Sid Vicious

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Ritchie
Syntynyt 10. toukokuuta 1957
Kuollut 2. helmikuuta 1979 (21 vuotta)
Taiteilijanimet Sid Vicious
Kotipaikka Lontoo
Aktiivisena 1976–1979
Tyylilajit punk rock
Laulukieli englanti
Ammatit basisti, laulaja
Yhtyeet Sex Pistols (19771978)
Tyylitelty kuva Sid Viciousista madridilaisen talon seinässä.

Sid Vicious (oikealta nimeltään John Simon Ritchie, 10. toukokuuta 1957 Lontoo2. helmikuuta 1979 New York) oli englantilaisen The Sex Pistols punk-yhtyeen basisti.

Lyhyt elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vicious oli kotoisin köyhistä oloista. Hänen äitinsä Anne Beverley kasvatti hänet yksin ensin isän ja myöhemmin isäpuolen kuoltua. Beverley käytti huumeita, mikä todennäköisesti osaltaan vaikutti siihen, että myöhemmin Sidikin alkoi käyttää huumeita, etenkin heroiinia.

Nimen Sid Vicious hän otti käyttöön John Lydonin eli Johnny Rottenin lemmikkihamsterin ”Sid the Viciousin” mukaan. Sid Viciousin kerrotaan joutuneen tappeluihin useasti, mutta esimerkiksi Sex Pistolsin valokuvaaja Dennis Morris kertoo Viciousin silti olleen sisimmältään ujo.

Vicious aloitti musiikkiuransa The Flowers of Romance -yhtyeessä. Yhtyeessä soitti samaan aikaan myös The Clashissa soittanut Keith Levene. Siouxsie and the Banshees -yhtyeessä Vicious soitti yhden illan ajan rumpuja kyseisen yhtyeen ensimmäisellä keikalla 20. syyskuuta 1976 Lontoon 100 Clubilla. Viciousista tuli Glen Matlockin seuraaja Sex Pistolsin basistina ystävänsä Rottenin aloitteesta. Vicious oli käytännössä soittotaidoton. Keikoilla Viciousin bassoa ei usein ollut edes kytketty vahvistimeen. Esimerkiksi Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols -albumilla hän soitti ainoastaan raidan "Bodies". Yhtyeen kitaristi Steve Jones soitti suurimmaksi osaksi levyn basso-osuudet.

Sex Pistolsin hajottua Vicious yritti soolouraa, mutta ei menestynyt. Tosin hän levytti huomiota herättäneen punkversion Frank Sinatran tunnetuksi tekemästä, Paul Ankan sanoittamasta kappaleesta ”My Way”. Se nousi Britannian singlelistalle kuudennelle sijalle ja nykyisin se luetaan tärkeiden coverkappaleiden joukkoon. Kappale löytyy esimerkiksi brittiläisen The Observer -lehden top-50 -coverkappaleiden äänestyslistalta. Aikoinaan kappale myös innoitti muun muassa saksalaista punk-muusikko Nina Hagenia tekemään kappaleesta oman versionsa. Sid Viciousin ”My Way” nimetään usein Sex Pistolsin kappaleeksi ja se löytyy myös Sex Pistolsin kokoelmalevyiltä.

Sid & Nancy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 1977 Vicious tapasi Lontoossa yhdysvaltalaisen Nancy Spungenin, jonka kanssa hän alkoi seurustella. Suurin osa Sid Viciousin ystävistä inhosi Spungenia, sillä tämä ei heidän mielestään ollut parasta mahdollista seuraa jo huonoille teille joutuneelle Viciousille. Vicious alkoi kuvitella olevansa Sex Pistolsin keulakuva, koska Spungen paisutti hänen egoaan kaiken aikaa sanoillaan. Heroiiniriippuvainen Spungen toi myös Viciousin elämään mukaan huumeet.

12. lokakuuta 1978 Sid Vicious löysi aamulla herättyään Nancy Spungenin kuolleena kylpyhuoneen lattialta Hotel Chelseassa, New Yorkissa. Spungenia oli puukotettu kerran vatsaan ja kuolinsyyksi todettiin verenhukka. Vicious pidätettiin ja hän sai syytteen teosta epäiltynä. Hän kertoi kuulusteluissa, että ei muista tapahtunutta. Asia ei edennyt tuomioon asti, koska Vicious menehtyi ennen oikeuskäsittelyä.

Spungenin kuolemasta on esitetty useita erilaisia teorioita. Monissa niistä tappajiksi esitetään jompaakumpaa kahdesta huumekauppiaasta, jotka olivat käyneet aiemmin asunnossa. Huoneesta väitetään myös kadonneen tavaroita, muun muassa suuri summa rahaa.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sid Vicious kuoli 21-vuotiaana New Yorkissa 2. helmikuuta 1979 ollessaan vapaana takuita vastaan. Hänen alaston ruumiinsa löytyi Michelle Robinsonin asunnosta Greenwich Villagesta. Kuolinsyyksi todettiin heroiinin yliannostus. Yleisen käsityksen mukaan hänen oma äitinsä olisi antanut hänelle kyseisen heroiinin, joka epätavallisen vahvuutensa takia olisi aiheuttanut tappavan yliannostuksen. Toisaalta uskotaan myös, että Sid teki itsemurhan omantunnontuskissaan, koska oli puukottanut Spungenin kuoliaaksi.

Sid Viciousista tuli yksi punkin kulttihenkilöistä, paljolti nuorella iällä tapahtuneen kuolemansa johdosta. Soittotaidottomuutensa takia Viciousilla ei ollut suurta osaa Sex Pistolsin musiikissa, vaan hänet tunnettiin paremmin rivosta käytöksestään, olemuksestaan ja elämäntyylistään.

Levyjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki levytykset on julkaistu Viciousin kuoleman jälkeen.

Sid Vicious[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • My Way/Something Else/C’mon Everybody (1979, 12”, Barclay, Barclay 740 509)
  • Sid Sings (1979, LP, Virgin, V2144)
  • Live (1980, LP, Creative Industry Inc., JSR 21)
  • Vicious Burger (1980, LP, UD-6535, VD 6336)
  • Love Kills N.Y.C. (1985, LP, Konexion, KOMA 788020)
  • The Sid Vicious Experience – Jack Boots and Dirty Looks (1986, LP, Antler 37)
  • The Idols With Sid Vicious (1993, CD, Last Call Records, LC22289)
  • Never Mind the Reunion Here’s Sid Vicious (1997, CD)
  • Sid Dead Live (1997, CD, Anagram, PUNK 86)
  • Sid Vicious Sings (1997, CD)
  • Vicious & Friends (1998, CD, Dressed To Kill Records, Dress 602)
  • Better (to provoke a reaction than to react to a provocation) (1999, CD, Almafame, YEAAH6)
  • Probably His Last Ever Interview (2000, CD, OZIT, OZITCD62)
  • Better (2001, CD)
  • Vive Le Rock (2003, 2CD)
  • Too Fast To Live... (2004, CD)
  • Naked & Ashamed (7”, Wonderful Records, WO-73)
  • Sid Live At Max’s Kansas City (LP, JSR 21)
  • Sid Vicious (LP, Innocent Records, JSR 21)
  • Sid Vicious McDonald Bros. Box (3CD, Sound Solutions, 003)

Sid Vicious & Friends[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • (Don’t You Gimme) No Lip/(I’m Not Your) Steppin’ Stone (1989, 7”, SCRATCH 7)
  • Sid Vicious & Friends (1998, CD, Cleopatra, #251, ASIN: B0000061AS)

Sid Vicious/Eddie Cochran[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sid Vicious v’s Eddie Cochran – The Battle Of The Rockers (LP, Jock, LP 6)

Sid Vicious/Elvis Presley[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cult Heroes (1993, CD)

Aiheeseen liittyviä elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sex Pistols Number One (1976, dir. Derek Jarman)
  2. Will Your Son Turn into Sid Vicious? (1978)
  3. Mr. Mike's Mondo Video (1979, dir. Michael O'Donoghue)
  4. The Punk Rock Movie (1979, dir. Don Letts)
  5. The Great Rock'n'Roll Swindle (1980, dir. Julian Temple, VHS/DVD)
  6. DOA (1981, dir. Lech Kowalski)
  7. Sid & Nancy (1986)
  8. Buried Alive (1991, Sex Pistols)
  9. Decade (1991, Sex Pistols)
  10. Bollocks to Every (1995, Sex Pistols)
  11. Filth to Fury (1995, Sex Pistols)
  12. Classic Chaotic (1996, Sex Pistols)
  13. Kill the Hippies (1996, Sex Pistols, VHS)
  14. The Filth and The Fury (2000, dir. Julien Temple, VHS/NTSC/DVD)
  15. Live at the Longhorn (2001, Sex Pistols)
  16. Live at Winterland (2001, Sex Pistols, DVD)
  17. Never Mind the Bollocks Here's the Sex Pistols (2002, Sex Pistols, VHS/DVD)
  18. Punk Rockers (2003, Sex Pistols, DVD)
  19. Blood on the Turntable: The Sex Pistols (2004, dir. Steve Crabtree)
  20. Music Box Biographical Collection (2005, Sex Pistols, DVD)
  21. Punk Icons (2006, Sex Pistols, DVD)
  22. Chaos! Ex Pistols Secret History: The Dave Goodman Story (2007, Sex Pistols, DVD)
  23. Pirates of Destiny (2007, dir. Tõnu Trubetsky, DVD)
  24. Rock Case Studies (2007, Sex Pistols, DVD)

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anne Beverley, The Sid Vicious Family album (1980, Virgin Books)
  • Gerald Cole, Sid And Nancy (1986, Methuen)
  • Alex Cox & Abbe Wool, Sid And Nancy (1986, Faber and Faber)
  • Keith Bateson and Alan Parker, Sid’s Way (1991, Omnibus Press)
  • Tom Stockdale, Sid Vicious. They Died Too Young (1995, Parragon)
  • Malcolm Butt, Sid Vicious. Rock‘n’Roll Star (1997, Plexus)
  • David Dalton, El Sid (1998, St. Martin’s Griffin)
  • Sid Vicious, Too Fast To Live...Too Young to Die (1999, Retro Publishing)
  • Alan Parker, Vicious. Too Fast To Live... (2004, Creation Books)
  • Mark Paytress, Sid Vicious:The Art of Dying Young (2004, Sanctuary Publishing)
  • Alan Parker, Sid Vicious: No one is Innocent (2007, Orion)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sid Vicious.