Sinebrychoff (suku)
Sinebrychoff ([sineˈbrykːof];[1] (alkuaan ven. Синебрюхов, Sinebrjuhov, [sʲinʲɪˈbrʲuxəf], suom. Sinivatsainen) on suomalainen suku, joka on alkuaan lähtöisin Gavrilova slobodasta, Moskovan pohjoispuolelta Venäjältä. Suku tunnetaan varsinkin Sinebrychoffin panimosta ja Sinebrychoffin taidemuseosta.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen Suomeen saapunut Sinebrychoff oli 1700-luvun lopulla Kymin Ruotsinsalmen varuskuntaan asettunut ja siellä kauppiaana toiminut Pjotr, Suomeen tultuaan Peter. Hän kuoli vuonna 1805.[2]
Peter Sinebrychoffilla oli viisi poikaa. Heistä vanhin oli vuonna 1786 syntynyt Nikolai ja nuorin 13 vuotta myöhemmin syntynyt Pavel eli Paul, jotka molemmat jäivät myös Suomeen. Nikolai Sinebrychoff aloitti liiketoimintansa perustamalla kauppahuoneen, ja Suomen sodassa 1808–1809 hän muun muassa muonitti venäläisiä sotilaita.
Nikolai muutti Viaporin linnoitukseen vuonna 1817, jossa hänen liikkeensä myös silloin sijaitsi. Kaksi vuotta myöhemmin hänellä oli jo yksinoikeus oluen valmistukseen ja myyntiin Helsingissä kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 1822 hän siirsi panimon Hietalahteen[2] sekä laajensi liiketoimintaansa paloviinan tuottamiseen ja myyntiin. Nikolai kuoli vuonna 1848 lapsettomana ja naimattomana, jolloin hänen veljensä Pavel otti yrityksen hoitaakseen[2]. Tämä moninkertaisti liikevaihdon laajentamalla toimintaa ja luomalla jälleenmyyntiverkoston. Ostamalla osakkeita Pavel kasvatti yrityksen omaisuutta ja rakennutti kiinteistöjä. Kiinteistöjen suunnittelussa hän käytti luottoarkkitehtiaan Theodor Höijeriä. Höijerin tunnetuin työ on Ateneumin rakennus. Pavel Sinebrychoff oli 1870-luvulla Helsingin verotetuin henkilö ja vaurain yrittäjä.
Naimisiin Pavel meni vasta vuonna 1850. Hän nai taloudenhoitajattarensa Johanna Tichanoffin tyttären Annan. Perheeseen syntyi neljä lasta 1850-luvun aikana. Perheen esikoinen oli Maria, joka syntyi vuonna 1852. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Anna. Esikoispoika Nicolas syntyi vuonna 1856 ja perheen kuopus Paul nuorempi vuonna 1859.[3]
Panimon perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Panimo valmistui 1820-luvun lopulla Hietalahteen. Siellä valmistettiin olutta vuoteen 1993 asti, jolloin Oy Sinebrychoff Ab muutti Keravalle. Perhe asui Pavelin vanhemman veljen Nikolain 1840-luvulla rakennuttamassa talossa Bulevardin päässä panimon vieressä. Talossa on nyt Sinebrychoffin taidemuseo.
Sinebrychoffeilla oli laaja näkemys yhteiskunnasta liiketoiminnan ja sen tuoman menestyksen kautta. He kantoivatkin hyvää huolta työntekijöistään ja näiden perheistä. Eläkekassa oli myös perustettu turvallisuuden vuoksi, ja oman osansa heidän omaisuudestaan sai myös hyväntekeväisyys. Sinebrychoffeista erityisesti Anna oli ahkera hyväntekijä, ja hän auttoi esimerkiksi koululaisia saamaan parempia vaatteita.[2]
1870-luvun lopulla Pavel Sinebrychoffin terveys alkoi heiketä ja hän siirsi yrityksen päätäntävallan pojalleen Nicolakselle. Paul nuoremman oli aika vakiintua, ja hän kosi Fanny Grahnia, joka esiintyi Svenska Teaternin lavatähtenä[2]. Grahnin ei kuitenkaan ollut helppo valita uran ja avioliiton väliltä, joten vastaus oli kieltävä. Pavelin terveys heikkeni heikkenemistään ja avioliitto haluttiin solmia hänen siunauksellaan. Tämä ilmeisesti auttoi Fannya valinnassa, ja liitto solmittiin 1883. Vain kuukautta myöhemmin Pavel kuoli. He tekivät häämatkan kierrellen Euroopassa, jossa heidän kiinnostuksensa taiteeseen kasvoi[2].
Kolme vuotta häiden jälkeen vuonna 1886 yrityksen johto siirtyi Paulille Nicolaksen lähdettyä parantamaan terveyttään ulkomaille. Silloin Paulin rinnalla yrityksessä toimi hänen äitinsä Anna ja sisarensa Annan puoliso Emil Kjöllerfeldt. Vuonna 1904 Paulille jäi koko yrityksen hallitseminen Annan ja Emilin kuoltua. Lopulta Paulin äidin kuoltua Sinebrychoffit muuttivat Hietalahdenkadun asunnosta Bulevardille.
Taideharrastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Äitinsä kuollessa Paul oli 45-vuotias, ja Fannykin yli 40-vuotias. He jo tiesivät pysyvänsä lapsettomina ja keskittyivät siten taiteen keräämiseen. Fannyn alaa olivat hopea, posliini ja pienoisveistokset, kun taas Paul keskittyi kuvataiteeseen. Perhe halusi talon eri huoneet sisustettavaksi eri tyylein, ja he valitsivat huoneisiin empireä, kustavilaisuutta sekä hollantilaista barokkia.
Sinebrychoffit aloittivat keräilyn Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Werner Holmbergin ja Ferdinand von Wrightin teoksilla, mutta se ei vielä riittänyt heille. He halusivat taideteoksissaan välähdyksiä menneisyydestä, historiaa ja tarinoita, joihin he voisivat eläytyä. Tällaista taidetta ei ollut helppoa löytää 1880-luvun Helsingistä, sillä kaupungissa ei ollut taidekauppiaiden verkostoa tai edes vanhan taiteen taidehuutokauppaa. Suomessa myydyt teokset olivat peräisin lähinnä kuolinpesistä tai taloudellisesti vaikeuksissa olleiden henkilöiden omistamia. Sinebrychoffit eivät halunneet taidekokoelmastaan tavanomaista kotikokoelmaa. Kokeiltuaan suomalaista ja pohjoismaista taidetta he päättivät keskittyä vanhoihin ruotsalaisiin muotokuviin sekä miniatyyreihin.
Suomen niukkojen taidevalikoimien takia he tarvitsivat apua muilta, joten Sinebrychoffit päättivät luoda suhteen Tukholmassa asustavan puolalaisen taidekauppiaan Henryk Bukowskin kanssa. Bukowskin kuollessa Sinebrychoffit loivat luottosuhteen suomalaissyntyiseen taidehistorioitsijaan Osvald Siréniin.
Paul Sinebrychoff nuorempi kuoli 1917. Sen jälkeen Fanny enää lähinnä vain huolehti taidekokoelmasta, eikä suuria lisäyksiä tehty. Hieman ennen kuolemaansa 1921 Fanny Sinebrychoff testamenttasi kokoelman kokonaisuudessaan Suomen valtiolle. Se sisälsi kaiken kaikkiaan yli 700 nimikettä[2]: huonekaluja, lasi- ja posliiniesineitä, hopeaa, miniatyyreja ja maalauksia.
Tunnettuja suvun jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Peter (Pjotr) Sinebrychoff (k. 1805), panimonomistaja
- Nikolai Sinebrychoff (n. 1789 – 1848), kauppaneuvos, nykyisen Sinebrychoff-panimon perustaja, Peter Sinebrychoffin poika
- Ivan Sinebrychoff (1790–1879), kauppaneuvos, Sinebrychoffin panimon johtaja, Peter Sinebrychoffin poika
- Pavel (Paul) Sinebrychoff (1799–1883), kauppaneuvos, Sinebrychoffin panimon johtaja ja omistaja, Peter Sinebrychoffin poika (puoliso Anna Sinebrychoff, o.s. Tichanoff)
- Nicolas Sinebrychoff (1856–1896), kauppaneuvos, Sinebrychoffin panimon johtaja, Pavel Sinebrychoffin poika
- Paul Sinebrychoff (1859–1917), kauppaneuvos, Sinebrychoffin panimon johtaja ja omistaja, taidekeräilijä, Pavel Sinebrychoffin poika (puoliso näyttelijä Fanny Sinebrychoff, o.s. Grahn)
- Olga ”Olly” Donner, o.s. Sinebrychoff (1881–1956), kirjailija, Nicolas Sinebrychoffin tytär (puoliso teollisuusjohtaja Uno Donner)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Anneli Mäkilä-Alitalo, Sakari Heikkinen & Minerva Keltanen: Sinebrychoffit. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki 2009. ISBN 978-951-53-3202-8
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Uttal av finlandssvenska efternamn Kotus. Viitattu 23.6.2018. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e f g Sinebrychoffin suku antoi suomalaisille työtä, taidetta ja taloudellista tukea, viitattu 26.4.2011
- ↑ Sinebrychoffien panimosuku Sinebrychoffin taidemuseo. Viitattu 21.3.2015.