Siouxsie and the Banshees
| Siouxsie and the Banshees | |
|---|---|
 Steven Severin, Siouxsie Sioux, Budgie |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1976–1996, 2002 |
| Tyylilaji | post-punk, goottirock, new wave, alternative rock |
| Kotipaikka | Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
Siouxsie Sioux, laulu |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| [SiouxsieandtheBanshees official Kotisivut] | |
Siouxsie and the Banshees oli brittiläinen rockyhtye, joka perustettiin vuonna 1976 Lontoossa. Sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä post-punk-yhtyeistä. Yhtye hajosi virallisesti vuonna 1996.
Siouxsie and the Banshees teki ensiesiintymisensä Englannissa syyskuussa 1976 kokoonpanolla Siouxsie Sioux ja Steven Severin (basso). Yhtye toimi eri kokoonpanoissa aina heinäkuuhun 1995 saakka. Vuonna 2002 yhtye teki lyhyen comeback-kiertueen, jolla se soitti samalla kokoonpanolla kuin kevään 1995 The Rapture -kiertueella.
Yhtye on vaikuttanut moniin nykyisiin rock-yhtyeisiin, esimerkkeinä Joy Division,[1] The Cure,[2] the Smiths,[3] Radiohead,[4] U2,[5] Massive Attack,[6] ja Bloc Party[7].
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Yhtyeen ensimmäinen kokoonpano, joka levytyssopimuksen Polydor-levymerkille saatuaan ehti julkaista kaksi kiinnostavaa pitkäsoittoa. Vuonna 1978 ”Hong Kong Garden” -singlen jälkeen ilmestynyt The Scream antoi uudet, angstiset kasvot uuden aallon rockille. Keväällä 1979 yhtye julkaisi ensimmäisellä kokoonpanollaan vielä Alfred Hitchcockille hattua nostavan singlen ”The Staircase (Mystery)”. Join Hands -levyn sessiot etenivät kivuliaasti, ja levy on tunnelmaltaan ehkä yhtyeen synkin.
Kitaristi John McKayn ja rumpali Kenny Morrisin erottua yhtyeestä kesken Britannian kiertueen Aberdeenissa, yhtyeeseen liittyi lämmittelybändinä toimineessa The Curessa kitaraa soittanut Robert Smith ja aikaisemmin The Slits-yhtyeissä rumpuja soittanut Budgie, joka toi yhtyeen soundimaailmaan uutta, Captain Beefheartin rytmisestä kikkailusta ammentavaa syvyyttä. Yhtye soitti myöhemmin samalla kokoonpanolla vuodesta 1982 vuoteen 1984.
Magazinessa soittaneen skottilaissyntyisen, maaliskuussa 2004 menehtyneen John McGeochin selustama yhtyeen kokoonpano on se, jonka myötä yhtye miellettiin goottirockin varhaisiksi airuiksi. Lähes sadasta sessiokitaristista valittu McGeoch muutti yhtyeen soundin myös täysin uuteen suuntaan, ilmavaksi artpopiksi, jossa McKayn runnovien ja usein riitasointuisten riffien sijaan nousi pääosaan vahvalla flanger-efektillä väritetty kitarointi, josta yhtyeen vuonna 1980 julkaistu joulusingle ”Israel” antaa ehkä parhaan kuvan.
Kaleidoscope-levyllään yhtye syventyi enimmäkseen musiikillisiin kokeiluihin ja kikkailuihin, vaikka levyn ensimmäinen single ”Happy House” antoikin hyvää kuvaa tulevasta. Uransa yhtye sementoi kuitenkin 1981 ilmestyneellä Juju-albumilla, jossa se yhdisti niin psykedeliarockia kuin väkevänä eteenpäin runnovaa vaihtoehtopoppia. Modernin ajan taikauskosta tilittävä Juju on ennen kaikkea konseptilevy, mutta samalla myös ehjä kokonaisuus, jonka lauluista niin ”Spellbound” kuin karkean kaunis ”Night Shift” voidaan yhä laskea uuden aallon klassikoiksi.
Raskaasti vuonna 1981 keikkaillut kokoonpano haki jo seuraavalla levyllään uusia tuulia, ja John McGeoch kommentoikin tulevia äänityksiä keväällä 1982 ”Jujun ja Kaleidoscopen avioliittona”. Toukokuussa 1982 yhtye soitti Skandinavian kiertueensa ohessa kolme keikkaa myös Suomessa: Helsingin Tavastialla, Turun Konserttitalossa ja Vaasan Kauppaoppilaitoksessa. Hieman ennen syksyn 1982 A Kiss in the Dreamhouse -kiertuetta kitaristi John McGeoch sai kiertueen Espanjan lämmittelykeikoilla hermoromahduksen, ja hänet paikattiin kiertueella jälleen kerran The Curen Robert Smithillä.
Siouxsie and the Bansheesin tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat ”Switch”, ”Christine”, ”Red Light”, ”Arabian Knights”, ”Melt!”, ”Dazzle”, ”Cities In Dust”, ”Peek-A-Boo”, ”The Last Beat Of My Heart”, ”Kiss Them For Me” sekä ”Face To Face”. Albumit The Scream (1978) ja Juju (1981) valittiin vuonna 2005 hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään[8].
Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Siouxsie and the Bansheesin diskografia
- 1978 The Scream
- 1979 Join Hands
- 1980 Kaleidoscope
- 1981 Juju
- 1982 A Kiss in the Dreamhouse
- 1984 Hyæna
- 1986 Tinderbox
- 1987 Through the Looking Glass
- 1988 Peepshow
- 1991 Superstition
- 1995 The Rapture
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Playlist – Peter Hook’s “Field recordings Q magazine. 23.4.2013. Viitattu 10.1.2017.
- ↑ Rob Fitzpatrick: Robert Smith interview The Word. August 2012. ”I played with the Banshees [after their guitarist John McGeoch suddenly left] through our first tour, and it allowed me to think beyond what we were doing. I wanted to have a band that does what Steve Severin and Budgie do, where they just get a bassline and the drum part and Siouxsie wails.” Viitattu 15.8.2016.
- ↑ Johnny Marr talks about making his own music houstonchronicle.com. 4.10.2018. ”Really my generation was all about a guy called John McGeoch, from Siouxsie and the Banshees”
Mitchell, Pete. "Spellbound : the story of John McGeoch" BBC2..2.2008. Retrieved 1.11.2010. About McGeoch's contribution to the single "Spellbound", Marr stated: "It's so clever. He's got this really good picky thing going on which is very un-rock'n'roll and this actual tune he's playing is really quite mysterious". Radio 2's Pete Mitchell talks to Howard Devoto, Siouxsie Sioux and Johnny Marr among others, as he shines a light on the life of this unsung guitar hero.
Goddard, Simon. Mozipedia: The Encyclopaedia of Morrissey and the Smiths [Sioux, Siouxsie entry]. Ebury Press, 393. “there weren't many new guitar players who were interesting and of their time.[...] John McGeoch. [His work] was really innovative guitar music which was pretty hard to find back then. To a young guitar player like myself, those early Banshees singles were just class"” - ↑ 10 Bullet Points from the Thom Yorke Interview on WTF with Marc Maron 22.7.2013. Thelmagazine.com. Arkistoitu 14.10.2013. Viitattu 2.9.2013.
Binelli, Mark (7.2.2008). "The Future According To Radiohead How they ditched the record business and still topped the charts" (1045). “By the last weeks of December, the band was beginning to rehearse for its 2008 tour. The rehearsals included a number of covers: Siouxsie and the Banshees, The Smiths, "The Night" by Frankie Valli and the Four Seasons.” - ↑ McCormick, Neil (2006). U2 by U2. HarperCollins Publishers, 56, 58 and 96.
- ↑ massive attack discography – tune info + lyrics – superpredators inflightdata.com. Arkistoitu 13.7.2011. Viitattu 1.11.2010.
- ↑ Talking Bloc during Harvest Jazz – Bloc Party frontman Kele Okereke talks life, love, music and Ultimate Fighting [Here] New Brunswick. 18.9.2008. Arkistoitu 8.7.2011. ”With the new record, he said he was inspired by a song written years ago by Siouxsie and the Banshees called Peek-a-Boo. 'I heard it for the first time, and it sounded like nothing else on this planet. This is just a pop song that they put out in the middle of their career that nobody knows about, but to me it sounded like the most current but most futuristic bit of guitar-pop music I've heard. I thought, that'd be cool, to make music that people might not get at the time, but in ten years' time, people would revisit it."” Viitattu 8.7.2012.
- ↑ Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Cassell Illustrated, 2005. ISBN 1-84403-392-9.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Siouxsie and the Banshees Wikimedia Commonsissa
- Siouxsieandthebanshees.co.uk (Arkistoitu – Internet Archive)
- Siouxsie.com (Arkistoitu – Internet Archive)