Paul Keerdo
| Paul Keerdo | |
|---|---|
 |
|
| Neuvosto-Viron valtiovarainministeri | |
|
24.8.1940–1946
|
|
| Seuraaja | Anatoli Tihane |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. huhtikuuta 1891 Tartto, Liivinmaan kuvernementti |
| Kuollut | 6. tammikuuta 1950 (58 vuotta) Tallinna, Neuvosto-Viro |
| Kansalaisuus | virolainen |
| Puoliso | taiteilija Ida Käsper |
| Tiedot | |
| Puolue | Viron kommunistinen puolue (EKP) |
| Muut puolueet | Neuvostoliiton kommunistinen puolue (NKP) |
Paul Harald Keerdo (4. huhtikuuta 1891 Tartto, Liivinmaan kuvernementti – 6. tammikuuta 1950 Tallinna, Neuvosto-Viro) oli virolainen kommunistipolitikko, joka oli keskeisiä hahmoja neuvostovaltaan siirryttäessä 1940-luvulla. Ammatiltaan hän oli kirjailija.[1]
Paul Keerdo oli kotoisin Tarton alueelta. Hän opiskeli Hugo Treffnerin koulussa, mutta jätti koulun kesken. Vuosina 1903–1915 hän työskenteli Tartossa ja 1915–1917 Pietarissa. Vuosina 1917–1918 hän oli asepalveluksessa Pietarissa. [1]
Maailmansotien ajan Virossa kommunistipoliitikkona ja vankeudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keerdo työskenteli itsenäistyneessä Virossa Tarton lääninhallituksen sihteerinä ja työ- ja sosiaaliosaston päällikkönä vuosina 1919–1920.[1]
Poliittisesti Keerdo suuntautui kommunismiin, ja liittyi vuonna 1922 kiellettyyn Viron kommunistiseen puolueeseen. Samaan aikaan hän oli kommunistien peitejärjestönä toimineen Viron itsenäisen sosialistisen työväenpuolueen (vir. Estimaa Töörahva Partei) jäsen vuosina 1920–1924. Vuonna 1923 hänet valittiin Viron kommunistisen puolueen keskuskomiteaan, jossa hän toimi vuoteen 1924 asti.[1]
Paul Keerdo valittiin Vuoden 1920 Riigikogun vaaleissa I Riigikogun jäseneksi ja seuranneeseen II Riigikoguun, mutta pysyi II Riigikogun jäsenenä vain 29. helmikuuta 1924 saakka.[2] Tallinnan kaupunginvaltuutettujen vaaleissa 1923 hänet valittiin Tallinnan kaupunginvaltuutetuksi Työväenliiton listalta.[3]
Vuonna 1924 hänet tuomittiin niin sanotussa 149 prosessissa elinkautiseen vankeuteen, josta hän vapautui osana vuoden 1938 yleistä armahdusta muiden ajan tunnettujen virolaisten kommunistien kanssa eli Hendrik Allikin, Peeter Petreen (Pedrae), Hermann Arbonin, Johannes Lauristinin ja Oskar Sepren kanssa.
Viron johtotehtävissä vuonna 1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vapauduttuaan vankilasta Keerdo jatkoi toimintaa maanalaisen Viron kommunistisen puolueen riveissä ja johti puolueen Tarton organisaatiota. Varsinaiset palkkatyöt olivat tällöin vielä satunnaisia.[4]
Neuvostoliiton miehitettyä Viron tasavallan Viron kommunistinen puolue nousi maan alta 4. heinäkuuta 1940 kärjessään Karl Säre ja Johannes Lauristin. Kommunistien vallanottoon kuului liittyminen Neuvostoliittoon, jota varten muodostettu riikivolikogun valtuuskunta kävi 23. heinäkuuta anomassa liittymistä Neuvostoliittoon. Uusi Neuvosto-Viron kansankomissaarien neuvosto esimiehenään Johannes Lauristin muodostettiin 25. elokuuta 1940.[5] Keerdo valittiin tällöin Raha-asioista vastaavaksi kansankomissaariksi.
Sen jälkeen hän toimi heinäkuussa 1940 Kommunist-lehden vastaavana toimittajana ja 8. heinäkuuta – elokuuta 1940 Viron tasavallan armeijan poliittisena johtajana eli pääpolitrukkina; tehtävässä, joka perustettiin tällöin ja lakkautettiin maan tullessa osaksi Neuvostoliittoa.
Heinäkuussa 1940 pidetyissä II riigivolikogun vaaleissa Keerdo oli Viron Työväenliiton vir. Eesti Töötava Rahva Liit listalla, ja valittiin kansanedustajaksi, kuten kaikki muutkin tämän puolueen ehdokkaat. Vain työväenliiton listalle kuuluneet saivat asettua ehdokkaiksi. Hän oli sen jälkeen Moskovaan elokuussa 1940 matkustaneessa virolaisvaltuuskunnassa esittämässä pyyntöä Neuvosto-Viron ottamiseksi osaksi Neuvostoliittoa.
Neuvosto-Viron johtotehtävissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paul Keerdo kuului Lauristinin kansankomissaarien neuvostoon vastuualueenaan raha-asiat. Saksalaisten hyökättyä kesällä 1941 Neuvostoliittoon Keerdo siirtyi Venäjälle. Alkuvuodesta 1942 kansankomissaarit jatkoivat Venäjällä toimintaansa. Samaan aikaan hän kirjoitti novelleita ja artikkeleita.
Puna-armeijan vallattua Viron syys-lokakuussa 1944 neuvostovalta pystytettiin uudelleen ja Keerdo jatkoi Neuvosto-Viron raha-asioista vastaavana ministerinä. Tässä tehtävässä hän oli vuoteen 1946. Samaan aikaan hän oli Viron kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen, jossa tehtävässä hän toimi kuolemaansa eli tammikuuhun 1950 asti. Tänä aikana hän oli myös Neuvosto-Viron Korkeimman neuvoston jäsenenä.
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nigol Andresen, Viktor Hion, Aleksander Jõeäär, Paul Keerdo, Johannes Lauristin, Oskar Sepre, Arkaadi Uibo, Johannes Vares. Eesti minevikus ja nüüd suom. Viro ennen ja nyt (artikkelikokoelma), Tallinna 1941 (viroksi).
- Nõukogude rahvaste vankumatu sõprus ja ühine kangelaslik võitlus saksa sissetungijate vastu. – Nõukogude Eesti eest, suom. Neuvostokansojen vankkumaton ystävyys ja yhteinen sankarillinen taistelu saksalaisia hyökkääjiä vastaan, Moskova 1942 (viroksi).
- Lastetapp. – Võitluse radadel suom. Taistelun tiellä, Moskova 1942 (viroksi).
- Tasuja, Moskova 1943, kuvittanut Boris Lukats. Sisaldab jutustused "Tasuja", "Sovhoosi öövaht", "Lastetapp", "Üle jõe" ja "Jaagu talu peremees" (viroksi).
- Jaagu talu peremees, Tallinna Riikliku Tarbekunsti Instituudi raamatukujunduse õppetöö 1947, kuvittanut Asta Raja, Allex Kütt, Edith Jürine, Reet Aarela ja Uno Kärbis (viroksi)
- Jutustusi, Tallinn 1981, koostanud ja järelsõnaga varustanud Aadu Säärits (viroksi).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Osmo Hyytiä: Viron kohtalontie 1933...1939...1940. Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-143-0.
- Oras, Ants: Viron kohtalonvuodet. Gummerus, 1989. ISBN 951-20-3443-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d PAUL KEERDO: sojaväe poliitiliseks pejuhiks 10.7.1940. Maa Hääl. Viitattu 16.11.2015 (viroksi).
- ↑ Juhatus ja liikmed riigikogu.ee. Viitattu 1.8.2023. (viroksi)
- ↑ Tallina linnawolikogu walinikkude nimikirj. 11.4.1924. Riigi Teataja. Viitattu 1.8.2023. (viroksi)
- ↑ Hyytiä, 1992, s. 210–214
- ↑ Toivo U. Raun: ”Neuvostotasavallan ensimmäinen vuosi 1940-1941”, Viron historia, s. 187. Suomentanut Heidi Järvenpää. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1989.
| ||||||||||
