Pakilantie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pakilantien ja Osuuskunnantien risteys

Pakilantie (ruots. Baggbölevägen) on Helsingissä sijaitseva katu. Kokonaisuudessaan kadun pituus on 3,3 kilometriä. Pakilantie alkaa Tuusulanväylältä Oulunkylän liittymästä Maunulassa. Se kulkee Maunulan halki Länsi-Pakilaan ja päättyy Paloheinään. Sen leikkaa Kehä I:n eritaso­liittymässä keskellä Länsi-Pakilaa. Pakilantien varrella sijaitsee muun muassa päivittäistavarakauppa- ja muita kauppa- ja palveluliikkeitä sekä huoltoasema. Pakilantiellä kulkee monia linja-autolinjoja, esimerkiksi linja 66A kulkee koko Pakilantien alusta loppuun.

Tärkeimmät risteykset Pakilantiellä ja paikat, joihin risteyksistä pääsee:

Edellä lueteltujen lisäksi Pakilantie risteää lukuisten pikkuteiden kanssa.

Turvallisuusongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2009–2011 Pakilantien ja Kehä I:n liittymä oli yksi Helsingin viidestä pahimmasta onnettomuuspaikasta.[1]

Pirjontien ja Oulunkylän sillan välisellä osuudella nelikaistainen Pakilantie on vilkkaasti liikennöity erityisesti aamuisin ja iltapäivisin, jolloin myös lapset ovat koulumatkalla. Monet asukkaat pitävät Pakilantien risteysalueita Kyläkunnantien ja Lepolantien kohdalla hengenvaarallisina, koska suojateillä ei ole liikennevaloja eikä ajohidasteita. Pakilantien turvallisuudesta jalankulkijoille on keskusteltu vuosia.[2] Pakilantietä on suunniteltu muutettavaksi kaksikaistaiseksi Pirjontien ja Oulunkylän sillan välisellä osuudella, mutta vuonna 2011 lähinnä alueen yrittäjiä edustava Pro Maunula -seura jätti valituksen suunnitelmasta , koska se seuran mukaan pahentaisi Maunulan liikenneruuhkia.[3] Helsingin hallinto-oikeus kuitenkin jätti valtuksen tutkimatta.[4]

Syksyllä 2014 esitelty kaavaluonnos ehdottaa liikenneturvallisuuden kohentamiseksi, että Pakilantien ylinopeuksia hillittäisiin kaventamalla ylileveitä ajokaistoja ja rakentamalla korotettuja suojateitä vilkkaimpiin ylityskohtiin. Suunnitelmaan liittyy myös Pakilantien varteen rakennettavia nelikerroksisia taloja ja katualueen viihtyisyyden parantamista muun muassa puuistutuksin. Suunnittelun tueksi kerättiin kaupunkilaisten näkemyksiä verkkokyselyllä, jossa Pakilantien tiivistäminen sai kannatusta.[5]

Pakilantien rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakilantiellä sijaitseva Pakilan Teboil-huoltoasema on yhtenä tapahtumapaikkana Jarkko Sipilän dekkarissa Seinää vasten sekä Kari Hotakaisen romaaneissa Sydänkohtauksia eli kuinka tehtiin Kummisetä (1999), Juoksuhaudantie (2002) ja Satukirja (2004).[6][7] Hotakainen mainitsee huoltamon ja sen kahvion myös todellisuudessa kantapaikakseen ja ”henkiseksi kodikseen”.[8]

Pakilantien varren 1960-luvun rakennuskantaa edustavat muun muassa nämä kadun alkupään itäpuolen peräkkäiset kiinteistöt:[9]

Muita merkittäviä kohteita Pakilantien varrella ovat muun muassa Pakilan yläaste (Pakilantie 67, käyntiosoite Pilkekuja 10), Pakinkylän VPK:n talo (Pakilantie 64) sekä Paloheinän jäähalli (Pakilantie 122) ja Paloheinän ulkoilumaja (Pakilantie 124) kadun pohjoispäässä.[10][11][12][13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Härkönen, Leena: Helsingin pahimmat onnettomuuspaikat 2009–2011, Helsingin Sanomat 5.11.2012. Viitattu 29.11.2014.
  2. Pakilan turvaton suojatie kauhistuttaa perhettä, Helsingin Uutiset 13.01.2012, viitattu 29.11.2014.
  3. Maunulan jättiuudistus lykkääntyy jälleen, Helsingin Uutiset 27.9.2011, viitattu 29.11.2014.
  4. Helsingin hallinto-oikeus ei tutki Pro Maunula ry:n valitusta, Maunula.net 10.2.2012, viitattu 29.11.2014.
  5. Pakilantien varteen tavoitellaan lisää asumista ja palveluita, Helsingin kaupunki 8.9.2014, viitattu 29.11.2014.
  6. Laakso, Maria: Nonsensesta parodiaan, ironiasta kielipeleihin. Monitasoinen huumori ja kaksoisyleisön puhuttelu Kari Hotakaisen Lastenkirjassa, Ritvassa ja Satukirjassa, s. 194. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto, 2014. ISBN 978-951-44-9347-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 29.11.2014).
  7. Pakilan Teboil, Tarinoiden Helsinki. Viitattu 29.11.2014.
  8. Simojoki, Anna: Kari Hotakaisen Finnhits on hitti jo syntyessään, Yle Kulttuuri 23.8.2007, viitattu 29.11.2014.
  9. Sario, Ritva: Uuden Maunulan eli 60-, 70- ja 80-lukujen arkkitehdit, Maunula.net 16.03.2006, viitattu 29.11.2014.
  10. Pakinkylän VPK, viitattu 29.11.2014.
  11. Pakilan yläaste, Helsingin kaupunki, viitattu 29.11.2014.
  12. Paloheinä (Internet Archivessa, tallennettu 9.2.2013) Helsingin kaupunki. Viitattu 30.11.2014.
  13. Paloheinän jäähalli, helsinginjaahalli.fi, viitattu 30.11.2014.