Otto Tolonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Otto Tolonen (s. 1980 Espoo) on professori ja Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä klassisen kitaran taiteilijoita.

Opinnot ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolonen aloitti opinnot vuonna 1995 Sibelius-Akatemiassa, jossa hän opiskeli Timo Korhosen ja Jukka Savijoen johdolla ja josta hän valmistui musiikin maisteriksi keväällä 2008. Tolonen on täydentänyt opintojaan Weimarin musiikkikorkeakoulussa Saksassa sekä Sienan kesäakatemiassa Italiassa. Tolonen on opettanut mestarikursseilla Saksassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Tolonen nimitettiin kuusivuotiseen virkaan kitaraprofessoriksi Norjan valtiolliseen musiikkikorkeakouluun (Norges Musikkhøgskole) marraskuusta 2018[1]. Hän on ensimmäinen suomalainen klassisen kitaran professori. Tolonen opettaa myös tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa.[2]

Konsertit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolonen on konsertoinut Suomen ja muiden Pohjoismaiden lisäksi runsaasti ympäri maailmaa. Hän on esiintynyt Yhdysvalloissa Nashvillen Virtuoso Showcase konserttisarjassa, Cincinnatissa sekä Sibelius-Akatemian edustajana kiertueella Michiganissa, Milwaukeessa ja Illinoissa. Etelä-Amerikassa Tolonen on konsertoinut Argentiinassa Manuel de Falla-museossa Cordobassa sekä Belo Horizonten kitarafestivaalilla Brasiliassa. Lisäksi Tolonen on konsertoinut Moskovan International House of Musicissa ja Rachmaninov-salissa, Baltiassa sekä runsaasti Keski-Euroopassa.[3]

Tolosen soolo- ja kamarimusiikkiohjelmistot koostuvat renessanssin luuttu- ja vihuelateoksista aina nykypäivän musiikkiin. Hän on esiintynyt muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Jyväskylä Sinfoniettan, Sibelius-Akatemian Sinfoniaorkesterin, saksalaisen Cursächsichen Philharmonien ja puolalaisen AUKSO-kamariorkesterin solistina.[3]

Tjango! -yhtye[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolonen vaikuttaa hanuristi Antti Leinosen, viulisti Tero Hyväluoman ja kontrabasisti Tarmo Anttilan kanssa Tjango! –yhtyeessä. Tjango! esittää omien sävellyksiensä lisäksi tunnettua ja tuntemattomampaa ranskalaista ja latinalaisamerikkalaista musiikkia sekä jazz-standardeja.[3] Yhtyeen ensialbumi julkaistiin tammikuussa 2014.lähde?

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolonen on palkittu lukuisissa kilpailuissa vuodesta 1995 alkaen. Marraskuussa 2008 hän voitti arvostetun kansainvälisen Andres Segovia -kitarakilpailun Espanjan Granadan Herradurassa.[4]lähde tarkemmin? Saman vuoden elokuussa hän sijoittui kolmanneksi Guitar Foundation of American kansainvälisessä kitarakilpailussa San Franciscossa. Kilpailuun osallistui 51 kitaristia eri puolilta maailmaa.[5] Heinäkuussa 2004 Tolonen sijoittui toiseksi The 3rd Australian Guitar Competition -kitarakilpailussa Australiassa. Kilpailuun osallistui 21 kitaristia neljältä mantereelta.[6]

Heinäkuussa 2002 Tolonen voitti kansainvälisen kitarakilpailun Templinin kitarafestivaaleilla Berliinissä. Kilpailu oli tarkoitettu alle 25-vuotiaille kitaristeille ja se painottui klassiseen nykymusiikkiin.[7] Vuoden 2001 huhtikuussa Tolonen sijoittui toiseksi Pariisin Ville d'Antonyssa järjestetyssä kansainvälisessä kitarakilpailussa. Kilpailuun osallistui 30 kitaristia useista Euroopan maista sekä Yhdysvalloista ja Argentiinasta.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Det lukter svidd av gitarmiljøet! Norges Musikkhøgskole. Arkistoitu 29.11.2018. Viitattu 29.11.2018. (norjaksi)
  2. Anneli Tuominen-Halomo: Ensimmäinen suomalainen laatuaan – Otto Tolosesta klassisen kitaran professori Norjaan Länsiväylä. Viitattu 27.12.2018.
  3. a b c Kitaristi Otto Tolonen ottotolonen.net. Viitattu 21.9.2012.
  4. Otto Tolonen voitti kitarakilpailun Espanjassa. (Kulttuuriosasto) Helsingin Sanomat, 25.11.2008.
  5. Suomalaiskitaristi kolmanneksi kilpailussa Yhdysvalloissa. (Kulttuuriosasto) Helsingin Sanomat, 14.8.2008. lähde tarkemmin?
  6. Otto Tolonen menestyi kitarakilpailussa Australiassa. Helsingin Sanomat, 17.7.2004. Artikkelin verkkoversio.
  7. Otto Tolonen voitti kitarakilpailun Berliinissä. Helsingin Sanomat, 26.7.2002. Artikkelin verkkoversio.
  8. Kitaristi Otto Tolonen sijoittui toiseksi Pariisissa (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 7.4.2001.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]