ornithology. Viitattu 13.7.2009.
  3. a b c d e f g Jennifer Roof: ADW Polioptila caerulea Information 1999. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 13.7. 2009.
  4. Blue-gray Gnatcatcher, Identification Cornel University, Cornell Lab of Ornithology. Viitattu 13.7. 2009.
  5. a b c d e f g h i Johns, Mark: blue-gray gnatcatcher profile (PDF/Adobe Acrobat) 1993. North Carolina Wildlife Resources Commission. Viitattu 13.7.2009.
  6. Ellison, Walter G.: Blue-gray Gnatcatcher Birds of North America Online. Viitattu 13.7. 2009.
  7. Blue-gray Gnatcatcher, Sound Cornel University, Cornell Lab of Ornithology. Viitattu 13.7. 2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]