Nelson-luokka (taistelulaiva)

Nelson
Kaaviokuva luokan aluksesta
Tekniset tiedot
Uppouma	33 832 t (standardi) 38 384 t (maksimi)
Pituus	216,4 m
Leveys	32,31 m
Syväys	8,56 m
Koneteho	45 000 hv
Nopeus	23 solmua
Miehistöä	1 314
Infobox OK

Nelson-luokka oli Britannian kuninkaallisen laivaston kahden maailmansotien välillä suunnitellun taistelulaivan muodostama alusluokka, jonka rakentamista rajoitti Washingtonin laivastosopimus, mikä aiheutti epätavanomaisia ratkaisuja edeltäviin aluksiin verrattuna.

Taustaa

Skagerrakin taistelu oli osoittanut suojan ja tulivoiman ratkaisevan merkityksen meritaistelussa ja nopeuden antaman suojan merkityksen vähäisemmäksi. Amiraali John Fisherin lentävä lause "Nopeus on suojaa" osoittautui vääräksi taisteluristeilijöiden saadessa tuhoavia osumia. Opin mukaisesti Amiraliteetti suunnitteli ensimmäisen maailmansodan jälkeen voimakkaan taisteluristeilijä luokan (G3-luokka) ja taistelulaivaluokan (N3-luokka), joiden pääaseet olisivat olleet suurempia kuin missään maailmassa aikaisemmin ja vastaavasti panssarointi paksumpaa, mutta Washingtonin laivastosopimus sekä valtion taloudentila eivät mahdollistaneet kummankaan luokan rakentamista.

Suunnittelu

Suunnitteluvirasto sai määräyksen suunnitella 35 000 tonnin taisteluristeilijän, jonka he katsoivat joutuvan Washingtonin laivastosopimuksen mukaisesti tarkastettavaksi. Marraskuussa 1921 virasto teki kaksi erilaista suunnitelmaa, joita kutsuttiin nimillä F2 ja F3. Kumpikin niistä oli aseistettu 15 tuuman tykein, jotka oli asetettu kaikki etukannelle joko kaksiputkisiin (F2) tai kolmiputkisiin torneihin (F3). Alusten panssarisuojaa oli vähennetty aiempaan G3-luokkaan verrattuna. Alusten nopeuden laskettiin olevan 29,5 solmua ja täysin kuormattunakin vielä 18 solmua. Laivastosopimuksen perusteella Kuninkaallisella laivastolla oli kuitenkin mahdollista saada kaksi 16 tuuman tykeillä varustettua alusta, joiden tulisi olla rinnastettavissa Keisarillisen Japanin laivaston Nagatoon tai Yhdysvaltain laivaston USS Marylandiin. Tällöin suunnitteluperustaksi muutettiin taistelulaiva taisteluristeilijän sijaan.

Joulukuussa 1921 suunnitteluvirastolle annettiin uudet ohjeet, joiden perusteella suunniteltu alus olisi uppoumaltaan 35 000 tonnia ja aseistuksena yhdeksän 16 tuuman tykkiä. Alusten suojana oli kyljissä 13-14 tuuman ja kannessakin 4-10 tuuman panssari. Niiden nopeuden tuli olla 23 solmua. Suunnittelun tärkeimpänä rajoituksena oli 35 000 tonnin uppouma.

Virasto esitti kaksi ensimmäistä suunnitelmaluonnostaan tammikuussa 1922, mutta ne eivät täyttäneet esitettyjä vaatimuksia. Uudistettu luonnos O3mod esiteltiin helmikuun alussa, jolloin alusten pituutta oli lyhennetty ja samalla levennetty. Alusten suojaa oli vähennetty ohentamalla panssarointia tykkitorneista ja tulenjohtotornista. Suunnitelma hyväksyttiin 11. syyskuuta.

Suoja

Alusten suojana oli 14 tuuman panssarointi ammusvarastojen sivuilla ja 13 tuuman panssarointi konehuoneiden kohdalla. Vyö ulottui 3,96 metriä vedenpinnan alapuolelle ja aina A barbetteen saakka takimmaiseen kuusituumaisen asemaan pituuden ollessa 117,04 metriä. Vyö oli asennettu rungon sisälle ja kallistettu 72 asteen kulmaan. Vyön yläosa oli kytketty kanteen. Alareuna oli sidottu poikkikanteen ja kaartui alaspäin kytkeytyen 1,5 tuuman vesitiiviisiin väliseiniin. Rakenteen tarkoituksena oli jäykistää alusta kestämään raskaiden kranaattien osumat. Vyön jatkeena ei ollut panssarointia. Alusten kannessa oli 6,25 tuuman panssarointi. Makasiinien ja konehuoneiden kohdalla kansi oli 12 tuumaa.

Pääaseet sijoitettiin kaikki etukannelle siten, että B-torni kykeni ampumaan A-tornin ylitse. Q-torni sijoitettiin kuitenkin kannen tasolle niin, että se ei kyennyt ampumaan eteenpäin. Tornien etupanssari oli 16 tuumaa, sivut 9-11 tuumaa, takaosa 9 tuumaa ja 7,25 tuumaa katolla. Apuaseet sijoitettiin sääsuojattuihin, ohjattaviin torneihin pääkannen tasalle ja pääosin ryhmiteltiin taakse. Tulenjohtotornin suojana oli kyljissä 14 tuumaa, 12 tuumaa etuosassa ja 10 tuumaa takana.

Voimanlähde

Alusten konehuone oli aiemmasta poiketen kattilahuoneiden etupuolella. Aluksilla oli rinnakkain kaksi konehuonetta, joiden välissä oli vedenpitävä seinä. Aluksilla oli Brown-Curtis-turbiinit, joilla saatiin tuotettua 46 000 hevosvoimaa. Tällä teholla aluksen piti saavuttaa suunniteltu 23,5 solmun maksiminopeus. Aluksissa oli kahdeksan Amiraliteetin kolmirumpukattilaa, jotka oli asennettu pareittain kattilahuoneisiin. Kumpaankin konehuoneeseen oli kytketty kaksi kattilahuonetta. HMS Nelsonin koneet toimitti Wallsend Slipway & Engineering Company ja HMS Rodneyn Cammell Laird. Koeajoissa Nelson saavutti 46 031 hevosvoimalla 23,55 solmun nopeuden ja Rodney vastaavasti 45 614 hevosvoimalla 23,8 solmun.

Aseistus

Alusten pääaseiksi asennetut 16 tuuman tykit oli alun perin tilattu G3-luokan taisteluristeilijöihin. Niiden mallimerkintänä oli 16" Mk I ja kranaatti painoi 2 048 naulaa. Tykkien lähtönopeus oli 2 670 jalkaa sekunnissa. Tykkien kulumisen vuoksi putki oli vaihdettava 180 täyspanoksella ammutun laukauksen välein. Tykit asennettiin kolmiputkisiin torneihin, jotka mahdollistivat 40 asteen korotuskulman, jolloin kantamaksi tuli 39 780 jaardia. Tykeille oli kaksi tulenjohtopaikkaa, joista toinen oli sillan päällä ja toinen kannen takaosassa. Kummassakin tulenjohtopaikassa oli 4,57 metrin etäisyysmittari. Tämän lisäksi kussakin tornissa oli oma 12,5 metrin etäisyysmittari.

Apuaseiksi asennettiin 6" 50 kaliiperin BL Mk XXII -tykit, joiden kranaatit painoivat 100 paunaa. Tykeillä saavutettiin 45 asteen korotuskulmalla 25 100 jaardin kantama. Tykit oli asennettu kaksiputkisina Mk XVIII -asennuksina, joka oli paranneltu HMS Enterpriselle asennetusta prototyypistä Mk XVII. Prototyypillä oli mahdollista ampua jopa 60 asteen korotuskulmilla. Apuaseiden tulenjohdosta vastasi neljä eri paikkaa, joissa kussakin oli 3,66 metrin etäisyysmittari. Näistä kaksi oli tulenjohtotornin sivuilla ja toiset kaksi toisen raskaan tulenjohtopaikan yhteydessä.

Raskaina ilmatorjunta-aseina aluksille asennettiin kuusi kappaletta 4,7 tuuman 43 pituuskaliiperin QF Mk VIII -tykkiä yksiputkisina Mk XII -asennuksina. Tykki ampui 50 naulan kranaatteja 45 asteen korotuskulmalla 16 160 jaardin päähän. Sen kranaatti painoi kaikkiaan 76 naulaa. Keveinä ilmatorjunta-aseina aluksille piti asentaa neljä kahdeksanputkista kahden naulan tykkiä, mutta ne eivät olleet saatavilla alusten valmistuessa.

Muina aseina aluksilla oli kaksi kappaletta 24,5 tuuman torpedoputkea, joiden kaliiperi poikkesi kaikista muista laivaston aluksista. Ne oli asennettu vesirajan alapuolelle keulapakan alle ja suunnattu 10 astetta kulkusuunnasta. Tulenjohtoa varten oli kaksi 4,57 metrin etäisyysmittaria.

Lähteet

• Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. London: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X (englanniksi)
• Coward, B. R.: Battleships & Battlecruisers of the Royal Navy since 1861. Runnymede: Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1573-2 (englanniksi)
• Gardiner Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. London: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nelson-luokka (taistelulaiva) Wikimedia Commonsissa

Nelson-luokan taistelulaivat

HMS Nelson – HMS Rodney

Edeltäjä: N3-luokka – Seuraaja: King George V -luokka

Britannian Kuninkaallisen laivaston alusluokat II maailmansodassa

A Amerikassa valmistettu X peruutettu C valmistunut sodan päätyttyä