NHL-kausi 1935–1936

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta NHL-kausi 1935-1936)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kausi 1935–1936 oli National Hockey Leaguen 19. kausi. Sen aikana kahdeksan joukkuetta pelasi kukin 48 ottelua. Stanley Cupin voitti Detroit Red Wings, joka kukisti Toronto Maple Leafsin loppuottelusarjassa voitoin 3–1.

Edellisellä kaudella Ottawa Senators oli yrittänyt selvittää taloudellisia vaikeuksiaan muuttamalla St. Louisiin ja vaihtamalla nimensä St. Louis Eaglesiksi. Lopulta ongelmat kuitenkin osoittautuivat ylivoimaisiksi, ja Eagles joutui lopettamaan toimintansa ainoastaan yhden St. Louisissa pelatun kauden jälkeen. Näin NHL supistui kahdeksan joukkueen sarjaksi. Eaglesin pelaajat levitettiin ympäri NHL:ää erityisessä hajautusvaraustilaisuudessa (”dispersal draft”).

Yli viisikymmentä vuotta myöhemmin, kaudella 1992–93, Ottawalle myönnettiin lupa toisen samannimisen NHL-joukkueen perustamiseen. St. Louis sai kuitenkin toisen toimilupansa jo aiemmin, sillä St. Louis Blues liitettiin viiden muun joukkueen ohella NHL:ään liigan 1967 tapahtuneen laajennuksen yhteydessä.

Kaudella 1935–36 Howie Morenz pelasi huonosti Chicagossa ja sai osakseen joukkueen omistajan Frederic McLaughlinin vihan. Morenz kaupattiin myöhemmin New York Rangersiin.

Kauden aikana New York Americans joutui talousvaikeuksiin, ja joukkue laitettiin myyntiin. Sekä Joseph Cattarinich että Leo Dandurand, joka oli myynyt osuutensa Montreal Canadiensiin, olivat kiinnostuneita. Cattarinich sanoi, että hän ostaisi joukkueen, mikäli hinta olisi sopiva. Myöhemmin kuitenkin ilmoitettiin, ettei sopimusta syntynyt, joten ilmeisesti hinta ei ollut sopiva.

Vuosi oli Detroitin. Joukkue kaappasi ensimmäisen sijan Yhdysvaltojen divisioonassa. Montreal Maroons puolestaan vei kärkipaikan Kanadan divisioonassa, mutta sen peleissä alkoi käydä yhä vähemmän faneja, mikä huolestutti Maroonsin toimitusjohtajaa, manageria ja valmentajaa Tommy Gormania. Eräässä vaiheessa Lionel Conacherin täytyi hoitaa joukkueen asioita Gormanin kärsiessä terveys- ja hermo-ongelmista. Kauden keskivaiheilla Toe Blake vaihdettiin Chicagossa pelikieltoon joutuneeseen, alasarjoissa pelaamisesta kieltäydyttyään Canadiensiin siirtyneeseen Lorne Chabot’hon, ja Chabot’n maalivahtityöskentelyn myötä joukkueen pelit kääntyivät voitokkaiksi.

Loppusijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenteiden selitys: O = Ottelut, V = Voitot, H = Häviöt, T = Tasapelit, RM = Rangaistusminuutit

Huom: Pudotuspeleihin selviytyneet joukkueet on lihavoitu.

Kanadan divisioona O V H T Pisteet Tehdyt maalit Päästetyt maalit RM
Montreal Maroons 48 22 16 10 54 114 106 504
Toronto Maple Leafs 48 23 19 6 52 126 106 579
New York Americans 48 16 25 7 39 109 122 392
Montreal Canadiens 48 11 26 11 33 82 123 317
Yhdysvaltojen divisioona O V H T Pisteet Tehdyt maalit Päästetyt maalit RM
Detroit Red Wings 48 24 16 8 56 124 103 384
Boston Bruins 48 22 20 6 50 92 83 397
Chicago Black Hawks 48 21 19 8 50 93 92 411
New York Rangers 48 19 17 12 50 91 96 381

Pistepörssin parhaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenteiden selitys: O = Ottelut, M = Maalit, S = Syötöt, P = Pisteet, RM = Rangaistusminuutit

Pelaaja Joukkue O M S P RM
David Schriner New York Americans 48 19 26 45 8
Marty Barry Detroit Red Wings 48 21 19 40 16
Paul Thompson Chicago Black Hawks 45 17 23 40 19
Bill Thoms Toronto Maple Leafs 48 23 15 38 29
Charlie Conacher Toronto Maple Leafs 44 23 15 38 74
Reginald Smith Montreal Maroons 47 19 19 38 75
Elwyn Romnes Chicago Black Hawks 48 13 25 38 6
Art Chapman New York Americans 47 10 28 38 14
Herbie Lewis Detroit Red Wings 45 14 23 37 25
Lawrence Northcott Montreal Maroons 48 15 21 36 41

Montreal Maroonsin ja Detroit Red Wingsin välisen, hyvin tasaväkisiä kamppailuja sisältäneen ottelusarjan ensimmäinen peli muodostui Stanley Cup -pudotuspelihistorian pisimmäksi. Peli alkoi illalla klo 20.30 Montréalin Forumissa ja loppui yöllä klo 2.25. Peli oli maaliton, kunnes kuudennella jatkoajalla Mud Bruneteau sai ohitettua Maroonsin maalivahdin Lorne Chabot’n ja tehtyä näin ottelun ratkaisseen osuman. Seuraavassa pelissä Normie Smith torjui kaikki Maroonsin maalintekoyritykset. Tämän jälkeen Red Wings kukisti Maroonsin vielä kerran ja voitti ottelusarjan. Finaaleissa Detroit löi Toronton 3–1 ja vei Stanley Cupin.

O’Brien Trophy: Montreal Maroons
Prince of Wales Trophy: Detroit Red Wings
Calder Memorial Trophy: Mike Karakas, Chicago Black Hawks
Hart Memorial Trophy: Eddie Shore, Boston Bruins
Lady Byng Memorial Trophy: Doc Romnes, Chicago Black Hawks
Vezina Trophy: Tiny Thompson, Boston Bruins