P. J. Hannikainen
| Pekka Hannikainen | |
|---|---|
 P. J. Hannikainen |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. joulukuuta 1854 Nurmes |
| Kuollut | 13. syyskuuta 1924 (69 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | runoilija, säveltäjä, laulunopettaja |
| Puoliso | Alli Hannikainen |
Pietari (Pekka) Juhani (P. J.) Hannikainen (9. joulukuuta 1854 Nurmes – 13. syyskuuta 1924 Helsinki[1]) oli suomalainen runoilija, säveltäjä sekä Jyväskylän seminaarin musiikin lehtori, koulutukseltaan filosofian kandidaatti. Hän toimi myös kuoronjohtajana ja perusti Ylioppilaskunnan laulajat, mieskuoro Sirkat ja Jyväskylän amatööriorkesterin.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannikainen syntyi Pohjois-Karjalassa Nurmeksessa Lehtovaaran tilalla. Hän peri musiikilliset lahjansa isältään Heikki Hannikaiselta, joka oli lukkari, ja äidiltään hän peri kuvataiteelliset lahjansa. Syrjäisessä kylässä ei ollut mahdollista käydä koulua, joten hän kävi koulunsa Jyväskylässä. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1875 ja meni sitten Helsingin yliopistoon opiskelemaan kemiaa.
Yliopistolla Hannikainen osallistui monipuolisesti Savo-Karjalaisen osakunnan toimintaan. Hän johti kuoroja, soitti viulua, sävelsi, runoili ja käänsi kirjallisuutta suomeksi. Osakunnassa oli tuolloin vallalla kansallisen heräämisen aate, ja myös Hannikainen kiinnostui kansallislaulujen ja -runojen keräämisestä. Opiskeluaikojensa merkittävimpiä aikaansaannoksia oli ensimmäisen suomenkielisen ylioppilaskuoron Ylioppilaskunnan laulajien perustaminen.
Hannikainen toimi valmistumisensa jälkeen Jyväskylän seminaarin musiikin lehtorina vuosina 1887−1917. Hän teki virassa ollessaan uraauurtavaa työtä musiikkikasvatuksen hyväksi. Hän toimitti ensimmäistä suomenkielistä musiikkilehteä Säveleitä. Jyväskylässä Hannikainen tunnetaan mieskuoro Sirkkojen historiasta, ja hänen vaimonsa Alli Hannikainen perusti naiskuoro Vaput. Molemmat kuorot ovat yhä, yli satavuotiaina, aktiivisia ja hyvinvoivia kuoroja.
Hannikainen sai puolisonsa, musiikinopettaja Alli Hannikaisen kanssa viisi poikaa ja yhden tytön. Tyttö kuoli jo kolmevuotiaana.[2] Myös Hannikaisen pojat Ilmari, Arvo, Tauno ja Väinö Hannikainen olivat merkittäviä konserttimuusikoita.
Hannikainen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.[3]
Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannikainen sävelsi kolmattasataa laulua kuorotoiminnan innoittamana. Lauluista suurin osa on kuorolauluja sekakuorolle, mutta hän sävelsi muillekin kuoromuodoille. Kansallisen heräämisen nousukauteen ajoittuvat laulut liittyvät aiheiltaan suomalaiseen perinteeseen. Hannikainen oli säveltäjänä muutamaa teoriatuntia lukuun ottamatta itseoppinut.
Vaikka Hannikainen sävelsi pääasiassa harrastuksenaan, monet hänen lauluistaan ovat kuorojen kestosuosikkeja. Kuuluisimpia lauluja ovat muun muassa "Karjalaisten laulu", "Keski-Suomen laulu", "Enkeli ohjaa" ("Maan korvessa kulkevi lapsosen tie)", "Mökin laittaja", "Joulupukki" ("Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki") ja "Oravan pesä". Hän suomensi Topeliuksen "Kesäpäivä Kangasalla" -laulun.
Hannikainen sävelsi Larin-Kyöstin kokoelmasta Kulkurin lauluja (1899) runon "Keväisiä sointuja", jolle hän antoi nimeksi "Kevätsointuja" (1899) ja muokkasi sanoja uuteen uskoon. Laulusta käytetään toisinaan nimeä "Kevätlaulu". Sen sanat alkavat "Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö...". Lisäksi painetuissa laulukirjoissa sanat vaihtelevat. Sekin on suosittu kuorolaulu. Larin-Kyösti ei ottanut sitä yhteenkään runojensa läpileikkauskokoelmaan, arvatenkin juuri siksi että lauluteksti poikkesi niin paljon alkuperäisestä.[4]
Muistomerkkejä ja nimikkokatuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannikaisen kunniaksi on nimetty sekä Nurmeksessa että Jyväskylässä[5] katu, Hannikaisenkatu. Lisäksi Nurmeksessa Nurmes-talossa on Hannikaisen sali, jossa toimii myös elokuvateatteri Kino Hannikainen. Nurmeksen Itäkaupungissa on Hannilan päiväkoti ja Nurmeksen keskustassa pronssinen veistos Hannikaisen laulupuu. Jyväskylässä Lounaispuistossa on P. J. Hannikaisen muistomerkki, ja Suomalaisella Musiikkikampuksella on Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin tiloissa (Pitkäkatu 18–22) vajaa 200-paikkainen Hannikaissali, joka sopii erityisesti kamarimusiikin esityspaikaksi.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Lisää luettavaa aiheesta P. J. Hannikainen on Wikiaineistossa- Suomen kirjailijat -tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
- P. J. Hannikainen, Ylioppilaselämää, Yliopistomuseo, Helsinki.fi
- P. J. Hannikainen, Sulasol (Archive.org)
- Jyväskylän taidemuseo
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Seija Lappalainen, Pietari Juhani Hannikainen, Biografiasamp, viitattu 24.6.2023
- ↑ Saari, Tiina: "Ihana enkeli kottin vie". Keskisuomalainen, 22.12.2009, s. 9.
- ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 7.12.2023.
- ↑ Timo Siukonen: Taas leivoset huumeessa leikkiä lyö. Helsingin Sanomat 16.5.2010, s. C 3 Verkossa tilaajille
- ↑ Mistä Hannikaisenkatu on saanut nimensä? Kuka on tämä Hannikainen? Kuullostaa talonmieheltä (Archive.org) Kysymyspalsta. 21.5.2007. Jyväskylän kaupunki. Arkistoitu 14.1.2018. Viitattu 13.1.2018.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kyllikki Malisto, P. J. Hannikainen aikalaistensa parissa. Joensuu: Sulasol. Pohjois-Karjalan piiri 1980 ISBN 951-99247-6-0
- Matti Vainio, P. J. Hannikainen: säveltäjä, runoilija, suomalaisuusmies. Jyväskylä : Minerva 2004 ISBN 952-5478-75-0
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Seija Lappalainen: Hannikainen, Pietari Juhani (1854–1924) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 16.1.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- P. J. Hannikaisen teoksia Gutenberg-projektissa
| ||||||||||||||||||||||
