Sinebrychoffin taidemuseo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sinebrychoffin taidemuseo
Sinebrychoffin taidemuseo etualalla
Sinebrychoffin taidemuseo etualalla
Tyyppi taidemuseo
Sijainti Helsinki
Ylläpitäjä Kansallisgalleria
Johtaja Kirsi Eskelinen[1]

Sinebrychoffin taidemuseo (puhekielessä "Siffi"[2]) on Bulevardin varrella Helsingin Punavuoressa Suomen ainoa vanhaa eurooppalaista taidetta esittelevä museo. Sinebrychoffin taidemuseo on osa Suomen Kansallisgalleriaa.

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexander Roslin, Naisen muotokuva, 1780. Teos kuuluu museon Paul ja Fanny Sinebrychoffin kokoelmaan.

Museolla on useita yksityishenkilöiltä lahjaksi saatuja kokoelmia. Rungon muodostaa kauppaneuvos Paul Sinebrychoffin (1859–1917) kokoamat taideteokset ja taideteollisuuden tuotteet, jotka hänen puolisonsa Fanny o.s. Grahn (1862–1921) testamenttasi valtiolle vuonna 1921. Lahjoitus sisältää 400 pienoismaalausta, ruotsalaisten taiteilijoiden maalaamia muotokuvia Kristiina-kuningattaren ajoilta 1800-luvulle, kymmeniä flaamilais-hollantilaisten mestarien maalauksia sekä italialaisia renessanssiajan maalauksia. Kokoelmaan kuuluu myös arvokkaita huonekaluja, pronssi- ja hopeaesineitä sekä posliiniastioita.[3]

Maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahjoituksin karttuneet maalauskokoelmat käsittävät vanhempaa eurooppalaista taidetta 1300-luvulta 1800-luvun alkuun. Kokoelma sisältää englantilaista, espanjalaista, hollantilaista, flaamilaista, italialaista ja ranskalaista maalaustaidetta.[4] Kokoelmassa on muun muassa Rembrandtin maalaus Lukeva munkki (1661).[5]

Ruotsalaiset muotokuvat ja miniatyyrikokoelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museon erikoiskokoelmissa on yli sata maalausta käsittävä vanhemman ruotsalaisen muotokuvataiteen kokoelma. Se painottuu 1600- ja 1700-lukujen taiteeseen. Maalauskokoelmaa on kartutettu yli sadan vuoden ajan ostoin ja lahjoituksin.

Paul Sinebrychoffin vuosina 1899-1910 keräämä miniatyyrimaalaustenkokoelma on Pohjoismaiden suurimpia. Se antaa kattavan katsauksen ruotsalaisen miniatyyritaiteen kehityksestä, ja kokoelmassa on myös esimerkkejä muiden maiden miniatyyritaiteesta.[4]

Grafiikka- ja piirustuskokoelma sekä ikonit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museon vanhan grafiikan kokoelma syntyi vuonna 1900, kun Collanin kokoelma hankittiin Antellin valtuuskunnan varoilla. Collanin kokoelma ja vuonna 1919 testamenttilahjoituksena saatu Ramsayn kokoelma käsittävät yhdessä noin 2500 lehteä. Kokoelmissa om vanhaa ulkomaista piirustustaidetta vain muutamia lehtiä.

Sinebrychoffin taidemuseon ikonikokoelmassa on bysanttilaisia, kreetalaisia, venäläisiä ja karjalaisia ikoneja myöhäiskeskiajalta 1800-luvulle. Kokoelma perustuu hankintoihin, lahjoituksiin ja deponointeihin.[4]

Hopeat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul ja Fanny Sinebrychoffin hopeakokoelmassa on 29 esinettä ja se on läpileikkaus pohjoismaisesta kultasepäntyöstä vuosina 1660-1760. Siihen kuuluu sekä Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja Kristianiassa valmistettuja esineitä, että maaseutukaupunkien kultaseppien töitä.[4]

Muu esineistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinebrychoffit keräilivät myös antiikkihuonekaluja. Museon empiresalin kalusto hankittiin todennäköisesti 1850-luvulla. Perimätiedon mukaan kalusto ostettiin keisarillisesta hovista, Ropshan linnasta Venäjältä. Kustavilaisen salongin huonekalut ovat 1700- ja 1800-luvuilta.

Sinebrychoffien lahjoituskokoelmaan kuuluu myös Keski-Euroopassa tehtyjä lasiesineitä, joiden joukossa on pikareita, juomalaseja ja pokaaleja pääasiassa 1700- ja 1800-luvuilta. Kokoelmassa on myös muutamia pienikokoisia pronssisia pöytäveistoksia. Lisäksi museon kokoelmiin on tullut veistoksia muiden kokoelmien ja lahjoitusten mukana. Niiden joukossa on Johan Tobias Sergelin Fauni sekä Eros ja Psykhe.[4]

Kirjearkisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museo on digitoinut lähdes 900 kirjettä käsittävän kauppaneuvos Paul Sinebrychoffn kirjekokoelman, joka kertoo taidekokoelman keräämisestä 1900-luvun taitteessa.[6]

Museorakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talon rakennutti Paul Sinebrychoffin setä, liikemies Nikolai Sinebrychoff, ja se on valmistunut vuonna 1842. Sen länsipuolella sijaitsi Sinebrychoffin panimo 1800-luvulta vuoteen 1992 saakka. Nikolai itse ei muuttanut koskaan taloon, vaan pysyi Suomenlinnassa, missä hän toimitti varuskunnalle olutta ja muuta tavaraa. Alun perin talo oli hänen veljensä perheen asuntona ja edustuskäytössä. Kun taidemuseo perustettiin, sen käytössä oli aluksi vain osa rakennuksesta, sillä osa siitä oli Sinebrychoffin toimitusjohtajan asuntona 1970-luvulle saakka.

Museon vieressä sijaitseva keltainen puurakennus on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1823. Vuodesta 2003 siinä on toiminut säännöllisesti museon työpaja Siffin ateljee.

Museorakennuksen takana sijaitsee Sinebrychoffin puisto. Nikolai Sinebrychoff perusti sen omistamansa panimon laajalle tontille, mutta se oli alusta lähtien avoinna myös yleisölle. Nykyään se kuuluu Helsingin kaupungille.

Coca-Cola-pullo 100 vuotta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinebychoffin taidemuseo herätti loppukesällä ja syksyllä 2015 keskustelua näyttelystä, jonka nimi oli Coca-Cola-pullo 100 vuotta. Taidemuseo esitteli taideteoksia Coca-Cola-yhtiön kokoelmista sekä pullon suunnitteluun ja patentointiin liittyviä muotteja ja piirustuksia. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Coca-Cola Finland Oy:n kanssa. Esillä oli muun muasssa Andy Warholin, Joseph Beuysin ja Steve Kaufmanin teoksia.[7][8] Näyttelyä vastustettiin adressilla, jonka otsikko oli "Kansallisgalleria ei saa mainostaa Coca-Colaa verorahoillamme".[9][10] Museonjohtaja Kirsi Eskelinen, joka toimi ennen johtajaksi nimittämistään Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmapäällikkönä totesi Sinebrychoff-yrityksen tukeneen museota viidentoista vuoden aikana noin 700 000 eurolla. Vuonna 2015 museo sai yritykseltä tukea 50 000 euroa.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ylen uutiset 5.12.2013
  2. Tanja Karpasto: Tilan rooli taidenäyttelyssä (pdf) Taiteen maisterin lopputyö, Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu. 2011. sivu 105: Aalto-yliopisto. Viitattu 5.12.2013.
  3. Pieni tietosanakirja, 4. osa. Otava, 1924. Teoksen verkkoversio.
  4. a b c d e Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmat Valtion taidemuseo, Sinerbrychoffin taidemuseo. Valtion taidemuseo. Viitattu 27.12.2012. (suomeksi)(englanniksi)(ruotsiksi)
  5. Lukeva munkki, 1661 Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Viitattu 28.12.2012.
  6. Paul Sinebrychoffn kirjearkisto Valtion taidemuseo. Viitattu 27.12.2012. (suomeksi)(ruotsiksi)
  7. Coca-Cola-pullo 100 vuotta Visithelsinki.fi. Helsingin Markkinointi Oy. Viitattu 19.9.2015.
  8. Coca-Cola-pullo 100 vuotta taiteen innoittajana (lehdistötiedote) 12.2.2015. Mynewsdesk. Viitattu 19.9.2015.
  9. Kansallisgalleria ei saa mainostaa Coca-Colaa verorahoillamme Adressit.com. Samppa Rehu. Viitattu 19.9.2015.
  10. a b Satu-Lotta Peltola: Coca-Cola närästää kulttuuriväkeä: Sponsorin näyttely taidemuseossa liikaa Yle Uutiset, Kulttuuri. 2.9.2015. Oy Yleisradio Ab. Viitattu 19.9.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]