Sinebrychoffin puisto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Näkymä Sinebrychoffin puistosta, taustalla Sinebrychoffin taidemuseon rakennus ja sen takana nykyään ammattikorkeakoulu Metropolian käytössä oleva entinen Teknillisen korkeakoulun päärakennus
Sinebrychoffin puisto

Sinebrychoffin puisto (eli "Koffin puisto", ruots. Sinebrychoff-parken) on Helsingin Punavuoressa lähellä Hietalahtea sijaitseva puisto. Nimensä se on saanut vieressä vielä vuosina 1819–1992 toimineesta Sinebrychoffin olutpanimosta, jonka tonttiin puisto alkujaan on kuulunut, ja sen omistaneesta Sinebrychoff-suvusta. Koffin puisto on Vanhan kirkkopuiston ja Kaivopuiston ohella Helsingin suosituimpia puistoja ja siellä on jonkin verran levottomuuksia kesäisin.

Puiston reunassa Bulevardin varrella on 1840-luvulla rakennettu entinen Sinebrychoffien asuintalo, jossa nykyään on Sinebrychoffin taidemuseo. Sen molemmilla puolilla Bulevardilta on portti puistoon. Puiston eteläosan kalliolla on vanha tiilinen kahdeksankulmainen torni. Kalliolle johtaa portaikko myös Ison Roobertinkadun päästä. Puiston ali kulkee Mallaskatu tunnelissa, joka yhdessä sieltä alkavan Uuden­maan­kadun kanssa muodostaa osan vilkasliikenteistä Länsiväylältä Helsingin keskustaan johtavaa ajoreittiä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikolai Sinebrychoff osti vuonna 1819 Hietalahden torin eteläpuolelta laajan alueen olutpanimon tontiksi. Teollisuusrakennukset sijoitettiin enimmäkseen tontin Hietalahdenrannan puoleiseen osaan, ja muu osa alueesta istutettiin puistoksi. Vaikka puisto oli yksityisomistuksessa, se avattiin vuonna 1835 yleisölle ja tuli pian helsinkiläisten suosimaksi retkikohteeksi. Luonteeltaan se oli englantilaistyyppinen maisemapuutarha. Taiteilijat kuten Magnus von Wright maalasivat siellä maisemamaalauksia.

1930-luvulla Sinebrychoff-yhtiö suunnitteli myyvänsä suuren osan puistoalueesta asuntotonteiksi. Alueelle laadittiin ja vahvistettiin asemakaava, jonka mukaan puistosta olisi jäänyt jäljelle vain sen Bulevardin puoleinen osa.[1]

Ennen toista maailmansotaa näistä suunnitelluista asuinrakennuksista oli rakennettu vain alueen koillisosasta erotettu rakennuskortteli, joka aikaisemmin oli ollut tehdasaluetta ja jonka uusi katu, Sinebrychoffinkatu, erotti puistosta. Muilta osin vanha puistoalue pysyi rakentamattomana 1960-luvulle saakka, mutta sen rakennustonteiksi suunniteltu eteläosa oli sitä ennen suljettu yleisöltä ja kasvanut täyteen pensaikkoa.

Alueen suunnittelusta pidettiin 1960-luvulla uusi kilpailu. Voittaneen ehdotuksen mukaan jäljelle jäävä puistoalue olisi ollut melkoisesti suurempi kuin 1930-luvun toteuttamatta jääneen asemakaavan mukaan, mutta kallioalueen itäreunaan olisi rakennettu 19-kerroksinen toimistopilvenpiirtäjä. Lisäksi Uudenmaankadun jatkeeksi suunniteltu Mallaskatu päätettiin rakentaa puiston alittavaksi tunneliksi. Tunneli rakennettiinkin jo saman vuosikymmenen lopulla, samoin joukko Sinebrychoffin tehtaan lisärakennuksia sekä muutamaa vuotta myöhemmin niiden etelä­puolelle uusi asunto­kortteli, jonka Mallas­katu erotti tehdas­alueesta.

Puistoalueen supistaminen ja suunniteltu toimistopilvenpiirtäjä saivat kuitenkin osakseen myös laajaa vastustusta. Lopulta kaupunki pääsi tontin omistaneen rakennusliikkeen kanssa sopimukseen, jonka mukaan aivan puiston itäreunaan saatiin rakentaa vielä kaksi asuinkerrostaloa, mutta muu osa alueesta jäi puistoksi ja rakennusliike sai korvaukseksi tontteja muualta. Puistoalue oli jo sitä ennen siirtynyt kaupungin omistukseen, ja siellä suoritettiin 1980-luvulla suuria uudelleenjärjestely- ja kunnostustöitä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaija Ollila, Kirsi Toppari: Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 172–173, 214–215, 222–223 ja 351. Sanoma Oy, 1998. ISBN 951-9134-69-7.
  • Sinebrychoffin puisto Helsingin kaupunki. Viitattu 26.10.2010.
  1. Vuonna 1939 vahvistettu asemakaava Helsingin kaupunki. Viitattu 26.10.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]