Niilo Koljonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Niilo Koljonen vuonna 1965.

Niilo Johannes Koljonen (21. syyskuuta 1927 Suojärvi16. maaliskuuta 2004 Helsinki)[1] oli suomalainen yhteiskuntatutkija ja -vaikuttaja. Koljosen luoma yritysdemokratia-aate ja siihen liittynyt yhteiskunnallinen toiminta vaikuttivat 1960- ja 1970-lukujen taitteessa merkittävästi suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen eheytymiseen ja hyvinvointiyhteiskunnan kehitykseen.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koljosen isä oli suojärveläinen maalari. Hän kävi Sortavalan ja Joensuun lyseota. Elokuussa 1945 17-vuotias Koljonen ja hänen ystävänsä menivät salaa rajan yli Neuvostoliittoon käydäkseen Sortavalassa. Koljonen jäi kiinni, sai tuomion laittomasta rajan ylityksestä ja joutui olemaan viisi vuotta eri vankiloissa, vankileireillä ja karkotuksessa Siperiassa sekä Kazakstanissa. Hän pääsi palaamaan Suomeen vuonna 1950 ja aloitti opiskelun, jota rahoitti työskentelemällä ahtaajana satamassa. Hän opiskeli ensin Järan kansankorkeakoulussa Ruotsissa, valmistui Helsingin Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta sosionomiksi vuonna 1953 ja yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi vuonna 1957. Kandidaatintutkielmansa hän teki Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta. Hän suoritti myöhemmin jatko-opintoja Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 1967 hän kävi Harvard Business Schoolin kahden kuukauden kurssin, jossa tutustuttiin Yhdysvaltain teollisuusyrityksiin ja ammattiyhdistystoimintaan.[1]

Koljonen työskenteli vuosina 1959–1963 Osuustukkukaupan tiedotussihteerinä. Vuosina 1963–1967 hän oli Suomen Ammattijärjestön (SAJ) tutkimusosaston hoitaja. SAJ oli ”leskisläisten” sosiaalidemokraattien perustama SAK:n kanssa kilpaillut keskusammattijärjestö. Koljonen ei pitänyt pääsihteeri Jaakko Rantasen ja järjestösihteeri Olavi Järvelän tavasta johtaa SAJ:tä, sillä nämä jarruttivat tahallaan ammattiyhdistysliikkeen eheyttämisneuvotteluja, kiristivät jäsenliittoja tukemaan heidän linjaansa ja syyllistyivät taloudellisiin väärinkäytöksiin. Koljonen paljasti 14. lokakuuta 1967 julkaistussa ja paljon huomiota saaneessa Uuden Suomen haastattelussa, että SAJ oli saanut säännöllistä salaista rahoitusta Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lta ja että Rantanen ja Järvelä olivat syyllistyneet useisiin rikoksiin. Hän vaati samalla Rantasen ja Järvelän erottamista. SAJ:n johto kiisti kaikki syytökset ja erotti Koljosen luottamuspulan vuoksi, mutta SAK:ssa paljastuksen katsottiin vain vahvistaneen jo pitkään vallinneet epäilyt. Paljastus myötävaikutti ammattiyhdistysliikkeen eheytymiseen, sillä SDP veti ulkopoliittisista syistä tukensa pois SAJ:ltä.[1] Koljosen henkilökohtaiset motiivit paljastukseen ovat jääneet avoimiksi.[2]

Koljonen työskenteli vuosina 1974–1984 Valtioneuvoston kanslian suunnitteluosastolla ja tutki yhteiskunnan demokratisoitumisprosesseja.[1]

Tutkimukset ja julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koljosen pääteos oli SAJ:n palveluksessa syntynyt Työntekijä ja yritysdemokratia (1966). Kirjassa Koljonen esittää, että "esimies-alainen-suhde on tosiasiassa yksilön vapauden vihollinen. Yritysten tehokkuus kärsii tästä", ja "Taloudellisen vallan keskittyminen liian harvoihin käsiin on vierasta demokratialle". Kirjassa esitetään maailma, jossa koko yhteiskunnan ovat läpäisseet demokratia ja äänioikeus, mutta yritysmaailmassa eletään edelleen herra- ja alamais-ajattelun vankina. Koljonen kuvaa empiirisen aineistonsa pohjalta ihmisen motivaation kannalta hedelmällisimmät yritysmuodot, joissa jokainen työntekijä on "sisäinen yrittäjä", joka työskentelee yhteisen päämäärän hyväksi. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Mauno Koivisto. Koljonen julkaisi 1970-luvulla tutkimuksia myös virastodemokratiasta.

Koljosen perustamaan Yritysdemokratia-yhdistykseen kuului muun muassa Tarja Halonen. Yhdistyksen aineiston julkistamista ja digitalisointia on tukenut Kansan Sivistysrahasto, Teräsmiesten Opintorahasto (Pertti Paasio, Jukka Hako ja Heikki Kajanto). Digitoitu materiaali sisältää muun muassa Koljosen kirjan Työntekijä ja Yritysdemokratia alkuperäisen käsikirjoituksen (1966).

Koljonen kirjoitti nuoruutensa vankileirikokemuksista muistelmakirjan Suomalainen vankileiriraportti, joka julkaistiin postuumisti vuonna 2011. Kirjassa hän antaa Gulag-järjestelmästä tietoja, jotka ovat myöhemmin saaneet vahvistusta eri maissa julkaistuista teoksista. Koljonen kokosi teokseensa aineistoa myös haastattelemalla muita leireillä olleita. Suojelupoliisi takavarikoi Koljosen käsikirjoituksen 1954, eikä se siten ehtinyt ilmestyä ulkomailla, kuten oli tarkoitus, ja Koljonen pidätettiin. Vuonna 1958 Tammen oli tarkoitus julkaista teos, mutta ilmestyminen ei toteutunut. Teoksen sensurointiin liittyvistä tapahtumista ja syistä ei ole tietoa.[2] Koljonen oli ensimmäinen suomalainen, joka laati Neuvostoliiton vankileirien sijainneista yksityiskohtaisen kartan. Kirjailija Sofi Oksanen julkaisi kartan vuonna 2012 Silberfeldt-kustantamonsa kautta Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Työntekijä ja yritysdemokratia: sosialismi ja kapitalismi uudessa valossa. Tammi, 1966.
  • Virastodemokratia ja virkamiehistö: tutkimus virkamiehistön virastodemokratiakäsityksistä ja virastodemokratiaelimille halutusta toimivallasta 1 ja 2, Valtioneuvosto, 1975
  • Virastokohtaiset käsitykset osallistumisen nykytilasta ja virastodemokratiaodotuksista / Niilo Koljonen, Risto Juntunen. Valtioneuvosto, 1976.
  • Yritysdemokratiaan yhteistyöllä, toim. Niilo Koljonen, Yritysdemokratiayhdistys, 1976
  • Suomalainen vankileiriraportti, toim. Erkki Vettenniemi, Teos, 2011
  • Gulag - Vankileirien saariston kartta Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Silberfeldt, 2012

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aika vaatii työyhteisön kehittämistä. Jorma Leppänen. Helsingin Sanomat 25.9.1974.
  • Aloite Eduskunnalle 21.4.1966. Kekkonen ym: Työntekijäin osuuden lisäämisestä yritysten omistuksessa, voitonjaossa ja päätösvallan käytössä.
  • Demokraattinen koulu demokraattisessa yhteiskunnassa. Konferenssitiivistelmä 13.-14.3.1975. Kansalaiskasvatuksen keskus ry ja Yritysdemokratiayhdistys ry.
  • Gulag - vankileirien saariston kartta. Niilo Koljonen / Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Silberfeldt 2012.
  • Kirjeitä ja valokuvia (Seppo Kääriäinen, Paavo Lipponen, Tarja Halonen yms.) Niilo Koljosen arkisto.
  • Sosiaali- ja terveysministeriö, ote palvelussuhderekisteristä (11.4.1990, Valtiokonttori).
  • Surviving the Soviet Meat Grinder: The Politics of Finnish Gulag Memoirs (Neuvostolihamyllyn henkiinjääneet: suomalaisten Gulag-muistelmien politiikka). Erkki Vettenniemi, Väitöskirja. Tampereen Yliopisto (2001).
  • Työntekijä ja Yritysdemokratia. Niilo Koljonen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki, 1966.
  • Valtioneuvoston kanslia, ote palvelussuhderekisteristä (11.4.1990, Valtiokonttori).
  • Virastodemokratia ja Virkamiehistö. Niilo Koljonen, Valtioneuvoston Kanslia (1975). ISBN 9514619196. LCCN: 76480382. Dewey-luokitus: 658.31/52/09471. Kongressin kirjaston luokitus: HD5660.F5 K65.
  • Virkatodistus, Niilo Koljonen. Helsingin Hiippakunnan tuomiokapituli. Niilo Koljosen arkisto.
  • Yritysdemokratia tämän päivän Suomessa. Yritysdemokratiakonferenssi 15.10.1972. Yritysdemokratiayhdistys ry (1972).
  • Yritysdemokratia. Yritysdemokratia -yhdistys. Liikekirjapaino Oy. Helsinki 1973.
  • Yritysdemokratiasta lopullinen lakiesitys. Savon Sanomat 8.4.1976.
  • Yritysjohto ja Yritysdemokratia. Erkki Partanen. Helsingin Sanomat 31.7.1974.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kirsi Keravuori: Koljonen, Niilo (1927 - 2004) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005 (päivitetty 26.1.2011). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Jukka Rislakki, Koljonen on Suomen Solženitsyn, Helsingin Sanomat 5.5.2011, sivu C 2, Artikkelin verkkoversio

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]